Jäljet hankeen jää

Ei tarvita kuin yksi pannahisen kahvikuppi kello seitsemältä, jotta meikäläinen on aamuyöllä sentimentaalisissa vuodenvaihdeviilikissä. Sillä se väsymys lähtee millä se on tullutkin, ratkaisen ongelman juomalla kahvia huomennakin.

Mitä mulla on kädessä tämän vuoden jälkeen? Enemmän kuin ikinä tähän saakka: pisimmät työsuhteet, pätäkkää, unelmien opiskelupaikka, uskomattomia uusia ystäviä ja sitä uskomattomampia vanhoja ystäviä. Kaikki hyvin, ainakin näennäisesti. En valita. Mutta...

...vedetäänpä silti matto edellisten sanojen alta. Aina minä löydän jotain, mitä minä en ole vielä saavuttanut, mainittakoon nyt vaikka esimerkiksi se maaginen 55 kg puntarin digitaalinäytössä.

Olen ystävieni suusta kuullut sanoja, jotka ahdistavat minua. Ne liittyvät mielipiteisiin ja niiden perusteluihin. Ne ovat niin hyviä, että ne ahdistavat minua. Itse en tiedä, mitä puoluetta kannatan, mitä minä edustan ja arvostan. Kun kuulen ihmisten puhuvan, minä ahdistun ja koen itseni ala-arvoiseksi kakaraksi. Itse muodostan mielipiteitä maalauksista, musiikista ja ihmissuhteista. Onko maailmani oikeasti niin ahdas? Analysoin sydämen asioita niin hanakasti, että unohdan ympärillä olevan maailman toisinaan kokonaan. Myönnettäköön tähän väliin, että katsoin ensimmäiset uutiset varmaan kolmeen kuukauteen tänä iltana. En lue uutisia netistä tai lehdistä saatika katso niitä telkkarista. Arvostan ihmisiä, jotka kykenevät pysymään ajan hermolla ja olemaan asiosita jotakin mieltä. Ja vielä perustelemaan ajatuksena. (Et arvaakaan, miten paljon arvostan sinua.)

Minun uutiseni liittyvät minun maailmaani. Minulle on tärkeää, mitä minun ja läheisteni elämässä tapahtuu. Tiedän pienten piirieni syy-seuraussuhteet, analysoin niitä ja ennustan tulevaa.

Mutta eivätkö kaikki tee niin?

Voisin myös myöntää muodostavani jatkuvasti omaa filosofiaani rakkaudesta. Voi saamarin saamarin saamari kun mua PÄNNII, että olen niin aivopesty, että elämässä tärkeintä minulle on se kliseinen rakkaus. Haluan ja etsin sitä. Jatkuvasti. Tietoisesti ja tiedostamatta.

Olen asunut nyt omillani jonkin aikaa ja aloittanut Oman Elämäni. Koen sen alkaneen puolitoista vuotta sitten, mutta koen yhä olevani aika hemmetin hukassa. Olisiko aika oikeasti ymmärtää jotain?

Haluaisin osata keskustella oikeista asioista ja olla jotain mieltä. Tuleva ammattinikin vaatii kannan ottamista. Ette arvaakaan, miten joskus kadehdin niitä, jotka avaavat suunsa luentosaleissa. Haluaisin minäkin, mutta minulla ei ole sanottavaa.

Jos minä jotain voisin itselleni luvata tulevalle vuodelle, lupaisin ottavani hanakammin selvää, mitä minä elämältäni haluan ja minkä takana minä seison. Avartavani maailmaa oman navan ulkopuolelle ja tiedostavan sen, mitä lähiympäristöni ulkopuolella tapahtuu. Lopettavan sen rakkaudesta haaveilemisen ja nauttivan siitä, että kykenen pyörittämään omaa pikku elämääni kohtuullisen hyvin ihan itsekin.

Lupaanko?

Looking dead in the face she said "Cash or credit?"

