Huippuhyvä kevätpäivä!

Tänään mulla oli suunnitelmissa lähinnä tulostaa yhden seminaarikaverin kandi opponoinnin tekemistä varten ja opponoida täyttä päätä. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Otin alle ihanat turkoosit conssit kuivan asvaltin 

ja aurinkoisen päivän kunniaksi sekä kilpuri-Nopsan.

Menin ensin Instrumentariumille kiristyttämään ruuveja - en siis kandin löysyttämästä päästäni vaan silmälaseistani, sillä toinen sanka heilui uhkaavasti. Siihen vaihdettiin ruuvi ja minä vaihdoin rakennusta. Nyt olen vakuuttanut itseni, kotini ja matkatavarani. Let's rymytään, ou jee!

Päässä killuva huivi on kirppislöytö, kaulaan kiedottu tuli mukaan Glitteristä 11,90 € hintaan. 

(Ja siis nää tuli ihan väkisin mun mukaan, vaikka kuinka koitin estellä...!)

Yritin siinä keskustassa pyöriessäni löytää uusia bikineitä tulevaa kesää varten, mutta löydökset olivat tällä kertaa heikonlaiset. Noh, myöhemmin koitamma uudelleen. Sen sijaan mukaan tarttui keväinen ohut neuletakki Vilalta sekä kaksi hurmaavaa kaulahuivia. :3

Tässä vaiheessa kello käy jo puoli kahta ja mulla on kiljuva nälkä. Mintun kautta yliopistolle tulostamaan sitä kandia, sitten saman tien bussi keskustaan. Kahvihammasta kolotti ja pysähdyin Kofeiinikomppanialla/ Cafe Krudassa pressokupposella ja aijai kun teki hyvvää! Sitten piti kääntää kilpurin nokka kohti kirjastoa, missä mua varten odotti kaksi kirjaa sekä maksut niistä (ja karhulaskuista, ahemm).

Kirjastossa odotti niiden opusten lisäksi yksi maailman siisteimmistä jutuista, nimittäin Myllytullin koulun kuvisluokka 6 A:n näyttely Ilon pisaroita. Mun oli tarkoitus vaan piipahtaa näyttelyssä, mutta innostuin siitä niin, että vietin hetken jokaisen työn äärellä ja kirjoitin jokaiselle taiteilijalle kommentit heidän portfoioihinsa. Halusin sanoa muutakin kuin "kiva työ" ja paneuduin hommaan kunnolla. Siinä vierähtikin kaksi tuntia, ja siinä lomassa tuli myös juteltua hyvien tyyppien kanssa. Kerrassaan ihana taide-elämys, suosittelen kaikille vierailua tuossa näyttelyssä!

Kirjaston jälkeen otin määränpääksi sairaalan ja lähdin kattomaan enon vointia. Siinä juotiin tuliaisiksi viemät pullolliset coccolaa ja raatattiin tunnin mittainen tovi. Silloin tajusin, että kello tosiaan on helkkarin paljon ja etten ole syönyt lounaan jälkeen murustakaan (mitä en muuten vieläkään, kello 20:05 mennessä tehnyt!!) ja lähdin kotiin. Kotona aloin kuvailla kaikkea hömpänpömppää ja blogihörhöillä onnellisuushormonihuuruissa. Otin myös paskan taidekuvan naapuritalon katosta ja auringonlaskusta, nauttikaa siitä. Minä nautin laatuseurasta Facebookissa ja muokkaan vielä vähän lisää kuvia. Moikka!

(Entäs sitten se kandin opponointi? Ahemm. Palataanpa siihen sitte joskus toiste.)

(Ai niin ja se Thronesiki alkaa tännään, jiiihaaa!)

Kurnau

Tänään oon kouluhommien lisäksi laiskotellut. Olo on vähän kipeä, joten katsoin parhaaksi vain jäädä kotiin. Venyttelin myös aamulla yhdeksään, mistä tuli syyllinen olo, kun olin ajatellut palaavani arkeen reippaasti heräämällä kahdeksalta. Noh, nyt olen vain ja ainoastaan tyytyväinen aamufiilistelyihin (lue: ihan vaan nukkumiseen).

