Ääh, taas täällä lumena ja jään maassa. Oli ihan kiva herätä tänä aamuna nuhaisena, kun ulkona satoi lunta. Se vain piristi.
Oikeasti olen hätää kärsimässä, kun kohta on vappu ja täällä on näin kylmä! Mieltä lämmittää, kun muistelee jo takana olevaa reissua. Oli ihanaa, niin täydellistä ja mukavaa...
Lensin keskiviikkona kolmella lennolla (Oulu-Helsinki-Amsterdam-Birmingham) Birminghamiin, mistä mun host grandparentsit haki mut. Ne ei meinannu eka edes tunnistaa mua, olin kuulemma niin erin näköinen tummien hiusteni kanssa.
Ajeltiin Bartoniin mun hostien luo ja puhuttiin host grannyn kanssa taukoamatta. Katselin samalla maisemia ja aloin pikkuhiljaa tajuta, että olin tosiaan Englannissa. Kotipihalla tajusin, ketä olin menossa tapaamaan. Näin ikkunasta pikku E:n kasvot ja sitten en enää nähnytkään mitään kyynelten läpi. Juoksin sisälle ja sanoin E:lle:
"Hei pikkuinen, sä et varmaan muistakaan mua enää!"
Se hymyili aurinkoisesti ja sanoi:
"Muistan. Sanna."
Mun sisällä räjähti. Luulin, että E ei ihan oikeasti muistaisi mua, sillä se oli vasta 1-vuotias kun lähdin. Kysyin E:ltä, saanko ottaa sen syliin ja se vain levitti kätensä. Heijasin sitä sylissäni pitkän tovin kyynelehtien. S sanoi muistavansa minut myös, antoi halauksen ja alkoi heti esitellä mulle kaikki uusia leluja ja DVDitä (joita oli muuten paljon). Vaikka taloa oli rempattu ja uusia tavaroita tullut, musta tuntui, ettei mikään ollut muuttunut. Tuntui, että olin tullut kotiin.
Kävin heti seuraavana päivänä mun mielestäni maailman ehdottomasti parhaimmassa kahvilassa, eli Skinny Kittenissä. Otin lounaaksi paninin ja mehulasillisen ja jatkoin nautiskelua vielä piparminttuteellä. En tiedä, mikä on sovinnainen aika viettää aikaa yksin kahvilassa, mutta mä vietin tunnin pöydän ääressä.
Sitten menin viikonlopuksi Brumiin...
...siellä oli Erika ♥
...ja halapoja levyjä (Michael Jacksonin Bad 4 £!). The Diskery oli tosi hyvä paikka, kannattaa pyörähtää, sillä hinnat ja valikoima oli aika kohdallaan, vaikka pulju onkin melko pieni. Varaa myös käteistä mukaan, sillä tuolla ei käy kortti!
Sit kävin kattoon sen
Cirque du Soleilin Alegrían Erikan poikaystävän, Khaleelin kanssa. Se oli ehkä elämäni huikein kokemus ikinä. Kaikki oli niin kaunista, niin sujuvaa ja taianomaista... en vieläkään käsitä, miten ihminen voi nousta portaatkin niin elegantisti kuin ne akrobaatit. En myöskään osaa sanoa omaa lempparikohtaani, sillä kaikki oli niin upeaa.
Yleisön reaktioita oli hauskaa seurata, mitä nyt omilta henkäyksiltä ja huokauksilta ehdin seuraamaan. Kun näytös alkoi, ihiset taputtivat kohteliaasti ja melko hiljaisesti. Näytöksen edetessä ihmiset alkoivat taputtaa äänekkäämmin, hurrata ja huutaakin. Lopussa se hallillinen räjähti ja aplodit vyöryivät melkoisena hyökyaaltona lavalla seisovile taiteilijoille.
En olis ikinä halunnu sen näytöksen loppuvan. Oon niin onnellinen, että viimeinkin pääsin näkemään sen livenä, se oli niiiiiin paljon upeampi livenä kuin telkkarin ruudulta nähtynä. Ja jos teillä on ikinä tsäänssiä mennä katsomaan niin hyvä luoja
menkää!!!
Ihanan täydellisen viikonlopun jälkeen menin takaisin Bartoniin hostien luokse. Hengailin, kuuntelin musiikkia, leikin lasten kanssa ja kävin kiertelemässä kylällä kamera räpsyen.
Lopuksi haluan sanoa vielä kaikille niille, jotka ovat au paireja tai ovat joskus olleet: pitäkää yhteyttä hosteihinne ja vierailkaa toistenne luona jos se suinkin on mahdollista. Se rikastuttaa teidän elämää, vaikka vaivaa pitää nähdä ja rahaakin kuluttaa. Itse olen enemmän kuin onnellinen, että olen edelleen hyvissä väleissä hosteihini, jotka ovat aivan mahtavia tyyppejä. Ja varsinkin ne lapset. Mulla on jo ihan hirveä ikävä niitä...
Joo, tulipa vuodatus! :D Ostoksia voisin esitellä seuraavassa postauksessa, kuulemisiin :)
