Samanlainen

Joulu on kohta, se tuntuu välillä myös kasvavana ja älyttömänä kiireenä: käy töissä, tee kouluhommat loppuun ja muista vierailla pikkujouluissa. Mielenkiintoista, hyödyllistä ja mukavaa kaikki, mutta mehut tuntuu loppuvan. Siksi tulin vapaaviikonlopuksi mamman hoiviin. Väinö tulee koko ajan mun viekkuun ja kaikkuun ja vaatii huomiota - eikä se taatusti jää ilman. ♥

Olin torstaina ihan finaalissa: liian lyhyet yöunet, stressi ja kiire. Lyödäänpä päälle kahdeksan tunnin työvuoro. Piippailin tavaroita ja jaksoin hymyillä, sillä tiedossa oli kuviksen sivuaineen pikkujoulut (jotka oli muuten aivan sairaan huikeen mielettömän kivat!!).

Loppupäivästä kassalle purjehti äiti pienen poikalapsen kanssa. Pojalta löytyi ikää varmaankin neljän vuoden verran ja sillä oli päässä joku hassu lasten pipo. Pipon alta, korvien takaa pilkahti molemmin puolin vaaleaakin vaaleammat pienet kiharasuortuvat. Mieleeni tulvahti oma nelivuotisuuteni ja se, miten kuulin monesti erinäisten kassatätien suusta seuraavan lauseen:

- Voi ku sulla onkin ihanat kiharat! Ai että! Vaihdettaiskos hiuksia?

Järkytyin aina tuosta kommentista. Saamari, minä sinun lättätukkaa halua, ajattelin. Anna mun ja mun hiusten olla.

Nyt ymmärsin niitä emäntiä, onhan pikkuinen lapsi kiharoineen hyvin hurmaava näky. Lapset kaupan kassalla ovat muutenkin virkistäviä, kun he tarkkailevat kauppaa ja koko maailmaa niin uteliaina ja tuntevat kaikki pettymyksen tunteet niin raakoina ja viiltävinä itkiessään, kun äidit kieltäytyvät ostamasta leluja tai karkkeja. Tai sitten ne moikkaavat ja tapittavat ja ovat vaan suloisia, niin kuin tämä kiharainen kaveri tässä minun kassallani: tapitti tiiviisti mutta huolettomasti, miten hommiani tein.

Minulla oli tuona päivänä hiukset auki ja erityisen kiharalla, joten sanoin pojalle:

- Meillä näyttäis olevan samanlaiset hiukset. Sulla pilkistää tosi ihanat kiharat tuolta pipon alta!

Poika ei sanonut mitään, mutta jatkoi tuijottamistani. Sen pää kallisteli puolelta toiselle hennosti, pieni suu kaartui hieman hämmentyneeseen mutta onnelliseen hymyyn. Huomautukseni näytti olevan pojalle mieleen.

Jatkoin hommiani ja vilkaisin poikaa tuon tuosta. Hän seisoi paikallaan edelleen tuijottaen minua. Hymyilin takaisin ja piippailin menemään. Kun kolmannen kerran vilkaisin poikaa, poika nosti kätensä, otti piponsa pois päästä ja paljasti maailman vaaleimmat pipon litistämät enkelikiharansa ja hymyili. Minäkin aloin hymyillä, ja se hymy jäi päälle koko loppuillaksi.



Kyllä lajitoverit toisensa tunnistavat. Eikä siihen tarvita sanoja.

Я очень рад, ведь я, наконец, возвращаюсь домой

Miten musta tuntuu, että nyt meidän kvantitatiivisen peruskurssin vetäjä **ttuilee nyt päin meidän opiskelijaraukkojen naamoja... Äheltää pähelletään menemään SPSS:n ihmemaailmassa Cronbachin alfoja ja muita mahtavia lukuja laskien ymmärtämättä niistä yhtään mitään. Se nauraa varmaan olemattomaan partaansa ja pitää meitä tulevia kansankynttilöitä varmaan lähinnä semmoisina säälittävinä paristolla toimivina feikkituikkuina.


Kattokaa nyt meidän kurssikirjaakin. Näettekö te muka tuossa kannessa nollia ja ykkösiä?

Mulla soi pääsä jostain kumman syystä tuota kuvaa kattoessani tämä biisi:

Onneks tehtiin Mirkun kanssa vähintääkin huipputieteellinen teksti tutkimuksen reliabiliteetista ja validiteetista ja palkittiin ittemme ruhtinaallisesti Kauppuri 5:n hamppareilla. Teki hyvää, varsinkin kun autopaikkaakin sai etsiä sen 30 minuuttia (sekin löytyi ydinkeskustan sijaan mun kotikadulta...) höhöö.

Juuh. Hyviä mummontappokelejä itse kullekin säädylle, meikä aikoo oikeasti laskea nyt yhden Cronbachin alfan. Toivottakaa onnea!

Thedragonslayer666 vs. maailma

Osallistuin tänään Luova luokka -seminaariin kuvisen sivuaineen puolesta. Siellä käsiteltiin elokuvien, animaatioiden ja dokumenttien käyttöä ja tekemistä koulumaailmassa. Opin ihan hirveesti kaikkee uutta ja meillä oli tosi hauskaa siellä, kun katsottiin animaatioita ja leffoja ja saatiin jopa itse tehdä lyhyitä pätkiä. Luennoitsijat oli ihan hirmusen päteviä, muun muassa Keltaisen kirahvin luonut Antonia Ringbom kertoi meille animaatioiden tekemisestä lasten kanssa. Olin koko hänen settinsä ajan ajatellut Keltaista kirahvia ja hihkuin ilosta, kun näin hänen nostavan kirahvikäsinuken ja kertovan, että hän on luonut tämän hahmon, jonka minäkin muistan lapsuudesta.

Luentomuistiinpanoja... krhm.

Essin tekemä thaumatrooppi, eiks oo söpö!

Vahvimmin mieleen jäi kuitenkin Aalto-yliopistossa elokuvaohjaajaksi opiskeleva Aleksi Delikouras ja hänen esityksensä. Delikouras kertoi inspiroivan tarinansa tiestään elokuvaohjaajan opintoihin sekä siitä, miten Youtube on kehittänyt häntä elokuvantekijänä. Esimerkkinä Delikouras näytti meille erilaisia tubeen lataamiaan videoita, ja niistä ällistyttävimmät olivat NÖRTTI-dokumenttipätkät. Ne kertovat Thedragonslayer666-nickiä käyttävästä pojasta, joka pelaa, pelaa ja vihaa. Ja sitten taas pelaa.

NÖRTTI-dokkarit olivat aivan äärimmäisen mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä. Niissä on päästy hyvin lähelle niin äärimmäistä ja henkilökohtaista ilmiötä erittäin mielenkiintoisista näkökulmista. Videon tekijä ei kommentoi kuvaamaansa, vaan kokonaiskuva muodostuu Thedragonslayer666:n ja hänen lähipiirinsä kanssakäymisestä sekä heidän haastatteluistaan. Parasta on näkökulmien välinen ristiriita.

En selitä nyt enempää, katsokaa ite. Pätkät on pitkiä, jos ajatellaan tavallisimpien Youtube-pätkien mittaa, mutta ottakaa aikaa, kattokaa nää ja miettikää. 

Tässä on osuttu nyt johonkin mielettömän suureen ja ajankohtaseen. Tää on aivan mieletön keskustelun- ja silmienavaaja. Tekeekö sulla mieli olla nyt koneella? Mulla ei. Mulla on itse asiassa tosi paha olo. Ja surullinen. Seminaarissa me naurettiin ja ällisteltiin ääneen; onhan Thedragonslayer666 ihan uskomaton tyyppi, puhuessaankin kuulostaa ihan Ville Myllyrinteeltä. Tarina on kaikessa räikeydessään ja stereotypioineen hyvinkin koominen. Yksin kotona rauhassa kattoessani mua ahdistaa ihan julmetusti. 

Delikouras on kirjoittanut samasta tyypistä kirjan ja tekee parhaillaan toista osaa. Youtube-videoita on katsottu satoja tuhansia kertoja ja niitä mitä luultavimmin katsotaan lisää. Toivoisin, että näistä opitaan jotain. Jotain, mikä veis tätä maailmaa parempaan suuntaan.

Uusi ulkoasu!

Tämä aamu alkoi valokuvaamalla; tarkoituksena oli saada omakuva, joka vaaditaan valokuvauksen kurssin suorituksiin. Halusin valkoisen taustan, juuri oikeanlaisen valon ja tunnelman sekä jotain twistiä. Otin miljoona, miljoona kuvaa ja mulla alkoi mennä hermot. Menin peiton alle mököttämään sohvalle. Kuva näytti kutakuinkin tältä:

...mistä ajatus kiharoiden kuvaamisesta lähti.

Mun tukka määrittelee mua aika paljon; suoristetuin hiuksin koen, että mun koko persoona muuttuu. Mun omakuvaani riittää siis pelkät kiharat. Sain aikaan bannerissa näkyvän kuvan ja kameran näytöltä sitä ekaa kertaa katsoessani ajattelin, että

tänään, tänään vaihdetaan blogin ulkoasu.

Tätä inspistä on odotettu muuten pari vuotta. Vihdoinkin se tapahtui. Olen itse oikein tyytyväinen, mutta aina vois viilata... aivan sama. Itse tykkään todella paljon, tää on tämänhetkisen minän näköinen. Mitä tykkäättä? :)

Semmonen lauantai

Heräsin aamulla puoli kymmeneltä. Eilisen illan viski oli haihtunut päästä ja nousin tekemään itselleni vähän terveellisempää aamupalajuotavaa rahkasta, maidosta ja hedelmistä. Käytin juoman nautimiseen television ääressä vihdoinkin niin paljon aikaa kuin halusin. Ja katsoin telkkaria hyvin kauan. Sitten imuroin, ja sekin lähti lapasesta; tää kämppä ei oo koskaan ollut näin puhdas.

Olen käyttänyt viime päivät elämän tarkoituksen miettimiseen. Päätin antaa niiden ajatusten olla hetken ja kömpiä päivän aherrusten palkkioksi yleissaunan lauteille. Pukuhuoneeseen astuessani näin, että yhdessä nurkassa oli vaatteita mytyssä. Minulla olisi seuraa. Hemmetti, naapurini ovat sittenkin elossa!

Muutin yksiööni helmikuussa. Olen siis vajaan vuoden asustanut täällä, mutta jutellut ainoastaan yhden naapurini kanssa. Jotkut eivät edes moikkaa rappukäytävässä vastaan tullessaan. Suurinta osaa en ole koskaan nähnyt edes vilaukselta.

Nyt näin yhden, ja vietin hänen kanssaan varsin leppoisan tunteroisen saunassa raataillen elämästä. Inhoan sitä, kun en ilman silmälaseja ja piilareita näe vaaksaa pidemmälle. Tämäkin saunakaveri jäi ilman kasvoja. Toivon vain, että tämä kaveri tunnistaisi minut rappukäytävässä. Ja että sen näkö ei ole niin hyvä, että se olisi nähnyt kamalat sänkisääreni...