Mulla on ihan järetön Ouluikävä. Haluan takas kouluun, mutta se alkaa vasta 9.1. harjoittelulla (jee!). Siihen saakka on kärvisteltävä, ja oonkin käyttänyt tehokkaasti aikaa työn tekoon kaupan kassalla. Aattelin kertoa teille muutaman faktan, jotka ite oon pannu merkille siinä kamoja piippaillessa ja ihmisiä rahastaessa.

Mummot varjelee viilejään. Huomasin tämän kerran, kun satuin laittamaan viilejä eräälle mummukalle pussiin ja tämä alkaa keuhkoamaan: "Älä vaan tuola laila niitä laita voi voi nyt on herat kannessa nyt meni seki viili voi voi..." Pitäkää siis huolta, että se viilipurkki ei missään nimessä käänny sitä 180 astetta ympäri, sillä kun viilin hera osuu purkin kanteen ja kiinnittyy siihen, peli on menetetty. Kannattaa myös viimeiseen saakka varoa, ettei kannet mene rikki. Yksi mummo heittäytyi (kyllä, heittäytyi) viiliensä ylle ja alkoi paasata takana olevalle herralle, ettei parane tulla liian lähelle hänen viilejään, kun ne voi mennä rikki (!!!).



Ihmiset tulee monesti kassalle kärttämään, että antaisimme alennuksia eri tuotteista, vaikka meillä ei ole siihen lupaa ilman osaston hyväksyntää. Kerran eräs mies tuli pyytämään, että myisin hänelle rikkinäisen euroshopperin kahvipaketin puoleen hintaan. Kun sanoin, että tämä ei käy, hän sanoin minun olevan "vittumainen ihminen". Oo-vitun-koo, jos haluat vittuimaisen ihmisen nähdä, kato peiliin, vassokuut! Jos me alettais myydä rikkinäisiä kahvipaketteja puoleen hintaan, ihmiset tulis ihan päntiönään repimään pakkauksia ja tuomaan niitä kassalle...

Suurimmalla osalla teini-ikäisiä ei ole käytöstapoja. Kassalle tullaan usein energiajuomapullon kanssa oikein velttona. "Moi" on hädin tuskin kuiskauksen kuuloinen, eikä katsekontaktia löydy. Kun rahat on ojennettu, kiidetään suorinta tietä pois kiittämättä. Monesti jää "onko plussakorttia" kaikumaan kuuroille korville, kun aluksi niin veltto asiakas on yhtäkkiä saanut jonninmoisen energiapiikin ja päättänyt lähteä kiitämään. Miten olisi silmiin katsominen, kiittäminen ja hyvästely, eli normaalit käytöstavat?

Toisinaan päivän pelastavat kanta-asiakkaat. Oon töissä keskikokoisessa pienen kaupungin keskustamarketissa, joten siellä pyörivät melkein päivittäin samat naamat. Suurin osa on melko harmaata massaa, mutta muutamat jäävät mieleen erittäin hyvin. Oon antanut niille mielessäni nimiäkin: Höntyilijä, Pervo, Tofujäätelönainen, Siiderimummo... kaikki nämä ihmiset eivät ole miellyttäviä, mutta omalla tavallaan ne kaikessa raivostuttavuudessaan piristää muuten tasapaksua päivää.

Nyt olen puhunut. Onko lukijoiden joukossa muita kassatätejä, jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa? Avautukaa, mä oon kuulolla! ;D

Uusi perheenjäsen

Kuten jo aiemmin mainitsin, meidän perheeseen on saapunut uusi tulokas. Hän on aika paksu. Ja sen karva on kihara. Selvästi meikäläisen perheenjäsen.



Tässä on Taara, josta Minna omistaa puolet. Me käytiin just ratsastamassa sillä. Oli ihanaa, kun tää tottelikin jotain. En tiedä, kerroinko kun kävin ratsastamassa western-tunnilla eräällä Zorrolla, joka ei alkanut yhteistyöhön ei millään, mutta näinkin on syksyn aikana käynyt. Meinasi ratsastusinnostus lopahtaa siihen, mutta tämmöinen onnistumisenkokemus antoi sysäyksen jatkamiselle.

Onneks Minna sai puolikkaan Taaran, se on varmaan maailman ihanin asia.

Let it shine

Tunnen vain ja ainoastaan velvollisuudekseni jakaa teille tämän joulun ilosanoman, joka (Anriikan sanoin) on "täysin ajasta, paikasta ja kontekstista irrallinen esitys, jossa Seppo Hovi on onnistunut nielaisemaan Elton Johnin ja joulupukin".



So let it shine, let it shine, let it shine! Onnellista joulua!

Hakusanojen helmiä

Milla laittoi mulle joskus tekstarin, jossa kertoi katselleensa blogina tilastoista omia hakusanojaan, joista löytyi muun muassa seuraavat:

"sanna märkä paita"

"sanna märkänä"

En tiiä, mitä olette etsineet. Huhhuh. :D

Itsekin oon niitä aina joskus seuraillut ja kerännyt luonnokseen, tässä helmiä:

"kemin hullu" (4 hakua!!)

"tanssit ko kameli"

"kahvia ja pullaa coffee and cake

"hölömö"

"hei äiti mä en oo syöny mun lääkkeitä"

Kävin myös tänä aamuna katsomassa ja jopa kaksi ihmistä on löytänyt tänne hakusanalla "mon petit cheri". Aw.



Mulla ei oo joulufiilistä, mutta ei haittaa. Koska packages and bows ei meinaa nyt mitään, vaan ihmiset.

"Kohillaan"

Ensinnäkin: miks v*tusa mulla ei oo mitään muita työkaluja tässä ku tarkista oikeinkirjoitus ja lisää kuva??

Toisekseen: alako joululoma. Tai no loma ja loma, tänään oli viimeinen koulupäivä (8 h) ja huomenna meen suorilta töihin kello 9.00. Tän joululoman tekeleen vietän taas Keminmaassa vanhempien, siskojen ja kavereiden (Ellu!!!!!!! Vihdoinkin!!!!!!!) kanssa. Niin ja uuden perheenlisäyksen, josta kerron sitten vähän myöhemmin.

Tulin tänne Kempolandiaan pari tuntia sitten. Ajelin yssikseen, eikä mua pelottanutkaan niin paljon kuin etukäteen panikoin. Kotiin oli ihanaa palata, kun täällä ei ole loskaa ja puissa on lunta. Ja melkein joka talossa on samat jouluvalot kuin viimeiset 20 vuotta. Tämä pelkästään rauhoittaa mua ja antaa joulufiilistä. Ja kun kaarroin autolla pihaan, Minna tuli ovelle vastaan ja halasi ja sanoi, että sillä on ollu ikävä. Onko mitään parempaa?

Luin tuossa viime joulun postauksia ja mietin, miten erilainen elämä mulla nyt on. Jouduin tuolloin pelkäämään, etten pääse kotiin. Olin niin ikävissäni ja niin peloissani. Nyt ei tarvinnut pelätä, vaan sain rauhassa haaveilla lanttulaatikosta ja kinkusta valkosipulimajoneesin kera. Tiedän jo nyt, että viime joululle ei ole vertaa, mutta tästäkin tulee ihana. Olin kotona viimeks puoltoista kuukautta sitten ja mulla oli ihan yllättäen kerennyt tulla ikävä.

Sain melkein kaikki joulu/kouluhommat tehtyä (tekstiilistä arvosanaksi 5, wooohoooo!!). Huomenna töihin. Kohta nään Ellua. Ja Millaa. Sanoisinko, että asiat on kohillaan. "Hyvälä mallila."

Ja tähän loppuun vielä haluan sen sanoa, että arvostan ihmisiä, jotka uskaltaa puhua tunteistaan. Olemalla heikko ihminen on rohkea. Ja että mua pelottaa, miten joskus joku laulu voi olla suoraan omasta elämästä. Samalla harmittaa, ettei ne sanat ole mun kirjoittamia.



Lupaisinko tehä tästä coverin... Harjoittelin tätä jo pianolla. Ja hyvältä vaikutti, Essi tirautti kyyneleet tänään terapiahuoneessa.

