Katsoin eilen illalla Australian ja itkin jonkin verran. Oon huomannut, että joissakin leffoissa itken siksi, kun huomaan niissä samoja koskettavia tilanteita, joita itse käyn läpi.
Mäkin käyn läpi luopumista. Mä lähden täältä 18 päivän päästä. Se iski muhun eilen täydellä voimalla ja mä murruin. Katselin nukkuvia lapsia ja kuvittelin kauhulla maaliskuun 28. päivän aamua, kun joudun sanomaan lapsille heiheit. Niiden hyvästely kirpaisee kaikkein eniten. Vollotan varmaan kauheasti kun joudun sanomaan heipat Steffile ja Erikallekin, mutta nää lapset... Ne on mulle melkeinpä yhtä rakkaita kuin mun siskot. Huomasin sen ihan vasta.
En haluais taas repiä itteäni juuriltani. Oon just saanut elämän täällä rullaamaan ihanalla rutiinilla ja koen ihan oikeasti eläväni elämää. Oon onnellinen hetkessä. Elämänmeno menee kivassa rytmissä. Paluu Keminmaahan tuntuu nyt pieneltä takapakilta tai tauolta tässä jatkumossa. Seuraavan kerran kun teen itselleni kodin ja juuret, haluan pysyä siellä pidempään. En halua aloittaa turhan usein ihan alusta.
En taida haluta edes juhlistaa paluumuuttoani. Tapaan tottakai teitä ihania ystäviä, mutta mulla ei oo mitään intressejä järjestää bileitä. Anteeksi, jos petytte, mutta mitä sanotte jos keilattais, katsottais leffoja ja tehtäis jotain muuta vastaavaa sen sijaan että mennää rymyään Ilonaan tai kulmaan?
Positiivisiakin puolia takaisintulosta löytyy. Saan syödä ruisleipää vaikka joka aamu. Ei enää paahtoleipää, se alkaa jo oksettaa. Pääsen myös tänä vuonna kokemaan kevään kaksi kertaa. Ensimmäinen on nyt menossa.
Viime aikoina olen myös pienen hajoamisen lisäksi
- Leiponut laskiaispullia, joista mun host mom otti kuvan ja lisäsi sen ja aiheeseen liittyvän päivityksen Facebookiin. Upein kiitos mitä Facebookriippuvainen voi kuunaan saada!
- Kiivennyt puuhun vuosien tauon jälkeen
- Ostanut Muumikirjan. Semmosen sarjiskirjan, jonka strippejä on julkaistu alunperin Evening Newsissä
- Noteerannut mun vaatekaapin pohjalla olevan valtavan pussimäärän. On näköjään tullu shoppailuta täällä ollessani...
- Haaveillut tulevasta kesästä
4 kommenttia:
mää oon ihan kateellinen noista pullista, mun voisilmäpullien voi levahtaa aina johonki, sit sitä ei oo enää itte pullassa jäljellä ollenkaan!
riina
täytyy myöntää, että yllätyin itekkin täydellisyyttä hipovasta lopputuloksesta noiden pullien kohdalla. voisilmävinkkinä sanoisin, että tee kolo painamalla sormi miltei pullan läpi ja upota sinne ihan törke määrä voita ja peitä reilulla kerroksella sokeria, pitäis löytyä paikaltaan myös paiston jälkeen! ;D
Kultaseni, mulle on vaa tärkeintä et pääsen halimaan sua ja puhuun sun kaa ilman tietokonetta. Joten bileitä tai ei, bileet on mun pääs sisäs iha vaa siitä et tuut kotia.
Mä uskon että se on aivan kamalaa jättää kaikki siellä, mutta tää elämä on pitkä ja kaikkee ehtii tapahtua. Ja sä voit lähtä takasin britteihin anytime, tärkeintä on se mitä sä ite haluat.
Hassua et sä ootat kauhulla viimisiä päiviä siellä, ku mä taas hypeten ja oottelen sua täällä :D Mää kuivaan sit sun ikävä-kyyneleet pois, mennää yhes tarmol eteenpäi!
<3
"tee mulle tilaa sun kainaooooooooon jos haluut tietää kuka oonnnnnnn...."
veikkaan, et mun mieli muuttuu viel monta kertaa näiden 18 päivän aikana, tällä hetkellä tuntuu kammottavalta lähteä. :/
Lähetä kommentti