Jääkaapin tyhjyys ajoi mut kuitenkin pakottavalle kauppareissulle, jonka aikana poikkesin myös hakemaan apteekista helpotusta mun flunssaoireisiini. Kotona pistin Finrexinit tulille ja join sen kupposesta tällaisten kavereiden kera:

Kuvat otin viime viikolla, kun mulla oli aamuteellä seurana yks muru, siksi kaks kuppia.

Reilu viikko sitten vierailin Millan luona ja se antoi mulle lahjaksi itse Cernit-massasta muovailemiaan teekissoja - maailman tarpeellisimmat välineet tällaiselle söpöyden rakastajalle. AWWW! ♥ Noiden tarkoituksena on, että teepussin voi kiepauttaa kisun kaulaan roikkumaan. Itse en teepusseja harrasta, mutta en enää suostu juomaan ainuttakaan kupillista teetä ilman mun teekissoja (joiden nimiksi muuten tuli Blondi ja Nero).

Kattokaa nyt sen naappelia! :3 Tämä tässä on Nero, eiks näytäkin ihan Nerolta?

"Mie tipun!"

Miu. Tää kurkkukipu-nuha-vatsatauti alkoi eilen ja alan kypsyä tähän aika pahasti jo nyt. Toivottavasti huomenna jaksan lähteä yliopistolle asti, tuun muuten mökkihöperöksi!!

Nii ja kiitos Milla kisuista ♥

Meikkimallina

Sain eilen illalla Facebookissa kaverilta viestiä, josko mua kiinnostaisi mennä meikkimalliksi Stockalle. Suunnitelmissa oli kandin tekoa, mutta en mä kauaa miettinyt meikkattavaksi menemisen ja kandin välillä - kosmetologin tuoliin siis!

Multa kysyttiin et millaisen meikin haluaisin. Oon viime aikoina tuskaillut epäpuhtaan ja monisävyisen ihoni kanssa, joten toivoin hyvää ja heleää pohjaa sekä jotain pientä sävyä silmiin ja huuliin arkimeikkiä ajatellen. Mulle taiteiltiin tämmöinen keväinen look Lancômen tuotteilla, eiks oo aika raikas? :)

Näissä kuvissa meikki on ollut jo kuusi tuntia, joten ihanainen huulikiilto on jo kulunut pois... 

Ja anteeks toi väsynyt ilme, on väsy! :D

Oon ainoastaan kerran aikaisemmin ollut meikattavana, ja silloin meikin teki opiskeija. Värivalinnat meni silloin aika mönkään: mulle taiteiltiin meikki tummanruskeasta ja vaaleanvihreästä. Ei siinä, se oli ihan hieno, toisilla väreillä olis vaan toiminu paremmin! Tällä kertaa sävyt oli korallia ja pinkkiä, värejä, joiden en kuvitellut mulle sopivan. (Mulle sanottiin et mulle vois sopia myös pelkkä lila rajaus. WHhat??)

Tunnin meikkauksen jälkeen olo oli kovin sievä ja hyppelin bussipysäkille aivan onnessani. Otin vaivihkaa itestäni puhelimella kuvan Anriikalle, Minnalle ja Jakelle. Mulla kuumottais ostaa itelleni ainakin tuo luomiväripaletti, sillä nimittäin meikattiin sekä luomet että kulmat. Oon tähän mennessä tehnyt luomet kynällä ja ne on tuntunut tosi raskailta... tosin noihinkin laittaisin ehkä hippusen lisää väriä tuonne sisemmäs, mutta tosiaan vain hippusen. Ja tuo huulipuna - aika herkku! Sen haluan, tai ehkä jonkun huokeamman, mut tuota sävyä on ehdottomasti saatava, se on niin hauska!

