lauantai 10. elokuuta 2013

Siellä siellä se Väinö on

Joulukuussa 2012 tapahtui jotain, mitä ei koskaan meidän perheessä olisi uskottu tapahtuvan: meille tuli koira. Äiti on aina ollut karvakamuille allerginen ja vaikka me lapsina kuinka oltiin haaveiltu kaikista eläimistä hevosista koiriin ja kaneihin, ei meille moisia otettu. Lopulta Minna sanoi, että sen koulukaverin koira saisi sekaroituisia pentuja ja että sen vieroittaminen sattuisi hienosti Minnan joululoman aikoihin. Äiti oli innostunut, mutta iskää piti taivutella. Iskäkin heltyi, kun vieraillessaan koirien luona yksi pennuista nukahti sen syliin. :3

 photo vaumlaumlnouml5_zps6984580d.jpg

Sitten se tuli: pieni karvapallo, Väinö nimeltään, joka pissasi ja kakkasi joka paikkaan. Ja puri ihan kaikkea neulanterävillä hampaillaan. Ja samalla se oli maailman kaunein ja suloisin olento koko maailmassa. Takaraivossa muhi kuitenkin pelon pieni siemen: mitä jos äidin allergia nostaa päätään tämänkin koiran kohdalla?

 photo vaumlaumlnouml1_zps04972809.jpg

 photo vaumlaumlnouml2_zps22c1545b.jpg
"Yes, this is dog!"

 photo vaumlaumlnouml4_zpsdaa798aa.jpg

Yli puoli vuotta on mennyt eikä äiti ole saanut allergiaoireita. Väinöstä on tullut vakituinen perheenjäsen. En osaisi ajatella meidän perhettä ja kotia ilman Väinöä. On ollut erittäin hämmentävää, riipivää ja ihanaa huomata, miten eläimeen voi kiintyä näin kovasti.

En ole aiemmin ymmärtänyt tällaista ihmisen ja eläimen välistä suhdetta. Olen aina pitänyt eläimistä, mutta en ole koskaan käsittänyt sitä, miten hirvittävän tärkeä eläimestä tulee. Väinöstä on tullut minulle äärettömän tärkeä kaveri, eikä maailmassa ole montaa yhtä ihanaa juttua kuin Väinön silittäminen ja kasvojen painaminen sen pehmeää turkkia vasten. Onneksi meille on tämmöinen karvaturri tullut eikä siitä ole tarvinnut luopua!

Koska kokemukseni eläinten kanssa eivät ole olleet niin jokapäiväisiä, olen jopa pelännyt joskus vähän isompia haukkuvia koiria. Näin ei ole onneksi enää; kaikki koirat ovat mielestäni nykyään enemmän tai vähemmän söpöjä ja haluaisin olla niiden kaikkien kaveri! :D

 photo vaumlaumlnouml3_zpse0358f95.jpg

Siinä siinä meidän Väinö on! ♥

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meiän naskipossu<3 Tuo lenkkikuva missä Väinö hymyilee on ehkä paras otos tuosta koirasta ikinä:D

No Karoliina minä olen! kirjoitti...

Siedätys on usein kaiken a & o. :) Itse olen ollut ragoinut jokaiseen koiraani allegrisesti aluksi, mutta se menee ajan kanssa ohi. Toisilla nopeammin, toisilla hitaammin. :)

Sanna kirjoitti...

Karoliina: Mahtavaa kuulla! Oon kyllä tosi iloinen myös meidän äidin puolesta, sekin on aina tykännyt karvaturreista ja nyt se vihdoinkin saa viettää moisen kanssa aikaa koko ajan ilman tukkoista nenää ja vuotavia silmiä :)

No Karoliina minä olen! kirjoitti...

( Olipas se kirjoitusvirheiden täyteinen kommentti, ei pitäisi kirjoitella autossa yhtään mitään. :D :D )