Täällä olen, rokkaan kuin hurrikaani

Oon ollut hiljaa, ehkä ihan syystäkin. Joka päivä oon lentänyt jossain, ja vasta viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa yksin huoneessani. Sängyn on jakanut sisko ja sitä edellisenä yönä minä menin Millan viereen, mitä nyt Eki ryömi pikku kuuttina aina väliin... :D

Matka tänne oli tappavan pitkä ja piinallinen. Lähdin matkaan uukoon kotoa aamulla kymmeneltä. Ulkona satoi lunta aika rankasti, ja mun oli tarkoitus mennä kentälle taksilla, matka n. 30 kilsaa, jonka taittamiseen normaalikelillä menisi 45 min. Nousin aamulla siis taksiin, jota kuljetti turkkilainen mies. Se osasi sanoa "Terrvetuloa!", "Mita kuulu?" ja "Mita maksa?"

Mistä näitä tulee??

Aloitettiin matka lupaavasti: vauhti oli huima, tie ei-niin-liukas ja tunsin itteni toiveikkaaksi. Sitten hidastettiin. Vaihdettiin kaistaa. Ohitimme kaksi autoa, jotka olivat kolaroineet pahasti.

"Promise me you'll take me to the airport safely, will you?"

"Yeah yeah, don't worry..."

Kohta me pysähdyttiin ihan kokonaan. Näkyvyys oli huono, mutta kun katsoin ikkunasta ulos, näin jarruvalojen jonon edessäni ja takanani sama, valojen väri vain eri. Seisoimme paikallamme varmaan ikuisuuden. Taksikuski sanoi, että tilanne näyttää pahalta. Meinasin itkeä, ja rummutin vimmatusti käsinojaa. Olin kuolla siihen paikkaan. Just kun kaikki näytti niin lupaavalta...

Sitten otettiin maksullinen moottoritie, kun päästiin sen kohdalle. Kohta näin tuttuja moderneja rakennuksia. Me oltiin kentällä. Matka vei yli puolitoista tuntia. Onneks oltiin varattu aikaa kolmen tunnin verran, joten olin enemmän kuin ajoissa. Maksoin kympin tippiä sille miehelle ja sanoin, etten voi kiittää sitä tarpeeksi. Se ei katsonut mua silmiin kiittäessään, se katsoi vaan niitä rahoja ja palasi äkkiä taksiinsa. En jaksanut enää välittää itsekään, mun matka jatkuisi.

Turvatarkastuksen jälkeen menin istumaan. Söin eväät ja istahdin odottamaan. Luin kirjaa ja vilkuilin screenejä hermostuneena. Odotin. Ja odotin vielä lisää. Porttien sanottiin aukeavan 15 minuutin päästä. Sitten kymmenen. Sitten viiden. Tuijotin taulua ja puristin ristittyjä käsiäni. Lopulta portit aukesivat kymmenen minuuttia myöhässä ja kone nousi tunnin myöhässä. Sanoin Hasta la vista, UK ja lopetin tärisemisen.

Frankfurtin kenttä oli valtava, ja siellä oli miljoona ihmistä. Ihmisiä istui ryhmissä lattioilla, heille jaettiin ruokaa ja kannustettiin odottamaan vielä hetki. Jonotin kolmeen eri turvatarkastuspisteeseen, jossa mulle tehtiin perusteellinen ruumiintarkastus ja metallinpaljastinta kuljetettiin mun vartaloa pitkin. Päästyäni läpi näin kaksi poliisia seisomassa pisteiden luona. Toinen piti kädessään radiopuhelinta, toinen kivääriä. Tunsin oloni turvattomaksi, vaikka niiden poliisien tarkoitus oli luultavasti olla siellä suojellakseen meitä matkustajia. Mitä yksi kivääri tekisi esimerkiksi pommia vastaan?

Odotin konetta jälleen yli tunnin. Koneen noustessa kello kävi reilusti yli kymmentä Saksan aikaa. Mua ei väsyttänyt tippaakaan, mutta halusin nukkua, ettei mulla olisi niin tappavan tylsää. Tilasin lasin valkoviiniä ja koitin nukahtaa, tuloksetta.

Laskeuduin Helsinki-Vantaan kentälle puoli kahdelta. Hyvä, etten suudellut maata jalkojeni alla. Näin suomenkielisiä opaskylttejä. Frankfurtin kentällä kuulin monen puhuvan suomea, mutta nyt en kuullut enää mitään. Kaikkialla oli hiljaista.

Menin istumaan lähtöselvitystiskin lähettyville kakkosterminaaliin. Vieressäni istui nuori perhe kahden pienen itkevän lapsen kanssa. Kuulin riitelyä ja kovia sanoja. Väsymys tekee ihmisistä hirviöitä. Olin onnellinen, että matkustin yksin; osaan pitää itsestäni ja omasta väsymyksestäni huolta, mun ei tartte purkautua ja olla vittumainen kenellekään. Olisin ollut aivan hirveää matkaseuraa sellaisen paineen ja väsymyksen alla.

Lähtöselvitys aukesi myöhässä. Pian ilmoitettiin lennonkin myöhästyvän tunnin verran, sillä Finncommin koneita oli hajonnut. Brilliant. Mä ajattelin et aivan sama, tunti sinne tai tänne, ei tässä ole valvottu kuin 22 tuntia, joista matkustettu 19. Istuin eteenpäin tuijottaen. En enää jaksanut täristä. Suuta kuivasi, silmiä kirveli ja kurkkua kuristi.

Lopulta seisoin portilla passia ja lentolippua rintaa vasten puristaen. Tunsin koputuksen olallani ja kuulin hiljaisen tervehdyksen. Se oli entinen valmentajani. Tavatessani tutut kasvot mä aloin itkeä. Paineet ja unettomuus alkoi pursua nyt yli, ja annoin tulla. Vollotin, miten olin odottanut tätä hetkeä kuukausia. Katri halasi. Tunsin oloni aivan typeräksi, parkua nyt sillä lailla... Noh, eipä se ollut eka kerta, kun Katri näki mut kyynelsilmin, ehkäpä se ymmärtää. :)

Koneeseen päästyäni istuin niin lähelle ovea kuin suinkin kykenin, tungin laukkuni edessä istuvan penkin alle ja istuin täysissä talvitamineissa paikalleni. Ja nukahdin heti tunniksi. Herättyäni olo oli aivan kuin olisin ollut muutaman promillen humalassa. Katsoin kelloa ja istuin kieli keskellä suuta ja odotin vielä vähän, enää 40 minuuttia...

Kun laskeuduin Kemi-Tornion kentälle torstaina 23.12. klo 9.00, mun pää oli aivan sekaisin. Tai sitten ei, mulla oli päässäni yksi ajatus: poistu koneesta niin äkkiä kuin pystyt. Kiitin lentoemäntää sydämeni pohjasta, melkein itkien. Laskeuduin portaat neljäntenä, mutta ohitin kaikki edellä olleet juostessani. Viimeisillä voimilla mä pingoin kohti ovea. Näin Anriikan vaaleanpunaisen toppatakin itkusta huuruuntuneiden silmälasien läpi ja meinasin tulla hulluksi. Riuhdoin ovea auki, sillä se ei auennut samaan suuntaan kuin UK:n ovet. Lopulta pääsin kahden oven läpi, heitin olkalaukun lattialle ja syöksyin Anriikan syleilyyn.

Muistan, miten heikko mä olin. Mun jalat ei enää kantaneet. En nähnyt mitään kyynelten läpi. En osannut sanoa muuta, kuin "Mä tulin kotiin, mä tulin kotiin."

Mä tulin kotiin.

Paradise city

Mä pääsin kotiin pari tuntia sitten. Routa ajoi jouluporsaan kotiin - juosten. Saatte tarkempaa matkaselostusta myöhemmin, se oli nimittäin kertomisen arvoinen matka!

Joulu tuli sittenkin... ♥

Joulumaa

Viime yönä itkin itkemästä päästyäni, kun katsoin niin Bhamin kuin Frankfurtin sääennusteita keskiviikolle. Tilanne näytti toivottomalta, ja tuhlasin puolet nenäliinapaketista. Haukuin tätä maata ihan paskaksi, haukuin lumisateen ja vollotin. Mua koitettiin piristää niin Facebokin kuin puhelimenkin kautta, mutta mä uskollisena draamakuningattarena sanoin että ei nyt auta, kaikki on paskaa. Jälkeenpäin vähän hävettää, mutta ei näille tunteille voi mitään.

Moniin asioihin mun kohdallani auttaa jokin piristävä touhuaminen (olkoon se sitten vaikka tapettien rappausta viiden tunnin ajan, mitä tein lauantaina woohoo!) tai suklaa. Tähän ei auta yhtään mikään muu kuin se kotiin pääsy.

Heräsin tänään ja ensimmäinen asia, minkä muistin, oli tuleva kotiinpaluu. Sitten muljahti kun muistin säätiedotukset. Näppäsin koneen syliin lattialta ja näpyttelin itseni Forecan sivuille. Frnakfurtin sää näytti paremmalta, sillä tiedossa oli vesisadetta. Bhamiin luvattiin lumisadetta koko päivälle. Loistava aloitus aamulle.

Olin S:n kanssa koko päivän tänään, koska sillä on alkanut joululoma. Koitin piristyä ja heittäytyä pojan kans johonkin touhuun mukaan, mutta onnistuin aina kaivamaan mielestäni esiin masentavat faktat. Jouduin useampaan otteeseen piiloutumaan vessaan lukkojen taakse itkemään. Halusin vain kotiin, jättää pojan yksinään leikkimään, jättää ihan kaiken ja mennä äidin syliin itkemään.

Poika katsoi monta tuntia telkkaria tänään. Kahden tunnin jälkeen päätin ryhdistäytyä ja viedä sen kirjastoon. Istuttiin sinne lattialle lukemaan yks kirja ääneen. Sitten aloitettiin toista, mutta päätettiin mennä kotiin syömään kun tuli nälkä. Munakokkelin ja paahtoleivän jälkeen jatkettiin kirjaa. Päätin suomentamisen sijaan jatkaa kirjan loppuun englanniksi, ja sekös mut veikin mennessään: eläydyin rosvojoukon touhuihin aivan täysillä, karjahtelin ja puin nyrkkiä. Poika oli haltioissaan ja unohdin hetkeksi kaiken muun.

Huomasin, että sisälämpötila oli taas laskenut kylmäksi. Sanoin pojalle, että laitetaan takkaan tuli ja kääriydytään yhdessä viltin alle. Ehdotin joululauluja ja poika alkoi laulaa Joulupukki, joulupukkia. Sen jälkeen lauloin Joulupuu on rakennettu.

"Sanna, mikä on Jeesus?", poika kysyi.
Hämmennyin. Poikahan on näytellyt paimenta joulukuvaelmassa pari viikkoa sitten, eikä muista Jeesusta. Tai sitten kaksikielisyys vaikeutti homman hahmottamista.
"Kerronko sulle joulutarinan?"
"Joo, kello!" poika vastaa ja valmistautuu tarinaan. (Pojalla on r- ja s-vika, kuten tulette huomaamaan.)
Huomasin, etten enää muista jouluevankeliumin yksityiskohtia. Kerroin kuitenkin Joosefin ja Marian matkasta Beetlehemiin, lapsen syntymästä tallissa ja siitä, miten uuden kuninkaan syntymää juhlitaan joka vuosi joulukuussa. Poika täydensi kertomustani laulamalla jouluevankeliuminäytelmää varten harjoiteltuja lauluja, kuten Follow taht star ja Little donkey.

"Wait a minute, I think I have a book about baby Jesus. Let me just get it from my bedroom!" poika sanoi ja pyyhälsi yläkertaan.

Hetkeä myöhemmin hän ojensi minulle kaksi kirjaa. Ne olivat englanninkielisiä lasten kirjoja, joissa kerrottiin Raamatun kertomuksista hyvin yksinkertaisesti runsaiden kuvien kera. Poika istahti viereeni, kääriytyi takaisin viltin kätköihin ja pyysi minua aloittamaan aivan alusta.

Luin maailman luomisesta (minut tosin keskeytettiin useampaan otteeseen; "Who's Jumala? Is he God?"), Nooan arkista ja Abrahamiin päästyäni siirryimme joulukertomukseen. Sitten luimme muista kertomuksista, joista yhdessä mainittiin rukoileminen.

"Sanna, mitä on lukoilla?" poika kysyy.
"No rukoillessa laitetaan kädet ristiin, kato näin. Sitten voit sanoa ääneen tai ajatella jotain, ja Jumala kuulee sen. Voit sanoa, jos sua pelottaa, jos haluat pyytää jotain tai jos haluat vaikka kiittää jostakin", neuvoin pojalle ristien käteni.
"Voitko tinä lukoilla? Minä en ymmällä."

Pidin käteni ristissä. Halusin rukoilla sydämeni pohjasta hyvän lentosään puolesta, mutta tunsin kyynelten polttavan. Hengitykseni vapisi ja puristin luomeni kiinni.

"Rakas Jumala," aloitin, "päästä minut turvallisesti Suomeen. Aamen."

Kehotin poikaa yrittämään myös. Arvelin hänen kiittävän kaikista niistä leluista, joita hän oli edellisenä päivänä availlut joulupaketeistaan tai toivovan niitä yhä lisää. (Vietimme joulua brittiläisittäin jo etukäteen, sillä myös hostini ovat menossa Suomeen jouluksi.)

"Minä... minä haluan kiittää", poika sanoi haparoiden ja sivellen lattiamaton kukkakuviota.

"Lakas Jumala, kiitot kun loit hyvän maailman. Aamen."

Kaunein rukous, jonka olin kuunaan kuullut. Kyyneleet kirvelivät taas ja sanoin meneväni vessaan.

"Älä mene, pittaa housuun!" poika sanoi ja nauraa kikatti päälle. Ja pitkästä aikaa minäkin nauroin. Nauroin katketakseni ja nappasin pojan syliini. Hän ei painanut juurikaan mitään, mutta hän oli lämmin. Sitten päästin hänet juoksentelemaan ympäri olohuonetta yhä vain kikattaen.

Parin tunnin päästä puhelin soi. Langan toisessa päässä oli host momin äiti Suomesta. Hän kertoi Helsingin lumitilanteesta ja jouluvalmisteluista sekä olevansa huolissaan lennoistamme. Päivittelimme brittien surkeaa lumensietokykyä ja toivotimme toisillemme hyvää joulua. Sitten langan toiseen päähän tuli host pappa.

"Kuulin jo tuossa vieressä istuskellessani vähän näitä puheenaiheita, joten niitä tuskin tarvitsee toistaa... mutta varmaan sinua jännittää ne lennot?" pappa kysyy.

Ja tottakai me pajatimme niistä lennoista. Kysyin hänen mielipidettään sääennusteista, lentoyhtiöiden korvausvellollisuuksista peruutustapauksissa ja päivittelimme Heathrow'n kentän tilannetta.

"Mitenkäs siellä muuten menee? Miten poika voi?" pappa kysyy. Poika on hänelle erityisen tärkeä, sillä hän on ensimmäinen lapsenlapsi.

"Hyvin se voi, ei näytä kantavan huolta lumisateista vaan nauttii leikeistä ja tarinoista kuten aina ennenkin", vastaan haikeana. Voisinpa itsekin olla yhä huoletonna.

"Se on aika suloinen poika, eikö vain?"

"Kun tietäisitkin..." minä vastasin ja kerroin pojan rukouksesta.

Lopetettuani kertomukseni linjan toisessa päässä oli hiljaista. Olin itsekin hiljaa.

"Mä tiedän, munkin piti niellä kyyneliä..." selitin. Sitten menin vessaan, lukitsin oven ja kuuntelin, miten toisessa päässä pappa nyyhkytti.

En ollut koskaan tavannut pappaa, vaan olimme ainoastaan jutelleet puhelimessa pari kertaa aikaisemmin. Mutta siinä me olimme, kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä puhelimen molemmissa päissä, itkien häpeämättä, pidättelemättä.

Toisinaan sanoja ei tarvita selittämään tunteita, sillä ne kuulee äänestä tai näkee silmistä. Me kuulimme kaiken ainoastaan hiljaisuudesta.

"Sanothan... sanothan, että pappa odottaa täällä."

"Sanon, sanon, silläkin on sua ikävä. Näkisit miten se tanssahtelee, kun se muistaa että kohta lähdetään Suomeen."

Ja hiljaisuus puhui jälleen.



Oon priorisoinut tänään monia asioita. Mä en halua joululahjoja, en jouluruokaa, en rahaa. Mä haluan kotiin. Mä haluan mun rakkaiden syleilyyn enemmän kuin mitään muuta. Aivan sama, pääsenkö kotiin aattona vai joulupäivänä, mutta mä haluan vaan kotiin. Siellä on mun joulumaa.

"Kismittääkööö? Eikköö?"

Eilen menin Bhamiin moikkaan Steffiä viimeisen kerran ennen kotiinpaluuta. Olin menossa taas normaalia reittiä Barton-Lichfield-Bham-Hall Green, eka väli bussilla ja loput junilla. Bussin piti tulla kello 15.37. Noh, odotin bussia puoli tuntia pakkasessa. Kuulokkeet meni rikki; oikeasta kuulokkeesta ei kuulunut pihahdustakaan. Puolimatkassa Lichfieldiin Steffi laittoi viestiä et se on kotona vasta kahdeksan jälkeen. Kaikki oli huonosti ja sitten mua alkoi vielä pissattaa. Lichfieldin juna-asemalla menin sitten pahanhajuiseen yleiseen kopperoon, ja tottakai ne puolitoimivat kuulokkeet tippui sinne vessanpönttöön.

Mä harvoin kiroilen. Ja mä harvoin puhun itsekseni. Ja vielä harvemmin mä puhun itsekseni suomea täällä. Mutta eilen kiehui niin yli, että mä päästin höyryjä ulos kovaan ääneen - suomeksi. Vee vee vee vaan kävi, ja hyvältä tuntui!

Vaikeudethan eivät lopu tähän. Täällä on naurettavat kaks senttiä lunta, ja lentoja on peruttu vaikka kuinka. Erika lähti Bhamista Suomeen eilen, ja nyt se jumittaa Amsterdamissa. Sen piti olla kotona eilen.

Mä menen kotiin reittiä Bham-Frankfurt-HKI-Kemi, kaikki matkat lentäen. Tällä hetkellä mm. lennot Bhamista Frankfurtiin on peruttu. Ens viikolla sataa lisää, lisää, lisää lunta. Mä en tiedä enää, millon mä pääsen kotiin...

Mä oon odottanu syyskuusta asti sitä päivää, kun pääsen kotiin (hyvä etten tunteja laske) niin täytyy sanoa että kyllä se saatana riipii kun pari vaivaista lumihiutaletta tulee mun ja kodin väliin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Siinä teille kirosana, olkaa hyvä.

Toivon mukaan enää neljä päivää...

Uaaaahhh so stressed

Hyi että kun ihmistä voi stressata asiat. Oon ollut täysin stressivapaalla vyöhykkeellä täällä pitkän aikaa, mutta nyt mulle sitten pamahti. Onko tämä ehdollistunut joulustressi vai jokin aivan muu? Mitättömät asiat kuitenkin huolettaa.

Vai onko esimerkiksi tuo terroriuhka aivan mitätön? Onko mun syytä olla huolissaan matkatessani Euroopan suurilla lentokentillä vai ollako huoletonna? Mitä jos tulee lumipyry ja matkasuunnitelmat menee myttyyn?

Ja miks mun viisaudenhampaiden pitää tulla just nyt? Jos ne pitää poistattaa niin arvatkaa vaan uskallanko mennä hammaslääkäriin täällä? En todellakaan, nimim. ollessani neljä vee mua piteli paikallaanneljä lääkäriä ja suoneen iskettiin rauhoittava piikki jos toinenkin kun multa poistettiin mädntynyttä hammasta.

"Mitä, mitä, mitäpä jos sä pelkäät turhaan?" Välillä alkaa tuo soimaan päässä. Ehkäpä mä pelkään turhaan.

Jos jokin mua rentouttaa (ellei asioiden selviytymistä lasketa mukaan) niin nauru. Ja tällä hetkellä mua naurattaa tää:



En oo oikeen tajunnu brittihuumorin hienoutta. Okei, Little Britain on ok, mutta esim. Black Adder ja Fawlty towers on vähän arvoitus.... Noh, eipä nämäkään välttämättä Speden päälle ymmärrä.

Kuus.

X-factorista ja muista tuntemuksista väkerretty sunnuntai-illan jupatus

Sarjassamme Britannian ihmemaa voisin mainita X-factorin. Täällä uukoossa sitä hypetetään aivan laittoman paljon. Joka ikisessä juorulehden kannessa on jotain kyseiseen ohjelmaan liittyvää ellei sitten koko kansi ole peitetty Cheryl Colella, Simon Cowellilla tai UK:n tämän hetken kuumimmalla miehellä, Matt Cardlella.

Tuossa hetki sitten näytettiin vuoden 2010 UK:n X-factorin finaalijakso. Finaalissa oli kaikki mun lempparit: Rebecca Ferguson, 1 Direction ja Matt. Katoin x-tekijää alussa joka lauantai, mutta semifinaalien alkaessa mun kiinnostus alkoi hiipua, sillä mukaan otettiin aivan liian monta esiintyjää. Päätin sitten katsoa ainoastaan finaalin ja sen tein. Osittain.

Rebecca ja Matt oli mun suosikeita jo alusta asti ja mulla oli heti semmonen fiilis, että nuo kaks on finaalissa aivan varmasti. Ehkä niitä kahta on jotenkin markkinoitu eniten erilaisilla kikoilla meidän tiedostamatta sitä, ehkä ne oli vaan lahjakkaamia ja pideympiä persoonia. Ihania ne on molemmat anyway.

Rebecca Ferguson ja Matt Cardle - ihan uudet ihanuudet

Noniin, taas yks viikko pulkassa rankkoine päivine sekä ihanine viikonloppuaktiviteetteineen. Väsyttää ja ei väsytä. Naurattaa ja itkettää. Alan tajuta, että mulla on enää kymmenen päivää ilman mun rakkaita kotona. Kymmenen. Tuntuu ikuisuudelta, mutta tiedän, että se menee nopeasti, ihan niinku jokainen viikko.

Mä haluaisin kotiin oikeastaan ihan heti nyt.

Muuten...

Hoksasin vissiin maanantaina niinkin kätevän toiminnon täällä bloggerissa kuin "Tilastot". Joka päivä käyn kyttäilemässä sieltä, montako kävijää on ollut ja mistä ja blaa blaa blaa. Mua kiinnostaa ihan hirveästi, kuinka moni tätä blogia lukee ja mistä ne lukijat ovat, joten:

Jos olet eksynyt blogiini useammin kuin kerran, sano moi!

If you have visited my blog more than once please say hello!

Vakoillaan ja tehdään johtopäätöksiä (;

Edit: miten URPO mä voin olla, olin kirjottanu please c:llä. Voi jumalauta.....

Jäässä ja väsynyt

Täällä on ehkä pari astetta pakkasta ja paljon kuuraa kaikkialla. Vielä kun yhtälöön lisätään sumua, on idyllinen talviympäristö valmis!

Tai no idyllinen ja idyllinen... Eilen tuli nimittäin aika jäätävä herätys: boileri oli pimahtanut errorille keskellä yötä, joten aamulla kaikki patterit oli kylmiä ja sisälämpötila oli 12,5 astetta. Että joo moi vaan, onneks lämmitys ja eristykset pelaa! Täällä tosiaan on yksinkertaset lasitukset ikkunoissa että nii. Vetää, mutta vetäköön. Tänään tilanne oli kuitenki vähän parempi; aamulämpötila oli 14,5.

Koin muuten maanantaina upean leffahetken! Olin sytyttänyt mun itsenäisyyspäivän kynttilät ja tunsin että jotain puuttui... Se jokin oli suklaa. Päätin painella sitten co-opiin ja matkalla sinne hyräilin Truly madly deeplyä jostain kumman syystä. Saapuessani lähipubin luo huomasin sen pihalla upean, valtavan joulukuusen kirkkaine valoineen paksun kuuran peitossa. Kuusen ympärille oli kerääntynyt pieni joukko ihmisiä. Menin lähemmäksi ja kuulin, että pieni puhallinorkesteri soitti Silent nightia ja muut lauloivat hiljaa, niin hiljaa, että muiden äänet kuuli vain korkeiden äänien kohdalla. Hetki oli hauras ja minäkin aloin laulaa, tosin suomeksi. Sain pari hämmästynyttä katsetta osakseni vieressäni seisovilta, mutta mitäpä siitä. En edes muistanut kolmatta säkeistöä, joten lauloin ekan säkeistön toiseen kertaan. Mun käsiä alkoi palella, ja päätin liittyä lauluun uudelleen, kunhan olisin ensin ostanut suklaani. Tultuani takaisin orkesteri ja laulajat olivat poissa.

Shoulder of Mutton ja sen ihana iso joulukuusi

Eilen oli muuten aikamoinen päivä. Oon aina ajatellut, etten saisi valittaa olevani väsynyt tai stressaantunut, sillä työni on suhteellisen helppoa. Pötyä, mun työ on oikeasti aika uuvuttavaa. Olin eilen S:n kanssa naapurissa leikkimässä ja ette usko miten helpottavalta tuntui, kun pystyin myöntämään jollekin, että mä oon oikeasti väsynyt ja tunnen itseni toisinaan vähän avuttomaksi. Onneksi kuulijana oli upea kolmen lapsen äiti, joka rohkaisi ja sanoi mun tekevän työni hyvin.

Iltaisin mua väsyttää ihan julmetusti. Odotan aina innolla, että kello on seitsemän ja saan hyvälä omatunnolla sulkea huoneen oven, laittaa musiikin soimaan ja sytyttää kynttiläni. Sitten makaan koomaillen ja luen ehkä kirjaa. Tuntuu hyvältä, kun tiedän täsmälleen, mikä mut rentouttaa.

Ja tuntuu muuten ihanalta, kun ei oo minkäänlaista joulustressiä! Oon hommaillut suunnilleen kaikki lahjat, enää pitää vaan paketoida. Joulukortit on kirjoitettu, postiin huomenna. Ainoastaan pakkaaminen Suomea varten mietityttää, en nimittäin tiiä yhtään, mitä ottaa mukaan...

Toivottavasti teilläkin on toisinaan aikaa ihan vaan olla, olette sen takuulla ansainneet.

Äitini, isäni maa - minun maa

Itsenäisyyspäivä. Kynttilät ikkunalaudalla, juhlat telkkarissa, joulukalenterista tulee aamulla joulupukin naama. Näin meillä Suomessa. En ikinä oikein jaksanut hössöttää itsenäisyyspäivän juhlimisesta, sillä meidän perheessä sitä ei niinkään koskaan juhlita. Lukioaikoina edesmennyt psykologianopettajamme sitten pyysi minua esiintymään kaikissa veteraani/itsenäisyyspäivän juhlissa, mikä sytytti minuun pienen kipinän itsenäisyyspäivän juhlintaan.

Kun olin lukion ekalla, en tykännyt Suomesta juuri yhtään. Halusin olla amerikkalainen! Mitä hulluutta, nyt en missään nimessä halua olla mitään muuta kuin olen nyt.

