Potilaana

Välillä pitää kovimmankin reissaajan levätä, etenkin silloin kun flunssa iskee. Käytiin Mirvan kanssa viime sunnuntaina Sisiliassa ja käytiin kurkistelemassa Etnan kraatereita. Kahden kilometrin korkeudessa tuuli oli suhteellisen navakka, minkä vuoksi sitten taisin itseni palelluttaa. Nyt hikoilen kämpillä kuin pieni porsas ja toivon, että huomenna olo olisi jo parempi. Onneksi Mirkku kävi kaupassa ja toi minulle kotiin tultuaan vuoteeseen lohkotun appelsiinin. :)


Viime viikonloppu oli pitkä sellainen, sillä oltiin vapaalla vielä eilen. Perjantaina mentiin heti töiden jälkeen kotirannalle päiväunille ja herättyämme katseltiin laineilla keinuvia veneitä. Huokailtiin kateellisina lähtöä tekevälle seurueelle ja haaveiltiin omasta veneestä. Kymmenen sekuntia myöhemmin tämä seurue huikkasi: "Girls, you wanna join us?" Kolme poikaa, tytö ja viisikuukautinen rottweilerin pentu saivat äkkiä seurakseen kaksi tyttöä, joiden ei ollut vaikea hymyillä tuulen tuivertaessa tukkaa, oluen viilentäessä kättä ja suolaisten vesipisaroiden roiskuessa iholle.

Lauantaina matkattiin kauemmas Golden Baylle, jälleen uudelle hiekkarannalle. Siellä me vain makoiltiin, uitiin ja makoiltiin. Kotiin palattuani tajusin, etten ollut Suomessa ollut oikeasti vapaalla, nimittäin siten, etten koko ajan suorita ja vain ole. Tuntui hyvältä huomata, miten tärkeää lepo onkaan.

Sunnuntaina suuntasimme Sisiliaan. Heräsimme aamulla klo 4:00 ja näimme ensimmäisen torakan. Kiljuminen, vessan roskis ja puntari osoittautuivat aika hyödyttömiksi tappovälineiksi, joten kiipesimme turvaan sängylle laittautumaan ja siitä edeten aamupalalle ja minibussiin, joka vei meidät Marsan satamaan.

Kohti Taorminaa ja Sanna yläosattomissa (?)

 

Katamaraanissa katselimme laatuleffaa (Ice Princess, 12-vuotiaille tytöille suunnattu taitoluisteluleffa) kylmästä hytisten. Perillä lämpötila oli heti aamusta kolmenkymmenen tietämissä, mutta bussi oli onneksi juuri sopivasti ilmastoitu. Siellä me nuokuimme ja katselimme ikkunoista, miten Sisilia heräsi pilvien läpi siiloutuviin auringonsäteisiin.

Ensimmäinen pysäkkimme oli Taormina, kaunis pikkukaupunki saaren itärannikolla. Huokailimme veden sinisyyttä, kaupungin siisteyttä ja Etnan jylinää. Niin, satuimme tosiaan näkemään, miten Etna purkautui hiljaa; laavaa emme nähneet, mutta siitä nousevaa vesihöyryä kylläkin! Ostimme tuliaisia ja söimme ihanaa, ellei jopa parasta ja autenttisinta gelatoa. (Jos nyt huokaisit kateudesta, niin suosittelen Turun Hansassa sijaitsevaa Nuvolea, sieltä saa samanlaista!)

 

Taorminan pääkadulla

 

Public Gardens

Teatro antico di Taormina taustallaan purkautuva Etna

Taorminan jälkeen pysähdyimme hetkeksi Nicolosiin, pieneen tyypilliseen vuoristokylään, joka uinui hiljaa sunnuntai-iltapäivän kuumuudessa. Sen jälkeen bussimme lähti serpentiiniteitä pitkin ylös Etnan rinteitä niin kauas kuin bussilla vain pääsi. Oli huikeaa katsella 1,986 kilometrin korkeudesta alas usvan alla lepäävää kaupunkimaisemaa, vehreitä rinteitä ja mustaa laavakiveä. Tuuli oli huikea, se saattoi horjuttaa varomatonta kulkijaa harjanteilla. Olo oli voimaantunut, luottavainen. Kuin olisi voittanut.

 

 

Maanantaina oli tosiaan messy Monday ja me vietimme sen Cominon Blue Lagoonilla aurinkoa ottaen ja turkoosissa vedessä uiden. Veneretki otti koville, sillä siellä pauhasi musiikki liian kovalla ja kuljettajan jutut menivät jo liian levottomiksi. Rantaan päästyämme olimme onnellisia hitaasti hiljenevästä äänimaisemasta. Hetken aikaa tallusteltuamme Mirva katsoi taakseen hymyillen ja sanoi: "On ihanaa olla hiljaa." Niin se totta vie välillä onkin, varsinkin täällä Maltalla, kun ilotulituksia ammutaan vuorokauden ympäri ja musiikki pauhaa jatkuvasti.

Niin, nyt täällä podetaan flunssaa ja runsaan matkustelun aiheuttamaa väsymystä. Sekä sitä sivuoiretta, joka iskee aina ulkomailla sairastaessa, nimittäin koti-ikävää. Nyt reissua on jäljellä puolet eli kolme viikkoa ja soitin vasta tänään ensimmäistä kertaa äidille. Minä, mammantyttö, en ollut puhunut äidin kanssa kolmeen viikkoon! Melekoista. Sitä se Malta teettää. Ciao!

Mitä kuuluu:

Tajusin, että kirjoitin viimeisimmän postauksen viikko sitten. Äkkiäpä tää aika menee, kun on tekemistä! Tekemiset ovat olleet seuraavanlaisia: aamulla töihin, töiden jälkeen rannalle, rannalta ruuanlaittoon, sitten syödään jotain pientä kun Mufta kutsuu maistamaan arabialaisia kokkauksiaan. Syönnin, juttelun ja makeiden naurujen jälkeen Miss Teacherit suuntaavat silmät ristissä kohti sänkyä kohdatakseen toisen melko samalla kaavalla toistuvan päivän. Tämmöiset päivät on aina hyviä.

Eiliset aperitiivit :3

Eilen käytiin taas Vallettassa ja koitettiin vierailla kirkoissa. Maltahan on tosiaan täynnä kirkkoja; kuvitelkaa, että Ouluakin pinta-alaltaan pienemmälle saarelle mahtuu 365 kirkkoa! Ei aiota ihan kaikkia tietenkään mennä katsomaan, eilen onnistuttiin vierailemaan kahdessa. Eka oli pikkuruinen uus-goottilainen Robert Samut Hall, joka ei ole yleensä edes auki yleisölle, sillä sitä käytetään kaupunginorkesterin harjoitustilana. Käytiin sisällä ystävällisen sedän luvalla ja nähtiin sisältä yllättävän moderni ja täynnä musiikkikamaa oleva kirkko.

Kirkkokäyntien lisäksi vierailimme taidemuseossa, joka toimi aikoinaan ansiointuneimpien ritarien asuinpaikkana. Mekin pidimme miljööstä niin paljon, että otimme vähän kuvia... Tarkasteltiin me myös taidetta, vaikuttavaa olikin! 

  

Ihana Mirva ❤

Käytiin myös siinä kirkossa, jossa ne häät oli viime lauantaina, nimeltään Carmelite Church. Kuvitelkaa tähän näkymään täydet penkkirivistöt ja keskikäytävälle se morsian. Voi itku.

 

Carmelite Church

Illalla käytiin maailman parhailla pizzoilla Margo's-nimisessä ravitsemusliikkeessä. Oli hitusen eri luokkaa kuin perusturkkilaiset. Nautittiin niin, että päätettiin hidastaa tahtia oikein kunnolla ja syödä pizzat haarukkaa ja veistä käyttäen! :D Mun pizzassa oli parmankinkkua, mozzarellaa, kirsikkatomaatteja ja rucolaa. Voi itku, mulla tuli just nälkä... Pizzoista ei ole kuvia, ne oli liian hyviä et niistä alettais kuvia ottaan. Ehkä meillä oli myös mieletön nälkä. Ite olin niin innoissani siitä pizzasta, et puraisin haarukkaakin ja multa lohkesi hammas! Pizzojen jälkeen suunnattiin vielä eräälle aika hienolle kattoterassille juomaan mohitot, jotka nekin olivat ihan omaa luokkaansa. Ilta oli kerta kaikkiaan täydellinen. :)

 

Mitäs muuta? Tänään mennään Mellieha Baylle aurinkoa ottamaan (jos aurinko jaksais pilvien lomasta kurkkia) ja huomenna mennään meidän pomon tyttären private boat partyihin, suuntana paratiisisaari Comino. Ei paha, eh? Ciao!

 

Kesävarpaat kotirannalla, Spinola Baylla

Akvarellileiri Hailuodossa

Viime lauantaina palasin todellisuuteen kolmen päivän saaristohurmoksen jälkeen. Meri-ilma, aurinko ja maalaaminen hoiti ja helli sielua, hyvästä seurasta nyt puhumattakaan! Kärsin aiemmin massiivisista päänsäryistä, mutta en enää. Sisällä palaa, kun oon oppinut jotain ja tehnyt jotain ihan mielettömän mahtavaa.

Torstain ekat maalaussessiot ja Iloiset Joonat

Yks teki kypsäriä näissä olosuhteissa. Setit makkeimmillaan!

Matkalla Korkeaan Suninkariin

Aallot ♥

Kattelen noita maalauksia päivittäin pitkiä aikoja. Tuntuu mielettömältä, että sain ne todella aikaan ihan itte, vieläpä hurjissa sääolosuhteissa (lämpötila +7, tuuli 12 m/s). Mantereella ihmiset hillui bikineissä, me maalattiin toppahousut päällä! :D 

Tuntuu haikealta sekä hurjan hyvältä. Parhaimpia aikoja ja opintoja on nyt takana ja kesä alkoi räjähtäen. Olo on hurjan onnellinen. Odotan tulevaa kesää tosi toiveikkaana, en malttais odottaa kaikkia ihania juttuja... mutta pakko. Nautitaan hitaasti joka hetkestä ja pikkujutusta. ♥

Herätys

Meneillään 17 piävän työ/kouluputki, tänään on päivä 9. Päässä alkaa jo tikittää pahasti, kaikki ottaa päähän ja otsaan on kasvanut ihan jäätävä kosminen nakki. Ja välillä annan sen näkyä aika avoimesti myös töissä. Saa kai sitä ihminen olla kassallakin... :D

Tänään kuitenkin sain hengenravintoa ja ihan uutta puhtia, kun harjoiteltiin akvarellimaalausta tulevaa leiriä varten. Löysin itsessäni jotain ihan uutta ja nyt en enää katso maailmaa samalla tavalla: mietin kerroksia, värejä ja sitä, mitä maalaisin näkemässäni ensimmäisenä. 

♥

Parhaimpia oivalluksia löysin noissa omenissa sekä tuossa sinisessä ja monisävyisessä maisemassa. Kaikki löytyi jotenkin helposti, vaivatta, kevyesti. En myöskään liialla sensuurilla tehnyt, vaan annoin veden ja värien valua ja sekoittua. Tekee hyvää tällaiselle kontrollifriikille välillä antaa ranteiden ja ruuvien löystyä. Nyt kuitenkin tärisen, oon niin täpinöissäni tuosta hommasta!! (Tai sitten join liikaa kahvia, köh...)

Anyway, torstaina lähtee meidän sivuaineporukka Hailuotoon kolmeksi päiväksi tekemään juurikin noita hommia. Vähän saatetaan saunoa, olla pyörivää tanssilattiaa ja siemaista välillä punkkua. Hyvät setit siis, passaa mulle!

Jee, pitkästä aikaa pakkasin matkalaukun, sinne kameran ja suunnistin etelään! Tällä kertaa määränpäänä oli Hämeenlinna, sillä Essi, Alpo ja Unto muutti sinne muutama viikko sitten ja mulla tuli niitä ikävä. En ollutkaan koskaan käynyt Hämptonissa, oli hauskaa nähdä uusia paikkoja ja seikkailla. Seikkailua se muuten oli isolla S:llä, ajettiin nimittäin kehä ykkösellä muutama kerta vikaan kun käytiin Espoossa, Iittalassa me eksyttiin ihanille maalaisteille ja löydettiin paikka nimeltään Siiri!

No mutta, kerronpa ihanasta viikonlopusta muutamien kuvien avulla:

Totaalirepeäminen tämän nähdessäni

Iittalassa

Matkamuisto ♥ On mulla toinenkin, mut se on niin jännä et taidan värkätä siitä oman postauksensa!

Ihana Essi, kiitos vielä mahtisviikonlopusta!  ♥

Samanlainen

Joulu on kohta, se tuntuu välillä myös kasvavana ja älyttömänä kiireenä: käy töissä, tee kouluhommat loppuun ja muista vierailla pikkujouluissa. Mielenkiintoista, hyödyllistä ja mukavaa kaikki, mutta mehut tuntuu loppuvan. Siksi tulin vapaaviikonlopuksi mamman hoiviin. Väinö tulee koko ajan mun viekkuun ja kaikkuun ja vaatii huomiota - eikä se taatusti jää ilman. ♥

Olin torstaina ihan finaalissa: liian lyhyet yöunet, stressi ja kiire. Lyödäänpä päälle kahdeksan tunnin työvuoro. Piippailin tavaroita ja jaksoin hymyillä, sillä tiedossa oli kuviksen sivuaineen pikkujoulut (jotka oli muuten aivan sairaan huikeen mielettömän kivat!!).

Loppupäivästä kassalle purjehti äiti pienen poikalapsen kanssa. Pojalta löytyi ikää varmaankin neljän vuoden verran ja sillä oli päässä joku hassu lasten pipo. Pipon alta, korvien takaa pilkahti molemmin puolin vaaleaakin vaaleammat pienet kiharasuortuvat. Mieleeni tulvahti oma nelivuotisuuteni ja se, miten kuulin monesti erinäisten kassatätien suusta seuraavan lauseen:

- Voi ku sulla onkin ihanat kiharat! Ai että! Vaihdettaiskos hiuksia?

Järkytyin aina tuosta kommentista. Saamari, minä sinun lättätukkaa halua, ajattelin. Anna mun ja mun hiusten olla.

Nyt ymmärsin niitä emäntiä, onhan pikkuinen lapsi kiharoineen hyvin hurmaava näky. Lapset kaupan kassalla ovat muutenkin virkistäviä, kun he tarkkailevat kauppaa ja koko maailmaa niin uteliaina ja tuntevat kaikki pettymyksen tunteet niin raakoina ja viiltävinä itkiessään, kun äidit kieltäytyvät ostamasta leluja tai karkkeja. Tai sitten ne moikkaavat ja tapittavat ja ovat vaan suloisia, niin kuin tämä kiharainen kaveri tässä minun kassallani: tapitti tiiviisti mutta huolettomasti, miten hommiani tein.

Minulla oli tuona päivänä hiukset auki ja erityisen kiharalla, joten sanoin pojalle:

- Meillä näyttäis olevan samanlaiset hiukset. Sulla pilkistää tosi ihanat kiharat tuolta pipon alta!

Poika ei sanonut mitään, mutta jatkoi tuijottamistani. Sen pää kallisteli puolelta toiselle hennosti, pieni suu kaartui hieman hämmentyneeseen mutta onnelliseen hymyyn. Huomautukseni näytti olevan pojalle mieleen.

Jatkoin hommiani ja vilkaisin poikaa tuon tuosta. Hän seisoi paikallaan edelleen tuijottaen minua. Hymyilin takaisin ja piippailin menemään. Kun kolmannen kerran vilkaisin poikaa, poika nosti kätensä, otti piponsa pois päästä ja paljasti maailman vaaleimmat pipon litistämät enkelikiharansa ja hymyili. Minäkin aloin hymyillä, ja se hymy jäi päälle koko loppuillaksi.



Kyllä lajitoverit toisensa tunnistavat. Eikä siihen tarvita sanoja.

Iskäpäivää!

Hyvää isänpäivää! Halatkaa, rutistakaa ja onnitelkaa iskäänne ja syökää paljon herkkuja. Jos ette halietäisyydelle pääse, soittakaa. Tai ajatelkaa. Iskät on ihania. ♥

Reissuilla

Ai onko nyt jo marraskuu?

Ai eikö tänään olekaan tiistai?




Aika menee ihan järkyttävää tahtia. Syysloman jälkeen mulla ei ole ollut aikaa aina edes nukkumiseen. Koko ajan on tekemistä, tekemistä ja vielä tekemistä, jokaisen valmiiksi saadun projektin jälkeen on kuitenkin aloitettava heti uusi.

Ei se mitään, se tarkoittaa sitä vain et joulu lähenee ja se on hyvä asia!

Reissut oli aivan ihania: kauniita paikkoja, uusia huippuja kavereita ja loputa pääsin murun kaikkuun. ♥ Edes laivan hytti ei ollut niin paha kuin kuvittelin, yhdessä vaiheessa oltiin ahdettu 16 kuvislaista samaan hyttiin ja oli lämmintä.

Tässä kuvia reissuiltani Tallinna-Helsinki -ekskulta ja Turusta, olkaa niin hyvät!

Pysähdyttiin matkan varrella Tampereen tuomiokirkkoa ihmettelemässä

Lippu (oikeasti haluan näyttää teille mun ihania kynsilakkoja...)

Huomenta, Tallinna! Kierros alkoi heti aamu seitsemältä 

reippaalla peripateettisella kävelyllä

"What up, I'm with Lenin"

Sitten päästiin Turkuun! 

Murulla oli synttärit. Annoin sille maailman parhaan synttärilahjan.

Kattokaa nyt kun tuo on onnellinen! ♥

Pakkaan laukun jälleen kerran, mutta vain yhtä yötä varten. Tiedossa on isänpäivä, haleja, kolme kakkukahvittelua ja yhden koiran pöllyyttämistä. Palaillaan taas (toivottavasti vähän pienemmällä postausvälillä)!

Syysjuttuja - niitä hyviä

Kävin lankakaupassa ja aloin neuloa Kerttu-sukkia. Oon purkanut reilusti 

aloitetun työn jo viidesti (jä välissäkin kolmesti), sillä en ole aiemmin neulonut 

tällaisia kuviojuttuja. Nyt sujuu kuitenkin hyvin, kunhan muistan keskittyä!

Söin hyvää ruokaa: uunilohta papu-pinjansiemensalaatin kera.

Vaikka on lokakuu, mun kämpässä riittää vielä rutkasti valoa - kiitos valoverhojen.

Puut on kauniita vielä! ♥

Ensi viikolla Tallinna, Helsinki ja lopulta myös Turku ♥

We shall meet again

Nyt hyvästelen kesän, joka on ollut elämäni paras tähän mennessä. Sain siltä oikeastaan kaiken, mitä halusin: kavereita, aurinkoa, töitä, vapaapäiviä, halauksia, suukkoja ja lepoa. Hengähdystä koulusta, terveyttä, hyvää ruokaa ja aktiviteetteja. Seikkailuja, musiikkia ja aarteita. Kivoja muistoja, jotka lämmittävät pimeissä syys- ja talvi-illoissa (ja kandiahdistuksen purressa).

Hei vaan kesä, nähdään taas noin yhdeksän kuukauden päästä! ♥

Eräs kaunis päivä ja huvimaja

Olin ajanut edellisenä iltana Keminmaahan perheen luo. Ilta oli harmaa ja sateinen ja sitä seuraava aamu oli pitkälti samaa sarjaa. Juoksentelimme Minnan ja Väinön kanssa ympäri takapihaa pensaiden ja kukkapenkkien väleistä pujotellen. Väinöllä oli rutkasti ylimääräistä virtaa, sillä se oli uskollisesti vahtinut leikkauksesta toipuvaa äitiä. Lauman jäseniä on vahdittava tarkoin, mutta se voi olla villikolle kova homma, kun kuitenkin haluttaisi riehua.

Iltapäivällä ajattelin laiskasti suunnata tietokoneen ääreen, mutta äiti vihjaisi ulkona olevan hyvä sää uuden huvimajan kuvaamiseen. Vilkaisin ulos ja toden totta: aurinko paistoi!

Isä on tänä kesänä rakentanut takapihallemme pienen huvimajan. Siitä oli tarkoitus tulla kasvihuone, jonne mahtuisi pieni pöytä ja pari tuolia, mutta suunnitelmat elivät homman edetessä. Olimme istuneet äidin kanssa siellä muutamaan otteeseen jo sunnuntaisin aamukahveilla. Se maistuu tuolla ihan eriltä kuin keittiössä.

Olen joskus pienenä maalannut äidille vesiväreillä tuollaisen kiven. 

Yllätyin sen nähdessäni; kaikkea ne äidit säästääkin.

Kuvailin kaikessa rauhassa ja ajattelin, että kuvistani puuttuu yksi elementti. Pian se rakas elementtini saapuikin, hitaasti mutta varmasti keppeihin nojaten. Perille päästyään se huokaisi onnellisena päästyään niinkin pitkälle jaloittelulle parin päivän makoilun jälkeen.

Äiti ♥

Pian pihalla olivat myös iskä ja Väinö. Iskä huhuili meille ja kertoi Väinön tavanneen naapurin pihalla kököttäneen siilin. Menin ulos tutkailemaan ja siellä Väinö makoili matalana ruohikossa ja tarkkaili piikikästä möykkyä herkeämättä. Se oli kovin suloinen näky:

Tällaiset sunnuntait on mulle äärimmäisen tärkeitä. Monet varmaan pitää minua ihan hirveänä mamiksena, mutta semmoinen minä vain olen: rakastan perhettäni ja haluan olla sen parissa mahdollisimman paljon. Keminmaa on suuntanani taas tämän päivän työvuoron jälkeen. Harmittaa, kun joudun lähtemään jo sunnuntaina takaisin, mutta aion nauttia täysin rinnoin viimeisestä yliopiston suomasta kesälomapäivästäni siellä maailman parhaassa paikassa eli kotona. Ihanaa lauantaita kaikille! ♥