Nyt menen katsomaan Uuno Turhapuroa ja menen aikaisin nukkumaan. Tiedän, elän kuin vanhukset. Ei siinä ole oikeastaan mitään pahaa, välillä tämmönen hidas tassuttelu tekee niin hyvää.

Hyvää yötä, toivottavasti monilla on tänä iltana hyvä mieli. :)

Joko saa...?

Olen jouluihminen. Haluan laulaa joululauluja (salaa laulankin jo) ja joululahjojen suunnittelu on jo käynnissä, kunhan saisin ne tehtyä ja hankittua tarpeeksi ajoissa.

Kävin eräänä räntäsateisena ja kertakaikkisen kamalana päivänä pyörällä hakemassa itselleni kaupasta jouluvaloja. On ihanaa, kun kämpässä on taas vähän pilkettä ja kimallusta! Seuraavaksi ajattelin askarrella lumihiutaleita. En vain tiedä, mihin ikkunaan ne sopisi, kun makkarin ikkunat on peitettyinä 24/7. Ehkä liimaan yhden eteisen peiliin...

Laitoin valo-oksat sängyn viereen...

... ja nämä ihanat olohuoneeseen!

Laulaako joku muukin joululauluja?

Pinterest

Heippa! Aloin tehdä äikän kirjoittamisen opetuksen jaksosuunnitelmaa prosessikirjoittamisesta ja sen tiimoilta tutustuin Pinterestiin. Tein oman tilini ja sain omaan ekaan  boardiini klikkailtua jo muutamia kuvia.

Hassuinta oli huomata, että myös mun blogistani oli lisätty Pinterestiin jotain, nimittäin syksyisten kynttiläkuppien gif-ohje! :D Iloiseksi minut tekee myös se, että palveluun on myös linkitettävä osoite, josta kuvan/gifin/videon nappaa.

Minun pinterestini löytyy täältä!

Iskäpäivää!

Hyvää isänpäivää! Halatkaa, rutistakaa ja onnitelkaa iskäänne ja syökää paljon herkkuja. Jos ette halietäisyydelle pääse, soittakaa. Tai ajatelkaa. Iskät on ihania. ♥

Reissuilla

Ai onko nyt jo marraskuu?

Ai eikö tänään olekaan tiistai?




Aika menee ihan järkyttävää tahtia. Syysloman jälkeen mulla ei ole ollut aikaa aina edes nukkumiseen. Koko ajan on tekemistä, tekemistä ja vielä tekemistä, jokaisen valmiiksi saadun projektin jälkeen on kuitenkin aloitettava heti uusi.

Ei se mitään, se tarkoittaa sitä vain et joulu lähenee ja se on hyvä asia!

Reissut oli aivan ihania: kauniita paikkoja, uusia huippuja kavereita ja loputa pääsin murun kaikkuun. ♥ Edes laivan hytti ei ollut niin paha kuin kuvittelin, yhdessä vaiheessa oltiin ahdettu 16 kuvislaista samaan hyttiin ja oli lämmintä.

Tässä kuvia reissuiltani Tallinna-Helsinki -ekskulta ja Turusta, olkaa niin hyvät!

Pysähdyttiin matkan varrella Tampereen tuomiokirkkoa ihmettelemässä

Lippu (oikeasti haluan näyttää teille mun ihania kynsilakkoja...)

Huomenta, Tallinna! Kierros alkoi heti aamu seitsemältä 

reippaalla peripateettisella kävelyllä

"What up, I'm with Lenin"

Sitten päästiin Turkuun! 

Murulla oli synttärit. Annoin sille maailman parhaan synttärilahjan.

Kattokaa nyt kun tuo on onnellinen! ♥

Pakkaan laukun jälleen kerran, mutta vain yhtä yötä varten. Tiedossa on isänpäivä, haleja, kolme kakkukahvittelua ja yhden koiran pöllyyttämistä. Palaillaan taas (toivottavasti vähän pienemmällä postausvälillä)!

Lokikirja

Mä lähden kohta käveleen bussipysäkille, mistä meidän kuvisporukka starttaa Tallinnaan JA Helsinkiin ekskursiolle. Oon aivan mielettömän innoissani, tää on yks tämän syksyn kohokohdista, joita oon oottanu tosi paljon! Tiedossa on vierailuja eri taidemuseoihin niin Tallinnassa kuin Helsingissäkin, kirkkoja, arkkitehtuuria ja ehkä jopa vähän shoppailuakin...!

Mua kuitenkin kammoksuttaa se laiva vähän. En koe olevani klaustofobinen, mutta ajatus siitä ikkunattomasta hytistä vedenrajan alapuolella ahdistaa. Pitänee käydä Taxfreessa. Hajuvettä ajattelin hankkia. Ehkä myös jotain muuta alkoholipitoista.

Ekskuohjelmaan oli opettajat kirjoittaneet laivan kohdalle, että "jotkut jopa nukkuvat laivassa". Jaa. Eihän tässä oo ku viis tuntia nukuttu viime yönä. Challenge accepted!

Syysjuttuja - niitä hyviä

Kävin lankakaupassa ja aloin neuloa Kerttu-sukkia. Oon purkanut reilusti 

aloitetun työn jo viidesti (jä välissäkin kolmesti), sillä en ole aiemmin neulonut 

tällaisia kuviojuttuja. Nyt sujuu kuitenkin hyvin, kunhan muistan keskittyä!

Söin hyvää ruokaa: uunilohta papu-pinjansiemensalaatin kera.

Vaikka on lokakuu, mun kämpässä riittää vielä rutkasti valoa - kiitos valoverhojen.

Puut on kauniita vielä! ♥

Ensi viikolla Tallinna, Helsinki ja lopulta myös Turku ♥

Nuttuja Etiopiaan!

Satuin näkemään meidän ainejärjestön kahviossa erään pienryhmän haasteen. Ryhmä halusi haastaa muitakin neuloosista kärsiviä neulomaan vauvanuttuja, jotka lähetetään Etiopiaan. Hankkeen on tarkoitus kannustaa etiopialaisia naisia synnyttämään sairaalassa oman kotinsa sijaan. Tällä hetkellä etiopialaisista naisista ainoastaan noin 8 % synnyttää sairaaloissa. Kotisynnytykset voivat olla suuri riski niin vauvoille kuin äideille itselleenkin. Kun äiti ja lapsi kotiutetaan sairaalasta synnytyksen jälkeen, annetaan vauvalle käsintehty nuttu ilmaiseksi. Tämän on huomattu kannustaneen äitejä valitsemaan sairaalasynnytyksen.

Käytin itse nuttuuni Novitan Nalle-langasta. Puikot olivat kokoa 3.

Muita sopivia lankoja ovat muun muassa Wool, Tennessee sekä uusi Bambu-lanka.

Nutun ohjeet:

• Luodaan 70 silmukkaa
• Neulotaan kaksi oikein kaksi nurin yhteensä n. 22 cm.
• Sen jälkeen neulotaan aina oikein neulosta 24 ensimmäisellä silmukalla, sitten kaksi oikein kaksi nurin seuraavilla 22 silmukalla ja lopuilla 24 silmukalla aina oikein yhteensä 3 cm.
• Päätetään keskimmäiset 22 silmukkaa ja neulotaan kumpikin olka erikseen aina oikein neuloen niin, että molemmat olkakappaleet ovat n. 6 cm pitkät.
• Seuraavalla kerroksella neulotaan 24 silmukkaa oikein (eli sen olkakappaleen verran), luodaan uudet 22 silmukkaa ja yhdistetään toinen olkakappale neulomalla ne 24 silmukkaa aina oikein.
• Seuraavilla kerroksilla 24 silmukkaa aina oikein, 22 silmukkaa kaksi oikein kaksi nurin ja lopuilla 24:lla aina oikein yhteensä 3 cm.
• Lopulta siirrytään kaksi oikein kaksi nurin neuleeseen, jota tehdään taas 22 cm.
• Tuloksena on yksi suorakaidetta muistuttava kappale, jossa on keskellä neliön muotoinen reikä. Kun langat on päätelty, ommellaan sivut yhteen. Käsille jätetään aukot.

Tämä jos mikä oli sopiva projekti minulle, sillä haluan neuloa koko ajan, mutten itse tarvitse niin monen sorttisia lämmikkeitä. Kun sain nutun valmiiksi eilen illalla ja katselin kätteni jälkiä, hymyilin niin että hampaat näkyi. Ajattelin pientä vaavia, joka saisi ylleen lämpimän nutun.

Lankaa nuttuun meni alle yksi kerällinen Nalle-lankaa. Olin itse varautunut kahdella kerällä, kaavailen jo toisen nutun aloittamista... Tämän tekemiseen meni muutama päivä, joinakin neuloin kaksi tuntia ja joinakin kuusi. Ohje on erittäin helppo ja sitä voi soveltaa tekemällä nuttuun raitoja tai kuvioita tai vaikkapa virkkaamalla erillisiä somisteita. Jos kaapista löytyy paljon jämälankoja, on ne helppo hyödyntää nutussa!

Lisätietoja ja ohjeet löytyy sivulta www.nuttu.info. Tuolta sivulta luin, että kampanja tulee jatkumaan ainakin vuoden 2014 loppuun, eli aikaa on, vaikka olisit hitaammanpuoleinen puikkoillija. Nyt kaikki nuttuilemaan!

Hillitöntä settiä!

Näin Youtubessa etusivulla ehdotuksen Mustan Barbaarin Salil eka salil vika -videosta, mutta päätin jättää sen katsomatta, kun tuo suomiräppi ei pahemmin sytytä. Minna kuitenkin pakotti mut katsomaan videon ja yllätyin: ihan hulvatonta meininkiä!

Pojat on tehny kieli poskella jotain still alive nigga shittii ja se svengaa ku hirvi. Lyriikat toistaa itseään ja on vähän tylsät, mutta on siellä muutamia hauskoja riimittelyoivalluksia:

"Mä käyn sossus enkä puurra hies mul on jo vaikein duuni Suomes, 

mä oon musta mies."

Oon kuunnellu tuota biisiä jo turhankin monta kertaa; menin tänään pyörällä kouluun sen päälle seitsemän kilsaa ja tuo soi luupilla mp3:sta sekä meno- että paluumatkalla. Still alive, nigguh! Tää biisi sai mun pään nyökyttelemään ja hymynkareenkin huulille. Ei pahemmin enää ärsyttänyt eilinen sitikan kosahtaminen moottoritielle keskellä pahinta ruuhkaa.

"En käytä juoksumattoo, 

mä juoksen leijonii karkuu 

tuu Afrikkaa kattoo!"

Huomenna Mirkun kans salille. Arvatkaa, kuka kuuntelee tätä ainaki alkulämpässä... Ei mulla tännään muuta, illanjatkoja!