Kun tulin tänne, tunsin itseni onnekkaaksi: pääsin pois paskamaasta, missä miehet tappaa toisiaan. Samalla tunsin haikeutta ja lopulta ikävää. Nyt olen päässyt tasapainoon näiden tunteiden kanssa.

Ulkomailla asuessani olen tullut tietoisemmaksi omasta kansalaisuudestani. Olen myös ylpistynyt, mutta vain hyvällä tavalla (tai sitten sillä suomalaisella surullisenkuuluisalla nöyrällä tavalla). Olen ylpeä siitä, että Suomessa lapset saavat olla lapsia pitempään. Olen ylpeä, että Suomessa lapset oppivat paremmin kuin missään muualla maailmassa. Olen ylpeä, että Suomessa on puhdas luonto ja että saamme uida luonnonvesissä kesäisin. Olen ylpeä, että Suomessa on neljä selkeää vuodenaikaa - ainakin vielä.

Olen onnellinen, että äidinkieleni on suomi. Se on vivahteikas, perinteikäs ja kaunis kieli, joka ei ilmeisesti kuulosta järkevältä monenkaan korvaan. Host granny opiskelee suomea ja tuskailee kieliopin kanssa. Siinä ei kuulemma ole mitään logiikkaa. Olen ylpeä, että suomi on minun äidinkieleni. Eilen ylpeilin sillä kuuntelemalla mp3:sta Rafaelin enkeliä bussipysäkillä ja lauloin mukana hiljaa. Aiheutin kaiketi hämmästystä lähellä seisoskelijoiden joukossa, mutta minä nautin siitä!

Ostin itselleni kaksi valkoista kynttilää lauantaina. Ne odottavat jyhkeinä ikkunalaudallani tätä iltaa. Sytytän ne omassa rauhassa Suomelle, suomelle ja suomalaisuudelle tänä iltana, kun kaikki häsellys on ohitse. Ehkä kuuntelen Maamme-laulun, ehkä en. Mutta suurta rantaa autiutta minä ikävöin.

Enää 16 päivää.

Countdown

En tiedä, näinkö viime yönä painajaisen vai en. Unen sisältö oli kerrassaan ihana: oli 23. joulukuuta ja mä olin mun serkun huoneessa yksin. Kuulin mun rakkaiden pienten äänet huoneen ulkopuolella ja yhtäkkiä ovi rämähti auki ja sain syleillä molempia mun serkkuja. Kun heräsin, olin järkyttävän onnellinen, sillä luulin että se kaikki oli totta. Kello oli puoli kuus aamulla, kaikkialla pimeää ja kylmää. Tajusin uneksineeni ja purskahdin hilllittömään itkuun.

Vaikka mun elämä täällä onkin ihanaa, mulla on ihan järkyttävä koti-ikävä, ja se iskee hetkittäin. Enää 19 päivää, sitten pääsen oikeasti halaamaan niitä pikkukultia...

Kuuluu ja kuvaa

Hip hei, täällä on satanut lunta miltei joka päivä kohta viikon verran! Syvyyshän ei ole ihan Suomen lumipeitteen luokkaa, mutta mulle se ainakin riittää. Naperot tykkää kans: oon vienyt S:n joka päivä kouluun pulkassa vetäen, ja se on muuten tosi hauskaa. Varsinki kun juoksee, niin tulee pikkusen hyötyliikuntaa siinä samalla.

Ollaan S:n kans akarreltu jo muutamana päivänä lumihiutaleita. Pretty, eh?

Muuten arkielämä on ollut taas varsin leppoisaa. Teen kotiaskareet, minkä jälkeen lepäilen nauttimalla piiiiiitkän lounaan Skinny Kittenissä tai sitten katson leffoja. Tällä viikolla tuli katsottua Notting Hill ja Titanic (joka upposi taas. They never learn.) Leffan seurana on kupillinen kuumaa vettä, johon on sekoitettu teelusikallinen hunajaa. Ei sen parempaa. :)

Sarjassamme Britannian ihmemaa voisin muuten mainita, että täällä ei taida olla semmosia videovuokraamoita kuten Makuuni tai FilmTown. Täällä rekisteröidytään esim. Blosckbustersiin tai LoveFilmiin, maksetaan kuukausimaksu, valitaan netistä kasa leffoja, jotka kuljetetaan kotiin postissa ja sitten ne palautetaan viikon jälkeen. Miten epäkätevää niille, jotka haluavat satunnaisesti katsoa leffoja...

Mun uusi ihana parfyymi: Estee Lauder - Sensuous noir

Jouluhoppingit pitäis saada päätökseen lauantaina, sillä sen jälkeen mä tuskin astun Bullringiin tarkoituksenani ostaa jotain. Siellä on liukuportaiden edessä aitoja, joiden välissä pitää jonottaa et pääsee seuraavaan kerrokseen. Onneks mulla ei oo enää ku pari juttua jäljellä, mutta pitää selvittää et mistä niitäkin tavaroita saa. Yllä esitelty parfyymi on ostos jo parin viikon takaa. Se paketoitiin kultaiseen pakettiin... :3

Tuli muuten mieleen, että jos kaikki ois menny niinku piti, niin mun ois pitäny nähdä Brandi Carlile tässä taannoin liven Beehamissa. Ekaks oli tuhkapilvet, jotka estivät Eurooppaan tulon, sitten rahoitus. Noh, ehkä vielä jonain päivänä... Sitä odotellessa voin coveroida Brandin biisejä ja kuvitella pääseväni sen keikalle joskus.

Tässä teille Turpentine, jonka soittelin sisään ennen tänne lähtöä. Moikka! :)

Catch my breath

Stratford-upon-Avon. Shakespear tuli kauniista kaupungista.

Iltavuodatus

Tulin just joogasta ja olo on aika ihana. Rakastan kehoni ventyttämistä äärimmilleen. Mikään ei anna yhtä mahtavaa boostia kuin jonkin liikkeen masterointi, ei niin mikään! Tänäänkin tehtiin spagaatit ja vielä menee pohjaan, vaikka voimisteluajoista onkin neljä vuotta, enkä niiden aikana ole tehnyt mitään liikkuvuuden ylläpitämiseksi. Toisaalta ketuttaa, kun on porukan ainoa, joka siihen spagaatiin pystyy. Vaikka ilmapiiri onkin leppoisa ja kukaan ei kilpaile siitä, kuka pystyy vetämään kehonsa eniten äärimmilleen, tunnen itteni vähän vaivautuneeksi istuessani spagaatissa leppoisasti muiden äheltäessä puolitiessä kohti lattiaa. Noh, olenpahan notkeuteni ansainnut tehtyäni kymmenen vuotta rankkaa treeniä, koitan oppia nautiskelemaan liikkuvuudestani täysin rinnoin!

Huomenna ois tarkoitus lähteä taas ulos kavereiden kanssa, tällä kertaa kohteena chinatown. Hinnat ovat kuulemma alhaisemmat ja klubeilla ei miehet tule häiriköimään tyttöjä sillä tavoin kuin Broad Streetillä. Hyvä. Paikasta en kerro enempää, mutta pelin henkeen kuuluis pukeutua johonkin aivan älyttömään. Ostin viime sunnuntaina itselleni sitten jotain niinkin älytöntä kuin tekoripset ja kokeilin niitä silmiin eilen - tulos oli kamala. Saa nähdä, päätänkö olla huomenna älytön vai älytön ja että laitanko niitä silmiin ollenkaan. :D

Kotiinpaluuseen on enää 26 päivää, ei luoja!! Äititonttu kyseli lahjatoiveita mutta ei mulla semmosia ole: tavaraa on, mutta en panis pahakseni kunnon jouluruokaa ja perheen kanssa oleilua, siinä on mulle lahjaa kerrakseen.

Pitäis muuten ostaa joulukalenteri. Cadburya sen olla pitää!

Maanantaikurjuus

Mulla on tylsää, vaikka koitan muka pitää itteni kiireisenä. Tässä teille randomilla IRC-galleriasta valittu gallup, vastaukset a'la moi!

FYYSINEN TUSKA
Oletko koskaan pyörtynyt? - Kerran saunan jälkeen, hyi kun pelotti!
Oletko koskaan saanut niin kovaa tälliä päähäsi, että ystäväsi kyselevät jo nimeäsi? - En
Oletko koskaan murtanut / katkonut luitasi? - En (knock the wood!)
Oletko koskaan ollut leikkauksessa? - En
Oletko koskaan joutunut käyttämään kävelykeppejä? - Kavereilta olen huvikseni lainaillut >:)
Oletko koskaan saanut aivotärähdystä? - En
Onko sinulla koskaan ollut tikkejä? - Ei

Tuskagallup. Fabulous.

HENKINEN TUSKA
Oletko itkenyt viikon putkeen saman asian takia? - Noooo ekan rakkauden tähden hei! ;D
Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi lievittääksesi tuskaa? - En
Milloin itkit viimeksi? - Perjantaina leffassa, kun tuli ikävä Suomen kavereita
Näkyykö käsissäsi viiltelyjälkiä? - Ei
Auttaako viiltely oikeasti? - Ei oo kokemusta, mutta sanoisin että eipä
Oletko koskaan harkinnut/suunnitellut itsemurhaa? - En tosissani, mutta jokainenhan ajattelee kuolemaa joskus?

