Shitbrix book

Mun piti tehdä tää postaus jo au pair -aikoina, mutten saanut kuvia tuolloin. Nyt ne on täällä!

Sain siis Millalta, Anriikalta ja Riikalta taannoin Englantiin lähteässeäni läksiäislahjaksi oman Naamakirjan. Kirjoitan kaikki jutut ja kuvat tässä teillekin. Nää kuvat ja jutut muutti mun surun kyyneleet ilon kyyneleiksi ja hävyttömäksi röhönauruksi, kun matkustin yöjunalla Helsinkiin ja tuntiessani ikävän kouristuksia pienessä sinisessä huoneessani.

"Ympärillä samat naamat

ne naamat joista mä tykkään"

Vai tykkäätkö? Toivottavasti, sillä tämä juhlapainos on koottu juuri sinun ympärilläsi pyörivistä naamoista! Tämä on NAAMAKIRJA, ja sen kulttuuriarvo voisi olla suurempi, mikäli Facebookia ei olisi. Asiaan.

Huomaat tuttujen kasvojen seassa ehkä jotkin vieraatkin kasvot, kenties hänen, jota et koskaan huomioinut missään bileissä? Muistele sitä sitten. Elämä on vähän sellaista, että parhaat suolakalat tarjoillaan kerran. Myös huonot, mutta niitä nyt ei kaipaa kukaan. SIISPÄ; rattoisia hetkiä tämän kirjan parissa, ja kun se loppuu, sitä pitää sinun itse jatkaa hyväksi näkemälläsi tavalla! VOILAA!

Tämä on Riikalta:

Ihana Sannainen, Brittien tuleva kissanainen ja disco matador! 

Harmottaa niin julmetusti, kun en päässyt läksiäisiin. Masentuisin, ellen tietäis näkeväni sua vielä. Vasta viimeisen vuoden aikana ollaan opittu tuntemaan paremmin, mutta onneksi näin lopulta kuitenkin tapahtui. Mulla on ollut sun kanssa todella hauskaa ja toivon sulle kaikkea hyvää reissuillesi!

Joten anna englantilaisen merituulen sekoittaa niitä ihania kiharoita, mene seisomaan sateeseen, anna brittipojan aksentin sekoittaa sun pää ja aiheuta kaaos keskellä katua. Joudu noloon tilanteeseen, jolle voit myöhemmin nauraa. Laula. Vastaanota tuntemattoman hymy hymyllä. Älä kadu mitään. Ja mene naimisiin prinssi Williain kanssa ja aiheuta hoviskandaali. Elä, näe ja koe. Syö, juo ja maista. Kuuntele, tunne ja kosketa. Suuntaa kohti uusia seikkailuja!

Nähdään taas! ♥ 

Millan avulla Åbosta käsin:

Riikka

(Tekijän huom: Anriikka, Riikka, minä ja Milla)

HYVÄÄ RALLIA SULLE!

Alussa voi tuntua paskamaiselta lähteä, mutta mission päätyttyä tuskin kadut päivääkään! Älä siis anna murheen painaa, täällähän me rakkaat ollaan, hauskinta on se että pääset uusiin seikkailuihin! En voi edes kuvitella miten jännältä Enklannin lentoasemalla näyttää. Mutta yksi neuvo minulla on: ystävysty kaikkien kanssa jotka sen arvoisilta vaikuttavat! Se on tärkeintä. 

T: Anriikka

"Life is what happens while you're making other plans." 

-Joku viisas ihminen-

Ja mää en oo hyvä näissä jutuissa.

Ai että et. Olet paras. Olette kaikki. Tää kirja on ihan paras, noudatin joka ikistä neuvoa, jonka annoitte, ja reissuhan oli elämää suurempi ja upeampi. Miksi en oo lukenu tätä useammin? 

Miksen noudata näitä neuvoja ihan joka ikinen päivä myös täällä Oulussa?

Minäpä noudatan näitä sitten heti huomenna Turussa!!!!

Runaway train all the way to the UK

Ääh, taas täällä lumena ja jään maassa. Oli ihan kiva herätä tänä aamuna nuhaisena, kun ulkona satoi lunta. Se vain piristi.

Oikeasti olen hätää kärsimässä, kun kohta on vappu ja täällä on näin kylmä! Mieltä lämmittää, kun muistelee jo takana olevaa reissua. Oli ihanaa, niin täydellistä ja mukavaa...

Lensin keskiviikkona kolmella lennolla (Oulu-Helsinki-Amsterdam-Birmingham) Birminghamiin, mistä mun host grandparentsit haki mut. Ne ei meinannu eka edes tunnistaa mua, olin kuulemma niin erin näköinen tummien hiusteni kanssa.

Ajeltiin Bartoniin mun hostien luo ja puhuttiin host grannyn kanssa taukoamatta. Katselin samalla maisemia ja aloin pikkuhiljaa tajuta, että olin tosiaan Englannissa. Kotipihalla tajusin, ketä olin menossa tapaamaan. Näin ikkunasta pikku E:n kasvot ja sitten en enää nähnytkään mitään kyynelten läpi. Juoksin sisälle ja sanoin E:lle:

"Hei pikkuinen, sä et varmaan muistakaan mua enää!"

Se hymyili aurinkoisesti ja sanoi:

"Muistan. Sanna."

Mun sisällä räjähti. Luulin, että E ei ihan oikeasti muistaisi mua, sillä se oli vasta 1-vuotias kun lähdin. Kysyin E:ltä, saanko ottaa sen syliin ja se vain levitti kätensä. Heijasin sitä sylissäni pitkän tovin kyynelehtien. S sanoi muistavansa minut myös, antoi halauksen ja alkoi heti esitellä mulle kaikki uusia leluja ja DVDitä (joita oli muuten paljon). Vaikka taloa oli rempattu ja uusia tavaroita tullut, musta tuntui, ettei mikään ollut muuttunut. Tuntui, että olin tullut kotiin.

Kävin heti seuraavana päivänä mun mielestäni maailman ehdottomasti parhaimmassa kahvilassa, eli Skinny Kittenissä. Otin lounaaksi paninin ja mehulasillisen ja jatkoin nautiskelua vielä piparminttuteellä. En tiedä, mikä on sovinnainen aika viettää aikaa yksin kahvilassa, mutta mä vietin tunnin pöydän ääressä.

Sitten menin viikonlopuksi Brumiin...

...siellä oli Erika ♥

...ja halapoja levyjä (Michael Jacksonin Bad 4 £!). The Diskery oli tosi hyvä paikka, kannattaa pyörähtää, sillä hinnat ja valikoima oli aika kohdallaan, vaikka pulju onkin melko pieni. Varaa myös käteistä mukaan, sillä tuolla ei käy kortti!

Sit kävin kattoon sen Cirque du Soleilin Alegrían Erikan poikaystävän, Khaleelin kanssa. Se oli ehkä elämäni huikein kokemus ikinä. Kaikki oli niin kaunista, niin sujuvaa ja taianomaista... en vieläkään käsitä, miten ihminen voi nousta portaatkin niin elegantisti kuin ne akrobaatit. En myöskään osaa sanoa omaa lempparikohtaani, sillä kaikki oli niin upeaa.

Yleisön reaktioita oli hauskaa seurata, mitä nyt omilta henkäyksiltä ja huokauksilta ehdin seuraamaan. Kun näytös alkoi, ihiset taputtivat kohteliaasti ja melko hiljaisesti. Näytöksen edetessä ihmiset alkoivat taputtaa äänekkäämmin, hurrata ja huutaakin. Lopussa se hallillinen räjähti ja aplodit vyöryivät melkoisena hyökyaaltona lavalla seisovile taiteilijoille.

En olis ikinä halunnu sen näytöksen loppuvan. Oon niin onnellinen, että viimeinkin pääsin näkemään sen livenä, se oli niiiiiin paljon upeampi livenä kuin telkkarin ruudulta nähtynä. Ja jos teillä on ikinä tsäänssiä mennä katsomaan niin hyvä luoja menkää!!!
















Ihanan täydellisen viikonlopun jälkeen menin takaisin Bartoniin hostien luokse. Hengailin, kuuntelin musiikkia, leikin lasten kanssa ja kävin kiertelemässä kylällä kamera räpsyen.

Lopuksi haluan sanoa vielä kaikille niille, jotka ovat au paireja tai ovat joskus olleet: pitäkää yhteyttä hosteihinne ja vierailkaa toistenne luona jos se suinkin on mahdollista. Se rikastuttaa teidän elämää, vaikka vaivaa pitää nähdä ja rahaakin kuluttaa. Itse olen enemmän kuin onnellinen, että olen edelleen hyvissä väleissä hosteihini, jotka ovat aivan mahtavia tyyppejä. Ja varsinkin ne lapset. Mulla on jo ihan hirveä ikävä niitä... 

Joo, tulipa vuodatus! :D Ostoksia voisin esitellä seuraavassa postauksessa, kuulemisiin :)

"What is the capital of Finland? Is it Munkkiniemi?"

Perjantai-aamuna heräsin siihen, kun sain tekstarin Norwegianilta varttia vaille viideltä. Söin, puin, pakkasin ja menin Anriikan kanssa autoon. Oulussa satoi ja oli kamalan kylmä sää. En oikein tajunnut, minne olin menossa ja ketä tapaamaan.

Lentokoneessa sitten tajusin, hyvä ettei itku tullut. Oli kulunut tasan vuosi siitä, kun laskin jalkani Englannin kamaralle ja tapasin host familyni ensimmäistä kertaa. Tänään näkisin heidät jälleen ja saisin viettää heidän kanssaan kolme päivää.

Lentoasemalta bussi keskustaan. Vaihto ratikkaan. Jännitys siitä, milloin hyppäänkään pois kyydistä. Sitten ikkunasta vilahtaa tutut kasvot, ja painan nappia.

Host mummuhan se siinä! Halasimme aamuauringon kuultaessa lehmusten läpi. Puhelimme kävellessämme kerrostalojen välissä, ylös alas kumpuilevia teitä.

Rappukäytävässä oli viileää ja hämärää. Oven läpi kuului tuttu ääni. Meinasin tulla hulluksi, en kuunnellut mummua enää.

Valo oven raosta. Pieni vaalea poika sylissäni. Kiinni puristetut silmät patosivat kyyneleet sisälleni, pysähtynyt hengitys kätki nyyhkäisyn. Onni oli siinä sylissäni. Lisää halauksia, lisää tervehdyksiä. Pieni tyttö, joka oli kasvanut ja oppinut puhumaan. "Pupu!" "Apple juice!" Onnellisia, hymyileviä kasvoja.

Lähdimme kävelyretkelle Seurasaareen. Siellä oli kaunista; vanhat, kookkaat jalopuut muistuttivat minua Englannista ja tunsin, miten kaikki loksahti paikoilleen luonnollisesti. Aivan kuin olisin ollut tavallisella viikonloppureissulla ja viettäisimme jälleen aikaa yhdessä ulkoillen ja leikkien lasten kanssa.

Seurasaaressa on rohkeita oravia: yksi kiipesi ylös minun säärtäni.

Lauantaina menin jälleen mummulaan ja vietin pari tuntia host papan kanssa. Hän esitteli minulle kamerakokoelmaansa, harrastelijaradiolaitteitaan ja vanhoja kirjoja (joista yhden sain mukaani). Muun perheen palattua toiselta Seurasaaren reissultaävimme ilman pikkutyttöä Linnanmäellä. Meinasin lentää nenälleni Vekkulassa heiluvien ja pyörivien seinien ryövätessä tasapainoaistini ja huusin kilpaa pojan kanssa vuoristoradoissa vierekkäin istuessamme. Oli ihanaa nähdä pienet, onnelliset kasvot vieressä.

Sunnuntaiaamun herätessäni hotellihuoneesta oloni oli kovin apea ja itkin jo etukäteen illalla tapahtuvaa Ouluun paluuta. Kävin vielä Indiskassa teenhakureissulla ja otin lähijunan muiden luokse. Perillä odottivat tuoreet pullat, Wii ja innostuksesta kirkuvat lapset. Kävimme vielä kirjastossa ja sen jälkeen tiet erosivat. Nostin pojan syliini, hän hymyili uusi punainen lippis vinossa. Halasin muitakin, viimeisenä host fatheria, jonka kanssa melkein pillahdimme itkuun.

Jalkoja särkee kaikesta siitä juoksemisesta, hartioita särkee kantamisesta. Eniten särkee sydäntä, kun piti taas lähteä pois.

There's no place like home

Dodii, nyt ollaan takas Keminmaassa! Lämpötila on hurrjat -13 astetta eli melkeenpä sen 30 astetta kylmempää kuin mihin oon tottunut. Sinne jäivät kukkivat kirsikkapuut ja narsissit, terve vaan metrin kinokset (jotka on kuulemma pienentyneet puolella....)

Jouduin sanomaan hyvästejä useampaan otteeseen, sillä hostit meni eri aikoihin töihin, vein pojan kouluun ja host grandparentsit vei mut juna-asemalle. Kaikkein hirveintä oli sanoa pojalle heiheit. Se on mulle niin rakas, se on mulle maailman ihanin pikkupoika ja mulla on sitä jo nyt kauhea ikävä. Kyyneleet tulee silmiin kun muistelen, miten kävelin sen kans aamulla kouluun käsi kädessä...

Monet itkut siis itkin. Manun junassa koitin kaivaa silmät kyynelistä sokeina nenäliinapakettia laukusta, mutta yhtäkkiä joku ytävällinen herrasmies ojensi mulle oman nessupakettinsa. Herttainen ele. Siinä paketissa oli leijonan kuva.

Lennot meni tosi hienosti; oli ihanaa huomata, että matkustaminen voi olla myös ei-stressaavaa ja aivan järkkykamalaa. Matkatavaraa kertyi lopulta niin paljon, että jouduin lähettämään aamulla vielä kolme 1-2 kg painavaa pakettia, ruumaan menevä laukku painoi 20,4 kg ja käsimatkatavaralaukku ei menny kiinni. Jouduin myös easyjetin lennolla ottamaan takin pois ja tunkemaan osan tavaroista taskuihin ja hihoihin, että saisin kamat kuljetettua kunnialla kotimaahan. Ja hienosti meni. Jos ne kolme pakettia vaan saapuis pian, tuossa pöydällä nököttää kaksi jo aiemmin lähetettyä parcelia.

Kotikentältä mua tuli hakemaan kaikki kotona olleet. Kyyneliä ei enää vuodatettu, oli vaan niin hymyilyttvää ja rentoa tulla kotiin. Mulla oli puheripuli ja halutti kertoa vaan kaikki, mitä viimeisen viikon aikana tapahtui, mutta muita väsytti. Suihkusta tultuani äiti oli laittanu mulle ja itselleen iltapalaa. Ihana mutsi. ♥

Mutta joo. Kello paukuttaa jo kolmea, uukoossa kello ois yks. Normaalisti oisin nukkumassa jo kolmatta tuntia, mutta nyt ei nukuta. Mä oon vissiin niin hepakassa vielä ja yliväsynyt. Tai kofeiiniherkkä, join kupin teetä iltapalalla.

Nite nite, sleep tight, don't let the bedbugs bite, unless you've got DYNAMITE!

I'll just leave this blank

Mulla on ihan turra olo. Pyörin mun huoneessa ja koitan saada kamaa mahtumaan matkalaukkuun. Kello on jo paljon, mua väsyttää ihanan bileviikonlopun jälkeen ja välillä meinaan purskahtaa itkuun. Oon itkeny jo ihan hulluna sanoessani Erikalle ja Steffille jäähyväiset. Voin vaan kuvitella huomiset niagarat kun sanon pojalle hyvästit.

Mä en oikeen tajua vieläkään, että tää on tässä. Välillä musta tuntuu ihan normaalilta, ihan kuin huomenna ois perusmaanantai ja tuleva viikonloppu perus Brum-viikonloppu. Mutku ei. Kempo kutsuu.

Kai se vaan on niin, että mies voi lähtä Lapista, mutta Lappi ei koskaan lähe miehestä.

Luulin, että mulla ois jotain järkevää sanottavaa, mutta ei. Oon niin sekaisin. Tää on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan.

"It hurts so bad, just like I knew that it would
But I'd do it again, do it again
If I could..."

My room

P.S. Kävin kävelyllä ja näin amppareita, perhosia, päästäisen ja sammakon. Oon myös ottanu hihattomalla t-paidalla aurinkoa tuolla takapihalla ja fiilistellyt reggae-musiikilla. Täällä on ihanaa!

Viimeinen maanantai

klo 05.24 : Herään hetkeksi, varmaankin vaavi herätti mut itkullaan. Käännän kylkeä.

klo 06.55 : Kello soi. Käännän kylkeä.

klo 07.00 : Pyörin pois sängystä ja alan pukea vaatteita päälle. Päivän asu muodostuu rikkinäisistä ja likaisista lökäreistä ja harmaasta trikoopaidasta.

klo: 07.05 : Alakertaan. Syön aamupalaksi kaks viipaletta paahtoleipää, päällä parit kanaleikkeleet. Juomaksi kupillinen kuumaa hunajavettä. Niistän nenän viisi kertaa ja sanon muille "Huobedta."

07.47 : Autettuani aamupalahommissa kiipeän yläkertaan pesemään hampaat. Sen jälkeen haahuilen ilman päämäärää yläkerrassa, koitan kaiketi siistiä paikkoja ennen imurointia. Tulosta syntyy lähinnä mun huoneessa. Sitten menen haahuilemaan alakertaan ja päädyn katselemaan kun lapset leikkivät leikkihuoneessa.

08.37 : Host mom vie pojan kouluun, ja minä jään vaavin kanssa hetkeksi kaksin. Vaavi ei mene tänään päiväkotiin, koska se on ollut oksennustaudissa. Tänään pienen olo näyttää olevan kuitenkin paljon virkeämpi ja me pelaamme pienikokoista pöytäjalista. Huomaan, että meidän skillit on samalla tasolla.

klo 09.23 : Host mom tulee kotiin ja minä alan räpeltää imurin kanssa ympäri kämppää. Heti perään menen alakertaan moppaamaan lattioita, joilla ei ole kokolattiamattoa.

klo 10.12 : Laitan koneen päälle ja tsekkaan Facebookista uudet viestit ja haen Horse sagassa hepat kisoista.

klo 10.21 : Host mom pyytää mua katsomaan vaavin perään kun parentsit lähtevät katselemaan sohvia. Menemme vaavin kanssa leikkihuoneeseen. Piirrämme, kuuntelemme Disneyn leffamusiikkilevyjä ja kaivamme lelut ulos laatikoista leikkimättä niillä sen enempää. On kivaa vaan sotkea.

klo 11.11 : Vauva kipitti keittiöön ja osoitteli pöydälle jätettyä vauvanruokapurkkia. Lämmitän sen ja laitan naperon syöttötuoliin. Lopputuloksena on muutama syöty lusikallinen, muutama lusikallinen naamalla ja mehua ympäri ruokapöytää.

klo 11.28 : Menemme takaisin leikkihuoneeseen, mutta vaavi aloittaa kitinät. Otan hänet syliin ja hän painaa päänsä rinnuksilleni ja retkahtaa veteläksi. Menemme yläkertaan minun huoneeseeni ja vaavi päästelee huhuilevia ääniä. Laitan pari tyynyä mukavasti seinän viereen ja nojaan niihin vauvan maatessa sylissäni. Sanon hänelle, että minulla tulee häntä ikävä. Vaavin hengitys muuttuu tasaiseksi tuhinaksi ja hänen silmänsä ovat kiinni. Olen kovin liikuttunut.

klo 11.40 : Valmistan itselleni lounaaksi salaatin, johon tuli jotain jänniä salaattilehtiä, pinaattia, paahdettuja säilykepaprikoita, aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja, kurkkua ja vihreitä oliiveja. To nom!

klo 12.00 : Laitan koneen päälle ja tsekkaan taas Facen. Pelaan Horse sagaa, luen uudet blogimerkinnät ja muokkaan kuvia tulevia merkintöjä varten.

klo 13.23 : Otin kuivat pyykit telineestä ja laitoin märät kuivumaan. Viedessäni vaatteita huoneisiin huomaan vaavin päästäneen kakat. Ja kakat ovat kaikkialla muualla kuin vaipassa. Host parentsit tulevat kotiin ja pelastavat tilanteen.


Tässä välissä mä vaan oleilen huoneessani. Seikkailin netissä, lakkasin kynnet ja luin loppuun Francis Gilbertin I'm a teacher, get me out of here:n.

klo 16.04 : Lataan kuvia Photobucketiin kirjastossa. Harmittaa, kun download-kiintiö on niin rajoitettu, etten voi ladata kuvia kotosalla. Muuten tässäkin merkinnässä olisi enemmän väriä.

klo 16.47 : Olen tullut kotiin kirjastosta ja lähden viemään poikaa jalkapalloon. Häänen pelatessaan huomaan hänen kehittyneen ihan hirveästi. Kummallisinta on, että tämä kehitys on tapahtunut yhdessä viikossa. Tänään hän ei "hakennut paikkaa", vaan seisoskelun sijaan hän juoksi ja sai jopa potkaistua palloa muutaman kerran. Olen hänestä hurjan ylpeä.

klo 18.12 : Olemme jälleen kotona ja intoilemme Samuelin kehityksestsä koko konkkaronkka. Tulostan lentolippuni netistä ja tarkistan junalippuni. Syömme illalliseksi jotain herkullista kasvisruokaa riisin, nan-leivän ja mango chutneyn kanssa. Kardemumma tuo mieleeni pullat ja haluan kotiin.

klo 18.43 : Istahdan jälleen kerran tietokoneen ääreen. Kuuntelen Adelen Someone like you:n ja mietin kaikkea kamalan haikeaa. En ole kuunnellut yhtä surullisia rakkauslauluja sitten lukioaikojen, luulisin. Ihmettelen, mikä mut saa niitä kuuntelemaan nyt.

Syön myös 250 g Fazerin sinistä alle tunnissa. Fuck.

Skypetän Millan kanssa ja huomautan keskustelun lopuksi, että meidän seuraava keskuselu saattaa tapahtua kasvotusten.

klo 21.04 : Päätän hartaasti mennä tänään tarpeeksi ajoissa nukkumaan ja laittaa koneen viimeistään puoli kymmeneltä kiinni.

Yöt!

"Lähteä, kun pitäisi jäädä / jäädä, kun pitäisi lähteä"

Takana erittäin spontaani, hidas ja hauska viikonloppu, josta ei ole kuvamateriaalia luojan kiitos.

Huomenna starttaa mun viimeinen viikko uukoossa ja tunnelmat on kovin ristiriitaiset: haluaisin viettää jo tulevaa viikonloppua kavereiden kanssa tai sitten pakata laukut ja lähteä kotiin saman tien. Arvasin, että viimeiselle viikolle ei enää riitä kunnolla työmotivaatiota, varsinkaan molempien hostparentsien ollessa kotona. Mua ei tarvita luultavasti juuri mihinkään muuhun kuin perussiivoamiseen. Jes.

Aion käyttää seuraavan viikon ulkoilemiseen ja ympäristöni valokuvaamiseen. Säät näyttäis olevan kohtuusievät: puolipilvistä ja lämpötila +10.....+15. Lähden iloitsemaan narsisseista, hiirenkorvista ja vihreistä nurmista kun vielä voin.

Mun tavoitteena olis myös julkaista viimeisellä viikolla joka päivä postaus liittyen mun elämääni täällä. Oon hamstrannut runsaasti kuvamateriaalia ja lataillut osan jo Photobucketiin, loput pitää mennä kirjastoon lataamaan kun tää samperin netti menee muuten poikki. Hallelujah kun pääsen Suomeen, ei oo mitkään kiintiöt esteenä. Ei riemulla rajaa kun kuvia lataa.

