Samanlainen

Joulu on kohta, se tuntuu välillä myös kasvavana ja älyttömänä kiireenä: käy töissä, tee kouluhommat loppuun ja muista vierailla pikkujouluissa. Mielenkiintoista, hyödyllistä ja mukavaa kaikki, mutta mehut tuntuu loppuvan. Siksi tulin vapaaviikonlopuksi mamman hoiviin. Väinö tulee koko ajan mun viekkuun ja kaikkuun ja vaatii huomiota - eikä se taatusti jää ilman. ♥

Olin torstaina ihan finaalissa: liian lyhyet yöunet, stressi ja kiire. Lyödäänpä päälle kahdeksan tunnin työvuoro. Piippailin tavaroita ja jaksoin hymyillä, sillä tiedossa oli kuviksen sivuaineen pikkujoulut (jotka oli muuten aivan sairaan huikeen mielettömän kivat!!).

Loppupäivästä kassalle purjehti äiti pienen poikalapsen kanssa. Pojalta löytyi ikää varmaankin neljän vuoden verran ja sillä oli päässä joku hassu lasten pipo. Pipon alta, korvien takaa pilkahti molemmin puolin vaaleaakin vaaleammat pienet kiharasuortuvat. Mieleeni tulvahti oma nelivuotisuuteni ja se, miten kuulin monesti erinäisten kassatätien suusta seuraavan lauseen:

- Voi ku sulla onkin ihanat kiharat! Ai että! Vaihdettaiskos hiuksia?

Järkytyin aina tuosta kommentista. Saamari, minä sinun lättätukkaa halua, ajattelin. Anna mun ja mun hiusten olla.

Nyt ymmärsin niitä emäntiä, onhan pikkuinen lapsi kiharoineen hyvin hurmaava näky. Lapset kaupan kassalla ovat muutenkin virkistäviä, kun he tarkkailevat kauppaa ja koko maailmaa niin uteliaina ja tuntevat kaikki pettymyksen tunteet niin raakoina ja viiltävinä itkiessään, kun äidit kieltäytyvät ostamasta leluja tai karkkeja. Tai sitten ne moikkaavat ja tapittavat ja ovat vaan suloisia, niin kuin tämä kiharainen kaveri tässä minun kassallani: tapitti tiiviisti mutta huolettomasti, miten hommiani tein.

Minulla oli tuona päivänä hiukset auki ja erityisen kiharalla, joten sanoin pojalle:

- Meillä näyttäis olevan samanlaiset hiukset. Sulla pilkistää tosi ihanat kiharat tuolta pipon alta!

Poika ei sanonut mitään, mutta jatkoi tuijottamistani. Sen pää kallisteli puolelta toiselle hennosti, pieni suu kaartui hieman hämmentyneeseen mutta onnelliseen hymyyn. Huomautukseni näytti olevan pojalle mieleen.

Jatkoin hommiani ja vilkaisin poikaa tuon tuosta. Hän seisoi paikallaan edelleen tuijottaen minua. Hymyilin takaisin ja piippailin menemään. Kun kolmannen kerran vilkaisin poikaa, poika nosti kätensä, otti piponsa pois päästä ja paljasti maailman vaaleimmat pipon litistämät enkelikiharansa ja hymyili. Minäkin aloin hymyillä, ja se hymy jäi päälle koko loppuillaksi.



Kyllä lajitoverit toisensa tunnistavat. Eikä siihen tarvita sanoja.

ASPIDFHOASHDFOUSDFHASDKAJSODCJSFUCKkkkk!!!

Juuri kun sanoin, etten kirjottais mistään kassatyöstä pyörrän päätökseni. Aiheena tällä kertaa ne miesasiakkaat, jotka eivät osaa käyttäytyä ihmisiksi.

Olin töissä tiistaina iltavuorossa. Asiakkaita tuli ja meni. Sitten tuli tämä miesasiakas: iäkkäämpi mies, sytyttämätön sikari suupielestä roikkuen. Piippasin herran pienet ostokset ja ilmoitin yhteissumman. Asiakas ojentaa käteistä, sitten käytiin seuraava keskustelu:

Minä: "Oisko plussakorttia ollu?"

Asiakas: "Onkse jotain syötävää?"

Minä: "Hehheh no ei oo..."

Asiakas: "No anna sitte vaa rahaa takasi."

Alan kaivaa vaihtorahoja kassasta, kun herra päättää vähän vitsailla:

"Sut mä kyllä voisin syödä..."

En enää muista loppuja, näin niin pahasti punaista. Paiskasin vaihtorahat tiskille ja palvelin seuraavan asiakkaan savu korvista nousten.

Mikä se on, että pitää ladella tommosia törkeyksiä? Hä? Mulle on ennenkin sattunut jotain vastaavaa ja aina suutun niin perkeleesti. Ikävin on varmaan, kun olin vielä alaikäisenä puutarhalla töissä ja eräs raksamies tuli ostamaan kukkia korvaukseksi asiakkaalleen, kun olivat sattuneet jonkin kukkaistutuksen rakennustouhuissaan tuhoamaan. Asiakkaan miettiessä tarvittavien taimien lukumäärää kysyin istutuslaatikon kokoa. Asiakas nappaa reteästi takataskustaan mittanauhan ja alkaa mittaamaan takamukseni leveyttä. Mitä vittua?? Lopuksi se antaa mulle kasan kolikoita ja käskee pitää vaihtorahat. Melkein heitin ne sen ukon perään muutamien kielikukkasten saattelemina, mutta en sitten kuitenkaan.

Mitä asiakaspalvelija voi sanoa tuommoisessa tilanteessa? Pitäiskö alentua yhtä kamalaksi vai pitää suu kiinni? En koskaan tilanteen tullen tiedä, siksi olen hiljaa.

Oon sitä mieltä, että jos asiakaspalvelutilanteessa osata sanoa mitään asiallista, on parempi pitää turpa kiinni. Eikö?

Kauppakukkasia

Kävin ennen työpäivää meidän lähikaupassa, Lautiassa. Siellä lievästi alkoholin (tai ties minkä aineen) vaikutuksen alaisena eräs vanhempi mieshenkilö haasteli naismyyjälle kaikenlaista. Keskustelu oli melko yksipuolinen, myyjä vain myönteli ja yritti saada asiakasta liikkeelle (lue: ulos). Herran viimeinen line oli varmaan maailman paras:

"... ja onnea liiketoimintaan ja perhe-elämään ja kaikkeen. Te olette tulevaisuuden nainen!"

Kun olin itse saanut ostokseni kätöseeni, toivotin myyjälle onnea tämän mainitun herran kanssa. Myyjä nauroi ääneen.

Itse olin iltavuorossa ja hyvin, hyvin väsynyt. Ja tylsistynyt. Yhtäkkiä eräs vanhempi herra, vakiasiakas, tuli luokseni toisen myyjän kassajonosta ja kävi kanssani seuraavanlaisen sananvaihdon:

"Saako sulle sanoa jotaki?"

"No tottakai saa!"

"Sinä olet hieno nainen. Elä naura, minuaki kattoit niin hennosti!"



Ollaan pohdittu joskus lukioaikoina kavereiden kanssa, että ohitettuaan tietyn iän vanhoilla miehillä on jälleen oikeus lirkutella nuorille naisille ilman nenänvartta pitkin katsomista. Tämä on niin totta. Ei mua ahdistanut tai ällöttänyt tuommonen, lähinnä vain huvitti. Mutta jos se oliskin ollut siinä viisissäkymmenissä ja sanonut sen tiettyyn äänensävyyn, olisin varmaan ollut tosi ahdistunut. Papat saa haastella, kun peli on ikään kuin menetetty.

Vielä kolme työpäivää jäljellä. Papat, tulen kaipaamaan teitä ja teidän kassaneidille ojennettuja sanallisia kukkasianne!

Looking dead in the face she said "Cash or credit?"

Mulla on ihan järetön Ouluikävä. Haluan takas kouluun, mutta se alkaa vasta 9.1. harjoittelulla (jee!). Siihen saakka on kärvisteltävä, ja oonkin käyttänyt tehokkaasti aikaa työn tekoon kaupan kassalla. Aattelin kertoa teille muutaman faktan, jotka ite oon pannu merkille siinä kamoja piippaillessa ja ihmisiä rahastaessa.

Mummot varjelee viilejään. Huomasin tämän kerran, kun satuin laittamaan viilejä eräälle mummukalle pussiin ja tämä alkaa keuhkoamaan: "Älä vaan tuola laila niitä laita voi voi nyt on herat kannessa nyt meni seki viili voi voi..." Pitäkää siis huolta, että se viilipurkki ei missään nimessä käänny sitä 180 astetta ympäri, sillä kun viilin hera osuu purkin kanteen ja kiinnittyy siihen, peli on menetetty. Kannattaa myös viimeiseen saakka varoa, ettei kannet mene rikki. Yksi mummo heittäytyi (kyllä, heittäytyi) viiliensä ylle ja alkoi paasata takana olevalle herralle, ettei parane tulla liian lähelle hänen viilejään, kun ne voi mennä rikki (!!!).



Ihmiset tulee monesti kassalle kärttämään, että antaisimme alennuksia eri tuotteista, vaikka meillä ei ole siihen lupaa ilman osaston hyväksyntää. Kerran eräs mies tuli pyytämään, että myisin hänelle rikkinäisen euroshopperin kahvipaketin puoleen hintaan. Kun sanoin, että tämä ei käy, hän sanoin minun olevan "vittumainen ihminen". Oo-vitun-koo, jos haluat vittuimaisen ihmisen nähdä, kato peiliin, vassokuut! Jos me alettais myydä rikkinäisiä kahvipaketteja puoleen hintaan, ihmiset tulis ihan päntiönään repimään pakkauksia ja tuomaan niitä kassalle...

Suurimmalla osalla teini-ikäisiä ei ole käytöstapoja. Kassalle tullaan usein energiajuomapullon kanssa oikein velttona. "Moi" on hädin tuskin kuiskauksen kuuloinen, eikä katsekontaktia löydy. Kun rahat on ojennettu, kiidetään suorinta tietä pois kiittämättä. Monesti jää "onko plussakorttia" kaikumaan kuuroille korville, kun aluksi niin veltto asiakas on yhtäkkiä saanut jonninmoisen energiapiikin ja päättänyt lähteä kiitämään. Miten olisi silmiin katsominen, kiittäminen ja hyvästely, eli normaalit käytöstavat?

Toisinaan päivän pelastavat kanta-asiakkaat. Oon töissä keskikokoisessa pienen kaupungin keskustamarketissa, joten siellä pyörivät melkein päivittäin samat naamat. Suurin osa on melko harmaata massaa, mutta muutamat jäävät mieleen erittäin hyvin. Oon antanut niille mielessäni nimiäkin: Höntyilijä, Pervo, Tofujäätelönainen, Siiderimummo... kaikki nämä ihmiset eivät ole miellyttäviä, mutta omalla tavallaan ne kaikessa raivostuttavuudessaan piristää muuten tasapaksua päivää.

Nyt olen puhunut. Onko lukijoiden joukossa muita kassatätejä, jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa? Avautukaa, mä oon kuulolla! ;D