Mallilahjaksi sain testereitä tuotteista, joita tuohon meikkiin käytettiin. Kuvassa siis:

• Miracle air de teint -meikkivoide, sävy 03
• Genifique Advanced -tipat
• 3 kpl DreamTone sävynkorjaajaa iholle, sävy 2
• Rouge in love -huulipuna, sävy 322M - Corail in love
• La vie est belle -tuoksu

Hihii, oon jotenkin ihan innoissani nyt meikeistä! :D En oo koskaan ollut mikään meikkimaakari, en jotenkin osaa... mutta noilla väreillä en minäkään voisi kovin pahasti tunaroida. Ja olen ehkä oikeutettukin muutamiin meikkiostoksiin, nimim. ostin viimeisimmän luomivärini varmaan yläasteella... hups.

On ihan kevätfiilis, toivotaan ettei tulis takatalvea. Ihanaa viikonloppua teille, minä aion mennä kotikottiin ja nähdä kamuja ja perhettä ja sukulaisia ja VÄINÖÄ ♥

Perushommia!

Otin tälle vuodelle ensimmäiseksi sivuaineekseni kuviksen. Muistan, kun fuksivuonna monialaisten opinnoissa yksi opettajista kertoi, että kuviksen sivuaine on mm. paras ja että vuoden aikana tehdään kaksi ekskua, joista toinen Tallinnaan ja toinen viikonlopuksi Hailuotoon maalamaan akvarelleja.

"You had me at eksku, meikähän tullee!"

Plastisen sommittelun töiden tarkastelua

Ja kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että tein oikean valinnan. Elämänlaatuni on parantunut, kun olen saanut luoda, ideoida, hullutella ja oppia. Huippuja kamujakin on tullut ajan mittaan. Parasta on, kun huomaa kehittyneensä ja ihan oikeasti jopa osaavansa.

Outo elläin ja sen äiti

Ajattelin, että alkaisin postata tänne muutamia kuvia mun onnistuneimmista töistä. Pitää ottaa paljon kuvia moista operaatiota varten. Palaillaan kun muistikortille on tallentunut jotain!

Jee, pitkästä aikaa pakkasin matkalaukun, sinne kameran ja suunnistin etelään! Tällä kertaa määränpäänä oli Hämeenlinna, sillä Essi, Alpo ja Unto muutti sinne muutama viikko sitten ja mulla tuli niitä ikävä. En ollutkaan koskaan käynyt Hämptonissa, oli hauskaa nähdä uusia paikkoja ja seikkailla. Seikkailua se muuten oli isolla S:llä, ajettiin nimittäin kehä ykkösellä muutama kerta vikaan kun käytiin Espoossa, Iittalassa me eksyttiin ihanille maalaisteille ja löydettiin paikka nimeltään Siiri!

No mutta, kerronpa ihanasta viikonlopusta muutamien kuvien avulla:

Totaalirepeäminen tämän nähdessäni

Iittalassa

Matkamuisto ♥ On mulla toinenkin, mut se on niin jännä et taidan värkätä siitä oman postauksensa!

Ihana Essi, kiitos vielä mahtisviikonlopusta!  ♥

Samanlainen

Joulu on kohta, se tuntuu välillä myös kasvavana ja älyttömänä kiireenä: käy töissä, tee kouluhommat loppuun ja muista vierailla pikkujouluissa. Mielenkiintoista, hyödyllistä ja mukavaa kaikki, mutta mehut tuntuu loppuvan. Siksi tulin vapaaviikonlopuksi mamman hoiviin. Väinö tulee koko ajan mun viekkuun ja kaikkuun ja vaatii huomiota - eikä se taatusti jää ilman. ♥

Olin torstaina ihan finaalissa: liian lyhyet yöunet, stressi ja kiire. Lyödäänpä päälle kahdeksan tunnin työvuoro. Piippailin tavaroita ja jaksoin hymyillä, sillä tiedossa oli kuviksen sivuaineen pikkujoulut (jotka oli muuten aivan sairaan huikeen mielettömän kivat!!).

Loppupäivästä kassalle purjehti äiti pienen poikalapsen kanssa. Pojalta löytyi ikää varmaankin neljän vuoden verran ja sillä oli päässä joku hassu lasten pipo. Pipon alta, korvien takaa pilkahti molemmin puolin vaaleaakin vaaleammat pienet kiharasuortuvat. Mieleeni tulvahti oma nelivuotisuuteni ja se, miten kuulin monesti erinäisten kassatätien suusta seuraavan lauseen:

- Voi ku sulla onkin ihanat kiharat! Ai että! Vaihdettaiskos hiuksia?

Järkytyin aina tuosta kommentista. Saamari, minä sinun lättätukkaa halua, ajattelin. Anna mun ja mun hiusten olla.

Nyt ymmärsin niitä emäntiä, onhan pikkuinen lapsi kiharoineen hyvin hurmaava näky. Lapset kaupan kassalla ovat muutenkin virkistäviä, kun he tarkkailevat kauppaa ja koko maailmaa niin uteliaina ja tuntevat kaikki pettymyksen tunteet niin raakoina ja viiltävinä itkiessään, kun äidit kieltäytyvät ostamasta leluja tai karkkeja. Tai sitten ne moikkaavat ja tapittavat ja ovat vaan suloisia, niin kuin tämä kiharainen kaveri tässä minun kassallani: tapitti tiiviisti mutta huolettomasti, miten hommiani tein.

Minulla oli tuona päivänä hiukset auki ja erityisen kiharalla, joten sanoin pojalle:

- Meillä näyttäis olevan samanlaiset hiukset. Sulla pilkistää tosi ihanat kiharat tuolta pipon alta!

Poika ei sanonut mitään, mutta jatkoi tuijottamistani. Sen pää kallisteli puolelta toiselle hennosti, pieni suu kaartui hieman hämmentyneeseen mutta onnelliseen hymyyn. Huomautukseni näytti olevan pojalle mieleen.

Jatkoin hommiani ja vilkaisin poikaa tuon tuosta. Hän seisoi paikallaan edelleen tuijottaen minua. Hymyilin takaisin ja piippailin menemään. Kun kolmannen kerran vilkaisin poikaa, poika nosti kätensä, otti piponsa pois päästä ja paljasti maailman vaaleimmat pipon litistämät enkelikiharansa ja hymyili. Minäkin aloin hymyillä, ja se hymy jäi päälle koko loppuillaksi.



Kyllä lajitoverit toisensa tunnistavat. Eikä siihen tarvita sanoja.

Я очень рад, ведь я, наконец, возвращаюсь домой

Miten musta tuntuu, että nyt meidän kvantitatiivisen peruskurssin vetäjä **ttuilee nyt päin meidän opiskelijaraukkojen naamoja... Äheltää pähelletään menemään SPSS:n ihmemaailmassa Cronbachin alfoja ja muita mahtavia lukuja laskien ymmärtämättä niistä yhtään mitään. Se nauraa varmaan olemattomaan partaansa ja pitää meitä tulevia kansankynttilöitä varmaan lähinnä semmoisina säälittävinä paristolla toimivina feikkituikkuina.


Kattokaa nyt meidän kurssikirjaakin. Näettekö te muka tuossa kannessa nollia ja ykkösiä?

Mulla soi pääsä jostain kumman syystä tuota kuvaa kattoessani tämä biisi:

Onneks tehtiin Mirkun kanssa vähintääkin huipputieteellinen teksti tutkimuksen reliabiliteetista ja validiteetista ja palkittiin ittemme ruhtinaallisesti Kauppuri 5:n hamppareilla. Teki hyvää, varsinkin kun autopaikkaakin sai etsiä sen 30 minuuttia (sekin löytyi ydinkeskustan sijaan mun kotikadulta...) höhöö.

Juuh. Hyviä mummontappokelejä itse kullekin säädylle, meikä aikoo oikeasti laskea nyt yhden Cronbachin alfan. Toivottakaa onnea!