When September ends

Oon aina jotenki inhonnu tuota otsikossakin vilahtavaa kappaletta. Ei vaan kerta kaikkiaan kolahda minulle. Syyskuu sen sijaan kolahti, siihen on mahtunut paljon kaikkea kivaa! Olen kuluneen kuukauden aikana muun muassa

• Pessyt ikkunat (mitä ei muuten varmaan ollut yksikään aiempi asukas tehnyt viimeiseen viiteen vuoteen, sen verran paskasta oli!)

...ja jotta ikkunanpesu olisi miellyttävämpi askare, asustin itseni tilanteeseen sopivasti. 

• Ihaillut syksyn värejä niinä aamuina, kun olen pyöräillyt kouluun
• Tehnyt kovasti töitä
• Heppaillut pitkästä aikaa Minnan kanssa

• Pyörähtänyt kaksissa haalaribileissä
• Inspiroitunut vaatteista (olen alkanut jopa visioida erilaisia toiveasuja... en olisi ikinä uskonut tätä kaksi vuotta sitten)

Kuvassa Zarasta elokuussa ostamani t-paita. ♥

• Alkanut työstää kandiaihetta (ohjaaja sanoi, että asiasta ääneen puhuminen saa prosessin tuntumaan todemmalta ja helpottaa alkuun pääsyä - odottelen ensioireita)
• Rakastunut sivuaineeseeni ja piirtänyt koululla vielä kuuden-seitsemän aikaan illalla luentojen jälkeen

Kopio Frida Kahlon eräästä omakuvasta, tarkoituksena oli 

harjoitella valöörien piirtämistä. Tässä kuvassa työ on kesken, 

mutta nyt se taitaa olla jo valmis.

Jeppis jepulis, tulkoon seuraavaksi siis lokakuu kuvisexcursioineen ja syyslomineen, minä odotan jo malttamattomana!

Moikka!

Voi että, taas on viikonloppu! Järkyttävää vauhtia ollut heti koulun alettua. Ei se toisaalta haittaa, kaikki on ollut ihan huippua. Keskiviikkonakin oli fuksisuunnistus ja me osallistuttiin haalareissamme jatkoille. Tanssittiin tosi paljon ja pidettiin hauskaa. Toisaalta näin jälkeenpäin tuntuu, että ne mun muuvit näytti kuta kuinkin tältä... eipä tuo mitään, meillä oli niin hauskaa! On niin ihanaa nähdä omia luokkakavereita, kun miltei kaikki pyörii eri sivuaineissa, eikä meillä oo yhteisiä kursseja kuin kaks tällä hetkellä.

Ihania kaiffareita ovat ♥

Oon aina pitäny itteäni semmoisena suunnittelijaihmisenä, että kaikki menot on suunniteltava hyvissä ajoin. Jotenkin oon onnistunut tällä viikolla elämään hetkessä ja saamaan aikaan enemmän kuin olin alun alkujaan ajatellut: oon ottanut ylimääräisiä työtunteja, puurtanut kuviksen kanssa koululla parhaimmillaan vielä kuuden jälkeen ja viimeistellyt sen aiemmin aloitetun kaulahuivinkin.

Tämmöstä sen elämän pitääki olla. Mutta tähän aikaan mun pitäis olla nukkumassa... Toivottavasti uni tulis pian. Yötä kaikille!

P.S. se vastaus siihen kuva-arvoitukseen on: tarttuva tauti!

Thai-ruokaa!

Tällaiset sunnuntait on kerrassaan huippuja: sängyssä makoilua, skype-maratoneja, hyvää ruokaa ja aikaa. Saa hengittää rauhassa ja olla ajattelematta koulu- tai työjuttuja. Kävin eilen ruokakaupassa ja ostin itselleni tarvikkeet erästä suosikkireseptiäni varten. Opin tekemään tätä ruokaa au pair -aikoina. Hosteilla oli tosi paljon Delian kirjoja ja ne oli täynnä juuri tällaisia ihanuuksia.

Vuorossa siis ihana resepti kuvien kera!

Delia's Stir-fry Chicken with Lime and Coconut

Ainekset (2-3 annosta)

• n. 2 dl jasmiiniriisiä 
• 250 g maustamattomia kanasuikaleita (saa olla enemmänkin!)
• 1 tölkki kookosmaitoa
• yhden kookkaan limen uloin kuori ja mehu
• 3-4 salaattisipulia (voidaan korvata myös varhaissipulin varrella tai jopa purjolla)
• nippu tuoretta korianteria
• 1 rkl thai-kalakastiketta
• yksi vihreä chili (korvasin itse kuivatuilla chilihiutaleilla - toimii mainiosti!)

1. Raasta limen kuoren uloin osa ja purista puolikkaista mehu. Sekoita kanan kanssa ja anna marinoitua valmistellessasi muut ainesosat. Kyseessä on stir-fry, eli ruoka kypsennetään korkeassa lämpötilassa erittäin nopeasti, joten myöhemmin lisättävät ainekset on hyvä laittaa valmiiksi pöydälle odottamaan vuoroaan.

2. Laita riisi kiehumaan. Pilko kevätsipulit noin 3 cm mittaisiksi suikaleiksi. Hienonna myös korianteria hieman. (Osaisinpa joskus suikaloida nuo sipulit yhtä hienosti kuin tuon linkin kuvassa... Noh, maku on kuitenkin tärkein!) Jos käytät tuoretta chiliä, poista siitä siemenet ja hienonna.

3. Kuumenna öljy pannulla hyvin kuumaksi. Lisää marinoitu kana ja paista n. 4 minuuttia. Lisää joukkoon chili ja paista minuutti. 

