Eilen menin Bhamiin moikkaan Steffiä viimeisen kerran ennen kotiinpaluuta. Olin menossa taas normaalia reittiä Barton-Lichfield-Bham-Hall Green, eka väli bussilla ja loput junilla. Bussin piti tulla kello 15.37. Noh, odotin bussia puoli tuntia pakkasessa. Kuulokkeet meni rikki; oikeasta kuulokkeesta ei kuulunut pihahdustakaan. Puolimatkassa Lichfieldiin Steffi laittoi viestiä et se on kotona vasta kahdeksan jälkeen. Kaikki oli huonosti ja sitten mua alkoi vielä pissattaa. Lichfieldin juna-asemalla menin sitten pahanhajuiseen yleiseen kopperoon, ja tottakai ne puolitoimivat kuulokkeet tippui sinne vessanpönttöön.
Mä harvoin kiroilen. Ja mä harvoin puhun itsekseni. Ja vielä harvemmin mä puhun itsekseni suomea täällä. Mutta eilen kiehui niin yli, että mä päästin höyryjä ulos kovaan ääneen - suomeksi. Vee vee vee vaan kävi, ja hyvältä tuntui!
Vaikeudethan eivät lopu tähän. Täällä on naurettavat kaks senttiä lunta, ja lentoja on peruttu vaikka kuinka. Erika lähti Bhamista Suomeen eilen, ja nyt se jumittaa Amsterdamissa. Sen piti olla kotona eilen.
Mä menen kotiin reittiä Bham-Frankfurt-HKI-Kemi, kaikki matkat lentäen. Tällä hetkellä mm. lennot Bhamista Frankfurtiin on peruttu. Ens viikolla sataa lisää, lisää, lisää lunta. Mä en tiedä enää, millon mä pääsen kotiin...
Mä oon odottanu syyskuusta asti sitä päivää, kun pääsen kotiin (hyvä etten tunteja laske) niin täytyy sanoa että kyllä se saatana riipii kun pari vaivaista lumihiutaletta tulee mun ja kodin väliin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Siinä teille kirosana, olkaa hyvä.
Toivon mukaan enää neljä päivää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti