tiistai 16. marraskuuta 2010

Äimän käki, käki aivan

Eilen oli maanantai. Tänään on tiistai. Huomenna on keskiviikko, sitten torstai ja sitten PERJANTAI!!

Oon ihan ymmälläni. Mun suunnitelmani auppariajalle oli lasten hoitoa, työntekoa, ankaraa itsetutkiskelua ja terveellisten elämäntapojen opettelu.

Paskan marijat.

Kun lähdin tänne, pakkasin matkaan arkivaatteita, ainoastaan niitä välttämättömimpiä ja laadultaan sellaisia, ettei vauvan kuola pitkin rinnuksia haittaa. Bilekuteet jätin odottamaan kotiinpaluuta, sillä uskoin viettäväni koko tän ajan ilman alkoholia, ilman klubeja, ilman tanssia.

Olin niin väärässä kuin ihminen vain voi olla... Heti kahden viikon täällä oleilun jälkeen piti mennä ostamaan eka vaatekerta klubikierrosta varten! Eka klubi oli Gatecrasher, se surullisenkuuluisa pohjanoteeraus. Sitä se nimenomaan oli, sillä sen huonommaksi ei oikeastaan voi mennä. Suunta on koko ajan ylöspäin ja voi pojat, viime lauantai oli jotain aivan uskomatonta...

Aloitettiin Mailboxista kymmenen jälkeen, jatkettiin Oceanassa ja päädyttiin Bushwackersiin. Kaikki oli ökykalliita ja älyhienoja paikkoja, mulla oli upea ja itsevarma olo ja me tanssittiin niinku huomista ei olis. Noh, ei sitä tavallaan ollut, mentiin nukkumaan aamu seiskalta.

Me jaettiin Steffin kanssa yhteinen laukku ja kamera. Kaikki oli tallella, mutta kamerasta oli jäänyt akku kotiin, tottakai. Mutta ehkä se tekikin illasta kaikkein parhaimman: ei kuvaamista, ei poseeraamista - ei todisteita. Eipä niitä olis tarvinnut, mä en ikinä unohda sitä iltaa, en ikinä.

Muutama viikko sitten halusin kotiin enemmän kuin mitään muuta. Nyt ikävöin B'hamia jo valmiiksi. Itken verisiä kyyneliä, kun mun on aika lähteä täältä maaliskuussa ja jättää Birmingham taakse. Rakastan mun elämää täällä: viikolla hyvä rutiini ja työntekoa, viikonloppuisin annan vaan mennä, avaan nutturan ja annan hiusten heilua elämän viedessä mua kohti seikkailuja.

Perjantai, tuu jo!

4 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Mun tavotteena oli tulla kans Islannista pois vähintäänkin täydellisen muodonmuutoksen kokeneena... :D Voi olla ettei onnistu.

Sanna kirjoitti...

Voi mä luulen että se muodonmuutos tulee takuuvarmasti. Itsellekin se tapahtuu - toteutus on vain jotain ihan muuta, mitä suunnittelin.. ;D

Milla kirjoitti...

Yhtä hyvät hipat ne on mun ja ekin kanssa täälä suomessaki nii!

Saa tukka heilua tääläki nii!

Nuttura vaa auki ja TWILIGHTJUOMAPELIIIIII!!



Tuu kotia jo ja lakkaa haaveksimasta siellä.

Sanna kirjoitti...

see you in a bit, hun (;