Perushommia!

Otin tälle vuodelle ensimmäiseksi sivuaineekseni kuviksen. Muistan, kun fuksivuonna monialaisten opinnoissa yksi opettajista kertoi, että kuviksen sivuaine on mm. paras ja että vuoden aikana tehdään kaksi ekskua, joista toinen Tallinnaan ja toinen viikonlopuksi Hailuotoon maalamaan akvarelleja.

"You had me at eksku, meikähän tullee!"

Plastisen sommittelun töiden tarkastelua

Ja kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että tein oikean valinnan. Elämänlaatuni on parantunut, kun olen saanut luoda, ideoida, hullutella ja oppia. Huippuja kamujakin on tullut ajan mittaan. Parasta on, kun huomaa kehittyneensä ja ihan oikeasti jopa osaavansa.

Outo elläin ja sen äiti

Ajattelin, että alkaisin postata tänne muutamia kuvia mun onnistuneimmista töistä. Pitää ottaa paljon kuvia moista operaatiota varten. Palaillaan kun muistikortille on tallentunut jotain!

Jee, pitkästä aikaa pakkasin matkalaukun, sinne kameran ja suunnistin etelään! Tällä kertaa määränpäänä oli Hämeenlinna, sillä Essi, Alpo ja Unto muutti sinne muutama viikko sitten ja mulla tuli niitä ikävä. En ollutkaan koskaan käynyt Hämptonissa, oli hauskaa nähdä uusia paikkoja ja seikkailla. Seikkailua se muuten oli isolla S:llä, ajettiin nimittäin kehä ykkösellä muutama kerta vikaan kun käytiin Espoossa, Iittalassa me eksyttiin ihanille maalaisteille ja löydettiin paikka nimeltään Siiri!

No mutta, kerronpa ihanasta viikonlopusta muutamien kuvien avulla:

Totaalirepeäminen tämän nähdessäni

Iittalassa

Matkamuisto ♥ On mulla toinenkin, mut se on niin jännä et taidan värkätä siitä oman postauksensa!

Ihana Essi, kiitos vielä mahtisviikonlopusta!  ♥

Samanlainen

Joulu on kohta, se tuntuu välillä myös kasvavana ja älyttömänä kiireenä: käy töissä, tee kouluhommat loppuun ja muista vierailla pikkujouluissa. Mielenkiintoista, hyödyllistä ja mukavaa kaikki, mutta mehut tuntuu loppuvan. Siksi tulin vapaaviikonlopuksi mamman hoiviin. Väinö tulee koko ajan mun viekkuun ja kaikkuun ja vaatii huomiota - eikä se taatusti jää ilman. ♥

Olin torstaina ihan finaalissa: liian lyhyet yöunet, stressi ja kiire. Lyödäänpä päälle kahdeksan tunnin työvuoro. Piippailin tavaroita ja jaksoin hymyillä, sillä tiedossa oli kuviksen sivuaineen pikkujoulut (jotka oli muuten aivan sairaan huikeen mielettömän kivat!!).

Loppupäivästä kassalle purjehti äiti pienen poikalapsen kanssa. Pojalta löytyi ikää varmaankin neljän vuoden verran ja sillä oli päässä joku hassu lasten pipo. Pipon alta, korvien takaa pilkahti molemmin puolin vaaleaakin vaaleammat pienet kiharasuortuvat. Mieleeni tulvahti oma nelivuotisuuteni ja se, miten kuulin monesti erinäisten kassatätien suusta seuraavan lauseen:

- Voi ku sulla onkin ihanat kiharat! Ai että! Vaihdettaiskos hiuksia?

Järkytyin aina tuosta kommentista. Saamari, minä sinun lättätukkaa halua, ajattelin. Anna mun ja mun hiusten olla.

Nyt ymmärsin niitä emäntiä, onhan pikkuinen lapsi kiharoineen hyvin hurmaava näky. Lapset kaupan kassalla ovat muutenkin virkistäviä, kun he tarkkailevat kauppaa ja koko maailmaa niin uteliaina ja tuntevat kaikki pettymyksen tunteet niin raakoina ja viiltävinä itkiessään, kun äidit kieltäytyvät ostamasta leluja tai karkkeja. Tai sitten ne moikkaavat ja tapittavat ja ovat vaan suloisia, niin kuin tämä kiharainen kaveri tässä minun kassallani: tapitti tiiviisti mutta huolettomasti, miten hommiani tein.

Minulla oli tuona päivänä hiukset auki ja erityisen kiharalla, joten sanoin pojalle:

- Meillä näyttäis olevan samanlaiset hiukset. Sulla pilkistää tosi ihanat kiharat tuolta pipon alta!

Poika ei sanonut mitään, mutta jatkoi tuijottamistani. Sen pää kallisteli puolelta toiselle hennosti, pieni suu kaartui hieman hämmentyneeseen mutta onnelliseen hymyyn. Huomautukseni näytti olevan pojalle mieleen.

Jatkoin hommiani ja vilkaisin poikaa tuon tuosta. Hän seisoi paikallaan edelleen tuijottaen minua. Hymyilin takaisin ja piippailin menemään. Kun kolmannen kerran vilkaisin poikaa, poika nosti kätensä, otti piponsa pois päästä ja paljasti maailman vaaleimmat pipon litistämät enkelikiharansa ja hymyili. Minäkin aloin hymyillä, ja se hymy jäi päälle koko loppuillaksi.



Kyllä lajitoverit toisensa tunnistavat. Eikä siihen tarvita sanoja.

Я очень рад, ведь я, наконец, возвращаюсь домой

Miten musta tuntuu, että nyt meidän kvantitatiivisen peruskurssin vetäjä **ttuilee nyt päin meidän opiskelijaraukkojen naamoja... Äheltää pähelletään menemään SPSS:n ihmemaailmassa Cronbachin alfoja ja muita mahtavia lukuja laskien ymmärtämättä niistä yhtään mitään. Se nauraa varmaan olemattomaan partaansa ja pitää meitä tulevia kansankynttilöitä varmaan lähinnä semmoisina säälittävinä paristolla toimivina feikkituikkuina.


Kattokaa nyt meidän kurssikirjaakin. Näettekö te muka tuossa kannessa nollia ja ykkösiä?

Mulla soi pääsä jostain kumman syystä tuota kuvaa kattoessani tämä biisi:

Onneks tehtiin Mirkun kanssa vähintääkin huipputieteellinen teksti tutkimuksen reliabiliteetista ja validiteetista ja palkittiin ittemme ruhtinaallisesti Kauppuri 5:n hamppareilla. Teki hyvää, varsinkin kun autopaikkaakin sai etsiä sen 30 minuuttia (sekin löytyi ydinkeskustan sijaan mun kotikadulta...) höhöö.

Juuh. Hyviä mummontappokelejä itse kullekin säädylle, meikä aikoo oikeasti laskea nyt yhden Cronbachin alfan. Toivottakaa onnea!

Thedragonslayer666 vs. maailma

Osallistuin tänään Luova luokka -seminaariin kuvisen sivuaineen puolesta. Siellä käsiteltiin elokuvien, animaatioiden ja dokumenttien käyttöä ja tekemistä koulumaailmassa. Opin ihan hirveesti kaikkee uutta ja meillä oli tosi hauskaa siellä, kun katsottiin animaatioita ja leffoja ja saatiin jopa itse tehdä lyhyitä pätkiä. Luennoitsijat oli ihan hirmusen päteviä, muun muassa Keltaisen kirahvin luonut Antonia Ringbom kertoi meille animaatioiden tekemisestä lasten kanssa. Olin koko hänen settinsä ajan ajatellut Keltaista kirahvia ja hihkuin ilosta, kun näin hänen nostavan kirahvikäsinuken ja kertovan, että hän on luonut tämän hahmon, jonka minäkin muistan lapsuudesta.

Luentomuistiinpanoja... krhm.

Essin tekemä thaumatrooppi, eiks oo söpö!

Vahvimmin mieleen jäi kuitenkin Aalto-yliopistossa elokuvaohjaajaksi opiskeleva Aleksi Delikouras ja hänen esityksensä. Delikouras kertoi inspiroivan tarinansa tiestään elokuvaohjaajan opintoihin sekä siitä, miten Youtube on kehittänyt häntä elokuvantekijänä. Esimerkkinä Delikouras näytti meille erilaisia tubeen lataamiaan videoita, ja niistä ällistyttävimmät olivat NÖRTTI-dokumenttipätkät. Ne kertovat Thedragonslayer666-nickiä käyttävästä pojasta, joka pelaa, pelaa ja vihaa. Ja sitten taas pelaa.

NÖRTTI-dokkarit olivat aivan äärimmäisen mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä. Niissä on päästy hyvin lähelle niin äärimmäistä ja henkilökohtaista ilmiötä erittäin mielenkiintoisista näkökulmista. Videon tekijä ei kommentoi kuvaamaansa, vaan kokonaiskuva muodostuu Thedragonslayer666:n ja hänen lähipiirinsä kanssakäymisestä sekä heidän haastatteluistaan. Parasta on näkökulmien välinen ristiriita.

En selitä nyt enempää, katsokaa ite. Pätkät on pitkiä, jos ajatellaan tavallisimpien Youtube-pätkien mittaa, mutta ottakaa aikaa, kattokaa nää ja miettikää. 

Tässä on osuttu nyt johonkin mielettömän suureen ja ajankohtaseen. Tää on aivan mieletön keskustelun- ja silmienavaaja. Tekeekö sulla mieli olla nyt koneella? Mulla ei. Mulla on itse asiassa tosi paha olo. Ja surullinen. Seminaarissa me naurettiin ja ällisteltiin ääneen; onhan Thedragonslayer666 ihan uskomaton tyyppi, puhuessaankin kuulostaa ihan Ville Myllyrinteeltä. Tarina on kaikessa räikeydessään ja stereotypioineen hyvinkin koominen. Yksin kotona rauhassa kattoessani mua ahdistaa ihan julmetusti. 

Delikouras on kirjoittanut samasta tyypistä kirjan ja tekee parhaillaan toista osaa. Youtube-videoita on katsottu satoja tuhansia kertoja ja niitä mitä luultavimmin katsotaan lisää. Toivoisin, että näistä opitaan jotain. Jotain, mikä veis tätä maailmaa parempaan suuntaan.

Uusi ulkoasu!

Tämä aamu alkoi valokuvaamalla; tarkoituksena oli saada omakuva, joka vaaditaan valokuvauksen kurssin suorituksiin. Halusin valkoisen taustan, juuri oikeanlaisen valon ja tunnelman sekä jotain twistiä. Otin miljoona, miljoona kuvaa ja mulla alkoi mennä hermot. Menin peiton alle mököttämään sohvalle. Kuva näytti kutakuinkin tältä:

...mistä ajatus kiharoiden kuvaamisesta lähti.

Mun tukka määrittelee mua aika paljon; suoristetuin hiuksin koen, että mun koko persoona muuttuu. Mun omakuvaani riittää siis pelkät kiharat. Sain aikaan bannerissa näkyvän kuvan ja kameran näytöltä sitä ekaa kertaa katsoessani ajattelin, että

tänään, tänään vaihdetaan blogin ulkoasu.

Tätä inspistä on odotettu muuten pari vuotta. Vihdoinkin se tapahtui. Olen itse oikein tyytyväinen, mutta aina vois viilata... aivan sama. Itse tykkään todella paljon, tää on tämänhetkisen minän näköinen. Mitä tykkäättä? :)

Semmonen lauantai

Heräsin aamulla puoli kymmeneltä. Eilisen illan viski oli haihtunut päästä ja nousin tekemään itselleni vähän terveellisempää aamupalajuotavaa rahkasta, maidosta ja hedelmistä. Käytin juoman nautimiseen television ääressä vihdoinkin niin paljon aikaa kuin halusin. Ja katsoin telkkaria hyvin kauan. Sitten imuroin, ja sekin lähti lapasesta; tää kämppä ei oo koskaan ollut näin puhdas.

Olen käyttänyt viime päivät elämän tarkoituksen miettimiseen. Päätin antaa niiden ajatusten olla hetken ja kömpiä päivän aherrusten palkkioksi yleissaunan lauteille. Pukuhuoneeseen astuessani näin, että yhdessä nurkassa oli vaatteita mytyssä. Minulla olisi seuraa. Hemmetti, naapurini ovat sittenkin elossa!

Muutin yksiööni helmikuussa. Olen siis vajaan vuoden asustanut täällä, mutta jutellut ainoastaan yhden naapurini kanssa. Jotkut eivät edes moikkaa rappukäytävässä vastaan tullessaan. Suurinta osaa en ole koskaan nähnyt edes vilaukselta.

Nyt näin yhden, ja vietin hänen kanssaan varsin leppoisan tunteroisen saunassa raataillen elämästä. Inhoan sitä, kun en ilman silmälaseja ja piilareita näe vaaksaa pidemmälle. Tämäkin saunakaveri jäi ilman kasvoja. Toivon vain, että tämä kaveri tunnistaisi minut rappukäytävässä. Ja että sen näkö ei ole niin hyvä, että se olisi nähnyt kamalat sänkisääreni...

Nyt menen katsomaan Uuno Turhapuroa ja menen aikaisin nukkumaan. Tiedän, elän kuin vanhukset. Ei siinä ole oikeastaan mitään pahaa, välillä tämmönen hidas tassuttelu tekee niin hyvää.

Hyvää yötä, toivottavasti monilla on tänä iltana hyvä mieli. :)