Äitini, isäni maa - minun maa

Itsenäisyyspäivä. Kynttilät ikkunalaudalla, juhlat telkkarissa, joulukalenterista tulee aamulla joulupukin naama. Näin meillä Suomessa. En ikinä oikein jaksanut hössöttää itsenäisyyspäivän juhlimisesta, sillä meidän perheessä sitä ei niinkään koskaan juhlita. Lukioaikoina edesmennyt psykologianopettajamme sitten pyysi minua esiintymään kaikissa veteraani/itsenäisyyspäivän juhlissa, mikä sytytti minuun pienen kipinän itsenäisyyspäivän juhlintaan.

Kun olin lukion ekalla, en tykännyt Suomesta juuri yhtään. Halusin olla amerikkalainen! Mitä hulluutta, nyt en missään nimessä halua olla mitään muuta kuin olen nyt.

Kun tulin tänne, tunsin itseni onnekkaaksi: pääsin pois paskamaasta, missä miehet tappaa toisiaan. Samalla tunsin haikeutta ja lopulta ikävää. Nyt olen päässyt tasapainoon näiden tunteiden kanssa.

Ulkomailla asuessani olen tullut tietoisemmaksi omasta kansalaisuudestani. Olen myös ylpistynyt, mutta vain hyvällä tavalla (tai sitten sillä suomalaisella surullisenkuuluisalla nöyrällä tavalla). Olen ylpeä siitä, että Suomessa lapset saavat olla lapsia pitempään. Olen ylpeä, että Suomessa lapset oppivat paremmin kuin missään muualla maailmassa. Olen ylpeä, että Suomessa on puhdas luonto ja että saamme uida luonnonvesissä kesäisin. Olen ylpeä, että Suomessa on neljä selkeää vuodenaikaa - ainakin vielä.

Olen onnellinen, että äidinkieleni on suomi. Se on vivahteikas, perinteikäs ja kaunis kieli, joka ei ilmeisesti kuulosta järkevältä monenkaan korvaan. Host granny opiskelee suomea ja tuskailee kieliopin kanssa. Siinä ei kuulemma ole mitään logiikkaa. Olen ylpeä, että suomi on minun äidinkieleni. Eilen ylpeilin sillä kuuntelemalla mp3:sta Rafaelin enkeliä bussipysäkillä ja lauloin mukana hiljaa. Aiheutin kaiketi hämmästystä lähellä seisoskelijoiden joukossa, mutta minä nautin siitä!

Ostin itselleni kaksi valkoista kynttilää lauantaina. Ne odottavat jyhkeinä ikkunalaudallani tätä iltaa. Sytytän ne omassa rauhassa Suomelle, suomelle ja suomalaisuudelle tänä iltana, kun kaikki häsellys on ohitse. Ehkä kuuntelen Maamme-laulun, ehkä en. Mutta suurta rantaa autiutta minä ikävöin.

Enää 16 päivää.