RAKKAUDEN TUSKA
Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista? - No ooon
Onko sydämesi särkynyt koskaan? - Onse
Onko sinua petetty koskaan? - Ei
Oletko sinkku vai seurusteletko? - Singel (;
Jos olet sinkku haluaisitko seurustella? - Nautin sinkkuudestani täysillä, mutten pahastuis poikakaverista
Jos olet varattu, haluaisitko olla sinkku? -
Jos olet varattu, kuinka kauan olet seurustellut? -

YSTÄVYYDEN TUSKA
Onko sinulla parasta ystävää? - Ei yhtä ainoaa
Oletko kenenkään paras ystävä? - Jos olen, niin oon tosi onnellinen :)
Luotatko ystäviisi? - Kyllä!
Ovatko ystäväsi kaksinaamaisia? - Ei ne
Oletko itse? - En ystäville
Onko sinulla ystävää, jolle voit kertoa kaiken? - Ehkä yksi, ja se on minun isosisko
Lohduttavatko ystäväsi sinua? - Kyllä ♥
Jos alkaisit seurustelemaan nyt, mitä ystäväsi sanoisivat? - Se riippuu, kuka jäpikkä ois kyseessä. Yleensä on oltu iloisia :)

POKKA
Antaisitko poistaa pikkusormesi, jos saisit 200 000 euroa? - En
Joisitko kokonaisen pullon Tabascoa, jos saisit 1000 euroa? - No en...
1 000 000 euroa? - Hohhoi
Juoksisitko Kampin läpi alasti satasesta? - Tuskin, mutta sitä ei koskaan tiiä ;D

VIIMEISIN
...ihminen joka tekstasi sinulle? - (;
...soitti sinulle? - Erika
...henkilö jota halasit? - Steffi
...lähettämäsi sähköposti ? - Santulle
...saamasi kortti? - Muutama viikko sitten host momilta
...ostoksesi? - Junalippu

LEMPI
...numero? - 4
...vuodenaika? - Syksy ja kesä
...väri? - Musta
...bändi/artisti? - Brandi Carlile

NYKYHETKI
Mieliala? - Onnellinen
Mikä soi? - Päässä soi koko ajan Katy Perryn Firework
Mihin olet pukeutunut? - Harmaa abihuppari, vaaleenpunanen toppi ja mustat lökäriit
Miten hiuksesi ovat? - "Sanna on suttu"
Oletko meikannut? - En

OLETKO
Ihastunut? - Vähäsen
Kipeä nyt? - Ihme ja kumma en, oon ollut ihanan terve jo jonkin aikaa!
Katunut jotain tekoa viikkoja? - Hmmm... en?
Mielestäsi hyvä ihminen? - Hyvähän minä pohjimmiltani oon
Onnellinen? - Kuten jo sanoin! :)

ONKO
Joku ihastunut sinuun? - On
Joku kehunut ulkonäköäsi - .....ai onko.
Ollut mukava päivä? - Joo, vähän tylsä mut ihan kiva olla välillä hiljaisuudessa ja yksin täällä kotona.

Rastita rehellisesti jos olet KAHDEN VIIKON sisällä:
[x] juonut alkoholia
[x] pussannut
[x] polttanut tupakkaa
[ ] harrastanut seksiä
[x] lakannut kyntesi
[x] käynyt toisella paikkakunnalla
[x] ostanut vaatteita
[x] käynyt kirjastossa

KOULU
✖ Oletko luntannut kokeessa? - Joo
✖ Onko mukana ollut tupakkatuotteita? - Ei
✖ Lempiopettaja? – Vaikka kuinka moni!

Siinä teille maanantaifaktaa. Tieto lisää tuskaa, siis sanon vielä kerran, että tänään on MAANANTAI. Perjantaihin on vielä miljoona miljoona miljoona tuntiaaa...

Kerron teille Frankfurt Marketista vielä kun kerkeän ja saan pari kuvaa muokattua kunnon kuviksi. Heiba! :)

Britannian ihmemaa

Huomasinpa tuossa eilen illalla kalenteria selaillessani, että huomenna tulee kolmas kuukausi uukoossa täyteen. Luulen olevani sen verran tuttavallinen tämän maan kanssa, että voisin kertoa teille muutamista briteille ihan normaaleista asioista, jotka ovat saaneet minut enemmän tai vähemmän hämilleni.

Kuten kaikki varmaan tietää, täällä on vasemmanpuoleinen liikenne. En oo ajanut täällä ollenkaan, sillä aluks mua ei haluttanut. Nyt kun haluttais, en kuitenkaan aja, sillä täällä ei vakuuteta autoa vaan kuski. En siis saa ajaa, ellen maksa jotain ihan sikahintaista vakuutusta itsestäni (plus mene muutamalle ajo-opetustunnille). Eipä mulla juuri tulis ajettuakaan autoa, sillä en tarvitse sitä arkisin mihinkään ja viikonloppuisin olen Beehamissa, missä bussi- ja junayhteydet pelaa mainiosti.

Toinen asia on koulutussysteemi. Saan aitiopaikalta seurata, miten neljävuotias lapsi menee aamulla yhdeksäksi kouluun ja pääsee sieltä kolmelta iltapäivällä. HALOO, 4-vuotiailla kuuden tunnin koulupäivät??? Suomessa 7-vuotiailla on korkeintaan neljän-viiden tunnin päiviä (korjatkaa jos oon väärässä!). Pikkuraukat on aika uupuneita niin pitkän päivän jälkeen. Ehkä se koulunkäynti on sisällöltään lähinnä kehittäviä leikkejä ynnä muuta, kotiläksytkin on lähinnä leikkiä, mutta kuitenkin... Minä en kannata tätä. Onneksi Suomessa lapset saavat olla lapsia!

Viime viikolla etsittiin mun Suomesta vierailemaan tulleen host grannyn kanssa pistokkeita kylppäreistä, että gran sais kuivata ja laittaa hiuksensa, mutta ei löydetty. Kun kysyin host fatherilta tästä ja ehdotin, että jos vaikka remontin yhteydessä laittaisivat muutamat pistokkeet, mun ehdotukseni hylättiin: UK:ssa on nimittäin laitonta asentaa pistokkeita kylppäreihin! Mitä kettua taas??

Ja ne pistokkeet. joita täällä on, ovat kolmepäisiä. Onneks on adapteri poikineen tässä perheessä...

Ensimmäisellä viikolla pääsin käymään host motherin kanssa supermarketissa ruokaostoksilla nähdäkseni kauppojen perusvalikoimaa. Muistan, miten huokailin ihastuksesta nähdessäni jaalan Activia-valikoiman: viikunaa, kirsikkaa, kiiviä... Sen jälkeen en oo käyny kuin pari kertaa ruokakaupassa, sillä meidän perheessä ruuat tilataan netistä ja ne kuljetetaan kotiovelle pientä maksua vastaan. Kätevää, eikö? Kuulin Fannilta, että Oulussa on otettu tämmöinen mahdollisuus käyttöön jossain Siwassa, mahtaakohan se toimia? Ainakaan Kemissä ei toimis, etäisyydet on niin pitkiä, et kuljetusmaksut ois ihan järjettömiä. Mutta täällä ihmiset asuu niin ahtaasti, että välimatkat ei oo mitään.

Mua ihmetyttää myös tää netti. Meidän perheen nettisoppari on nimittäin semmonen, et netinkäyttöä rajoittaa upload- ja download-maksimit. Kun on tarpeeks kuunnellut musiikkia, katsonut videoita ja ladannut kuvia Facebookiin ynnä muuta mukavaa, netti menee poikki ja latauskiintiötä voi tällöin ostaa lisää. Minä, Internetin massiivikäyttäjä, en pidä tästä järjestelmästä. Host momin mukaa tämmönen on täällä ihan perussettiä, mutta aupparikavereiden kotona tätä ei ole. Hmmm....

On täällä hyviäkin juttuja. Yhtenä mainittakoon kuumavesipullot. Tässä mun kuumis, we're best buddies!

Huomena on muuten perijantaiiiiiiiiii, en onneks oo kerenny kauheesti oottaa. Luvassa muun muassa Frankfurt Market saksalaisen kamun kans, eli tiiossa on gluvinea ja makkaraa. Ei tätä maailmaa voi paremmin kokea ku syömällä ja olemalla ihmisten kanssa, sitä olen mieltä! Tanssimisesta puhumattakaan...

Come let's pray for the weekend, babe nananaaaaaa naa naaaa naa naa nana naaa!

Äimän käki, käki aivan

Eilen oli maanantai. Tänään on tiistai. Huomenna on keskiviikko, sitten torstai ja sitten PERJANTAI!!

Oon ihan ymmälläni. Mun suunnitelmani auppariajalle oli lasten hoitoa, työntekoa, ankaraa itsetutkiskelua ja terveellisten elämäntapojen opettelu.

Paskan marijat.

Kun lähdin tänne, pakkasin matkaan arkivaatteita, ainoastaan niitä välttämättömimpiä ja laadultaan sellaisia, ettei vauvan kuola pitkin rinnuksia haittaa. Bilekuteet jätin odottamaan kotiinpaluuta, sillä uskoin viettäväni koko tän ajan ilman alkoholia, ilman klubeja, ilman tanssia.

Olin niin väärässä kuin ihminen vain voi olla... Heti kahden viikon täällä oleilun jälkeen piti mennä ostamaan eka vaatekerta klubikierrosta varten! Eka klubi oli Gatecrasher, se surullisenkuuluisa pohjanoteeraus. Sitä se nimenomaan oli, sillä sen huonommaksi ei oikeastaan voi mennä. Suunta on koko ajan ylöspäin ja voi pojat, viime lauantai oli jotain aivan uskomatonta...

Aloitettiin Mailboxista kymmenen jälkeen, jatkettiin Oceanassa ja päädyttiin Bushwackersiin. Kaikki oli ökykalliita ja älyhienoja paikkoja, mulla oli upea ja itsevarma olo ja me tanssittiin niinku huomista ei olis. Noh, ei sitä tavallaan ollut, mentiin nukkumaan aamu seiskalta.

Me jaettiin Steffin kanssa yhteinen laukku ja kamera. Kaikki oli tallella, mutta kamerasta oli jäänyt akku kotiin, tottakai. Mutta ehkä se tekikin illasta kaikkein parhaimman: ei kuvaamista, ei poseeraamista - ei todisteita. Eipä niitä olis tarvinnut, mä en ikinä unohda sitä iltaa, en ikinä.

Muutama viikko sitten halusin kotiin enemmän kuin mitään muuta. Nyt ikävöin B'hamia jo valmiiksi. Itken verisiä kyyneliä, kun mun on aika lähteä täältä maaliskuussa ja jättää Birmingham taakse. Rakastan mun elämää täällä: viikolla hyvä rutiini ja työntekoa, viikonloppuisin annan vaan mennä, avaan nutturan ja annan hiusten heilua elämän viedessä mua kohti seikkailuja.

Perjantai, tuu jo!

Warwick Castle

Viime viikonloppu oli muuten upea, juuri niin ihana kuin odotinkin! Käytiin perjantaina leffassa katsomassa Due date, joka oli sairaan hauska. Lauantaina käytiin Warwickin linnassa toisenlaisella porukalla ja illalla juhlittiin Bonfire nightia. Sunnuntaina oli perus-leffaa-yöpuvuissa-ja-aamupalaa-sohvalla -päivä. Kerronpa teille tarkemmin tuosta lauantaista ja Warwickin linnasta...

Warwick on pieni kaupunki Stratford-upon-Avonissa. Warwickissa on upea linna, jonka rakennustyöt alkoivat vuonna 1068. Linna myytiin The Madame Tussauds Groupille ja siitä tehtiin turistikohde. Sisäänpääsymaksu on hemmetin suolainen: aikuiselta sisäänpääsy maksaa 19,95 £, mutta esim. kouluissa ja erilaisissa kuponkilehdissä on kuponkeja, joilla pääsee kaksi yhden hinnalla sisään. Luojan kiitos semmosia on, sillä au pairin palkalla ei pahemmin mennä mihinkään ylikalliisiin paikkoihin.

Linnan sisäpihalla

Mielelläni maksoin kuitenkin sen 10 £, sillä linna oli upea. Sisällä oli vahanukkeja, jotka on tehneet ne Tussauds Groupin tyypit. Tuntui vähän hämyltä olla niiden nukkejen kans siellä, pelotti et ne yhtäkkiä herää henkiin... :D

Kuvassa näkyvät henkilöt ei oo niitä vahanukkeja, vaikka hyvin saattais erehtyä...

Käyskenneltiin tuolla linnassa niin ulkona kuin sisälläkin. Kiivettiin myös korkeimpaan torniin katselemaan maisemia ja ah, mä rakastuin!

Kattokaa noita maisemia..!

Sitten siellä tornin huipulla mun maha päätti pistää hepuliks ja me jouduttiin Steffin kans eroamaan muusta porukasta, että pääsisin vessaan. Sitten oltiin loppuaika ihan vaan kaksin, sillä muut puhui koko ajan saksaa keskenään ja tunsin itseni ikään kuin ulkopuoliseksi.

Onneks me erottiinkin, nimittäin kun me mentiin katsastamaan linnan Great Hall, meitä vastaan tuli yks ihana poika... :D Se oli pukeutunut ranskalaiseen tyyliin, päässä sillä oli peruukki ja kasvoilla meikkiä. Hän esitteli itsensä ja ehdotti mulle ja Steffille pientä kierrosta ympäri linnaa. Mehän suostuttiin ja se poika sanoi, että ei halua muita samalle kierrokselle. Niinpä minä ja Steffi saatiin kuulla yksityiskohtaisesti linnan historiasta, sen entisistä asukeista ja kaikista niistä upeista huonekaluista sekä esittää kysymyksiä, joihin ihana oppaamme vastasi auliisti ja kiireettä.

Ruokasali, jonka kalusto on 1800-luvulta


Meidän erinomainen oppaamme pukeutumishuoneessa

Jos satutte matkustamaan Englantiin, niin menkää ihmeessä tuonne! Birmingamin keskustasta tuonne menee junalla alle puolessa tunnissa. Kuten jo mainitsin, sisäänpääsyn hinta on kova, mutta tämä nähtävyys on sen arvoinen. Jos maksaa vielä ekstraa 7 £, pääsee näkemään linnan tyrmät. Ja perusmaksuun kuuluu tuo linna kaikkine komeine oppaineen...

Mulla ois vielä ainakin yks nähtävyys käymättä, nimittäin Cadbury World. Odotan siltä jotain Jali ja suklaatehdas -tyyppistä kokemusta.

Haluttaispa suklaata...

Hei hei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

... tai sitten oon, nimittäin nautiskelin mun host motherin äidin kans kupilliset Presidenttiä tossa kahdeksan maissa. Tunnetusti kofeiiniherkkänä, tuskin koskaan kahvia juovana ihmisenä kukun täällä sitten pirteenä ja hakkaan Horse Sagaa.

Halusin kirjottaa nyt mun mielessä surraavasta asiasta, nimittäin joulusta. Kyllä, jouluun on kaks kuukautta (tarkalleen sanottuna 44 päivää... miten niin lasken päiviä?), ja oon koittanu koko ajan taistella liian aikaista jouluhypetystä vastaan. Mutta minkäs voit, kun Slefridges ja muutamat muut kaupat on koristeltu joulukoristein jo lokakuussa ja Birminghamin kaduille on ripustettu jo paljon jouluvaloja? Et niin mitään.

Host motherin äiti tuli tosiaan Suomesta käymään ja toi mukanaan torttutaikinalevyjä ja luumuhilloa. Pyöräytin meille sitten pakallisen verran torttuja ja ai että ne oli hyviä, etenkin sen Presidentin kans... Nannaa. Sitten juteltiin joulusta koko ilta ja mä kuuntelen nyt joululauluja.

Haaveilen, että kun tuun kotiin, niin mua on vastassa valkoinen maa sekä kuuraiset puut. Oon lukenut Facesta, että Kemissä on jo lunta, nimittäin tossa sunnuntaina luin ihan vaan muutaman päivityksen siitä, miten ihanan valkoista siellä on. Noh, täällä on just lehdet tippunu maasta, vielä viimeiset sinnittelee oksilla. Lämpötila on 3-9 asteen paikkeilla, nekin asteet siis vielä plussan puolella. Silti tuntuu, että ulkona jäätyy pystyyn, etenkin kun sataa ja tuulee kaiken kukkuraksi. Kuolen varmaan hypotermiaan, kun astun Suomen kamaralle joulukuussa....

Aattelin aloittaa jouluostokset tässä piakkoin. Oon miettinyt jo oivia lahjaideoita, jotka ovat aika pieniä ja joita saavat vain harvat. Itse en toivo yhtään mitään joulupukilta, mulle on tärkeintä päästä kotiin ja syödä itteni tainnoksiin. No okei, ehkä mä sitten nään sukulaisia ja kavereitakin aina syömisen välissä.

Kello on kohta yks ja mulla on herätys seiskalta. Normaalisti herään joskus seiskan jälkeen lasten pitämään mekkalaan, mutta nyt pitäis herätä hippasen aikasemmin, sillä lähden mun host grannyjen kans shoppaileen aamulla anivarhain, heti kun S on viety kouluun. Kohteena ois Solihull. Saas nähdä, mitä sillä on mulle tarjottavana. Lompakkohan on tunnetusti täynnä.

Käyn vielä tsekkaan miten hepat pärjäs kisoissa. Hyvää yötä.

Hymyä!

Tässä asioita, jotka ovat saaneet mut hymyilemään tällä viikolla:

:) S:llä ei ollut koulua tämän viikon maanantaina, joten olin sen kanssa koko maanantain. Me mentiin yhdessä syyskävelylle keräämään lehtiä syystaideteoksia varten. S huokaili ihania kimeitä huokaisuja löytäessään pikkuruisia lehtiä, minä huokailin katsellessani sykamoorin punaisia lehtiä. Täällä on niin kaunista, ettette edes tajua.... ja minä tyhmä en muistanut ottaa kameraa mukaan.

Toivottavasti tää lehtitaideteos korvaa tuon ulkona olevan ruskaloisteen

:) Ostin viime viikolla kaks uutta CD:tä: Brandi Carlilen The Story -albumin sekä Bob Marley and the Wailersin kokoelman, joka sisältää kaks CD:tä. Alettiin S:n kanssa yks ilta pelaamaan Afrikan tähteä (kiitos Fanni, toi on ihan hittituote nyt!), ja mä laitoin tuon levyn soimaan taustalle. Kun Is this lovesta oli soinut vasta pari ekaa tahtia, S sanoi jo pitävänsä biisistä ja alkoi tanssia. Noh, lopulta me vaan tanssittiin ja pelit jäi sikseen. Rytmi ja melodia vei ihan mukanaan, me pyörittiin ja vatkattiin peppua ja rentoiltiin vaan. Se oli taikaa.

:) Oon jutellut monille kavereille Facessa ja kaikilla on ollut jotain juttuja, jotka on saaneet mut nauramaan katketakseni. Kiitos kaikille ihanille ♥

:) Kokkasin itselleni lounaaksi tällä viikolla pastaa kera basilikapeston ja pinjansiementen. Maistoin tota ekan kerran Lontoossa Vapianossa ja päätin tehdä samaa sitten kotona ja tiiättekö: MÄ ONNISTUIN TEKEMÄÄN SIITÄ JUST SAMANLAISTA!! En ookaan ihan surkee kokki enää (;

:) Oon kutonut ihan täysillä ja kohta mun tekele on valmis! Kuvia tulee sitten joskus. Mummottelun tukena on ollut iki-ihana YleX:n nettiradio, ai että mulla on ollut ikävä suomalaista radiota... Noh, nyt kun kerran hoksasin sen niin voin kuunnella sitä ihan millon vaan, kunhan netti toimii.

:) Tilasin eilen itselleni ihanan yläosan Nextistä ja paketti tuli jo tänään! Ihanan nopeeta toimintaa... Harmi vain et se on koon verran liian iso. Yleensä mun koko on täällä 12, mutta tuo oli ihan liian suuri. Onneks meen tänään Birminghamiin niin voin käydä siellä myymälässä vaihtaan ton pienempään.

:) ... mistä tulikin sopiva aasinsilta tuohon keskustaan menemiseen. Luulin, että tästä viikonlopusta tulee dead boring, mutta toisin kävi, nimittäin Steffiltä tuli mulle viikonlopputekemistä ihan tuutin täydeltä! Ohjelmaa on nyt sunnuntaihin saakka, en jaksa odottaa!!!!

Ihanaa viikonloppua, toivottavasti teilläkin on ollut hyvä viikko!

I wanna be rich and I want lots of money, I don't care about clever I don't care about funny

Kuvassa mun tänhetkinen rahatilanne, eli 2,27 £. Euroja on, mutta ei niitäkään kauheen paljoa. Suunnittelen ostavani tällä viikolla itelleni lentoliput Suomeen jouluksi ja rekrytoin porukkaa mun fundraising-yhteisöön Facessa. Tilille on itseasiassa tupsahdellut jo muutamia euroja, oon ihan hullun otettu...

Hyvää viikonalkua kaikille, tienatkaa paljon ja nauttikaa töistänne kuten minäkin!

Hui hai!

Huhhuh, viimeiset yhdeksän päivää mä olen ollut kiitämässä. Viime viikon lauantaina jouduttiin valitettavasti sanomaan heipat ihanalle Viville, sunnuntaina Fanni invaded ja se oli menoa sitten... Maanantaina käveltiin kylillä ja pelattiin jalista, tiistaina suunnattiin Lichfieldiin katselemaan katedraalia ja tapaamaan Fannin serkkua sekä matkattiin Glasgowhon, keskiviikkona yliopistovierailu ja illalla takasin, torstaina B'ham shopping ja perjantaina käytiin paikalllisessa.

Lauantaina Fanni lähti ja mä menin viettämään Halloweenia Emilien luokse Lichfieldiin. Tarkoituksena oli katsoa kauhuleffoja, mutta kuinkas sitten kävikään... Katsottiin Halloween 2:sta 19 minuuttia ja päätettiin vaihtaa X-factoriin. Ei uskallettu jatkaa vielä senkään jälkeen, ja kaivettiin DVD-hyllystä Nuija ja tosinuija (!!)

Gäääh, tekis mieli kertoa kaikesta enemmän, mutta nyt on tapahtunut niiin paljon ja oon ollut täällä hiljaa. Annan kuvien puhua lisää:

Glasgowta


Käytiin Glasgow Universityssä afternoon visitillä...


...


... ja tuo campus oli niin kaunis että silmiin kävi kipeää.

Paikallisessa soitti coverbändi nimeltään Roger the Dog - kovvaa kammaa!

Olen puhkipoikkikulunut, rättiväsynyt ja puhunut. Oli ihanaa olla ihmisten ympäröitävänä, mutta nyt tämä neiti tarttee vähän tilaa ympärilleen ja omaa rauhaa. Hyvää yötä, ens viikolla tulee lisää syväluotaavaa (?) tavaraa! :)

Mun parka, n. 40 £, Berska
Mun NÖRTTIlasit n. 2 £, Primark

P.S: Ai niin, hyvää Halloweeniä! Täällä muuten oikeesti vietetään Halloweeniä, mutta mulla ei oo ollenkaan juhlintafiilis. Jos vaikka tsiigailisin tässä päivän päätteeksi tuolla pihalla olevaa kurpitsalyhtyä ja keräisin viime hetken fiiliksiä...

Lauantaina lapsetti

P.S. Tuo mies oli fit.

Quickquickquick

A) Viikonloppu oli upea
B) Tavattiin randomilla joku suomalainen ja saatiin siitä kaveri
C) Fanni on täällä!!
D) Ostin nörttilasit

ja hijaisuutta tiiossa vähäks aikaa.

Moi!

All about London

Täältä pesee pienesti Lontoosta kera kuvien!

Perjantai-iltana tapasin Ellun Paddingtonin asemalla pienen tunnemyrskyn säestämänä. Ette oikeasti usko, miltä tuntuu vihdoinkin nähdä tutut kasvot uppo-oudossa paikassa pitkän ajan jälkeen!

Sitten suunnattiin hotellille. Me yövyttiin Novotel Paddingtonissa. Tiedän, hostelli olis ollut edullisempi ynnä muuta, mutta met haluttiin tehdä näin. Saatiin privaattikylppäri, buffet-aamiainen joka aamulle sekä uskomattoman hyvä sijainti: hotelli oli muutaman minuutin kävelymatkan päässä Paddingtonin asemalta. Ainut miinus oli se, että vessanpönttö oli omassa huoneessaan ja kaikki muut kylppärikamat oli toisessa. Eli jos kävi vessassa, piti mennä toiseen huoneeseen pesemään kädet. Ei kauheen kätevää!

Ja Ellun mukaan suihku oli huono. "Ois pitäny ottaa omat Orakset mukaan!"

Mun hehkeä , ihana aamiaisseuralaiseni!

Lauantaina suunnattiin nenät Oxford Streetille. Siellä hujahtikin sitten koko päivä shoppaillen ja kierrellen. kun yritettiin liikkua paikasta A paikkaan B, meni lyhyilläkin etäisyyksillä kauan, sillä se paikka oli TÄYNNÄ. En ollut ikinä ollut sellaisessa ihmismassassa. Kokemus sekin.

Yllä olevassa kuvassa me ollaan Ellun kans Marble Archin edessä. Tuo kuva otettiin juuri ennen maailman kauheinta katastrofia... Ellu nimittäin pelkää lintuja ja sanoi, että kaikki tuolla olevat pulut nokkii sen hengiltä/hyökkää/kakkaa päälle ja minä koitin rauhoitella: "Ei ne tuu lähelle, ei ne noki, ei ne kakkaa.." ja sillä siunatulla sekunnilla oltiin yhden ison puun alla ja PLÄTS mun otsaan läsähti pulunkakkaa!! Tämän jälkeen meitä uikuttajia oli kaks...

Sunnuntaina oli vuorossa kiertelyä ympäri Lontoota. Aloitettiin Piccadilly Circuksesta, joka oli aamutuimaan ihanan hiljainen.

Piccadillyllä mun ja Ellun naamat oli näin: 8D Se oli aika siistiä!

Sitten suunnattiin tiemme Trafalgar Squarelle. Mun laukussa ollut vesipullo oli vuotanut mun laukkuun ja mun farkutkin sai vedestä osansa. Jäätiin istuksimaan tuolle aukiolle, ottamaan kuvia ja ihan vaan rentoilemaan. Aurinko paistoi lämpimästi, ja ihan yhtäkkiä mun housut ja laukku olikin kuivat.

Trafalgar Square

Sitten haluttiin moikata ystäväämme Beniä, ja lähdettiin kävelemään kohti Westminsteriä.

"Meet my friend, Ben!"

Thamesin rannalla istuskelun jälkeen me suunnattiin tiemme kohti Kings Crossia ja laituria numero 9 3/4!

