torstai 31. maaliskuuta 2011

Sinne tänne tonne

Kotiintulon jälkeen oon ollut melko lennossa jatkuvasti. Oon kerennyt käydä molemmissa mummuloissa, serkuilla, Ellulla, Millalla ja eilen kävin äidin kans jopa hiihtämässä 10 kilsan lenkin. Hyvä minä, joka viimeksi hiihti kolme vuotta sitten! Vielä on monta paikkaa, joissa vierailla. On aika hassua olla näin toivottu vieras...

On vähän tyhjä olo, kun ei ole työtä, joka velvoittaisi mua tekemään asioita. Haluaisin ihan hirveästi töihin. Täytyy vain toivoa, että edes jostain tärppäisi. Sitä ennen voisin alkaa lukea pääykokeisiin, sillä eilen julkaistiin koekirja, Samalta viivalta 5. Eka artikkeli kertoo naisvoimistelun luomista kasvatusmalleista, melkoisen kiinnostavaa näin entiselle voimistelijalle! Netistä lukeminen ei kuitenkaan multa tahdo häiriöittä onnistua, kuten varmaan huomaatte, joten tilasin kirjan itselleni. Toivottavasti se tulis pian.

Kävin Millan luona tänään. Syötiin kinkkiä ja kävin sitten vielä Makuunista vuokraamassa Chloen. Huomasin, että viime aikoina on ilmestynyt ihan sikana leffoja jotka haluan katsoa, joten päätän tehdä niistä listan:

- Chloe
- Letters to Juliet
- Little Red Ridinghood (joo, haluan katsoa Amanda Seyfriedin leffoja, se on niin ihana!)

Amanda Seyfried Pictures, Images and Photos
Ihana, kaunis Amanda Seyfried

- How to train your dragon
- Tron
- Eat, pray, love
- Itse ilkimys
- Killing Bono
- Miesten vuoro
- Karate Kid (tästä oon nähnyt kyllä jo puolet)

Tänä iltana vuorossa Chloe, nyt lukemaan...............

tiistai 29. maaliskuuta 2011

There's no place like home

Dodii, nyt ollaan takas Keminmaassa! Lämpötila on hurrjat -13 astetta eli melkeenpä sen 30 astetta kylmempää kuin mihin oon tottunut. Sinne jäivät kukkivat kirsikkapuut ja narsissit, terve vaan metrin kinokset (jotka on kuulemma pienentyneet puolella....)

Jouduin sanomaan hyvästejä useampaan otteeseen, sillä hostit meni eri aikoihin töihin, vein pojan kouluun ja host grandparentsit vei mut juna-asemalle. Kaikkein hirveintä oli sanoa pojalle heiheit. Se on mulle niin rakas, se on mulle maailman ihanin pikkupoika ja mulla on sitä jo nyt kauhea ikävä. Kyyneleet tulee silmiin kun muistelen, miten kävelin sen kans aamulla kouluun käsi kädessä...

Monet itkut siis itkin. Manun junassa koitin kaivaa silmät kyynelistä sokeina nenäliinapakettia laukusta, mutta yhtäkkiä joku ytävällinen herrasmies ojensi mulle oman nessupakettinsa. Herttainen ele. Siinä paketissa oli leijonan kuva.

Lennot meni tosi hienosti; oli ihanaa huomata, että matkustaminen voi olla myös ei-stressaavaa ja aivan järkkykamalaa. Matkatavaraa kertyi lopulta niin paljon, että jouduin lähettämään aamulla vielä kolme 1-2 kg painavaa pakettia, ruumaan menevä laukku painoi 20,4 kg ja käsimatkatavaralaukku ei menny kiinni. Jouduin myös easyjetin lennolla ottamaan takin pois ja tunkemaan osan tavaroista taskuihin ja hihoihin, että saisin kamat kuljetettua kunnialla kotimaahan. Ja hienosti meni. Jos ne kolme pakettia vaan saapuis pian, tuossa pöydällä nököttää kaksi jo aiemmin lähetettyä parcelia.

Kotikentältä mua tuli hakemaan kaikki kotona olleet. Kyyneliä ei enää vuodatettu, oli vaan niin hymyilyttvää ja rentoa tulla kotiin. Mulla oli puheripuli ja halutti kertoa vaan kaikki, mitä viimeisen viikon aikana tapahtui, mutta muita väsytti. Suihkusta tultuani äiti oli laittanu mulle ja itselleen iltapalaa. Ihana mutsi. ♥

Mutta joo. Kello paukuttaa jo kolmea, uukoossa kello ois yks. Normaalisti oisin nukkumassa jo kolmatta tuntia, mutta nyt ei nukuta. Mä oon vissiin niin hepakassa vielä ja yliväsynyt. Tai kofeiiniherkkä, join kupin teetä iltapalalla.

Nite nite, sleep tight, don't let the bedbugs bite, unless you've got DYNAMITE!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

I'll just leave this blank

Mulla on ihan turra olo. Pyörin mun huoneessa ja koitan saada kamaa mahtumaan matkalaukkuun. Kello on jo paljon, mua väsyttää ihanan bileviikonlopun jälkeen ja välillä meinaan purskahtaa itkuun. Oon itkeny jo ihan hulluna sanoessani Erikalle ja Steffille jäähyväiset. Voin vaan kuvitella huomiset niagarat kun sanon pojalle hyvästit.

Mä en oikeen tajua vieläkään, että tää on tässä. Välillä musta tuntuu ihan normaalilta, ihan kuin huomenna ois perusmaanantai ja tuleva viikonloppu perus Brum-viikonloppu. Mutku ei. Kempo kutsuu.

Kai se vaan on niin, että mies voi lähtä Lapista, mutta Lappi ei koskaan lähe miehestä.

Luulin, että mulla ois jotain järkevää sanottavaa, mutta ei. Oon niin sekaisin. Tää on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan.

"It hurts so bad, just like I knew that it would
But I'd do it again, do it again
If I could..."

lauantai 26. maaliskuuta 2011

My favourite city in the whole world

Vaikka mä asun Bartonissa, joka kuuluu Burton upon Trentiin, mä sanoisin Birminghamin olevan mun kotikaupunkini täällä.



Mun ensimmäinen visiitti Brumissa oli syyskuun toisena päivänä, kun tapasin Steffin ensimmäisen kerran. Oli pimeää ja mä olin aika peloissani; New Streetin asema oli vilkas ja suuri ja mä pelkäsin, etten löytäis Steffiä kaikkien niiden ihmisten joukosta tai että joku hullu tulis ja pöllis mun kamat tai jotain. Enää mä en pelkää New Streetia tai mitään muutakaan.


Photobucket
Birmingham Town Hall



Viime viikonloppuna The Sunissa minä ja Stef juteltiin jonkun brummien kanssa ja se kysyi, mitä mieltä me ollaan kaupungista. Vastattuamme "We love it!" se oli ihan äimänä. "Why?? Well, it's different, isn't it?"

Kyllä, ainakin verratessani Birminghamia muihin vierailemiini paikkoihin Brum on ihan omaa laatuaan. Jokin tän paikan karuudessa viehättää.


Photobucket
Bullring, the shopping centre

Photobucket
Ja tässä on murto-osa Forever 21:n koruosastosta.
Ymmärtänette, miksi nettishoppailu ei tunnu miltään verrattuna paikan päällä kiertelyyn...




Tän kaupungin eloisuus ja monipuolisuus on jotain, mitä mä tuun ikävöimään. Täällä on aina jotain menossa ja kulttuurit sekoittuvat kauniisti: Steffin luo bussilla mennessä tuntuu et olis Intiassa, kun bussi on täynnä intialaisia ja Stratford Roadilla on pätkä, joka on täynnä erilaisia intialaisia liikkeitä. China townissa on taas oma meininkinsä ihanasti houkuttelevine ravintoloineen.



Photobucket
Kanaalin varrella oli pubi, jonka katon rajassa oli söpöt valot

Photobucket
The Mailbox


Ehkäpä mä tykkään Birminghamista niin paljon myös siksi, kun täällä mä oon alkanut itsenäistyä äidin helmojen jälkeen. Täällä mä oon ollut täysin vapaa ja muodostanut kuvaa omasta itsestäni riippumatta kaikesta menneesta ja tutusta. Mä oon tehnyt täällä aika monta hullua asiaa, joita jotkut saattais katsoa vähän vinoon, mutta täällä kukaan ei tuominnut tai katsonut pitkään. Luulen, että tulevaisuudessa Birmingham toimii mulle itsenäistymisen ja vapauden symbolina.



Photobucket
Pieni mielenosoittaja



Birmingham tulee aina olemaan mulle tosi tunteellinen paikka. Aina saapuessani New Streetille mut valtaa tietty nostalginen tunne. Muistan ne ekat kerrat Brumissa ja kaikki muutkin koskettavat ja ikimuistoiset viikonloput. Victoria Squarella mä muistan aina Frankfurt Marketin ja sen hillittömän ihmispaljouden. Joka paikassa, minne Birminghamissa katson, mä näen paljon muistoja.



Photobucket




Photobucket


New Street Station


Photobucket


Corporation Street


Photobucket

The Sun on the Hill ♥


Okkeei, lähdetään Steffin kans lounaalle Tin Tin Cantoneseen, maailman parhaimpaan kiinalaiseen, sekä pienelle shopping spreelle. C ya!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Barton under Needwood

Photobucket
Mun bussipysäkki


Photobucket
Red house

Photobucket


Photobucket


Photobucket


Photobucket


Photobucket
Näkymä pojan ikkunasta

"Ujjayi breathing to get the real feeling..."

Taalla kirjastossa jalleen. Nyt en jaksa alkaa vaanteleen noiden umlauttien kans. :D

On torstai, eli tiiossa on joogaa illalla kello 8-9.30. Viimeinen kerta mulle taalla. Me mennaan tanaan koko porukalla lopuksi pubiin yksille tahi kaksille - ihan mun lahdon kunniaksi! Oon kovin otettu. Taa ei oo mitenkaan niiiin erityista kuitenkaan, nain me ollaan tehty muidenkin joogien lahtiessa. Kiva perinne kylla. Saan valita pubin ja aattelin et jos mentais Three Horse Shoesiin, kun en oo siella ollut ennen. Tai no, kaytiinhan me ne sipsit sielta hakemassa Fannin kans.......

Tahan kuuluis hieno kollaasi, jossa ma naytan muutamat joogaposet.
Jatin kuitenkin kovon kotiin kun luulin et olin ladannu sen Photobuckettiin. Merde.

Taalla on muuten niin perhanan lammin, etta vois olla bikinit paalla. Lahden nyt Marinaan jaatelolle, adios!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Skinny Kitten

Mä haluan esitellä teille mun ehdottoman lempikahvilan, Skinny Kittenin.

Photobucket

Skinny Kitten coffee and cake shop sijaitsee Main Streetilla. Paikka on avattu kaiketi viime kesänä ja se on osoittautunut oikeaksi jymymenestykseksi. Asiakkaita on tasaisena virtana koko päivän ajan ja Skinny on hiljattain laajentanut tilojaan vielä yhden huoneen verran.

Photobucket

Oon käynyt Skinnyssä varmaankin melkein joka viikko viimeisten kuukausien aikana, toisinaan jopa kahdesti. Hinnat on kalliit, mutta näin hyvästä ruuasta ja ihanasta tunnelmasta maksan mielelläni. Varsinkin se tunnelma on ihana: kaikki on tervetulleita, kenelläkään ei ole kiire ja palvelu on iloista ja hymykästä.

Photobucket
Skinnyn chunky vegetable soup, nom!
Photobucket
Mä tykkään tosi paljon tän mestan sisustuksestakin. No okei, on se ehkä pikkusen liian shabby & chick (=maalaisromantiikka), mutta annetaan se anteeks. Sitä paitsi se uusi laajennettu huone tasapainottaa hienosti. Se on muuten pirun hieno huone, harmi ettei mulla oo siitä kuvia...
Ajattelin käydä tuolla vielä kerran tai pari tän viikon aikana. Meen lukeen niiden yhtä Bob Marley -kirjaa jonka bongasin viime kerralla. Ja otan semmosen jumbokokoisen kaakaon ja porkkanakakun. Joo.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

My room

Photobucket

Photobucket

Photobucket

P.S. Kävin kävelyllä ja näin amppareita, perhosia, päästäisen ja sammakon. Oon myös ottanu hihattomalla t-paidalla aurinkoa tuolla takapihalla ja fiilistellyt reggae-musiikilla. Täällä on ihanaa!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Viimeinen maanantai

klo 05.24 : Herään hetkeksi, varmaankin vaavi herätti mut itkullaan. Käännän kylkeä.

klo 06.55 : Kello soi. Käännän kylkeä.

klo 07.00 : Pyörin pois sängystä ja alan pukea vaatteita päälle. Päivän asu muodostuu rikkinäisistä ja likaisista lökäreistä ja harmaasta trikoopaidasta.

klo: 07.05 : Alakertaan. Syön aamupalaksi kaks viipaletta paahtoleipää, päällä parit kanaleikkeleet. Juomaksi kupillinen kuumaa hunajavettä. Niistän nenän viisi kertaa ja sanon muille "Huobedta."

07.47 : Autettuani aamupalahommissa kiipeän yläkertaan pesemään hampaat. Sen jälkeen haahuilen ilman päämäärää yläkerrassa, koitan kaiketi siistiä paikkoja ennen imurointia. Tulosta syntyy lähinnä mun huoneessa. Sitten menen haahuilemaan alakertaan ja päädyn katselemaan kun lapset leikkivät leikkihuoneessa.

08.37 : Host mom vie pojan kouluun, ja minä jään vaavin kanssa hetkeksi kaksin. Vaavi ei mene tänään päiväkotiin, koska se on ollut oksennustaudissa. Tänään pienen olo näyttää olevan kuitenkin paljon virkeämpi ja me pelaamme pienikokoista pöytäjalista. Huomaan, että meidän skillit on samalla tasolla.

klo 09.23 : Host mom tulee kotiin ja minä alan räpeltää imurin kanssa ympäri kämppää. Heti perään menen alakertaan moppaamaan lattioita, joilla ei ole kokolattiamattoa.

klo 10.12 : Laitan koneen päälle ja tsekkaan Facebookista uudet viestit ja haen Horse sagassa hepat kisoista.

klo 10.21 : Host mom pyytää mua katsomaan vaavin perään kun parentsit lähtevät katselemaan sohvia. Menemme vaavin kanssa leikkihuoneeseen. Piirrämme, kuuntelemme Disneyn leffamusiikkilevyjä ja kaivamme lelut ulos laatikoista leikkimättä niillä sen enempää. On kivaa vaan sotkea.

klo 11.11 : Vauva kipitti keittiöön ja osoitteli pöydälle jätettyä vauvanruokapurkkia. Lämmitän sen ja laitan naperon syöttötuoliin. Lopputuloksena on muutama syöty lusikallinen, muutama lusikallinen naamalla ja mehua ympäri ruokapöytää.

klo 11.28 : Menemme takaisin leikkihuoneeseen, mutta vaavi aloittaa kitinät. Otan hänet syliin ja hän painaa päänsä rinnuksilleni ja retkahtaa veteläksi. Menemme yläkertaan minun huoneeseeni ja vaavi päästelee huhuilevia ääniä. Laitan pari tyynyä mukavasti seinän viereen ja nojaan niihin vauvan maatessa sylissäni. Sanon hänelle, että minulla tulee häntä ikävä. Vaavin hengitys muuttuu tasaiseksi tuhinaksi ja hänen silmänsä ovat kiinni. Olen kovin liikuttunut.

Photobucket
klo 11.40 : Valmistan itselleni lounaaksi salaatin, johon tuli jotain jänniä salaattilehtiä, pinaattia, paahdettuja säilykepaprikoita, aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja, kurkkua ja vihreitä oliiveja. To nom!

klo 12.00 : Laitan koneen päälle ja tsekkaan taas Facen. Pelaan Horse sagaa, luen uudet blogimerkinnät ja muokkaan kuvia tulevia merkintöjä varten.

klo 13.23 : Otin kuivat pyykit telineestä ja laitoin märät kuivumaan. Viedessäni vaatteita huoneisiin huomaan vaavin päästäneen kakat. Ja kakat ovat kaikkialla muualla kuin vaipassa. Host parentsit tulevat kotiin ja pelastavat tilanteen.


Tässä välissä mä vaan oleilen huoneessani. Seikkailin netissä, lakkasin kynnet ja luin loppuun Francis Gilbertin I'm a teacher, get me out of here:n.


klo 16.04 : Lataan kuvia Photobucketiin kirjastossa. Harmittaa, kun download-kiintiö on niin rajoitettu, etten voi ladata kuvia kotosalla. Muuten tässäkin merkinnässä olisi enemmän väriä.

klo 16.47 : Olen tullut kotiin kirjastosta ja lähden viemään poikaa jalkapalloon. Häänen pelatessaan huomaan hänen kehittyneen ihan hirveästi. Kummallisinta on, että tämä kehitys on tapahtunut yhdessä viikossa. Tänään hän ei "hakennut paikkaa", vaan seisoskelun sijaan hän juoksi ja sai jopa potkaistua palloa muutaman kerran. Olen hänestä hurjan ylpeä.

klo 18.12 : Olemme jälleen kotona ja intoilemme Samuelin kehityksestsä koko konkkaronkka. Tulostan lentolippuni netistä ja tarkistan junalippuni. Syömme illalliseksi jotain herkullista kasvisruokaa riisin, nan-leivän ja mango chutneyn kanssa. Kardemumma tuo mieleeni pullat ja haluan kotiin.

klo 18.43 : Istahdan jälleen kerran tietokoneen ääreen. Kuuntelen Adelen Someone like you:n ja mietin kaikkea kamalan haikeaa. En ole kuunnellut yhtä surullisia rakkauslauluja sitten lukioaikojen, luulisin. Ihmettelen, mikä mut saa niitä kuuntelemaan nyt.

Syön myös 250 g Fazerin sinistä alle tunnissa. Fuck.

Skypetän Millan kanssa ja huomautan keskustelun lopuksi, että meidän seuraava keskuselu saattaa tapahtua kasvotusten.

klo 21.04 : Päätän hartaasti mennä tänään tarpeeksi ajoissa nukkumaan ja laittaa koneen viimeistään puoli kymmeneltä kiinni.

Yöt!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

"Lähteä, kun pitäisi jäädä / jäädä, kun pitäisi lähteä"

Takana erittäin spontaani, hidas ja hauska viikonloppu, josta ei ole kuvamateriaalia luojan kiitos.

Huomenna starttaa mun viimeinen viikko uukoossa ja tunnelmat on kovin ristiriitaiset: haluaisin viettää jo tulevaa viikonloppua kavereiden kanssa tai sitten pakata laukut ja lähteä kotiin saman tien. Arvasin, että viimeiselle viikolle ei enää riitä kunnolla työmotivaatiota, varsinkaan molempien hostparentsien ollessa kotona. Mua ei tarvita luultavasti juuri mihinkään muuhun kuin perussiivoamiseen. Jes.

Aion käyttää seuraavan viikon ulkoilemiseen ja ympäristöni valokuvaamiseen. Säät näyttäis olevan kohtuusievät: puolipilvistä ja lämpötila +10.....+15. Lähden iloitsemaan narsisseista, hiirenkorvista ja vihreistä nurmista kun vielä voin.

Mun tavoitteena olis myös julkaista viimeisellä viikolla joka päivä postaus liittyen mun elämääni täällä. Oon hamstrannut runsaasti kuvamateriaalia ja lataillut osan jo Photobucketiin, loput pitää mennä kirjastoon lataamaan kun tää samperin netti menee muuten poikki. Hallelujah kun pääsen Suomeen, ei oo mitkään kiintiöt esteenä. Ei riemulla rajaa kun kuvia lataa.

Toivottavasti mun suunnitelmat onnistuu ja palaamme huomenissa jo Sannan uukoo-elämän parissa :)

torstai 17. maaliskuuta 2011

Laiskotuttaa



"Ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
Ilman että tekee oikein mitään
Tärkeintä on näyttää kiireiseltä"

Pariisin Kevät - Tämän kylän poikii


Mulla on ollu jo jonkin aikaa just tollanen fiilis. Kirjoituspöytä on sekaisin kuin lähtevä laiva, istun mun huoneessa tekemättä juuri mitään ja tunnen, miten aika valuu hukkaan. Tuntuu, ettei mua tarvita nyt, kun molemmat host parentsit on kotona vapaapäivien tai yövuorojen takia. Oon hakenu pojan tasan kerran tällä viikolla koulusta, vahtinut lapsia noin kahden tunnin ajan yhteensä ja tehnyt minimaalisen vähän kotitöitä. Alkaa haluttaa jo kotiin.

Ja silti ei haluta. Haluttaa ehtiä tekemään ja näkemään vielä miljoona asiaa: haluan Liverpooliin, haluan merenrannalle, haluan ottaa paljon hienoja kuvia, haluan syödä Woktasticissa mahan täyteen ja kukkaron tyhjäks ja mitä vielä. Kaiken.

Ellu muuten mainitsi, että oli löytänyt mun kuvat Badoosta. Perkeleen perkele, mä poistin sen sovelluksen jo mun Facebook-tililtä ja Badoosta muutenkin, mutta silti mun kuva siellä killittää. WTF?? Koitin kirjautua sisään että pääsisin poistamaan profiilini sieltä, mutta jostain kumman syystä mulla ei sitten olekaan profiilia siellä. Laitoin ylläpidolle vihasta viestiä ja pyysin niitä poistaan kaiken muhun liittyvän paskapalvelustaan. Vastausta odotellaan.

Tämmösinä hetkinä arveluttaa tämä bloginkin kirjoittaminen. Mutta tähän mä oon ryhtynyt ihan tietoisesti, mä nautin tän kirjoittelusta ja muiden blogien lukemisesta. Tuollainen salamyhkäinen ja epämääräinen kuvien ja tietojen vohkiminen on vaan raivostuttavaa. Enkä oo ainut joka tän asian kans kamppailee.

Tässä välissä voisin näyttää teille kuvan mun viime viikonlopun naamiaisasusta:

Toppi: H&M
Hame ja kengät: Forever 21
Juoma: rommikola (tuplana!)


Mua ei taidettu tunnistaa, mut ei haitannu. Ei siellä oikeestaan kukaan tunnistanut ketään. Steffi tunnistettiin kyllä, se oli Black Swan ja erittäin hieno sellainen! Nyt haluttais taas naamiaisiin, haluaisin olla Black Swan myös. Se meikki oli niin siisti... Anyway, tuo ilta oli tosi kiva. Juotiin alkuun drinkit ja loppuilta tanssittiin melkein nonstoppina. Playlistilta soi kuumia ysäri- ja kakstuhattaluvun alkupuolen hittejä ja Tom Savage lauloi liian monta biisiä soolona säestäen kitaralla. Oon ihan ihmeissäni, miten onnistuin noilla lähemmäs 10 sentin koroilla tanssimaan cancania Kalinkan tahtiin... Noh, ihmeitä tapahtuu.

Ulkona on aivan sievä ilma, mutta mä en jotenki saa aikaseks mennä ulos. Saisinkohan aikaseks viedä likaiset astiat keittiöön? Lähden yrittään...


P.S. Onko Suomessa oikeesti lunta? En suostu uskomaan.
P.P.S. Lähetin kaks paketillista kamaa kotiin jo etukäteen. Kirjoitin lähettäjäksi ja vastaanottajaksi allekirjoittaneen, mutta osoitteet on erit. Saattaa Postmant Patia ihmetyttää... :D

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Pien' kuolema välissä

Hoi vain! Täällä Moseleyssa koomaillaan Steffin kans. Käväistiin shoppailemassa muka lyhyesti. Oli antoisa reissu: löydettiin Steffille ja Meikelle naamiaisasut, mulle ihania meikkejä sekä sikahyvä sushipaikka. Masu on täynnä vieläkin, vaikka syötiin noin kuus tuntia sitten. Kyllä, minä, joka vannoin inhoavani sushia YoSushin jälkeen, ahmin niitä nameja kuin pieni sika.

Mun kieli on jostain syystä täynnä rakkoja, kurkku on kipeä ja ikeniin sattuu ja ne vuotaa välillä verta. Jälkimmäinen lähinnä siksi, että kasvatan viisaudenhampaita ja hampeja harjatessa tahtoo ikenet väistyä uusien tulokkaiden tieltä verisesti. Ei ihme, että vauvat on kärttysiä kun ne kasvattaa hampaita, tää on ihan perseestä. Eikä tästä oikeen tuu ees viisaampi olo. Tai no, tiedän ainaki et ei kannata laittaa jäykkää toffeekastiketuubia liian kauaks aikaa mikroon. Eikä varsinkaan täydelle teholle.

Syy, miksi mä tän postauksen tein on se, että mä haluaisin tehdä kuvapostauksen. Milla sitä joskus ehdotti ja musta se on hauska idea. Kertokaa mulle mitä te haluatte mun kuvaavan tahi kaivavan kovon kätköistä, pienen sensuurin läpi teille voisi tulla jotain julkaisukelpoista kuvamateriaalia.

Lähen vielä koomaileen ja tekeen kohta jacket potatoes for dinner. Naadiskelkaa lauantaista!

P.S. Saksalaisessa näppäimistössä z ja y on vaihtanna paikkaa. Vähän hulua kirjottaa tällä.
P.P.S. Te, joille viisaudenhampaat on kasvaneet: pitikö teidän poistattaa ne? Jos piti, millainen kokemus oli?

torstai 10. maaliskuuta 2011

Ensimmäinen kevät

Täällä on kevät. Aurinko paistaa, ulkona on noin +10 celsiusastetta ja narsissit kukkivat täyttä päätä. Oon nautiskellut pitkistä kävelyistä pelloilla lampaiden (ja niiden kakan) seassa ja haistellut kevättuulia. Maailma tuntuu paljon ystävällisemmältä ja turvallisemmalta kun aurinko paistaa.


Katsoin eilen illalla Australian ja itkin jonkin verran. Oon huomannut, että joissakin leffoissa itken siksi, kun huomaan niissä samoja koskettavia tilanteita, joita itse käyn läpi.

Mäkin käyn läpi luopumista. Mä lähden täältä 18 päivän päästä. Se iski muhun eilen täydellä voimalla ja mä murruin. Katselin nukkuvia lapsia ja kuvittelin kauhulla maaliskuun 28. päivän aamua, kun joudun sanomaan lapsille heiheit. Niiden hyvästely kirpaisee kaikkein eniten. Vollotan varmaan kauheasti kun joudun sanomaan heipat Steffile ja Erikallekin, mutta nää lapset... Ne on mulle melkeinpä yhtä rakkaita kuin mun siskot. Huomasin sen ihan vasta.

En haluais taas repiä itteäni juuriltani. Oon just saanut elämän täällä rullaamaan ihanalla rutiinilla ja koen ihan oikeasti eläväni elämää. Oon onnellinen hetkessä. Elämänmeno menee kivassa rytmissä. Paluu Keminmaahan tuntuu nyt pieneltä takapakilta tai tauolta tässä jatkumossa. Seuraavan kerran kun teen itselleni kodin ja juuret, haluan pysyä siellä pidempään. En halua aloittaa turhan usein ihan alusta.

En taida haluta edes juhlistaa paluumuuttoani. Tapaan tottakai teitä ihania ystäviä, mutta mulla ei oo mitään intressejä järjestää bileitä. Anteeksi, jos petytte, mutta mitä sanotte jos keilattais, katsottais leffoja ja tehtäis jotain muuta vastaavaa sen sijaan että mennää rymyään Ilonaan tai kulmaan?

Positiivisiakin puolia takaisintulosta löytyy. Saan syödä ruisleipää vaikka joka aamu. Ei enää paahtoleipää, se alkaa jo oksettaa. Pääsen myös tänä vuonna kokemaan kevään kaksi kertaa. Ensimmäinen on nyt menossa.


Viime aikoina olen myös pienen hajoamisen lisäksi
  • Leiponut laskiaispullia, joista mun host mom otti kuvan ja lisäsi sen ja aiheeseen liittyvän päivityksen Facebookiin. Upein kiitos mitä Facebookriippuvainen voi kuunaan saada!
  • Kiivennyt puuhun vuosien tauon jälkeen
  • Ostanut Muumikirjan. Semmosen sarjiskirjan, jonka strippejä on julkaistu alunperin Evening Newsissä
  • Noteerannut mun vaatekaapin pohjalla olevan valtavan pussimäärän. On näköjään tullu shoppailuta täällä ollessani...
  • Haaveillut tulevasta kesästä

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Cadbury World

Kerronpa teille makean jutun, mentiin nimittäin lauantaina Erikan kans pienelle kierrokselle Cadburyn suklaatehtaaseen. Matkaa ei ollut kuin pari kilsaa Birminghamin keskustasta. Me mentiin autolla, mutta jos menee junalla, saa netistä tulostettavaa kuponkia ja junalippua näyttämällä arkisin kaksi yhden hinnalla/viikonloppuna 30 % alennusta. Kyllähän se vähän kirpaisi, kun aikuisen lipun hinta oli 14,30 £ ja opiskelijalla 10,90 £, mutta mitä siitä. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Erika edustaa...

... ja Sanna valittaa: "En jaksa kantaa tätä karttaa, eihän me tarvita ku yks!"

Vuonna 1824 John Cadbury alkoi myydä omassa putiikissaan teetä, kahvia sekä itse valmistamaansa kaakaojauhetta. Myöhemmin Cadburyn pojat, Richard ja George, alkoivat kehittää "syötävää suklaata" tavoitteenaan luoda korkealaatuista syöntisuklaata. Reseptiä kehiteltiin neljä vuotta, ja niin syntyi Cadbury's Dairy Milk, joka on edelleen Cadburyn suosikkituote. Varmaan vastaa suomalaista Fazerin sinistä.

Suosion kasvaessa veljekset halusivat laajentaa tuotantoaan ja veivät tehtaan maaseudulle Bournbrookin läheisyyteen. Paikka oli ihanteellinen teollisuutta varten: etäisyys ydinkeskustasta oli lyhyt, kanaali tarjosi kuljetusväylän tuotteille ja rautatiekin oli lähettyvillä. Veljekset haaveilivat myös modernin kylän perustamisesta, joka tarjoaisi tehtaan työntekijöille asunnon, vapaa-ajan aktiviteettimahdollisuudet ja tilaa elää luonnon keskellä. Näin syntyi Bournville, jonka mukaan on muuten nimetty Cadburyn tumma suklaa (joka on muuten älyttömän hyvää).


Mun arvioni tästä paikasta on tämä:

+ "Ilmaista" suklaata sai 3 patukan ja kahden liquid chocolate -purnukan verran
+ Tehtaanmyymälä, jossa edulliset hinnat ja laatutavaraa
+ Suht lapsiystävällinen paikka (vaikka me haluttiin lapseton ympäristö. Valittiin ehkä väärä kohde :D)
- Aivan liian kallis pääsylipun hinta
- Odotettiin näkevämme suklaan valmistusta, mutta näimme lähinnä suklaan pakkaamista
- Ulkokierroksella näimme vain kamalia teollisuusalueelle tyypillisiä karuja takapihoja, jotka
eivät viehättäneet tahi kiinnostaneet pätkän vertaa

Oli vähän riisto ja pettymys, mutta meillä oli aika kivaa. :)

Ostin paaaljon suklaadia...

...ja tän ihanan magneetin, jolla oli hintaa 2,99 £

Illalla mentiin StarCityyn keilaan (voitin yhden pelin!) sekä pelaan viedopelejä
ja Erikan kämpillä soitettiin levyjä.


Että semmottii! Tanssittiin tosiaan Erikan kans aika villisti; kaiken sen lockingin, waackingin ja voguen jälkeen mun niskat, hartiat ja kädet on tosi kipeät. But it was definitely worth it!

P.S. Tänään alkaa yliopistojen yhteishaku, älkää missatko! Onneks olin laittanu muistutuksen puhelimeen ja muutenkin oli jäänyt toi 7.3. alitajuntaan... ei muuta ku nettilomaketta täytteleen --->

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kylppärijamit

Mulla oli aika paljon luppoaikaa tänään, joten päätin piiiiitkästä aikaa tehdä coveripostauksen. Tässä teille Moldy Peachesia, hyvää perjantaita!


keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

"We must've mistaken, I think we're in Cuba, not in Coventry..."

Viime lauantaina suuntasin tieni kohti Birminghamia heti aamusta. Menin eka Steffille, missä minä, Stef ja Meike juteltiin hetki tyttöjen tehdessä esitelmiä collegea varten. Lähdettiin sitten bussilla keskustaan, otettiin Erika messiin ja illalla palattiin Steffille ja valmistauduttiin salsailtamiin.

Muut tytöt oli tanssinu salsaa ennenkin ja hehkutti miten ihanaa se on. Saa kunnon treeniä, se on julmetun hauskaa ynnä muuta ynnä muuta. Noh, ei paha, mä ajattelin. Oon aina tykänny tanssia ja halunnut joskus kokeilla paritanssiakin, mutta kotikunnassani Jumalan Selän Takana ei oo oikeen ollut mahdollisuuksia saatika tanssista innostuneita poikia (Keminmaa, korjatkaa jos oon väärässä!), joten olin nyt enemmän kuin valmis kokeilemaan.

Luulin alunperin, että tää party järjestettäis Brumissa Broad Streetillä, mutta tytöt kertoi et se onkin Coventryssä, n. 45 minuutin ajomatkan päässä Steffin luota. Matkaan lähdettiin navigaattorin ja Google mapsista tulostetun kartan avulla, joka tuntui näyttävän suoraan, suoraan, suoraan ja sitten yhden käännöksen jälkeen pieniä mutkia mutta muuten suoraan.

Autossa soi CD, jonka ostin Steffille joululahjaksi. Se sisälsi kuubalaista musiikkia, eli runsaasti salsaa ja muutenkin illan teemaan sopivia biisejä. Kaikki kihisi penkeissään ja huuteli calientea ja hoilotti aina väliin jo aiemmin hehkuttamaani Elvis Crespon Suavementea. Mulla oli ihan oikeesti semmonen olo, että oon ulkomailla. Tai no, ulkomaillahan tässä ollaan koko ajan, mutta jossain lämpimässä ja ihanassa paikassa!

Minä ja Erika matkalla Kuubaan!

Kun oltiin ajettu vähän päälle puoli tuntia ja tehty se yksi käännös, alkoi meitä kaikkia vähän ihmetyttää: ajettiin hiekkatietä, jonka molemmin puolin avartui valtavat pellot. Taivas oli kirkastunut sadepilvistä ja miljoonat tähdet tuikkivat kauniisti. Tie oli kapea ja epätasainen ja epäilimme, ettei missään täyslandella, jota voisi helposti verrata vaikkapa Hirmulaan (Kempo tietää), voi olla mitään isoja bileitä.

Noh, löydettiin lopulta "päätielle" ja ajettiin hiljaa etsien taloa numero 57A. Löysimme lopulta talon, jossa luki 57, mutta se oli paritalo ja se huusi koko olemuksellaan, että siellä ei salsata. Nähtiin myös yksi pieni punainen auto täynnä tyttöjä. Se ajoi meidän ohitse ihan yhtä hiljaa pariinkin otteeseen, joten päätettiin Meiken kanssa mennä kysymään niiltä, että onko nekin eksyksissä. Ennen tätä autoa luoksemme osui kuitenkin vanha pariskunta, joka neuvoi meille paikan oikean sijainnin. Ajettuamme pidemmälle löysimme sitten lopulta Coventryn urheiluhallille.

Ulos kantautui jo salsamusiikki, ja kipusimme raput yläkertaan nopeasti. Maksoimme ystävälliselle naiselle 10 £ sisäänpääsystä sekä partya edeltävästä tanssitunnista ja riensimme etsimään tuoleja, joille jättää takit.

Salissa oli hassut kouludiskomaiset valot ja iso tanssilattia, jolla edelliset ryhmät vielä harjoittelivat ruedaa, piirissä pareittain tanssittavaa salsaa. Mä hihkuin ihastuksesta ääneen ja halusin äkkiä päästä itsekin tanssimaan. Odoteltiin noin vartti ja sitten päästiin toimeen!

Lämmittely meni multa täysin ohi, sillä en osannut askelia saatika nähnyt edessä tanssivan opettajan jalkoja muilta oppilailta. Aloittelijoiden tunnilla tilanne korjaantui, sillä meitä aloittelijoita ei ollut kauhean paljon ja opettaja oli tosi hyvä. Saatiin apua jos tarvittiin ja muutenkin opetus oli oikein selkeää, älyttömän hauskaa ja innostavaa. Olin myös iloinen, että ikärakenne näytti tosi laajalta, eikä paikalla ollut pelkästään keski-ikäisiä tai sitä vanhempia, vaan myös meidän ikäluokkaa.


Tunnin jälkeen alkoi party, jossa tarkoituksena on ottaa itselleen pari ja tanssia, ottaa seuraava pari ja tanssia sen kanssa ja toistaa tätä kuviota niin kauan, kunnes musiikki loppuu. Sain parikseni nuoren, ehkä mun ikäisen pojan, joka oli mun kanssa samalla aloittelijatunnilla. Se oli paras mies niistä aloittelijoista, ja meillä oli oikeen hauskaa.

Tanssin myös edistyneempienkin salsaajien kanssa. Heidän kanssaan huomasin, että se varsinainen oppiminen tapahtuukin siellä tanssilattialla, kun tanssii erilaisten tanssijoiden kanssa. Oli niin täysiä surkioita kuin huippulahjakkaita opettajia ja harrastelijoita. Oli kivaa myös tanssia samojen poikien/miesten kanssa aina uudelleen muutaman biisin välein, sillä siinä huomasi heti, miten molemmat on kehittyneet.

Välillä tanssilattian valtasivat kaksi kolumbialaista ammattitanssijaa, jotka tanssi meille kaksi numeroa semmosta tositosinopeaa salsaa. Niiden jalkatyö oli uskomatonta ja nostot sai mut haukkomaan henkeä ja kirkumaan. Erika vannoi, että jonain päivänä se tanssii aivan yhtä hyvin. Mä voin ehkä vain haaveilla, mutta aion päästä edes viidennekseen siitä osaamisesta! :D

Me kaikki tanssittiin jalkamme kipeiksi ja lähdettiin ajamaan kotiin puoli kahden maissa. Mulle tuosta illasta jäi mieleen punertava valaistus, onnellinen tunnelma ja rytmi. Se on edelleen mun jaloissa. Se musiikki jäi muhun. Ihan hullu tunne, sillä oon kuunnellut lattarimusiikkia jo koko alkaneen viikon. Siitä ei vaan pääse irti, se on tehnyt jo juuret.

Tarkistin jo, että onko Oulussa vastaavia partyja. On siellä. Mut tullaan näkemään siellä useammin kuin kerran, voin luvata!!

Mun tytöt :)

tiistai 1. maaliskuuta 2011

"I have a dream!"

Joooo, menin taas hulluilemaan täällä netin ihmemaailmassa ja osallistumaan johonkin kilpailuun...

Ootteko nähny sitä Jenkki Recordsin mainosta telkkarissa tai missään muualla? Noh, mä spottasin sen maikkarin nettisivuilla ja aattelin et ei se perhana ota jos ei annakaan, mä osallistun tohon kisaan! Palkintona ois 5000 € konserttimatkalahjakortti valitsemaani määränpäähän ja konserttiin.

Mun unelmana ois päästä näkemään Brandi Carlile vielä joskus livenä, ja ton lahjakortin avulla mä ehkä pääsisin niin tekemään. Kisassa pärjäämiseen tarvitaan sankka fanijoukko, joten käykää tykkäämässä mun esitystä TÄÄLLÄ ja tehkää mut iloiseksi! :)))))))