Tänään oli eka päivä yliopistossa! Anriikka tuli yöksi (näyttää siltä, että se asuu kohta täällä) ja saattoi mut yliopistolle. Pyöräiltiin ihanan raikkaassa säässä. Pyörätie meni metsän keskellä ja tuoksu oli huumaavan ihana.
Yliopistolla Anriikka kävi vain kääntymässä ja lähti sitten omia teitään. Mä menin viemään takin naulakkoon. Katselin vastaantulevia ihmisiä ja mietin, olisiko joku heistä tuleva luokkakaverini.
Olin just vienyt takin naulakkoon, kun kakkosluentosalin ovet avautuivat. Näin kyltin, jossa luki "Varhaiskasvatus", mutten laaja-alaisen luokanopettajakoulutuksen kylttiä. Ihmiset seisoskelivat, osa jutteli keskenään. Suurin osa oli yksilöinä ja vilkuili ympärilleen uteliaina. Saliin päästyäni etsin itselleni paikan ihmisvilinän keskeltä ja asetuin kuuntelemaan tervetuliaispuheita.
Puheiden jälkeen näin sen: kyltin, jossa luki isolla LOLLOT ja alla "laaja-alainen luokanopettajakoulutus ♥". Suunnistin siis sinne ja meidät käskettiin syömään, minkä jälkeen kokoonnuttaisi oransseille naulakoille.
Lounas oli hyvää; valkkasin itelleni perunoita ja pähkinäistä ratatouillea. Nappailin aterian vilkkaasti ääntä kohti, minkä jälkeen menin harhailemaan käytäville, silmäilemään ilmoitustaulua ja lukemaan Cityä, joka itse asiassa antoi mulle tekosyn istahtaa alas ja katsella ihmisiä. Havaitsin melkein kaikkien ohikulkijoiden vaeltavan määrätietoisen näköisinä ilmoitustauluille ja istumaan ikäänkuin he tietäisivät, minne he olivat menossa. Tosiasiassa he kaikki olivat varmaan ihan yhtä eksyksissä kuin minä.
Uuden kokoontumisen jälkeen meidät jaettiin yhä pienempiin ryhmiin ja yhä pienempiin tiloihin. Siellä vihdoin avasin suuni ja kysyin yhdeltä tytöltä, oliko hänen vieressään vapaata. Hymyilevän vastauksen jälkeen istahdin alas ja aloitimme omaopettajan esittelyllä pienryhmämme kokoontumisen.
Me saatiin paljon värikkäitä lappuja täynnä tekstiä, paljon kerrottua infoa ja muistutuksia. Lisäksi me leikittiin paljon tutustumisleikkejä. Välillä joku (etenkin minä) nauroi hermostuneesti. Huomasin vieressäni istuvan tytön sormien tärisevän hieman. Vähitellen nauru tarttui ja tunnelma vapautui.
Tauolla pyörin jonkin aikaa vaivautuneena ja yksinäni. Halusin tehdä tuttavuutta, mutta mua jännitti ihan sikana. Mitä tuntemattomalle menis muka sanomaan? Ja kenelle uskaltaisin puhua? Mitä jos mua katsottais karsaasti? Päätin sitten ihan työntyä parin pojan ja tytön muodostamaan porukkaan avausrepliikillä "Mä nyt tungn itteni teidän kans." Ja niin Sanna Salamanteri toivotettiin tervetulleeksi (nimileikissä piti sanoa oma nimi + eläin. Eläin kehotettiin valitsemaan tarkkaan, sillä ne jäisivät kuulemma leimoiksemme koko loppuajaksi).
Koulupäivä loppui haastatteluleikkeihin ja kävelin naulakoille muutaman luokkakaverin kanssa. Keskustelu kulki ja kukaan ei katsonut nenänvartta pitkin. Kaikki oli kiinnostuneita kaikista ja halusi jutella. Sanottiin heipat hymyillen ja suunnattiin omia teitämme ulos sateeseen.
Minä ainakin menin aivan omia polkujani. Pidin sadetta hetken alikulkukäytävässä muutaman muun kanssa, mutta menetin kärsivällisyyteni ja menin takaisin kaatosateeseen. Käännyin kuitenkin ekasta risteyksestä väärään suuntaan ja eksyin. En löytänyt enää takaisin yliopistollekaan ja siinä sitten kirvasin englanniksi pyörällä sotkien. Löysin varmaan 20 x 20 cm kokoisen kuivan asvalttiläntin erään katoksen alta ja pysähdyin siihen katselemaan vähän ympärilleni. Ei näyttänyt tutulta, ei sitten lainkaan. Turhauduin taas ja lähdin etsimään. Ajoin ojaan, jossa oli vettä. Sanoin
"F*CK THIS SHIT", mutta se ei helpottanut. Sitten eksyin vielä vähän lisää. Löysin kuitenkin randomilla pyörätien, jonka risteyksessä luki "Keskusta 4,2 km" ja huusin
" 'Allelujah!" Pysähdyin vielä kerran erän alikulkusillan alla tyhjentämään ballerinat ylimääräisestä vedestä, ja lopulta pääsin kotiin.
Olin ilmeisesti aavistanut kuitenkin sateen mahdollisuuden, sillä laitoin aamulla vedenkestävää ripsaria.
Ai niin, ekat bileet onkin sitten 7.9. Kuusisaaressa. Vulcanalia on homman nimi ja pääesiintyjähän on Jukka Poika! Ei voi mennä vikaan, vai?
