JEEEEEJEEEE JUHLITAAN!!

Oikein railakasta Walpuria teille lukijoille! Itse olen kipeänä: nenä tukossa, yskä ja ääntä ei lähde pihausta enempää, mutta juhlimaan menen. Lämpimästi päälle (kuvien asusta puuttuu mm. fleece ja kuoritakki) ja aattelin et jos termariin keittäis vielä vähä marjamehua.

Nyt irtoooooooo sokka!!!

Runaway train all the way to the UK

Ääh, taas täällä lumena ja jään maassa. Oli ihan kiva herätä tänä aamuna nuhaisena, kun ulkona satoi lunta. Se vain piristi.

Oikeasti olen hätää kärsimässä, kun kohta on vappu ja täällä on näin kylmä! Mieltä lämmittää, kun muistelee jo takana olevaa reissua. Oli ihanaa, niin täydellistä ja mukavaa...

Lensin keskiviikkona kolmella lennolla (Oulu-Helsinki-Amsterdam-Birmingham) Birminghamiin, mistä mun host grandparentsit haki mut. Ne ei meinannu eka edes tunnistaa mua, olin kuulemma niin erin näköinen tummien hiusteni kanssa.

Ajeltiin Bartoniin mun hostien luo ja puhuttiin host grannyn kanssa taukoamatta. Katselin samalla maisemia ja aloin pikkuhiljaa tajuta, että olin tosiaan Englannissa. Kotipihalla tajusin, ketä olin menossa tapaamaan. Näin ikkunasta pikku E:n kasvot ja sitten en enää nähnytkään mitään kyynelten läpi. Juoksin sisälle ja sanoin E:lle:

"Hei pikkuinen, sä et varmaan muistakaan mua enää!"

Se hymyili aurinkoisesti ja sanoi:

"Muistan. Sanna."

Mun sisällä räjähti. Luulin, että E ei ihan oikeasti muistaisi mua, sillä se oli vasta 1-vuotias kun lähdin. Kysyin E:ltä, saanko ottaa sen syliin ja se vain levitti kätensä. Heijasin sitä sylissäni pitkän tovin kyynelehtien. S sanoi muistavansa minut myös, antoi halauksen ja alkoi heti esitellä mulle kaikki uusia leluja ja DVDitä (joita oli muuten paljon). Vaikka taloa oli rempattu ja uusia tavaroita tullut, musta tuntui, ettei mikään ollut muuttunut. Tuntui, että olin tullut kotiin.

Kävin heti seuraavana päivänä mun mielestäni maailman ehdottomasti parhaimmassa kahvilassa, eli Skinny Kittenissä. Otin lounaaksi paninin ja mehulasillisen ja jatkoin nautiskelua vielä piparminttuteellä. En tiedä, mikä on sovinnainen aika viettää aikaa yksin kahvilassa, mutta mä vietin tunnin pöydän ääressä.

Sitten menin viikonlopuksi Brumiin...

...siellä oli Erika ♥

...ja halapoja levyjä (Michael Jacksonin Bad 4 £!). The Diskery oli tosi hyvä paikka, kannattaa pyörähtää, sillä hinnat ja valikoima oli aika kohdallaan, vaikka pulju onkin melko pieni. Varaa myös käteistä mukaan, sillä tuolla ei käy kortti!

Sit kävin kattoon sen Cirque du Soleilin Alegrían Erikan poikaystävän, Khaleelin kanssa. Se oli ehkä elämäni huikein kokemus ikinä. Kaikki oli niin kaunista, niin sujuvaa ja taianomaista... en vieläkään käsitä, miten ihminen voi nousta portaatkin niin elegantisti kuin ne akrobaatit. En myöskään osaa sanoa omaa lempparikohtaani, sillä kaikki oli niin upeaa.

Yleisön reaktioita oli hauskaa seurata, mitä nyt omilta henkäyksiltä ja huokauksilta ehdin seuraamaan. Kun näytös alkoi, ihiset taputtivat kohteliaasti ja melko hiljaisesti. Näytöksen edetessä ihmiset alkoivat taputtaa äänekkäämmin, hurrata ja huutaakin. Lopussa se hallillinen räjähti ja aplodit vyöryivät melkoisena hyökyaaltona lavalla seisovile taiteilijoille.

En olis ikinä halunnu sen näytöksen loppuvan. Oon niin onnellinen, että viimeinkin pääsin näkemään sen livenä, se oli niiiiiin paljon upeampi livenä kuin telkkarin ruudulta nähtynä. Ja jos teillä on ikinä tsäänssiä mennä katsomaan niin hyvä luoja menkää!!!
















Ihanan täydellisen viikonlopun jälkeen menin takaisin Bartoniin hostien luokse. Hengailin, kuuntelin musiikkia, leikin lasten kanssa ja kävin kiertelemässä kylällä kamera räpsyen.

Lopuksi haluan sanoa vielä kaikille niille, jotka ovat au paireja tai ovat joskus olleet: pitäkää yhteyttä hosteihinne ja vierailkaa toistenne luona jos se suinkin on mahdollista. Se rikastuttaa teidän elämää, vaikka vaivaa pitää nähdä ja rahaakin kuluttaa. Itse olen enemmän kuin onnellinen, että olen edelleen hyvissä väleissä hosteihini, jotka ovat aivan mahtavia tyyppejä. Ja varsinkin ne lapset. Mulla on jo ihan hirveä ikävä niitä... 

Joo, tulipa vuodatus! :D Ostoksia voisin esitellä seuraavassa postauksessa, kuulemisiin :)

Comeback to the UK!!

Apua, tää tulee aivan sairaan äkkiä... vasta oli 100 päivää, nyt on 0. Kello 6.50 tulee bussi lentokentälle, syön aamiaisen bussissa kun matka kestää reilusti yli puoli tuntia. Kaamee väsy ja stressi ollut tässä viime aikoina, eilenkin tuli vielä aika major muutoksia reissuun, kun Erikalla onkin perjantaina iltavuoro eikä se pääse kattoon mun kaa Cirqueta... noh, onneks meillä on Kal!

Tuntuu muuten ihan hyvältä lähteä, kun yön aikana on satanut ihan muutama sentti lunta tuonne kaduille...

Au revoir!

Voi elämä, minkä teet

Mainitsin jo taannoin, että koulu tuntuu ahdistavalta. Siltä se tuntuu edelleenkin, välillä ahdistaa ihan kunnolla. En luota itseeni. Pelkään jatkuvasti, etten osaa, etten ymmärrä, etten ehdi ja ahdistun ajatellessani kaiken tuon seurauksia. Joka aamu herätessäni sydäntä painaa, kun pelottaa.

Siksi kirjoitin itselleni listan, jossa lukee, mitä minun pitää vielä koulun vuoksi tehdä tässä reilun kuukauden aikana. Ei tullut kuin neljä ranskalaista viivaa. Miksi minä panikoin?

Koulun lisäksi käyn nyt töissä. Oon toukokuun loppuun saakka töihin kutsuttava, eli mulla ei ole varinaista tuntimäärää määritelty viikolle. Tällä viikolla mulla oli kaksi vuoroa, torstaina ja perjantaina, ja se oli kivaa. Jopa ihanaa. Sain hetkeksi tehdä jotain, mikä vie ajatukset pois koulujutuista. Se on ihan terapiaa. Varsinkin, kun se työporukka siellä on aika uskomattoman kiva. En olisi koskaan uskonut, että sanoisin tämän, mutta kassatätinä työskentely ei oikeastaan ole hullumpaa.

Päätin pakata laukkua. Keskiviikkona suuntaan takaisin Englantiin viikoksi. Vietän aikaa hostien ja ystävien kanssa, syön, juon, juhlin ja toteutan yhden suurimmista unelmistani: meen katsomaan Cirque du Soleilin Alegrian!!! Oon haaveillut siitä 10-vuotiaasta saakka, kun näin sen erään kerran telkkarista. Ensi perjantaina unelma toteutuu. En oikein käsitä sitä vieläkään. Katsotaan muutaman päivän päästä uudelleen...

Eli tekemistä riittää. Onneksi, jotta päivät kuluisi nopeampaa. Haluan jo kuukauden päähän. Siihen saakka skypetän, haaveilen, pillitän, ja rallatan tällaisia:

Kirjoitin uuden vuoden tiimoilla postauksen, jossa lupasin ottaa selvää omista mielipiteistäni ja arvoistani sekä lopettaa rakkaushöpötyksistä haaveilun. Olen ottanut selvää niistä arvoista ja mielipiteistä niin urakalla koulun vuoksi, että päätä huimaa ja ahdistaa. Olen siitä toisaalta erittäin iloinen. Huomasin nimittäin, että välittäminen, hyvät ihmissuhteet ja läheisyys ovat minun arvoasteikossani erittäin korkealla. :)

Aina sydän lyyhistyi, kun lähdön hetki jälleen lähestyi, mutta heikot vain tunteitaan näyttää

En taida kertoa teille kauheen tarkasti, mitä viimeisen viikon aikana on tullut tehtyä. Olisitte vaan ylikateellisia >:D Kuvia otin ihan pari, uskon et ne korvaa!

Sushinom (tehtiin ite!)

Kauppuri vitosen vuohenjuustonom

Kävin Kempolassa iskän vinyylivarastoilla ja nyysin niistä 22. Esittelen ehkä joskus tarkemmin, jos aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy!

Tuli sata kyyneltä, kun piti viedä hän juna-asemalle. Mulla on policy, jonka mukaan nauran, jos naurattaa ja itken, jos itkettää, mutta itkeminen ärsyttää joskus. Nyt rotia ja päiviä laskemaan.

Oli niin ihanaa, että tekee tiukkaa aloittaa koulunkäynti ja torstaina palkkatyökin. Onneks tätä ei kesta ku viikon, nimittäin ens keskiviikkona on luvassa tiukka käännös kohti ENGLANTIA !!!

Oho!

Jaa, olen näemmä ollut viikon hiljaa. Oon ollut jossain ihme Narniassa koko viikon: aurinko on paistanut joka ikinen päivä, olen syönyt, juonut, nauranut ja saanut sata suudelmaa. Kamerat, tietokoneet sun muut on unohtuneet tyystin. Levysoitin sen sijaan on pyörinyt koko ajan.

Palaan maan pinnalle joskus toiste! 'Till then, me hearties >:)

Pyhistä pyhin

Heräsin aamulla ekan kerran seitsemältä. Päässä heilui vielä edellisillan viinit ja sain kuin sainkin pakotettua silmät kiinni vielä kahdeksi tunniksi. Heräsin hitaasti kuunnellen musiikkia ja katsellen auringon maalaamaa huonettani. Laskin tunteja ja hymyilin.

Puolen päivän aikaan söin aamiaiseksi kaksi kiiviä ja juttelin Millan kanssa Skypessä. Sitten pyykkäsin ja vaihdoin petivaatteet. Samassa hötäkässä kämppään muutti uusi asukas, jolla on sama nimi kuin viereisessä huoneessa asustavalla, haha! :D

Ajelin pyörälläni Tuiran Makuuniin ja vuokrasin Piiat-elokuvan. Piti katsoa se, kun kuviksen maikka sanoi minun muistuttavan leffan päänäyttelijää. Silläkin oli kiharat hiukset ja isot silmät ja kilttikin se oli, mutta ei se minun mielestäni mikään päänäyttelijä ollut. Pääroolit olivat selkeästi Minny ja Aibileen, nehän sen kaiken paskan sai niskaansa. Niiden tarina oli se ydin, jolla se kikkarapää herkutteli. Hyvä leffa se oli kuitenkin. Ja se läskikarkkipussi, jonka napostelin leffan aikana. Oli hyvää.

Piikojen jälkeen pyöräilin Essin ja Alpon luokse. Vein niille Kinder-munat ja huusin "ULLATUUS!!" Nauroivat mulle. Juteltiin ja päiviteltiin Alpon vointia, raasu ollut viikon vuoteen omana. Onneksi Essi on hoitamassa sitä.

Pyöräilin juuri kotiin. Ilmassa tuoksui sekaisin sulanut routa ja pakkanen. Pyörä liukui kauniisti sulaneella asvaltilla ja minä vaan hymyilin. Kuuntelin musiikkia ja tunsin itseni neljä vuotta nuoremmaksi: sydän löi kovaa ja halusi huutaa, miten hyvä on olla ja miten kaunis maailma on. Ja miten elossa minä olen. Kirjoitin päässä runoa ja nauroin sen kliseisyydelle.

Kevät, teit sen taas.

Ja huominen: tule jo!