Päivän faktoja

- Näin ihanaa unta Kemin uimahallista viime yönä (uimahalli oli upean surrealistinen, kun sain itse suunnitella, minne ja miten vesi virtaa)
- Söin eilen Haraldissa niin paljon, että aamupala koostui kahdesta teekupposesta
- Hymyilin bussissa eräälle vauvalle, ja se alkoi mun kanssa villit silmäpelit ja hymynvaihdot



- Menin Mirvan kans tekeen kiitosbileiden koristeita ja korvaamaan perjantain kässäntunnit
- Olin aika tunari saumurin kanssa, mutta pääsin kuitenkin testistä läpi miljoonannen yrityskerran jälkeen
- Mulla on tiedossa pitkä viikonloppu, jee jee!



- Ulkona on aivan laittoman kylmä, mutta saapahan pölypunkit parvekkeella kyytiä



- Menen huomenna verikokeeseen enkä saa syödä mitään klo 22 jälkeen klo 11 saakka huomiseen, joten syön tänään iltapalan pitkän kaavan mukaan (enkä malta odottaa sitä!)



Merkinnän tarkoitus oli osoittaa, etten suinkaan ole kuollut tuolla pakkasessa. Sydämellä ja mielellä on oikeastaan oikein lämmin olla. Tsemppiä teillekin, kyllä se siitä lauhtuu!

Ehtyypi

Kuva we♥it

Tiiättekö mitä? Kuten ootte ehkä huomanneet, mulla loppuu kohta postausideat. En haluaisi toistaa itteäni, mutta jos niin ei ole jo käynyt niin kohta käy.

Lukijat rakkaat, kertokaa mulle, mitä te haluatte lukea, mä kuuntelen!

Loppuviikko

Perjantai: Viimeinen harjoittelupäivä. Vyötärölleni taisi kiertyä tusina käsiparia ennen lähtöä. Voi niitä veijareita. Illalla Anriikan luo lukemaan Tatri Pemmistä eli Petri Tammista sekä Nukeen KISSin Paulin 60 v. bileisiin. Siellä oli kamalia miehiä. Nelivitosessa sai olla rauhassa.

Lauantai: Rauhallinen aamu Cage & Fishin lakifirmassa, jossa kaikki taistelee rakkauden puolesta. Sitten kamat kasaan ja Essin ja Alpon kanssa Kalajoelle. Mentiin yhteen taloon, joka on yleensä tyhjillään. Sytytettiin kynttilöitä, tehtiin hyvää ruokaa ja katsottiin porukalla telkkaria herkkuja syöden. Ja kävin kylvyssä vaaleansinisessä ammeessa, ah autuutta. Alpo soitti pianoa puoleenyöhön asti, minä ja Essi käperryttiin sohvan nurkkiin, suljettiin silmät ja kuunneltiin. Väliin Alpo lauloi saameksi kirjoittamiaan kappaleitaan. Ah, sitä autuutta.

Sunnuntai: Heräsin monesti, mutta annoin itselleni luvan nukahtaa uudelleen. Lopulta kiskoin itseni ylös, aamiaisseurana kuuma Earl Grey. Lopulta kaveritkin kömpi peiton mutkasta ja otettiin pari matsia muistipeliä. Kotimatkalla valittiin automerkit itsellemme, Alpo voitti 15 Toyotalla + 10 Volvolla, Essi tuli toiseksi 18 Volkswagenilla ja minä hännänhuippuna 0 Kialla + 9 Audilla.

Kävin myös hakemassa Anriikalta capon, jonka annoin sille tiistaina synttärilahjaksi. Tiedän, olen hyvä sisko, vien vaikka tuhkat pesästä.

Toinen alku

Kuustoista vuotta sitten olin viisvuotias. Anriikka ja Milla oli menossa voimistelutreeneihin Sauvosaaren koululle. Iskä oli lähdössä viemään niitä ja mä pääsin mukaan. Muistan vielä, mitä siellä Saukin aulassa oli ja kuka siellä odotti pieniä voimistelijoita saapuviksi.



"Saanko määki jäähä tänne?" kysyin.

"Onko sulla vaihtohousuja?" valmentaja kysyi.

"On mulla Minni-kalsarit", vastasin tomerana ja menin heti vaihtamaan farkut pois jalasta.



Nyppyiset Minni Hiiri -pitkikset jalassa jäin kiertämään ympyrää varpaillani. Jäin siihen porukkaan, sen valmentajan hoiviin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Nyt oon 20-vuotias. Havahduin eilen siihen, että mulla ei ole harrastusta. Menin Anriikan synttäreille syömään ihanaa Marianne-kakkua (jonka täytteiden raaka-aineista ei puhuta sen enempää. Mainittakoon, että pirun hyvää se oli!). Anriikka oli menossa tanssitunnille ja pyysi mua katsomaan, ihan niinku viime torstaina katsoin ratsastustuntiakin.

Ajettiin kaukovainiolle ja etsittiin tanssisali kolmosta kauan. Odotettiin kymmenen minuuttia väärällä ovella, kunnes vaksi neuvoi ystävällisesti toiselle ovelle. Anriikka kertoi nimensä ja selitti myöhästymisen. Sitten kysyttiin mun nimeä:



"Mä oon Sanna. Tulin oikeastaan kattomaan vaan, mut oisko täällä tilaa?" kysyin, vaikka näin että siellä oli tilaa vielä aika monelle.

"Onhan täällä, sekaan vaan, tervetuloa!"

"Mut mulla on nää farkut..."

"Ei se mua haittaa, jos ei suakaan", ohjaaja vastasi.



Menin rinkiin. Tehtiin lattiabalettia. Tehtiin passéita, pliéitä ja liikkuja nurkasta nurkkaan. Hyvä ettei kyynel vierähtänyt silmään, kun tein niitä samoja juttuja mitä pienenäkin. Se pieni sitriini, joka hautautui joukkueen hajoamisten alle, kiillottautui melko vähällä kertaamisella.

Seinään - pahki

Tämä oli täysin mun oma valintani. Halusin ottaa aikaa. Halusin keskittyä. Nyt en tiedä, oliko se viisas päätös.










Havahduin tähän ihan hetki sitten. Ensimmäistä kertaa kuuteentoista vuoteen.















Mulla ei oo harrastusta.


Mulla on ilmeisesti aina ollut jokin velvoite jonnekin tekemään jotakin vähintään kerran viikossa 16 vuoden ajan, sillä en osaa nyt olla paikoillani ollenkaan. Päätin olla hakematta R.U.R. -näytelmään, jotta mulla olis aikaa lentää uukoohon huhtikuussa. Ja että ehtisin tehdä koulujutut kunnolla. Hienossa jamassa ollaan: oon eilen kattonu yhteensä yhdeksän jaksoa Ally McBealia ja tänään katsoin yhden. Ja huomasin olevani ikään kuin ähkyssä.



Ilmoitin harrastuksettomuushavainnostanin myös Faebookissa, mihin Jukka ystävällisesti vastasi tällä kuvalla.

Mitäs hittoa sitä tänään tehtäisiin? Tai oikeastaan koko keväällä?

Elämä

Palasin Ouluun viime viikon sunnuntaina ja heti alkoi awesomet. Oon nauttinut joka ikisestä hetkestä ja asiasta niin paljon, että saaan hypähdellä tai juosta pieniä pyrähdyksiä. Ihan vain siksi, että muuten pakahdun.

Suitsukkeita, kynttilöitä, hedelmiä, raakakaakaota, ystäviä, uusia vaatteita, lapsia, kysymyksiä, etiikkaa, kasvamista, musiikkia, unta. Niistä on Sannan viikko tehty.



Tässä vielä yks laulu, jonka myötä toivotan ihanan rauhallista lauantaita kaikille teille ♥

Loppiainen

Tänään heräsin aamulla kymmeneltä ilman herätyskelloa. Mulla oli vihdoinkin vapaapäivä. Nautiskelin aamusta kääntäen kylkeä, pelaamalla Tetristä, syömällä ja peilaamalla pitkään ja hartaasti. Sitten suuntasin nokan kohti Ellun mummon kotia ja pääsin rutistamaan sitä ihanaa. En ollut itekään huomannut aikaisemmin, miten ikävä mun oli ollut Ellun suoria lohkaisuja...

Tuli pimeä ja minä ajoin kotiin. Minna halusi mennä Maulaan ja minä menin sitä viemään. Morjenstettiin yhtä tulevaa rohkeaa pikkuäitiä ja juotiin kahvia naurun raikuessa.

Pitkästä aikaa mä olen nauranut. Oon ehkä hihitellyt tänä jouluna, mutta suurin osa on mennyt lievissä downiksissa. Tänään mä olen ihan oikeasti nauranut.



Kun tultiin Maulasta kotiin, puin toppakamppeet päälle ja lähdin kävelylle. Mun tuli nopeasti hiki, kun jalkoja sai paksun lumikerroksen takia nostella reilusti.

Pääsin lopulta Pölhön kentälle. Näin sen aavan, koskemattoman lumen. Korvissani soi nopeatoempoinen duurikappale. Silmäni levisivät teevadin kokoisiksi ja lähdin harppomaan. Lumi pöllysi. Käteni lensivät levälleen. Suu oli leveässä virneessä ja koin olevani jossain elokuvassa.



Se leffa oli komedia. Juostuani kentän päähän ja käännyttyäni näin mäen päällä olevissa kienuissa todistajia, jotka olivat pysähtyneet hämmentyneinä. Häivän lipeän eli lievän häpeän ja veren maku suussani päätin juosta samalla tavoin toiseen päähän. Se oli harhautus, jotta silminnäkijät luulisivat minun tekeväni jotakin hankitreeniä (mitä se puoliksi olikin).

Kotona odotti viimeinen satsi porkkanalaatikkoa, naistenlehtiä ja lämmin sauna. Mä koen itteni joksikin voimakkaaksi supernaiseksi ja luulen pystyväni mihin vaan.

Tää oli hyvä päivä. Huomenna on viimeinen työpäivä. Sunnuntaina ajan Ouluun. Ja tiedän jo nyt, että maanantaista tulee paras päivä.

Kauppakukkasia

Kävin ennen työpäivää meidän lähikaupassa, Lautiassa. Siellä lievästi alkoholin (tai ties minkä aineen) vaikutuksen alaisena eräs vanhempi mieshenkilö haasteli naismyyjälle kaikenlaista. Keskustelu oli melko yksipuolinen, myyjä vain myönteli ja yritti saada asiakasta liikkeelle (lue: ulos). Herran viimeinen line oli varmaan maailman paras:

"... ja onnea liiketoimintaan ja perhe-elämään ja kaikkeen. Te olette tulevaisuuden nainen!"

Kun olin itse saanut ostokseni kätöseeni, toivotin myyjälle onnea tämän mainitun herran kanssa. Myyjä nauroi ääneen.

Itse olin iltavuorossa ja hyvin, hyvin väsynyt. Ja tylsistynyt. Yhtäkkiä eräs vanhempi herra, vakiasiakas, tuli luokseni toisen myyjän kassajonosta ja kävi kanssani seuraavanlaisen sananvaihdon:

"Saako sulle sanoa jotaki?"

"No tottakai saa!"

"Sinä olet hieno nainen. Elä naura, minuaki kattoit niin hennosti!"



Ollaan pohdittu joskus lukioaikoina kavereiden kanssa, että ohitettuaan tietyn iän vanhoilla miehillä on jälleen oikeus lirkutella nuorille naisille ilman nenänvartta pitkin katsomista. Tämä on niin totta. Ei mua ahdistanut tai ällöttänyt tuommonen, lähinnä vain huvitti. Mutta jos se oliskin ollut siinä viisissäkymmenissä ja sanonut sen tiettyyn äänensävyyn, olisin varmaan ollut tosi ahdistunut. Papat saa haastella, kun peli on ikään kuin menetetty.

Vielä kolme työpäivää jäljellä. Papat, tulen kaipaamaan teitä ja teidän kassaneidille ojennettuja sanallisia kukkasianne!