4. Lisää kookosmaito ja kalakastike. Älä mene haistelemaan kalakastiketta, ellet ole erittäin utelias (kuten minä), sillä se haisee ihan järkyttävän pahalle! Se kuitenkin tuo ruokaan ihan mielettömän hyvän maun, kun sitä lisätään sopivasti. Jos pidät vähäsuolaisesta ruuasta, yksi ruokalusikallinen kalakastiketta riittää, mutta halutessasi lisää suolaisuutta suosittelen lisäämään sitä. Kastiketta kannattaa maistella mausteita lisätessäsi. Lisää myös puolet sipulisuikaleista ja korianterista ja anna kiehua pari minuuttia.

5. Annostele ruoka lautaselle ja koristele annokset jäljelle jääneillä sipulisuikaleilla ja korianterin lehdillä.

6. Syö niin paljon, että napa paukkuu!

Minun napa paukkui ja ruokaa jäi vielä niin paljon, että sitä riittää vielä huomiselle työpäivälle eväsannokseksi. Kanaa oli vähänlaisesti, olisi saanut olla ehkä vähän enemmänkin... Eipä tuo mitään, kunhan syödäkseen saa. Se kastike on tuossakin ruuassa se kaikkein mahtavin juttu.

Päätin alkaa neulomaan taas pitkästä aikaa. Nyt kaulahuivioperaation pariin siis!

P.S. Löydettiin Jaken kanssa netistä Sketch toy, jonka avuin me pelattiin aika kauan Pictionarya skypen välityksellä. Arvatkaa mikä olisi vastaus tähän mun piirtämään kuva-arvoitukseen. Vastaus kuuluu seuraavassa postauksessa!

Tumman veden päällä

Ensin tuli kirja. Menin katsomaan Kirkonmäen koululle kirjoituskilpailun palkintojenjakoa, johon myös kirjailija itse tulisi. Otin äidin painoksen mukaani nimikirjoitusta varten ja hyppäsin autoon.

Jo ovien luona huomasin kuhinan: lähestulkoon kaikki naisopettajat kantoivat käsissään kirjaa silmät kiiltäen. Innokkaat suhisevat kuiskaukset kimpoilivat käytävien seiniltä: ¨

"Voi ku mua jännittää!" 

"Assuuko se Amerikassa oikeasti?"

"Vähän tää kirja oli hyvä!" 

Istahdin matematiikan ja fysiikan opettajan viereen ja kihisin kai minäkin.

Sitten se Peter Franzén asteli liikuntasalin ovista sisään. Annettiin aplodit, kännykkäkameroiden kömpelöt salamat välkkyivät pitkin salia. Taisivat matikanopen rystyset vaaleta sormien puristaessa kirjaa hivenen kovempaa. Peterin ääni kajahti kaiuttimista, kun hän mikrofoniin puhuen aloitti palkintojenjakoseremonian. Naamani levähti hymyyn ja sydän meinasi pusertua ylpedestä ja ilosta, kun siskoni sai kävellä hakemaan palkintoa toiselle sijalle yllettyään. Minna oli perinteisen cool: ei katsonut yleisöä vaan lampsi salin edustalle, halasi Franzénia pikaisesti ja palasi nopein askelin paikalleen. Stay classy, I say.

Sitten en minäkään voinut olla lukematta kirjaa. Eikä ne opet sitä turhaan hehkuttaneet, pidin siitä kovasti itsekin. Pidin eniten siitä, kun sain lukea omaa murrettani kirjoitettuna kovien kansien väliin. Pian sain kuulla, että kirjasta tulisi vielä elokuvakin ilmoille. Siitä lähtien aloin vartoa. Koko Keminmaa vartoi ja oli silmät auki; tuon tuosta sain lukea Facebookin etusivulta, miten kuvauspaikka oli milloin erään naapurissa, milloin toisen työpaikan edessä.

Muutaman vuoden vartominen palkittiin viime lauantai-iltana, kun Ellun kanssa ajeltiin Kemiin ja mentiin Makuunin irtokarkkihyllyjen kautta Kinopirttiin. Eteishalli kuhisi, joukossa niin nuoria kui tuulipuvuissaan kahisevia senioreita. Sovittiin Ellun kanssa, että kädestä saisi ottaa kiinni, jos alkaisi liikaa ahdistaa. Jännitin, miten Edelmannilta ja muilta sujuisi Keminmaan murre.

Ei se käsi kerennyt ottaa toisesta kiinni, omani lensivät muutamaan otteeseen suun eteen säikähdyksestä. Välillä se eksyi karkkipussiin ja välillä se lepäsi sylissä rentona. Elokuvan rytmi oli miellyttävä, se ei ollut liian kauaa liian ahdistava. Se oli kamala, se antoi toivoa paremmasta kunnes kamaluudet tapahtuivat taas, arvaamatta.

On kamalaa, miten jotkut lapset joutuvat elämään sellaista elämää päivästä toiseen. Ihan oikeasti. Olemaan varpaillaan ja hengittämättä, miettimään, uskaltaako oman huoneen ovea avatakaan. Pelkäämään, mitä siellä toisella puolella tällä kertaa tapahtuu. Tietämättä, miksi nyrkki lyö tai miksi se rakas vanhempi vielä eilen sanoi rakastavansa.

Olavi Angervo Peten roolissa. Tämä poika on ihan mieletön näyttelijä 

jo noin nuorella iällä!

Franzén onnistui tuomaan aikuisen silmiin ja korviin sen, miten lapset näkevät ja kuulevat maailman, kodin ja perheväkivallan. Esimerkiksi joidenkin kritisoimat aukot väkivallan syissä toimivat juuri niin kuin ne todellisuudessa ovat: ne saatetaan mainita sivulauseessa, mutta niitä ei ymmärretä, ei vaikka kuinka yritetään.

