Heräsin aamulla puoli kymmeneltä. Eilisen illan viski oli haihtunut päästä ja nousin tekemään itselleni vähän terveellisempää aamupalajuotavaa rahkasta, maidosta ja hedelmistä. Käytin juoman nautimiseen television ääressä vihdoinkin niin paljon aikaa kuin halusin. Ja katsoin telkkaria hyvin kauan. Sitten imuroin, ja sekin lähti lapasesta; tää kämppä ei oo koskaan ollut näin puhdas.
Olen käyttänyt viime päivät elämän tarkoituksen miettimiseen. Päätin antaa niiden ajatusten olla hetken ja kömpiä päivän aherrusten palkkioksi yleissaunan lauteille. Pukuhuoneeseen astuessani näin, että yhdessä nurkassa oli vaatteita mytyssä. Minulla olisi seuraa. Hemmetti, naapurini ovat sittenkin elossa!
Muutin yksiööni helmikuussa. Olen siis vajaan vuoden asustanut täällä, mutta jutellut ainoastaan yhden naapurini kanssa. Jotkut eivät edes moikkaa rappukäytävässä vastaan tullessaan. Suurinta osaa en ole koskaan nähnyt edes vilaukselta.
Nyt näin yhden, ja vietin hänen kanssaan varsin leppoisan tunteroisen saunassa raataillen elämästä. Inhoan sitä, kun en ilman silmälaseja ja piilareita näe vaaksaa pidemmälle. Tämäkin saunakaveri jäi ilman kasvoja. Toivon vain, että tämä kaveri tunnistaisi minut rappukäytävässä. Ja että sen näkö ei ole niin hyvä, että se olisi nähnyt kamalat sänkisääreni...
Nyt menen katsomaan Uuno Turhapuroa ja menen aikaisin nukkumaan. Tiedän, elän kuin vanhukset. Ei siinä ole oikeastaan mitään pahaa, välillä tämmönen hidas tassuttelu tekee niin hyvää.
Hyvää yötä, toivottavasti monilla on tänä iltana hyvä mieli. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti