sunnuntai 12. elokuuta 2012

Cute overload

Eilen oli meidän työporukan saunailta aka viinakekkerit. Oli aika hauskaa, mutta en jaksanut jäädä baareileen, kun Kaarleenkin oli tuhannen pitkä jono. En ollu enää puolen yön jälkeen kärsivällinen, kun olin herännyt aamulla puoli kasilta ja juossut muutamat kilsat. Uni tulikin äkkiä, kun pääsin kotiin.

Tänään heräsin kymmenen kymmenen aaäm, kun Anriikka tekstasi: "Muista kukat." Edellisenä päivänä Anriikka oli pyytänyt mua murtautumaan sen kämppään, että pääsisin kastelemaan sen kukkaparat. Sister's gotta do what a sister's gotta do, soitin Anskulle aika crankyn puhelun ja sanoin, että teen sen, vaikka edellisenä päivänä olin täysin vastaan koko ideaa.

Olin maailman hehkein, kun seisoin Anriikan oven edessä henkari toisessa kädessä, toinen ovikelloa soittaen. Kun sisällä ei ollut remppamiehiäkään, yritin työntää kättäni henkarin kanssa postiluukusta ja kurotella kohti ovenkahvaa. Siinä sitten mietin, että mitä jos naapurit tulee tai mun käsi juuttuu postiluukkuun. Olin varannut henkkarit ja puhelimen mukaan, jos vaikka joutuis selittelemään todistajille. Onneksi sellaisia ei sattunut kohdalle, enkä minäkään päässyt kämppään sisälle. Anriikalla oli liian pieni postiluukku. Kukat jäi kastelematta, toivotaan että pienet kiinanruusu, lankaköynnös ja muratti vielä huomiseen jaksaisivat.

Sieltä selvittyäni tulin kotiin ja aloin puunata kämppää ja itseäni ja nyt, kuuden tunnin jälkeen, alkaa homma olla pikkuhiljaa hanskassa. Olen pynttäytynyt päästä varpaisiin. Mahassa on perhosia ja säntäilen. Kulta tulee kahdeksalta asemalle, ja on minun seuraavat kaksi viikkoa.

Photobucket
Puin ylleni Carrie Bradshaw -asua varten ostetun hameen. Mietin kauan, et onko se ihan liikaa, mutta aivan sama. Ollaan sitten saamarin ylisöpöjä!

Photobucket
Tyllihame from Forever 21, trikoopaita from Gina Tricot

Photobucket

Vielä pari tuntia... iiiikk! :3

9 kommenttia:

Mirva kirjoitti...

Pakko täälläki hehkuttaa!! Oot ehkä maailman söpöin! :D <3

Anonyymi kirjoitti...

Oot ihana! Missä asti sun kulta asustelee? :)

Sanna kirjoitti...

Mirkkuni <3

Anonyymi: Hihi kiitos! <3 Hellu asustelee Suomen Turus :)

Anne kirjoitti...

Iik miten söpö oot! :D

Anne kirjoitti...

Niin ja joo, sulle olis haaste!

http://tyylitontaelamaa.blogspot.fi/2012/08/yksiyksi-kertaa-kolme.html

NELLI kirjoitti...

mitä oot tehny sun tukalle ko se on noin IHANA ?! >:)

Sanna kirjoitti...

Anne: voi kiitos ja kiitos! :D jänsäää ku tulee haaste pitkästä aikaa!

Nelli: jaa'a, eka värjäsin, sitsuoistin ja länttäsin hirveet määrät hiusvahaa! ;D

Unknown kirjoitti...

Oi rakas, ah! <3

Anonyymi kirjoitti...

sulla on nii ihanat ne kiharat :)
kyl noinki passaa mut. . . :) nii..
you got the point!