Pidin myös siitä, miten Keminmaa ja Kemi oli kuvattu. Kun ajattelen Kemijoen rantaa, ajattelen sen juuri sellaisena kuin se on elokuvassa näytetty. Isohaara oli milloin lumituiskun saartama, milloin pauhaava veden virratesta avonaisista luukuista. Paikallisina minua ja Ellua kuitenkin hieman häiritsivät väärät ajosuunnat ja tarinasta hieman poikkeavat paikat. Annan ne kuitenkin anteeksi, täytyyhän elokuvan kuitenkin olla visuaalisesti toimiva.

Istuttiin leffan jälkeen paikoillamme ja luettiin lopputekstejä. Siellä täällä vilahti tuttuja nimiä niin rooleissa kuin lavastajissa. Sydän pusertui taas - kotiseutuylpeydestä. Edelmannkin puhui ihan uskottavaa keminmaata.

We shall meet again

Nyt hyvästelen kesän, joka on ollut elämäni paras tähän mennessä. Sain siltä oikeastaan kaiken, mitä halusin: kavereita, aurinkoa, töitä, vapaapäiviä, halauksia, suukkoja ja lepoa. Hengähdystä koulusta, terveyttä, hyvää ruokaa ja aktiviteetteja. Seikkailuja, musiikkia ja aarteita. Kivoja muistoja, jotka lämmittävät pimeissä syys- ja talvi-illoissa (ja kandiahdistuksen purressa).

Hei vaan kesä, nähdään taas noin yhdeksän kuukauden päästä! ♥

Eräs kaunis päivä ja huvimaja

Olin ajanut edellisenä iltana Keminmaahan perheen luo. Ilta oli harmaa ja sateinen ja sitä seuraava aamu oli pitkälti samaa sarjaa. Juoksentelimme Minnan ja Väinön kanssa ympäri takapihaa pensaiden ja kukkapenkkien väleistä pujotellen. Väinöllä oli rutkasti ylimääräistä virtaa, sillä se oli uskollisesti vahtinut leikkauksesta toipuvaa äitiä. Lauman jäseniä on vahdittava tarkoin, mutta se voi olla villikolle kova homma, kun kuitenkin haluttaisi riehua.

Iltapäivällä ajattelin laiskasti suunnata tietokoneen ääreen, mutta äiti vihjaisi ulkona olevan hyvä sää uuden huvimajan kuvaamiseen. Vilkaisin ulos ja toden totta: aurinko paistoi!

Isä on tänä kesänä rakentanut takapihallemme pienen huvimajan. Siitä oli tarkoitus tulla kasvihuone, jonne mahtuisi pieni pöytä ja pari tuolia, mutta suunnitelmat elivät homman edetessä. Olimme istuneet äidin kanssa siellä muutamaan otteeseen jo sunnuntaisin aamukahveilla. Se maistuu tuolla ihan eriltä kuin keittiössä.

Olen joskus pienenä maalannut äidille vesiväreillä tuollaisen kiven. 

Yllätyin sen nähdessäni; kaikkea ne äidit säästääkin.

Kuvailin kaikessa rauhassa ja ajattelin, että kuvistani puuttuu yksi elementti. Pian se rakas elementtini saapuikin, hitaasti mutta varmasti keppeihin nojaten. Perille päästyään se huokaisi onnellisena päästyään niinkin pitkälle jaloittelulle parin päivän makoilun jälkeen.

Äiti ♥

Pian pihalla olivat myös iskä ja Väinö. Iskä huhuili meille ja kertoi Väinön tavanneen naapurin pihalla kököttäneen siilin. Menin ulos tutkailemaan ja siellä Väinö makoili matalana ruohikossa ja tarkkaili piikikästä möykkyä herkeämättä. Se oli kovin suloinen näky:

Tällaiset sunnuntait on mulle äärimmäisen tärkeitä. Monet varmaan pitää minua ihan hirveänä mamiksena, mutta semmoinen minä vain olen: rakastan perhettäni ja haluan olla sen parissa mahdollisimman paljon. Keminmaa on suuntanani taas tämän päivän työvuoron jälkeen. Harmittaa, kun joudun lähtemään jo sunnuntaina takaisin, mutta aion nauttia täysin rinnoin viimeisestä yliopiston suomasta kesälomapäivästäni siellä maailman parhaassa paikassa eli kotona. Ihanaa lauantaita kaikille! ♥

Päivä, jona en eksynytkään

Huh, tulin viime yönä klo 00:10 kotiovesta sisään ja Kaarlen ovista kuljin suunnilleen 20 minuuttia myöhemmin haalaribileisiin. Melkoinen kotiinpaluu, sanoisko! Tänään vastassa olivatkin sitten uskomaton määrä postia, lukujärjestysten kokoamista ja muita velvollisuuksia. Olisin niin mieluusti ollut vielä lomalla... Noh, eiköhän tähän totuta.

Fiilistelen vielä Turkua, koska se oli kerrassaan ihana. Koko viikko oli aivan mahtava ja tapahtumantäyteinen: vierailuja Raumalle ja Helsinkiin, messut, sosiologien fuksisauna, Caribia-kylpylä ja shoppailua.

Tuona päivänä Jake oli töissä kolmeen saakka, joten minä viihdytin itseäni menemällä keskustaan ensimmäistä kertaa yksin. Olin melkein jännäkakat housussa, sillä mulla on maailman surkein suuntavaisto ja pelkäsin eksyväni. Pyh ja pah, minä sukkuloin siellä melkein kuin aito turkulainen! 

Ostin Hennesiltä tämän neuleen, hintaa olli vain 19,95 €. Just tällaisesta olin haaveillut jo kauan! Löysin myös paljon muuta mukavaa Indiskan aleista.

Kiertelin kauppoja muutaman tunnin, lounastin ja istuin kirjastossa lukemassa Veckorevynin uusinta numeroa. Lopulta kirkonkellot löi kolme ja murunen pääsi noutamaan minun kanssani ruokaa Wikkeltä. Samana päivänä mentiin myös kylpylään rentoutumaan (lue: villeilemään kuin pahimmat kakarat). Tuli muuten uni äkkiä tuona iltana.

Kääk, taas pitäis mennä töihin. Illalla mitä luultavimmin yhden läksiäispippalot. Ja sitten töitä ja sitten Keminmaa ja sitten - yliopisto. Ei kai sitä enempää voi vältellä, tällä viikolla se oikeasti on jo alkanu... :D

Turuus messuil!

Ja ihanaa on elämä tää! Eilen oltiin koko päivä Raumalla anoppilassa vierailulla ja vietettiin ihan huikea päivä. Tänään vuorossa oli Turun messut, joilla Jake oli aiemmin viikolla esittelemässä työnsä puolesta juttuja.

Jännintä ja parasta messuilla oli mun mielestäni kehonkoostumusmittaus, johon Jake minut innosti menemään oman käyntinsä jälkeen. Mittaus tehtiin samoilla välineillä kuin sairaaloissakin ja se kertoi hyvin yksityiskohtaisesti kaikesta siitä, mitä ihon alla piileskelee. Jännitin tuloksiani etukäteen hieman, sillä kaksi vuotta sitten mulla oli kolesteroliarvo 5,1 eli lievästi koholla, normaaliarvo kun on alle viiden. Maksoin 25 € paketista, jossa mitattiin kehonkoostumus, hemoglobiini, verensokeri ja kolesteroli.

Yllä näkyy mittaustilanne. Se oli jännää, kun ei saanut liikkua eikä puhua, piti vain olla paikoillaan mitattavana. 

Matkamuistoksi sain sitten kaavakkeen, jossa luki kaikki tiedot mun kropastani. Tiedot käytiin vielä läpi alan asiantuntijan kanssa, joka kertoi kaikkien arvojen merkityksen ja neuvoi ruokavalioon ja treenaamiseen liityen erilaisia vinkkejä. Mun paperi oli kuulemma "hyvin tylsä", kun kaikki arvot osuivat täydellisesti normaalijakaumaan. Koko kehonpainostani lähes puolet on lihasta. Vettä saisin kuulemma juoda enemmän ja painoa saisi olla 1,3 kg enemmän. Ällistyttävintä oli se, että tuosta painosta lihasmassaa saisi olla 0,4 kg ja rasvaa 0.9 kg.

Ai niin, se kolesteroli oli 4,1.

Olin onnellinen kuullessani, että koostumukseni on hyvä. Ja että kolesteroli on laskenut reilusti kahdessa vuodessa. Mahtavaa! Olen tarkkaillut syömisiäni ja koko kesän ajan treenannut salilla ahkerasti, joten on mielettömän hienoa kuulla, että kaikki se työ on kantanut hedelmää. Ei siihen terveydentilan toteamiseen sinänsä tuota mittausta olisi tarvinnut, pelkästään omaa oloani tunnustelemalla voin sanoa, että olen elämäni kunnossa. Suurin muutos on tapahtunut tämän kesän aikana, kun olen treenannut ja muuttanut syömisiäni vieläkin terveellisempään suuntaan. Tämä mittaus ja nämä tulokset kannustavat jatkamaan saliharjoittelua ja terveellistä ruokavaliota tulevaisuudessakin.

 No ettei ihan laihtumaan pääsis: metrilakuja!

Testasin myös puristusvoimaani, ja se oli hyvinkin tasainen: oikean käden voima oli 35/35 (kahden mittauskerran tulokset) ja vasemman 34/33. Terveyteen ja liikuntaan liittyvien kojujen jälkeen siirryimme katselemaan pupuja, koiria ja alpakoita. Alpakat olisivat esittäneet agilitya, mutta satuimme missaamaan sen kehonkoostumusmittauksen vuoksi.

 Pikkuinen Casperi oli suloinen. Se söi lähes koko sen ajan, kun me näitä 

katseltiin ja paijailtiin. Kasvaminen on kovaa hommaa!

 Söpö pupu :3

Kerrassaan onnistunut päivä, sanoisinko! Onneksi näitä päiviä on vielä monta ja tiedossa mitä upeampia juttuja. Parhaimmasta päästä lienee kuitenkin yllätyextempore-reissu Helsinkiin. Sain nimittäin Oulun ja Turun välillä junassa istuskellessani tietää, että entinen host-perheeni on tullut Englannista Suomeen ja että olisin tervetullut Helsinkiin visiitille. Ostettiin junaliput tiistaille ja nytse on virallista: pääsen näkemään pikku-S:n ja pikku-E:n jälleen!!!!!!!!!!!! (Paitsi et ne ei ole enää niin pieniä, toinen on 7 ja toinen 4... älkää enää kasvako, jooko?) 

Ja koska rasvaa saa kuulemma olla enemmän, ostin itelleni vähän suklaata leffan, metrilakujen ja limpparin kylkeen. Tuntuu hyvältä herkutella pitkästä aikaa oikeen kunnolla ja hyvällä omallatunnolla!