Sitten kello olikin vasta kolme, ja me oltiin nähty kaikki, mitä haluttiin nähdä. Päätettiin seikkailla hetki Oxford Streetillä ja ostaa vielä pikkusen tuliaisia. Kun rahaa oli kulunut pikkusen, me päätettiin kokeilla onneamme ja mennä Notting Hilliin etsimään sitä ovea, joka kuului Hugh Grantille eräässä elokuvassa, jonka me kaikki olemme nähneet noin miljoona kertaa.

Ei me löydetty sitä ovea, kun ei jaksettu kävellä. Sen sijaan me istuttiin alas ja alettiin laskea kaikki ohimenevät Porchet, Jaguarit ja Mersut. Niitä ja muita merkkiautoja oli muuten paljon.... kuin niin siellä asuu rikasta väkeä? :o

Lontoo oli hieno paikka, mutta se ei tuntunut musta niin massiivisen upean hienolta loppujen lopuksi. Se oli... kaupunki muiden joukossa. Odotin esimerkiks pilvenpiirtäjiä hahhah, mutten saanut niitä. Sen sijaan sain kaikki samat vaatekauppaketjut kuin Bhamissa, pulunpaskaa naamaan ja ilmassa paksusti leijuvan turisti-ilmapiirin. (Kuultiin joka päivä jonkun muunkin puhuvan suomea siellä...)

Ehkä mä oon ollut täällä liian kauan, mut Ellu löi Lontoon ihan 100-0 ♥

Lontoon maistaiset

Palasin Lontoosta tänään aamulla ennen kymmentä. Oon onnellinen ja sairaan väsynyt; S sai tyytyä telkkarin seuraan ihan yksinään koulun jälkeen, kun mä nukahdin mehumuki kädessä sohvalle. Luulin koko ajan että olin yhä junassa kohti kotia ja ihmettelin, miks mun takana istuvat ihmiset kihnuttaa mun kylkeen. Lopulta S sanoikin: "Tanna, mikti tinä nukut? Tinun pitää viedä minut jalkapalloon!"

Tässä teille vähän kuvamaistiaisia, myöhemmin tulee lisää :)

Näkymää hotellin ikkunasta illalla


Englantilainen aamupala tähän tyyliin: 8)

I've got the power!

Minna huomautti mua tämäniltaisilla videopuhelutreffeillä, etten oo melkeen viikkoon päivittänyt mun blogia, joten päätin tarttua toimeen. Mulla on ollut ihan oikeasti niin paljon tekemistä, etten oo ehtinyt edes Facea kyttäämään jatkuvasti. Okei ketä mä huijaan, tottakai mun Horse Sagan hepat voi hienosti ja ne kisaa päivittäin.

Viime viikolla musta tuntui, ettei energiaa oikein ole ja ikävä oli valtava. Syynä oli aivan varmasti se, että olin ollut pirtissä melkeen putkeen kokonaiset kaks viikkoa. Ratkaisu oli simppeli: bile. Suunnattiin tytyjen kans ekaks Steffille kokkaamaan ja katsoon The Inbetweenersiä.

Arvaatte varmaan, mitä me hoettiin ne kaks päivää...............

Loppuilta vietettiin The Sunissa (ylläri?) ja hmv institutessa. Institute oli aivan mahtava: DJ soitti mm. Elvistä ja The Smithsiä! Kaikki biletti ihan täysillä ja nautti seurasta, juomasta ja tunnelmasta.

Okei, Steffi kuristaa Viviä, Vivi kissailee ja mä julistan rauhaa. Fair enough.

Uusi viikko alkoi väsyneesti ja kärttyisesti upeasta viikonlopusta huolimatta: ultimaattisen lyhyet yöunet, joidenkin ihmisten tekemiset ja joidenkin kohdalla jopa pelkkä olemassaolo sai mut tosi *ttuuntuneeksi. Olin myös kateellinen joillekin tyypeille kaikesta siitä, mitä heillä on elämässä meneillään.

Aloin ajatella vähän tarkemmin asioita ja tulin siihen tulokseen, että mun pitää alkaa ammentaa energiaa niistä asioista, mitä mulla on ja elää täällä. Kävin yhden kaverin luona tiistai-iltana ja kas, olo oli loistava. Paneudun työhöni täysillä. Tänään kävin taas Skinny Kittenistä ja hemmottelin itseäni jättimäisellä kaakaolla ja teeleivällä. Olo paranee ja energiaa tuntuu pakkaantuvan lisää.

Muuten, katottiin S:n kans tänään Power Rangers -leffa ja kun yhdessä kohdassa tuli yks naissupersankari kehiin, S sanoi: "Tanna, katto! Tuo on ihan kuin tinä!" ja tyrmistyin. Telkussa hyppeli vähäpukeinen kiharapää taistelemassa pahiksia vastaan keppien avulla. Aika imartelevaa, varsinkin kun sillä oli hyvä kroppa...

She's fit, just like me!

Nyt tiedän, miten saada yhtä paljon voimaa kuin Dulcealla: tapaa ystäviä, syö kaikkea hyvää ja keskity itseesi. Ja jos joku ärsyttää, voit pamauttaa kohdetta kepeillä.

Toivottavasti nää enerkiat kantaa mut läpi Lontoon viikonlopun, joka lähenee hurjaa tahtia. Tänään ostin junaliput ja kävin hommaamassa kaikkea muuta tarpeellista matkaa varten. Huomenna alkaa pakkaaminen....... 8))

Kuulette musta varmaankin vasta ens viikolla. Toivottavasti jaksatte odottaa, sillä mä en ainakaan jaksa. Heihei!

Joshua Radin - Paperweight

Tässä mun eilisen rentoilutunnin aikaansaannos:

Ois pitäny kuitenki ehkä mennä ulos, koska tänään on maailman harmain sää. No ei se mitään, onneks tää naurattaa:

Miau

Hieno päivä tänään! Oon ollut kovin tehokkaana, eli en oo tehnyt oikeastaan mitään. Aamupäivän vietin Facebookissa suunnitellessani Lontoon reissua Ellun kanssa. Päätettiin, että tavataan sittenkin Paddingtonin juna-asemalla (note to self: siis JUNA-, ei METRO-) ja että käydään tsekkaan Piccadilly Circus, laituri 9 3/4 ja Big Ben. Sitten passaakin vain toivoa, ettei terroristit iske Lontooseen, sillä semmostakin uhkaa on kuulemma ilmassa... saavat ne iskut kyllä luvan pysyä poissa, sanon ma.

Kävin just Skinny Kittenissä lounaalla ja mun masu kehrää. Skinny Kitten on ihana pikkukahvila (ehkä vähän turhan shabby and chic, mutta annetaan se anteeksi, koska ruoka on niin mahdottoman hyvää) tuossa Main Streetillä ja sen yhteydessä on pieni lahjatavarakauppa Fat Cat. Menin kuitenkin vain syömään ja nauttimaan hyvästä seurasta - itsestäni.

Dagens outfit: feikki-uggit, mustat farkkuleggarit ja pöllöneule


Dagens menu: tuna, melted cheese and red onion baguette with mango juice. To nom!

Nautin itsekseni olemisesta tosi paljon. Yksin oleminen antaa mahdollisuuksia tehdä mitä hulluimpia asioita, nimimerkillä kävin eilen kylvyssä kello kymmeneltä aamulla. Musta tulee varmaan erakko tällä tahdilla! Osittain syynä saattaa olla pieni jatkuva koti-ikävä. Oon tässä viimeisen viikon aikana ikävöinyt kotia aika paljon, ja kuvittelen jatkuvasti sitä hetkeä, kun tuun kotiin ja saan halata mun rakkaita siskoja ja kavereita.

Mun kaverit edesauttavat mun kotiinpaluuta, nimittäin Milla perusti mulle pienen yhteisön Facebookiin, jonka tarkoituksena on kerätä mulle rahaa matkalippuja varten. Eka aattelin että ei hemmetti tää on noloa, mutta nyt oon aivan liekeissä ja odotan jäsenmäärän kohoavan koko ajan (siinä taas yks syy, miks kyttään Facea jatkuvasti). Statistiikkaa sen verran, että jäsenmäärä on tällä hetkellä 22 ja suunniteltuun hetkelliseen kotiinpaluuseen on 77 päivää. Tän hetkisen jäsenmäärän mukaan ollaan kerätty yhteensä 67 €, jolla on miltei saatu katettua HKI-Kemi -lentolipun hinta (=68,30 € tai 79,20 €)!

Asiasta kukkaruukkuun, mun host granny käy suomenkielen tunneilla, ja hän pyysi mua mukaan tänään, koska niitten tunnilla vierailee Suomen suurlähettiläs vaimoineen, ja kaikkien oppilaiden suomalaiset tuttavat ovat tervetulleita esittämään hänelle kysymyksiä. Mä en tosiaankaan tiedä mitä kysyisin Suomen suurlähettiläältä, en siis yhtään. Ois kuiten vain aika jännä mennä sinne... noh, menen jos illalla on aikaa töiltä.

Ulkona on tuhottoman kaunis auringonpaiste, mutta mä taidan mieluummin soitella vielä kitaraa kaikessa rauhassa ja nauttia tästä rauhasta. Nautiskelkaa kaikki omasta ajastanne vaikkapa ummistamalla silmänne minuutiksi ja ajattelemalla jotain mukavaa. :)