Hyvä keikka ja syksyn ensimmäiset kynttilät

Eilen oli tosi hyvä päivä. Sain tietää, että pääsen Turkuun noin viikoksi, kun työt antaa myöten. Ja että ne työt ei lopukaan vielä. Kotiin tulin hymyillen, pakkasin kamppeita Keminmaa-reissua varten ja istuin koneella. Juttelin Jaken kanssa ja kiirehdin telkkarin ääreen, sillä sieltä tuli kerrankin hyvää ohjelmaa: PMMP:n livetaltiointi Akun Tehtaalta vuodelta 2009.

Sytytin itselleni elokuun ensimmäiset kynttilät, ja niin elokuun pimeä ilta oli aivan ihana. Vedin huovan leukaan asti ja lauloin mukana ihan hiljaa. Sydän pamppaili, kun kuuntelin kunnolla laulunsanoja kappaleista, joita en ollut aiemmin juurikaan kuunnellut ja ihastuin entistä väkevämmin sellaisiin biiseihin kuin Kovemmat kädet, Taiteilia ja Niina. Ja niihin vanhempiinkin rakkaisiin.

(Milloin mä aloin tykätä PMMP:stä? Rusketusraitojen aikaan ne vaan ärsytti mua. En ottanu niitä koskaan tosissaan. Eräänä päivänä kuitenkin ostin Lautturi-albumin ja se on mun aarre tänäkin päivänä. Varmaan paras levy, jonka omistan.)

Menin nukkumaan hehkuen. Niillä naisilla on jännä vaikutus muhun: tulee inspiroitunut, vahva ja rakastava olo. Taidan joutua ostamaan keikkalipun Teatrialle lokakuuta varten. Ja vielä joskus hommaan sen LP-kokoelmankin.

Nyt täytyis kiitää töihin, järjen riistot (kröhm, siis arjen säästöt...) kutsuu. Illalla otan Pälvin kyytiin ja ajan kotikotiin kattoon, miten äiti voi ja miten Väinö hoitaa sitä (äitin jalka on leikattu ja Väinö kuulemma seuraa äitiä koko ajan - jopa vessaan - ja makaa sen vierellä. Onko mitään yhtä suloista?) Hyvää viikonloppua kaikille! ♥

Wish you were here

Eräs anonyymi [hmhmhm! (; ] kävi esittämässä postaustoiveita, joista yks oli coverpostaus. En oo tehny niitä pitkään aikaan, koska en oo kauheesti ehtiny mitään biisejä harjoittelemaan ja ei oo ollu fiilistä. Jotenki tuntunu nääki niin turhalta ja ku alkaa kuunteleen tarkemmin niin ärsyttää tuo epäpuhdas laulu ja kaikki.

Sqyää.

Ehkä voisin mennä ens vuonna laulutunneille. Oppis paremmaks. Laulaminen on yks maailman parhaista asioista, siitä tulee niin hyvä olo. Ehkä hauskinta on laulaa ihan itsekseen, mutta esiintyminen tuo kunnon boostia itsetunnolle. Esiintymistilaisuuksia ei oo tullu pitkään aikaan, ehkä siksi halutti myös tehdä tää video. Ja tää on mun juttu, haluan olla tässä hyvä, parempi ja ois ihan siistiä olla jopa paras :D

Lauluhan on Pink Floydin Wish you were here, joka on niitä ensimmäisiä kitaralla oppimiani kappaleita. Aattelin et tän videoiminen on ihan pikkukeissi mutta ei, oon kuvannu kolmena päivänä ja aina alottanu ainaki viistoista kertaa alusta, ku tulee joku törkeä moka. [Ehkä toi intro ja komppi muutenki aiheuttaa pieniä haasteita ja riskejä tällaselle sunnuntaisoittajalle, köhköh... :D] Tässä tulos, saatoin tuulettaa kameran sammutettuani vähän!

Tää on kaikille niille, joita mulla on ikävä. Ja niille, joilla on kans ikävä jotakuta. ♥

Kiitos anonyymille ihanista ehdotuksista! ♥ Onko muutkin sitä mieltä, että coverpostaukset kuuluu tänne? Jos on, haluaisitteko heittää jotain biisiä treenattavaksi? Onko muista postausehdotuksia? :)

Itq

Tänään ois J. Karjalainen Tähdessä. Päätin eilen illalla et okei, mä ostan huomenna liput ja meen nauttimaan musiikista. Noh, olihan ne liput tietenkin myyty loppuun. Siksi tein lohturuuaksi sitä avokadopastaa, josta on niin kovin kouhotettu.

Se kouhotus ei ole ollut turhaa. Onneks ostin ainekset kahteen satsiin! 

...ja croissanteja huomisaamuksi maitokahvin kaveriksi...

Viikonloppuja! Varsinki niille, jotka menee kattoon Karjalaisen Jiitä!

Outside the box - Qstock 2012

Koko kesän olen hokenut, että tämä kesä on laimeasti sanottuna vähän paska, kun en kerkeä näkemään kavereita tai juhlimaan ja riehumaan, vaan tekemään kaikkea tylsää, mitä aikuiset tekevät. Eli töitä. Onneksi Qstock antoi mahdollisuuden toteuttaa kaikkia haluamiani asioita, vaikka minulla ei lippua porttien läpäisemiseen ollutkaan. Kuvia siis sieltä eli laatikon ulkopuolelta.

Oli ihanaa, ihanaa nähdä kavereita parin kuukauden jälkeen. Oli ihanaa, kun Nikke sanoi, ettei tyydy kättelemään, vaan kaappasi syliin. Hoin vain, että mulla on ollut kavereita ikävä, mutta sitten juttu eteni ja me heitettiin ihan huippua läppää. Nauroin itteni ihan kipeäksi poikain seurassa.

Oikeaoppinen kyynärnoja a la Sanna ja Nikke

Kyynärnoja advanced a la Joonas aka Jänis

Ja Thoomas!

Ja otin juomaa. Se virkisti ja nostatti minut juhlafiilikseen.

Mentiin aluetta lähemmäs, kun PMMP alkoi soittaa. Pojat jopa nosti mut rosvontikkailla yhden pyöräkatoksen päälle, josta sitten näin Paulan ja Miran ihan kunnolla! En saanu edes kiljuttua, kädet vaan lävähti suun eteen ja olin ihan onnellinen - vain ne armaat viisi sekuntia, sillä sitten järkkäri viittilöi minua alas katolta. En alkanut tappelemaan, vaan pojat ottivat minut vastaan ja laittoivat maan kamaralle. Minähän en tällaisena 163 cm pitkänä pygminä mitään nähnyt, joten nousin pyörätelineelle, ja siitäkin näki.

Kotiin menin yhden jälkeen. Olo oli lievästi sanottuna kamala, eikä se ollut töissäkään seuraavana päivänä mikään korkein. Töiden jälkeen soitin hellulle, nukuin pari tuntia ja pyörähdin kokistölkki laukussa subin kautta ihmisten sekaan.

Mentiin Anriikan ja sen kavereiden kanssa 45 Specialiin kuuntelemaan Elämän Jania ja Totuuden Todistajia. Ihana, ihana ihana!!  Vihdoinkin jotain hyvää suomireggaeta, Jukka Poikahan on mennyt ja myynyt itsensä ja tekee enää paskaa musiikkia. Nämä pojat oli jalat maassa ja niilä oli hyvä meininki. Yleisö tanssi ja hymyili ja otti kengät jalasta. Mullakin tuli tosi hyvä olo niiden musiikista, olin vaan siinä paikassa ja tilassa ja tunnelmassa enkä ajatellut yhtään mitään muuta. Paitsi, että olisin halunnut heilua helluni kanssa siellä, Jani lauloi koko ajan jostain rakkaudesta.

Elämän Jani ja Totuuden Todistajat @45 Special on July 29th 2012

Sunnuntaina oli vapaapäivä, jonka vietin puistossa maaten, meressä uiden ja kotona siivoten. Ja mansikoita söin kokonaisen litran. Eilen Oulussa tulvi (kattokaa nyt herrajumala). Mun työpaikan viereinen ratasiltakin oli niin täynnä vettä, että siihen oli pari hullua ajaneet autoilla ja jääneet siihen kellumaan. Jännätti lähteä töistä kun ei tiennyt, mitä kautta pääsee edes kotiin, mutta onneksi kahdeksan jälkeen Oulu oli normalisoitunut.

Tällaisten tapahtumarikkaiden päivien jälkeen on ihanaa olla kotona. Viime yönä nukuin yli 10 tuntia ja nyt vain lagaan ja kuuntelen musiikkia. Kotihiireily on ihanaa! Harmi vain, että tää viikko on hyvinkin työntäyteinen: 35 h töitä - pelkkiä iltavuoroja. Noh, tili kiittää. Minäkin kiitän, palaillaan!

Baby, we were made of gold

Kävin Keminmaassa kolmen päivän visiitillä. Kaikki oli täydellistä: aurinko paistoi, lämpötla oli + 27 joka päivä, kävin uimassa (rannalla hengaili myös Peter Franzén työryhmänä kanssa, hmhm!),, söin ihanaa ruokaa, näin isovanhempia ja nautin vaan kaikesta.

Imin itseeni paljon energiaa. Sitä tullaan tarvitsemaan, kun on tulossa melkeinpä pelkkiä iltavuoroja koko loppukuuksi. Huhheli-huu.

Eilen oli kiva mennä nukkumaan ajatellen, että oli ollut hyvä päivä. Tänään heräsin ajatukseen, että tästäkin tulee hyvä päivä. Ja onhan se varsin hyvä ollutkin: skype-aamiainen hellun kanssa oli ihan mielettömän kiva ja sitten aloin kitaroida. Tässä on tulos:

Kuuntelin tuota biisiä noin kuukausi takaperin joka aamu, sillä lähti kaikki niin hyvin käyntiin. Ihana laulu ja ihana muusikko! 

Hyviä päiviä toivotellen menen pois koneen ääreltä. Bais! ♥

Uutta musiikkia ja vähän kesähehkutusta

Istuin eilen torinrannassa muutaman tunnin: aamulla hengasin Siljan kans ennen ku se lähti Kempoon. Kävin vaihtaan vaatteet ja palasin mestoille lueskeleen Hemingwayta, syömään pehmistä sekä juteleen yhden koulukaverin kans. Tuloksena palanut rintakehä, nenä ja vasen hartia. Kesä on täällä, jihuu! Ostan sen aurinkorasvan heti huomenna!

Juteltiin Tuomaksen kans tänään julkaistusta PMMP:n Rakkaudesta -levystä. PMMP on yks mun lempparibändeistä, ihastuin Veden varaan -albumiin, mutta tää uus ei vaan avaudu, kun oon sitä kuunnellut muutaman biisin verran. En uskalla vielä sanoa et se on kuraa, toivottavasti en sano. Mutta... pettyny on näin ensivaikutelma.

Sen sijaan Brandi Carlilen 5. kesäkuuta julkaistu Bear creek on aivan ihana! Luulin et se tulee vasta kesäkuun lopussa, mutta huusin ja taputin käsiä innoissani, kun se olikin jo Spotifyssa kuunneltavissa. Ja jo nyt laulelen Keep your heart youngin mukana. Toivottavasti tota sais vinyylinä, sillä jos saa niin ostan sen heti ku ens kuussa on palkka tullu ja vuokra eka maksettu...

Kohta työhön kuudeks tunniks. Sitte äkkiä kotiin laittautumaan, pitää olla nättinä ku on spessu ilta tiedossa. ;D Kuulemiin!

Voi elämä, minkä teet

Mainitsin jo taannoin, että koulu tuntuu ahdistavalta. Siltä se tuntuu edelleenkin, välillä ahdistaa ihan kunnolla. En luota itseeni. Pelkään jatkuvasti, etten osaa, etten ymmärrä, etten ehdi ja ahdistun ajatellessani kaiken tuon seurauksia. Joka aamu herätessäni sydäntä painaa, kun pelottaa.

Siksi kirjoitin itselleni listan, jossa lukee, mitä minun pitää vielä koulun vuoksi tehdä tässä reilun kuukauden aikana. Ei tullut kuin neljä ranskalaista viivaa. Miksi minä panikoin?

Koulun lisäksi käyn nyt töissä. Oon toukokuun loppuun saakka töihin kutsuttava, eli mulla ei ole varinaista tuntimäärää määritelty viikolle. Tällä viikolla mulla oli kaksi vuoroa, torstaina ja perjantaina, ja se oli kivaa. Jopa ihanaa. Sain hetkeksi tehdä jotain, mikä vie ajatukset pois koulujutuista. Se on ihan terapiaa. Varsinkin, kun se työporukka siellä on aika uskomattoman kiva. En olisi koskaan uskonut, että sanoisin tämän, mutta kassatätinä työskentely ei oikeastaan ole hullumpaa.

Päätin pakata laukkua. Keskiviikkona suuntaan takaisin Englantiin viikoksi. Vietän aikaa hostien ja ystävien kanssa, syön, juon, juhlin ja toteutan yhden suurimmista unelmistani: meen katsomaan Cirque du Soleilin Alegrian!!! Oon haaveillut siitä 10-vuotiaasta saakka, kun näin sen erään kerran telkkarista. Ensi perjantaina unelma toteutuu. En oikein käsitä sitä vieläkään. Katsotaan muutaman päivän päästä uudelleen...

Eli tekemistä riittää. Onneksi, jotta päivät kuluisi nopeampaa. Haluan jo kuukauden päähän. Siihen saakka skypetän, haaveilen, pillitän, ja rallatan tällaisia:

Kirjoitin uuden vuoden tiimoilla postauksen, jossa lupasin ottaa selvää omista mielipiteistäni ja arvoistani sekä lopettaa rakkaushöpötyksistä haaveilun. Olen ottanut selvää niistä arvoista ja mielipiteistä niin urakalla koulun vuoksi, että päätä huimaa ja ahdistaa. Olen siitä toisaalta erittäin iloinen. Huomasin nimittäin, että välittäminen, hyvät ihmissuhteet ja läheisyys ovat minun arvoasteikossani erittäin korkealla. :)

DOna

Internetin ihmeellinen maailma on ihmetyttänyt minua tällä viikolla muutamaan otteeseen. Eilen Facebook päätti sitten vaihtaa mullekin timelinen ihan ite. Olin viimeiseen asti vältellyt sitä, sillä en tykkää siitä. Kamoon, miks kaikki pitää olla kahdella palstalla?? Toisaalta se cover picture on ihan kiva juttu. Monilla on vaan ällön kliseisiä ja samankaltaisia kuvia niisä. Hyh. Itekki sorrun siihen.

Sitten tapahtui jotain ihanaa, nimittäin SPOTIFY POISTI SEN VIIDEN KUUNTELUKERRAN RAJOITUKSEN, HURRAA!! Tämän vuoksi kuuntelin aiemmista vannomisistani huolimatta kannettavalta musaa koko illan. Listalla oli William Fitzsimmonsia, SMG:tä ja muita aivan mielettömiä helmiä. Myös Rocky Horror Picture Shown Sweet transvestite Tim Curryn esittämänä oli soittolistalla ja päätyikin yhdeksännelle tuhannelle kuuntelulle mun Last.fm -profiilissani.

On tuo melekonen sälli tuo Curry. Tuo biisi on koko leffan kliimaksi, mä sanon. 

Kolmanneksi Internetin ihmeeksi voisin mainita sen, että mun blogillani on ollut joka päivä lukijoita yli 60. Mitämitämitä ihmettä, mistä te lukijat tulette ja ketä te olette?? :D 

Nyt lähden lyömään kasvatussosiologiaa lempeästi turpaan. Sitten alkaa keveä elämä!

Hifi in my heart

Heräsin virkeänä kahdeksalta, vaikka vielä kahden aikaan viime yönä luin kasvatussosiologiaa. Ulkona satoi lunta, sekös pänni. Soitin pianoa ja kitaraa pari tuntia. Helpotti.

Äiti soitti ja sanoi, että ne tulee iskän kans tuomaan mulle vähän tavaraa. Sanoin, et mennään hakeen Anriikka ja mennään syömään. Puin ykköset päälle, mutta otin ne saman tien pois. Noh, pukeutuminen on kivaa! :D

Äiti oli ekaa kertaa mun luona kylässä. Viime Kempolareissulla nyysin kahvipannun ja nyt äiti opetti mua keittämään pannukahvia. Tuli muuten ihan sikahyvvää!!

Iskä toi mulle pyörän sekä mummun ja papan vanhan vinyylisoittimen! Neula on sökö, mut juoksen huomenna kasvatuspsykologian jälkeen Musiikkikullakselle tilaamaan uutta. Uuden neulan saapumiseen saakka saa Radio Groove olla korvaajana (se korvaa muuten hyvin - soi ku unelma).

Oon saanu ton soittimen varmaan 15-kesäisenä, mut mulla ei oo ollut koskaan tilaa sille. Nyt musta tuntuu, et tää kämppä on mun koti ja elämänlaatu nousi, kun kuulin tuon masiinan pehmeän soinnin. Son kohta bai bai rahat, mulla on suunnitelmissa ostaa ainakin Doorsin, Springsteenin ja ehkä Adelenkin kiekkoja. 

Tää kämppä elää, kun tänne tuli musiikkia. En enää ikinä kuuntele musaa kannettavalta, old school hifi in my heart now ♥

Jaba daba doo!

Kivoja asioita tapahtuu, tässä yks niistä eli Lazarin tekemä biisi, johon on sämplätty mun laulua :))))))



Outoa kuulla omaa laulua jossain tämmösessä, säikähdin ihan kun ekan kerran tänä aamuna kuulin tän :D

Happy birthday to you

Tänään voisi olla eräänlainen syntymäpävä, nimittäin kirjoitin mun ekan biisin. Tai no toisen, ekassa ei koskaan ollut sanoja. En tiedä, onko tässä mitään juhlan aihetta, laulu on nimittäin kovin synkkä ja surullinen ja oikeastaan aivan liiankin kliseinen, mutta se on mun kirjottama ikioma biisi.

Elämä

Palasin Ouluun viime viikon sunnuntaina ja heti alkoi awesomet. Oon nauttinut joka ikisestä hetkestä ja asiasta niin paljon, että saaan hypähdellä tai juosta pieniä pyrähdyksiä. Ihan vain siksi, että muuten pakahdun.

Suitsukkeita, kynttilöitä, hedelmiä, raakakaakaota, ystäviä, uusia vaatteita, lapsia, kysymyksiä, etiikkaa, kasvamista, musiikkia, unta. Niistä on Sannan viikko tehty.



Tässä vielä yks laulu, jonka myötä toivotan ihanan rauhallista lauantaita kaikille teille ♥

Dings

Kappas, pärähti kahdeksas tonni Last.fm:ssä pyörimään! Tällä kertaa tonnibiisiksi osui Annett Louisanin Dings.

Tutustuin Annett Louisanin musiikkiin lukioaikoina eräässä galleriassa. Omistaja halusi esitellä minulle erilaisia naislaulajia ja Louisan oli yksi heistä. Englannissa ollessani saksalaiset kaverit ihmettelivät suuresti, kun tunnistan tällaisen artistin. Noh, joskus käy näin.

Viime päivinä olen huomannut päivän parhaan hetken olevan se, kun laitan valot kiinni ja painan pään tyynyyn illalla. Tänään oli kuitenkin toisenlainen päivä: se alkoi perutulla äikäntunnilla (joka vietettiin kavereiden kanssa telinevoimistelusalissa) ja päättyi 30 cm kalkkunasubiin. Siihen väliin mahtui monta mukavaa juttua. Päivä oli siis oikein hyvä.

:)

Tulin kertoon teille, että:

- Mulla menee oikeastaan erittäin hyvin

- Tonttuhommat on alkaneet (eka lahja siis hommattu, ei syytä hurrata vielä)

- Ostin eilen kiipparit, Yamaha PSR-290. Ja näin meillä menee:

...ja ilman nuotteja!

Slow

Hiihaa, sainpas vihdoinkin tehtyä coverin! Te lukijatihanat olitte pyytäneet ja itsekin halusin tehdä tän. Biisiä piti vain miettiä: Lily Alleniakin ehdotettiin, upea artisti btw, mutta niin uniikki ja epäminä, etten kyennyt. Olis menny vaan matkimiseksi.

Sen sijaan jotain mun brittiajoilta, nimittäin Rumerin Slow. Kuuntelin tätä aina tiistaikylvyssä.



Rakastan tätä kappaletta, onneks löysin pitkän odotuksen jälkeen soinnutkin ♥

Wedding singer

Meikä on tänään töissä / En missään myymälöissä / Vähän jäissä / Pienissä häissä!

Eli häihin tieni vie yo-mekossani (jota rakastan ja joka suureksi yllätykseni mahtui ylleni ilman taistelua). Hartiat tulee peittämään musta bolero. Ja suusta kuuluu Jari Sillanpään Taivas.

Illalla... huuhhuh. Tuutte kuulemaan, mä oon jo aivan innoissani!!!

Mitä olen mennyt tekemään

Kävin katsomassa Jarkko Martikaista Koodissa Fannin kans toukokuun puolella

Anriikka tuli käymään ja me katottiin Vaahteranmäen Eemeli -leffa

Ellulla oli eilen aivan upeat, ihanat, hauskat, ihanat ja ihanat lakkiais/valmistujaisjuhlat

Kävin Siljan kanssa tänään piknikillä

...ja Minnan kanssa mangomelonitötteröillä Syvitsyllä

...sekä Torniossa treenaamassa tulevaa hääkeikkaa varten. Oli vähän jännää mennä tuiki-tuntemattomien ihmisten luokse ja laulaa niille sitten pokkana vaan. Itseluottamus oli aluks kova, mutta biisihän osoittautui älyttömän vaikeaksi ja treenien jälkeen jäi semmonen fiilis, että en osaa oikeastaan pätkääkään. Ohjauksesta vastaava kitaristi oli hemmetin tiukka ja tarkka: kritiikkiä tuli pilkunviilausvaiheessa heti, mutta se ei haitannut. En oo koskaan ollu näin tarkan ihmisen ohjauksessa ja nautin siinä. Koitin koko ajan "piiskata" itteäni ja parantaa yhä enemmän ja enemmän. Tunsin jopa kehittyväni. Toivon vaan, että 18.6. mennessä biisi ois hanskassa ja nuotit menis kohdalleen. Ja että oppisin joskus laulamaan. :D

Tonnibiisi vol. 1

Käytän Last.fm:ää ja seuraan niin mun omaa kuin mun kavereiden musiikinkuuntelua aika ahkerasti. Aattelin, että esittelen teille jokaisen biisin, joka on sattunut tasatonnille pyörimään. Tässä kuudestuhannes biisi:



eli Amy Winehousen In my bed. Tää on pyöriny mun mp3:ssa joskus lukion ykkösellä tai kakkosella. Kuuntelin monesti pitkän matikan tunneilla kun piti laskea, tykkäsin kuunnella jotain helppoa musiikkia, joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos pitäen ulkopuolisten metelöinnin muualla. Ei Amy kuitenkaan mun matikantaitoja parantanu, sillä kirjotin lyhyen matikan. Mut se meni hyvin!

Once a fangirl, always a fangirl

Katsoin just kakkoselta Beatles-maniasta inspistä saaneen leffan, I wanna hold your handin (1978), jossa teiniporukka halusi epätoivoisesti nähdä edes vilahduksen Beatlesista, kun ne esiintyi ensimmäistä kertaa telkkarissa Amerikassa. Mukaan mahtui niin epäonnistumisia hiiviskely-yrityksiä nelikon hotellihuoneeseen, romansseja kaveriporukan sisällä kuin sitten se Beatlesin näkeminen - tavalla tai toisella. Kaiken kaikkiaan melko hauska ja kevyt leffa, jota ei tule ottaa vakavasti. Hyvästä musiikista puhumattakaan...

Puhuttiin tossa Ellun ja Sankun kans perjantai-iltana, mitä teini-idolirakkauksia meillä on ollu ja et mitä musiikkia ollaan kuunneltu teiniangsteissamme kun rakkauselämä on heittänyt keppejä. Tytöiltä irtos notalgiaa, kun kaivettiin Ellun koneen kätköistä jotain suomirappia angst-lyriikoilla. Mä en tiennyt niistä biiseistä ainuttakaan, sillä mä kuuntelin jotain ihan muuta. Taisin olla ernu, niinku Sankku sanoi :D

The hottest band in the word

Mä olin henkeen ja vereen KISS-fani. KISS tuli kuvioihin ysiluokalla, kun Ansku alkoi kuunnella kyseistä bändiä. Kuulin ekana I was made for loving youn (cliché) ja olin aivan äimänä, sillä luulin et KISS soittaa jotain aivan älytöntä death metalia :DDDDDDD Noh, vakoiltuani, johtopäätöksiä tehtyäni ja muutamia biisejä kuultuani mä aloin tykätä niistä ihan sikana. Eikä siihen menny muuten kauaa. Liityin galleriassa KISS-yhteisöön ja aloin seuraamaan ihmisten keskustelua. Opittuani lisää faktoja mä aloin myös ottaa osaa keskusteluun.

Sitten mun piti saada juliste. Olin nähny Prismassa yhden ison, jonka mä kuollakseni halusin. Mä pyysin sitä äidiltä ja se sanoi et no totta kai saat sen. Muistan vieläkin, kun mä revin mun seinältä O.C.-julisteen (en ollu ikinä muuten edes kattonu ooceetä paria ekaa jaksoa enempää..) ja laitoin Anskun kans KISSin tilalle. Tim istui meidän sinisen jumppapallon päällä ja heitti kommentteja. Paul Stanely herutti ihan täysillä rintakarvat rehottaen, Gene Simmonsin hiviösaappaat oli upeat, Peter Crissillä näkyi nänni ja Ace Frehley oli vetäny muutaki ku pulkkaa. Olin niin mielettömän onnellinen, kun sain sen julisteen; jos heräsin yöllä ja näin sen julisteen, en meinannu saada unta kun olin niin innoissani.

Mun KISS-juliste

Paul Stanley oli mun lemppari koko bändistä. Ace oli toki mun inspiksen lähde kun jätin voimistelun ja aloin soittaa kitaraa, halusin olla yhtä kova ku Ace. Mutta Paul oli kaikkein komein. Edes sen rintakarvat ei haitannu, kun sen silmät oli niin upeat. Piirsin Paulista kuvan jos toisenkin. Uhrasin niihin tunteja soittaen Paulin soololevyä repeatilla kerta toisensa jälkeen.

Mun Paul Stanleyt (kyllä, oli pakko lisätä kontrastia)

Muistan, kun kirjoitin joskus ysillä aineen, jonka aiheena oli Minun unelmani. Kirjotin, miten mun unelmani oli nähdä KISS joskus livenä, ja miten mun unelmani tuskin tulisi koskaan toteutumaan. Menin lukioon ja mun KISS-huuma alkoi laantua. Se tuli kuitenkin takas, kun KISS ilmoitti tekevänsä maailmankiertueen ja pysähtyvänsä myös Helsingissä! Ja kun saatiin äidiltä lupa mennä sinne konserttiin... oh boy. Vimppailtana ennen ku liput tuli myyntiin me vielä väännettiin äitin kans kättä, että saako alaikäiset tytöt mennä kenttäpaikoille muiden tallottavaks vaiko ei. Me voitettiin äidin luottamus monien vannomisien jälkeen. Liput tuli myyntiin seuraavana päivänä kello 9.00 ja ne myytiin loppuun kuudessa minuutissa. Ja me oltiin niiden onnekkaiden lipunomistajien joukossa.

Kun mä sitten Minnan ja sen kaverin, Emmin, kanssa menin Hartwall-areenalle 28.5.2008, me pelättiin et ei saatais hyviä paikkoja, sillä porteilla oli jonottanu porukkaa jo ennen meitä. Kun portit aukes, turvatarkastukset oli tehty ja me päästiin läpi, me vaan hypittiin ja huudettiin. Se jännitys oli pakko purkaa ja me oltais haluttu juosta henkemme edestä sinne halliin, mutta turvamiehet kielsi ihisiä juoksemasta. Kyllä me aina kieltojen jälkeen pari sekuntia käveltiin, mutta lähdettiin kuitenkin pinkomaan malttamattomina.



Halliin päästyämme huomattiin, että ei siellä ollu paljon ketään. Oltiin melkein eturivissä aidassa kiinni, vain muutamat tyypit oli meidän edessä. Me seisoskeltiin hermostuneina ja lämppäribändin tullessa lavalle mä ihmettelin, miten koko paikka oli puolillaan. Kaikki buuas ihan täysillä Cinder Roadille. Ne nakkeli niiden levyjä yleisöön, mä sain yhden. Mun kaveri Arttu ja Suomen Gallup soitti mulle. Mä vaan huusin et MÄ OON KATTOMASSA KISSIÄ, NYT EI PYSTY!!!

Sitten lavan eteen laskeutui musta verho, jossa luki isoin hopeakirjaimin KISS. Mä katsoin ympärilleni ja huokaisin oh my god: koko paikka oli tupaten täynnä, ihmiset oli parvella ihan villeinä ja mä en oikeen uskonu koko tilannetta. Aattelin et okei, oot nyt Sanna kunnolla, sun pitää pitää huolta Minnasta ja Emmistä, et niille ei satu mitään.

Sitten Gene huusi:

"All right, Helsinki! You wanted the best, you got the best! The hottest band in the world: KISS!"

Ja se verho tippui ja kaikki huusi ja mun polvet meni koukkuun ja mä vaan huusin sydämeni pohjasta kun näin Paul Stanleyn laskeutuvan katosta muun bändin kanssa alle kymmenen metrin päähän musta ja mä sekosin.

Se keikka oli hieno: ne veti kaiken ihan livenä, Gene sylki verta ja Paul lensi yleisön yli vaijerissa roikkuen. Emmi oli unohtanu ottaa rautatabletit ja se meinas pyörtyä, ja se sitten oli mun kainalossa kolmasosan keikasta muiden passatessa meille vesituoppeja. Emmi tokeni, fiilis oli mahtava ja Shout it out loudin aikana konfetteja satoi ja me hypittiin kolmestaan kädet toistemme olalla.

Kun I wanna hold your handisssa Pam itki ja rutisti hameensa ryttyyn vapisevilla käsillään mä tiesin täsmälleen miltä siitä tuntui. Ei se Paul McCartneytä ehkä ihan oikeasti rakastanut, mutta toisella tapaa. Se on vaan semmonen tyttöjen fangirl-juttu. Että kun kaikki unelmat toteutuu kun edes näkee sen päiväunien kohteen siinä muutamien metrien päässä.

Mulla on ollu jo muutaman päivän semmonen fiilis, että vois kuunnella KISSiä. Nyt on menossa jo kolmas levy putkeen ja muistan edelleen kaikki sanat ulkoa. On ihana kuunnella näitä biisejä ja saada älyttömiä flashbackeja niistä huolettomista teiniajoista, niiden päivien fiiliksistä, kun luukutin ihan täysillä Lick it upia mun stereoista.

Fanitus on semmonen juttu, et jos itse on jotain fanittanut joskus palavasti, voi samaistua kenen tahansa fanituksiin samalla palolla, vaikka kohde olisi täysin eri. Siks haluankin haastaa seuraavat kertomaan omista fanituksistaan, jos heillä semmoisia on ollut tai on yhä: Milla, Nelli, Anne sekä Noora, olkaapa hyvät! Kertokaa fanituksestanne ihan vapaasti, mutta päättäkää postauksenne fangirl-kuvaan:

"I lllllove her!"

I love Adele, there's no doubt about it!