Hyvää yötä. Nukkukaa hyvin. <3

Väsy

Ensi-ilta meni hienosti: repesin kerran oikein perusteellisesti, kun saa tuoli kaatui miljoonannen kerran. Ihmiset nauroi, hyvä luoja ne nauroi!! Pelättiin jo, että ainoastaan näyttelijöillä on kivaa, mutta yleisö oli ihan messissä (lauantaina oli tosin vaisumpaa). Enskarin kunniaksi tuottaja tarjosi koko poppoolle lasit kuoharia, mikä ihana ylläri! Lauantaina oli sitten enskaribileet/pikkujoulut/OYT:n syyskokous, joka sujui... no, se sujui. Teatterimaiseen tapaan. Nyt kärsitään pahemman luokan jet lagista, nimittäin jatkot jatkui aamu kahdeksaan Tekkenin merkeissä.

Luokan pikkujouluissa syötiin niin paljon, että oon ehkä vieläkin täynnä. Se kanapasta oli niin taivaallista... ja tää brownie:

Hitto, oon kova syömään. Kohta pääsee (siis jo viikon päästä!!!!) syömään jouluruokia. O M G. Sitä ennen pitäis jaksaa vääntää TVT:n essee ja powerpoint sekä kuviksen, tekstiilin ja puukässän portfoliot. Tsemppiä kaikki, kohta se joulu on!

Hipi hipi

Joulu tulee pikkuhiljaa. Tässä oon kylpytakki päällä ja odottelen ilta seitsemää, kun meidän luokka kokoontuu Amarilloon hyvän ruuan ääreen pienryhmäohjauksen sekä pikkujoulun merkeissä. Vihdoinkin saadaan melkeinpä koko luokka kasaan yhteiseen illanviettoon!

Joulu tietää myös muuta hommaa: joulukortit, joululahjat, joulukoristeet, joulukilot ja jouluressin. Päätin jättää tuon viimeisimmän pois ja lähettää tasan yhden joulukortin, senkin Englantiin, ja hommata joululahjat vain muutamalle. En näe mieltä siinä, että ostan hätäpäissäni jotain vain siksi, kun on pakko antaa jotain. Kivempaa mennä tapaamaan teekupposen äärelle, halata ja toivottaa hyvää joulua ihan henkilökohtaisesti.

Teatterihommat alkaa lähennellä loppujaan. Enskari on huomenna (!!) ja pystyin vasta eilen menemään koko puolituntisen läpi ilman naurukohtauksia (!!). Pelkään niitä kohtauksia, kun niille ei meinaa tulla loppua. Ja ne on tosi hersyviä ja äänekkäitä. Hyvä ettei pissat tuu housuun. Oon nähny jo painajaisia, missä nauran meidän vartijahahmolle täyttä päätä. Voi apua...

Loppuun randomeja itsepäisyyspäivän kuvia:

Käykö teille koskaan niin, että paprika on "raskaan", eli sen sisällä kasvaa toinen paprika? Mulle tää oli jo kolmas tapaus. Mistä tää johtuu? Torjunta-aineista? Vai onko tää vaan luonnollista??

Essin suloiset jouluporsaat

Kokki kolomoset vatkaa munamaitoa romanttista makaronilaatikkoillallista varten

Ai niin, miten jotkut ehtii muka tehdä jotain joulukalenteripostauksia? Huhhhuh, hyvä kun ehin ite ees syödä! Helpottaakseni teidän luku-urakkaanne jätän ite moiset välistä. En omista oikeatakaan joulukalenteria - taaskaan. Oonko vaan katkera?

Coldplay - In my place

Tämän päivän äikkä peruttiin, joten mulla on teknistä vasta puoli yhdeltä ja siihen päälle neljästä eteenpäin ryhmätentti.

Nukuin viime yönä 11 tuntia ja heräsin virkeänä. Aurinko paistaa pienesti, kohta se taas laskee. Oon pyrähdellyt ympäri huonettani kamera kädessä otsikossa mainitun yhtyeen soidessa taustalla, tässä tulokset:

Nytpä näitte mun rakkaan huoneeni. Mitä tykkäsitte? :)