Toivottavasti mun suunnitelmat onnistuu ja palaamme huomenissa jo Sannan uukoo-elämän parissa :)

Laiskotuttaa

"Ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
Ilman että tekee oikein mitään
Tärkeintä on näyttää kiireiseltä"

Pariisin Kevät - Tämän kylän poikii

Mulla on ollu jo jonkin aikaa just tollanen fiilis. Kirjoituspöytä on sekaisin kuin lähtevä laiva, istun mun huoneessa tekemättä juuri mitään ja tunnen, miten aika valuu hukkaan. Tuntuu, ettei mua tarvita nyt, kun molemmat host parentsit on kotona vapaapäivien tai yövuorojen takia. Oon hakenu pojan tasan kerran tällä viikolla koulusta, vahtinut lapsia noin kahden tunnin ajan yhteensä ja tehnyt minimaalisen vähän kotitöitä. Alkaa haluttaa jo kotiin.

Ja silti ei haluta. Haluttaa ehtiä tekemään ja näkemään vielä miljoona asiaa: haluan Liverpooliin, haluan merenrannalle, haluan ottaa paljon hienoja kuvia, haluan syödä Woktasticissa mahan täyteen ja kukkaron tyhjäks ja mitä vielä. Kaiken.

Ellu muuten mainitsi, että oli löytänyt mun kuvat Badoosta. Perkeleen perkele, mä poistin sen sovelluksen jo mun Facebook-tililtä ja Badoosta muutenkin, mutta silti mun kuva siellä killittää. WTF?? Koitin kirjautua sisään että pääsisin poistamaan profiilini sieltä, mutta jostain kumman syystä mulla ei sitten olekaan profiilia siellä. Laitoin ylläpidolle vihasta viestiä ja pyysin niitä poistaan kaiken muhun liittyvän paskapalvelustaan. Vastausta odotellaan.

Tämmösinä hetkinä arveluttaa tämä bloginkin kirjoittaminen. Mutta tähän mä oon ryhtynyt ihan tietoisesti, mä nautin tän kirjoittelusta ja muiden blogien lukemisesta. Tuollainen salamyhkäinen ja epämääräinen kuvien ja tietojen vohkiminen on vaan raivostuttavaa. Enkä oo ainut joka tän asian kans kamppailee.

Tässä välissä voisin näyttää teille kuvan mun viime viikonlopun naamiaisasusta:

Toppi: H&M
Hame ja kengät: Forever 21
Juoma: rommikola (tuplana!)

Mua ei taidettu tunnistaa, mut ei haitannu. Ei siellä oikeestaan kukaan tunnistanut ketään. Steffi tunnistettiin kyllä, se oli Black Swan ja erittäin hieno sellainen! Nyt haluttais taas naamiaisiin, haluaisin olla Black Swan myös. Se meikki oli niin siisti... Anyway, tuo ilta oli tosi kiva. Juotiin alkuun drinkit ja loppuilta tanssittiin melkein nonstoppina. Playlistilta soi kuumia ysäri- ja kakstuhattaluvun alkupuolen hittejä ja Tom Savage lauloi liian monta biisiä soolona säestäen kitaralla. Oon ihan ihmeissäni, miten onnistuin noilla lähemmäs 10 sentin koroilla tanssimaan cancania Kalinkan tahtiin... Noh, ihmeitä tapahtuu.

Ulkona on aivan sievä ilma, mutta mä en jotenki saa aikaseks mennä ulos. Saisinkohan aikaseks viedä likaiset astiat keittiöön? Lähden yrittään...


P.S. Onko Suomessa oikeesti lunta? En suostu uskomaan.
P.P.S. Lähetin kaks paketillista kamaa kotiin jo etukäteen. Kirjoitin lähettäjäksi ja vastaanottajaksi allekirjoittaneen, mutta osoitteet on erit. Saattaa Postmant Patia ihmetyttää... :D

Ensimmäinen kevät

Täällä on kevät. Aurinko paistaa, ulkona on noin +10 celsiusastetta ja narsissit kukkivat täyttä päätä. Oon nautiskellut pitkistä kävelyistä pelloilla lampaiden (ja niiden kakan) seassa ja haistellut kevättuulia. Maailma tuntuu paljon ystävällisemmältä ja turvallisemmalta kun aurinko paistaa.


Katsoin eilen illalla Australian ja itkin jonkin verran. Oon huomannut, että joissakin leffoissa itken siksi, kun huomaan niissä samoja koskettavia tilanteita, joita itse käyn läpi.

Mäkin käyn läpi luopumista. Mä lähden täältä 18 päivän päästä. Se iski muhun eilen täydellä voimalla ja mä murruin. Katselin nukkuvia lapsia ja kuvittelin kauhulla maaliskuun 28. päivän aamua, kun joudun sanomaan lapsille heiheit. Niiden hyvästely kirpaisee kaikkein eniten. Vollotan varmaan kauheasti kun joudun sanomaan heipat Steffile ja Erikallekin, mutta nää lapset... Ne on mulle melkeinpä yhtä rakkaita kuin mun siskot. Huomasin sen ihan vasta.

En haluais taas repiä itteäni juuriltani. Oon just saanut elämän täällä rullaamaan ihanalla rutiinilla ja koen ihan oikeasti eläväni elämää. Oon onnellinen hetkessä. Elämänmeno menee kivassa rytmissä. Paluu Keminmaahan tuntuu nyt pieneltä takapakilta tai tauolta tässä jatkumossa. Seuraavan kerran kun teen itselleni kodin ja juuret, haluan pysyä siellä pidempään. En halua aloittaa turhan usein ihan alusta.

En taida haluta edes juhlistaa paluumuuttoani. Tapaan tottakai teitä ihania ystäviä, mutta mulla ei oo mitään intressejä järjestää bileitä. Anteeksi, jos petytte, mutta mitä sanotte jos keilattais, katsottais leffoja ja tehtäis jotain muuta vastaavaa sen sijaan että mennää rymyään Ilonaan tai kulmaan?

Positiivisiakin puolia takaisintulosta löytyy. Saan syödä ruisleipää vaikka joka aamu. Ei enää paahtoleipää, se alkaa jo oksettaa. Pääsen myös tänä vuonna kokemaan kevään kaksi kertaa. Ensimmäinen on nyt menossa.


Viime aikoina olen myös pienen hajoamisen lisäksi

• Leiponut laskiaispullia, joista mun host mom otti kuvan ja lisäsi sen ja aiheeseen liittyvän päivityksen Facebookiin. Upein kiitos mitä Facebookriippuvainen voi kuunaan saada!
• Kiivennyt puuhun vuosien tauon jälkeen
• Ostanut Muumikirjan. Semmosen sarjiskirjan, jonka strippejä on julkaistu alunperin Evening Newsissä
• Noteerannut mun vaatekaapin pohjalla olevan valtavan pussimäärän. On näköjään tullu shoppailuta täällä ollessani...
• Haaveillut tulevasta kesästä

Narinaa

Maanantain teemaksi siunaantui keskiviikolle suunnittelemani pyjamapäivä, eli vietimme pojan kanssa koko päivän pyjamissa, katsoimme Leijonakuninkaan (itkin ku Mufasa kuoli) ja leikittiin. Maanantai oli kerta kaikkiaan tosi mukava.

Kuitenkin meinasin tänään pimahtaa jo aamulla, mutta pojan isovanhemmat haki meidät Brumiin MilleniumPointiin katsomaan 3D dokkaria Hubble -avaruusteleskoopista ja seikkailemaan Tietomaan kaltaiseen Thinktank-keskukseen. Tämän päivän teemaksi siunaantuikin siis torstaille kaavailemani tiedepäivä, joka toteutui paremmin kuin osasin odottaakaan, kiitokset kuitenkin grandparentseille.

Huomenna on Suomipäivä, eli ruokana on ruisleipää (jos sitä vielä on) ja makaronilaatikkoa ja jälkkäriksi Mariannepirtelöä. Päivällä katotaan Muumeja ja luetaan suomenkielisiä kirjoja ja tehdään jotain lippuaskarteluja.

Päätavoitteena on pään kasassa pitäminen perjantaihin saakka. Tartten viikonlopun. Valivalivali.

Lähettäjä Such is life