Tänään mulla oli pääsykokeen toinen vaihe, joka oli siis haastattelu. Näin siitä vähän unentapaistakin viime yönä. Haastatteluun oli varattu puoli tuntia aikaa, ja se alkoi yksinpuhelulla, jossa mä kerroin itsestäni, perustelin hakuani luokanopettajakouluun ja muuta. Sitten oli kuvittelutehtävä, jossa mulle annettiin teksti jostain kuvitellusta oppilaasta ja mun pitää ottaa esille muutamia pointteja siitä, miten mä näen tilanteen ja miten mä toimisin opettajana. Jäädyin pari kertaa, selitin puuta heinää, tärisin, toistin itteäni ja koin olevani aika paska. Mutta toivon parasta ja koitan unohtaa koko episodin.
Haastattelua edeltävänä päivänä Anskun luo tuli majailemaan eräs herra länsinaapurista sohvasurffaamaan. Meillä oli ihan sikahauskaa, kuunneltiin kun se kertoili juttujaan maailmalta (hän oli kotoisin vähän kaikkialta, ihan oikeasti). Hänkin siinä sitten illalla preppasi mua illalla ja sanoi, että ei kannata väkisin pingottaa, vaan olla oma itsensä ("Be awesome!"). Eikä mulla kuulemma oo mitään hätää, vaikken pääsis sisälle, sillä oon niin nuori. Well, he sure has a point there, mutta oon ikään kuin epätoivonen, että pääsisin Ouluun opiskelemaan.
Haluaisin nähdä maailmaa lisää. Haluan opettaa. Haluan muuttaa omaan kotiin. Haluan olla hyvä, parempi ja paras asioissa, joihin ryhdyn. Sen kaiken haluamisen takia mä sitten saatan olla ihan kamalan kireänä. Never give up, but always let go - probably the hardest lesson ever to learn.
P.S. joku saa kohta kortin!
P.P.S. en jaksa oottaa, että mulle tulee heinäkuussa yks sohvasurffaaja Itävallasta...!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti