Se aika oli kuitenkin tavallaan myöhään, sillä check-inin ja turvatarkastuksen jälkeen huomasin pankkikortin puuttuvan lompakosta. Sydän alkoi vetää mieletöntä paso doblen ja salsan sekoitusta paniikin seurauksena ja soitin vapisten Anriikalle, että syöksyy mun kämpille, hakee kortin ja tuo sen Oulunsaloon. Ei ihan ehtiny, mutta yritys oli oikein hyvä. Anriikka jopa löysi sen kortin ilman tarkkoja koordinaatteja, ei voi ku ihailla.
Alkoipahan legendaarisesti tämä reissu! Onneksi ollaan Mirvan kans melekosia kroisoksia ja meillä on tapana pyyhkiä pyllyt viiskymppisillä.
Lennot meni aika hienosti, tosin viimeinen lento lähti tunnin myöhässä matkaan. Silti oltiin vain puoli tuntia myöhässä Maltalla. Mentiin laukkujen noudon jälkeen jonoon taksia tilaamaan. Maksettiin taksi tiskille ja kuski tuli hakemaan meidät ja laukut kyytiin. Vitsi se kuski oli jäätävä: vasemmanpuoleisessa ruuhkaliikenteessä (oululaisen silmin se oli ruuhka) puikkelehdittiin ja minä kiittelin ääneen etten ite joutunut ratin takana olemaan. Olipahan melekonen mimmi, päästiin perille turvallisesti ja nopeasti.
Kotikadulla
Kämpällä meitä odotti tuleva pomomme, joka asuu kattohuoneistossa samassa talossa. Ensivaikutelma oli... mielenkiintoinen: me ei kätelty ja esitelty itseämme, vaan me saatiin erittäin pikainen info kämpästä ja sen säännöistä, puolittain sovittiin huomisaamustakin. Silti koko homma tapahtui niin kiireellä, kovalla intensiteetillä ja temperamentilla, että me Mirkun kanssa jäätiin ihan hiljaisiksi pööpöilemään pitkin kämppää. Laitettiin hitaasti tavaroita kaappeihin ja ihmeteltiin seuraavaa askelta. Me ei tiedetty, missä me oltiin, missä olisi lähin ruokakauppa, mitä oikein tapahtuu ja milloin me saadaan kämpän avaimet (aivan, ne ei ole vieläkään tulleet). Keittiön pöydän ääressä opiskelevalta/hengaavalta/datailevalta libyalaiselta Muftahilta kyseltiin jotain, mutta hän ei ihan kaikkea tajunnut. Netin kytkemisen se neuvoi, ja se olikin elintärkeä juttu se, go Muftah!
Lähdettiin Mirkun kans sinne minne nenä näytti. Löydettiin ostari, käteisautomaatti, mäkkäri (tänään on syöty 4 sämpylää ja 1 hamppari mieheen, tervetuloa rantakunto!) ja meri. Ja se ruokakauppakin. Siellä oli outoa asioida, mutta löydettiin kaikki olennainen. Hämmästeltiin vaan sitä, et viinipullo maksaa alle 4 euroa, mutta litrasta Arielia saa pulittaa yli 7 euroa. Varmaan nautitaan iltavinkkuja hikisissä vaatteissa seuraavat kuus viikkoa...
Seikkailuilla mentiin tuosta tunnelista, jossa kävelijöillä on etuajo-oikeus.
Meille oli varattu kapea kaistale tien reunasta, siitä vaan käpöteltiin kun autot
kaahaili ohi. Pelotti vähän.
Ostarihommat ja ihana meri!
Tässä siis lyhenneltynä seikkailun ensimmäinen osa. Lisää tulee, kunhan asetutaan ja tajutaan, mikä tämä homman nimi on. Ollaan vähän kujalla, mutta kunhan me päästään vauhtiin, met ollaan maantiekiitäjiä Maltan valtateillä!
P.S. Meinasin romahtaa onnesta, kun löysin mun lempparisipsejä sieltä kaupasta. Ja täällä on muitakin briteistä tuttuja turvallisia juttuja. Safe and sound, indeed.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti