Tänne asti selvitty

Ohoi! Tähän mennessä ollaan muun muassa seuraavissa asioissa onnistuttu:

• Ruoan ja veden hankkiminen
• Busseilla kulkeminen
• Rantojen löytäminen
• (Lähes) Palamatta pysyminen
• Pastizzien syöminen, namnam!
• Töistä selviäminen

Lisäksi mun kone sanoi sopimuksensa irti eilen. En tiiä kuumentuiko se liikaa vai mikä sillä on, se ei tänäänkään suostunu yhteistyöhön. Noh, onneks on matkavakuutus! Voin vaan kuvitella miten epäilyttävältä kuulostaa, kun reissussa on ollut kolme päivää ja "kone meni rikki". Se kuitenkin meni. Harmittaa. Onneks kaikki parhaat kuvat ekalta päivältä on tallessa photobucketissa ja kaikki muut kotona kovolla.

Tässä kuvia meidän ekalta rantapäivältä San Giljanista Spinola Baylta. Kirjoittelen taas enemmän kun vaan ehdin, töiden jälkeen mennään huomenna suoraan shoppailemaan Sliemaan, sitten kotiin suihkuun ja illalla ekalle ravintolaillalliselle ja viinille. :) Ciao!

Hrrr, tuo pikkukoiru halusi Mirkun ja minun suolakeksit ja se kerjäsi aivan liian söpösti.

Ei kuitenkaan annettu mitään, ois raukka saanu suolamyrkytyksen!

Я очень рад, ведь я, наконец, возвращаюсь домой

Miten musta tuntuu, että nyt meidän kvantitatiivisen peruskurssin vetäjä **ttuilee nyt päin meidän opiskelijaraukkojen naamoja... Äheltää pähelletään menemään SPSS:n ihmemaailmassa Cronbachin alfoja ja muita mahtavia lukuja laskien ymmärtämättä niistä yhtään mitään. Se nauraa varmaan olemattomaan partaansa ja pitää meitä tulevia kansankynttilöitä varmaan lähinnä semmoisina säälittävinä paristolla toimivina feikkituikkuina.


Kattokaa nyt meidän kurssikirjaakin. Näettekö te muka tuossa kannessa nollia ja ykkösiä?

Mulla soi pääsä jostain kumman syystä tuota kuvaa kattoessani tämä biisi:

Onneks tehtiin Mirkun kanssa vähintääkin huipputieteellinen teksti tutkimuksen reliabiliteetista ja validiteetista ja palkittiin ittemme ruhtinaallisesti Kauppuri 5:n hamppareilla. Teki hyvää, varsinkin kun autopaikkaakin sai etsiä sen 30 minuuttia (sekin löytyi ydinkeskustan sijaan mun kotikadulta...) höhöö.

Juuh. Hyviä mummontappokelejä itse kullekin säädylle, meikä aikoo oikeasti laskea nyt yhden Cronbachin alfan. Toivottakaa onnea!

ASPIDFHOASHDFOUSDFHASDKAJSODCJSFUCKkkkk!!!

Juuri kun sanoin, etten kirjottais mistään kassatyöstä pyörrän päätökseni. Aiheena tällä kertaa ne miesasiakkaat, jotka eivät osaa käyttäytyä ihmisiksi.

Olin töissä tiistaina iltavuorossa. Asiakkaita tuli ja meni. Sitten tuli tämä miesasiakas: iäkkäämpi mies, sytyttämätön sikari suupielestä roikkuen. Piippasin herran pienet ostokset ja ilmoitin yhteissumman. Asiakas ojentaa käteistä, sitten käytiin seuraava keskustelu:

Minä: "Oisko plussakorttia ollu?"

Asiakas: "Onkse jotain syötävää?"

Minä: "Hehheh no ei oo..."

Asiakas: "No anna sitte vaa rahaa takasi."

Alan kaivaa vaihtorahoja kassasta, kun herra päättää vähän vitsailla:

"Sut mä kyllä voisin syödä..."

En enää muista loppuja, näin niin pahasti punaista. Paiskasin vaihtorahat tiskille ja palvelin seuraavan asiakkaan savu korvista nousten.

Mikä se on, että pitää ladella tommosia törkeyksiä? Hä? Mulle on ennenkin sattunut jotain vastaavaa ja aina suutun niin perkeleesti. Ikävin on varmaan, kun olin vielä alaikäisenä puutarhalla töissä ja eräs raksamies tuli ostamaan kukkia korvaukseksi asiakkaalleen, kun olivat sattuneet jonkin kukkaistutuksen rakennustouhuissaan tuhoamaan. Asiakkaan miettiessä tarvittavien taimien lukumäärää kysyin istutuslaatikon kokoa. Asiakas nappaa reteästi takataskustaan mittanauhan ja alkaa mittaamaan takamukseni leveyttä. Mitä vittua?? Lopuksi se antaa mulle kasan kolikoita ja käskee pitää vaihtorahat. Melkein heitin ne sen ukon perään muutamien kielikukkasten saattelemina, mutta en sitten kuitenkaan.

Mitä asiakaspalvelija voi sanoa tuommoisessa tilanteessa? Pitäiskö alentua yhtä kamalaksi vai pitää suu kiinni? En koskaan tilanteen tullen tiedä, siksi olen hiljaa.

Oon sitä mieltä, että jos asiakaspalvelutilanteessa osata sanoa mitään asiallista, on parempi pitää turpa kiinni. Eikö?

Itq

Tänään ois J. Karjalainen Tähdessä. Päätin eilen illalla et okei, mä ostan huomenna liput ja meen nauttimaan musiikista. Noh, olihan ne liput tietenkin myyty loppuun. Siksi tein lohturuuaksi sitä avokadopastaa, josta on niin kovin kouhotettu.

Se kouhotus ei ole ollut turhaa. Onneks ostin ainekset kahteen satsiin! 

...ja croissanteja huomisaamuksi maitokahvin kaveriksi...

Viikonloppuja! Varsinki niille, jotka menee kattoon Karjalaisen Jiitä!

Rillit sanoi rikspoksraks

Mua uskollisesti viitisen vuotta palvelleet Sandin kehykset päättivät mennä eilen peruuttamattomasti rikki lasien puhdistuksen yhteydessä. Saamare. Onneks on ihmisellä sentään piilarit, oon nimittäin auttamattoman sokea ilman mitään apuja (linssien vahvuus -4,75 molemmissa silmissä).

free gif creator

Mua harmittaa noiden lasien loppu. Kehysten väri on täsmälleen sama kuin mun silmissä ja malli oli just eikä melkeen sopiva. Sitten kun noi oli mun ainoat lasit... mulla ei oo nyt ku piilarit, eikä mun silmät kestä kauheen hyvin niitä. Ei ainakaan 24/7. Onneks hellu vähän teippas noita laseja, et saan päivän ekat ja viimeiset 5 minuuttia olla ilman piilareita. Laseja pääsen hommaamaan vasta noin viikon päästä, kun lukkarin mukaan mulla on TAAS semmosia päiviä, jotka päättyy kello 18:00, parhaimmillaan jopa 20:00. Katotaan kuinka tomaatteina meikäläisen silmät on ens viikon jälkeen.

Toisaalta oon innoissani, tuleepahan taas uutta ilmettä munkin kasvoille! Oon miettiny mustia kehyksiä, Jake ehdotti jotain tosi räväkkää. Olis kiva hommata Specsaversilta kahdet kehykset yksien hinnalla, mut linssit siellä tuskin on mitään maailman parhaimpia. Haluan panostaa yksiin helkkarin hyviin ja hyvännäkösiin rilleihin, dat's dat. 

Onneks Essi lähtee mukaan metsästykseen. Se hommas Alpollekin niin hienot pokat et pyysin sitä heti silmälasiassariksi :D Pitäkää sormia ristissä et löytyis jotain superduperia ja jos tulee mieleen ehdotuksia väreihin ja malleihin liittyen niin tänne vain!

Pahki

Jo pitkään oon halunnut avautua ihan toden teolla minua ärsyttäneestä asiasta.

Se on ihmiset. Liikenteessä. Tarkemmin sanottuna kevyen väylän tienkäyttäjät saa mut ihan raivon partaalle.

Pyöräilin (huomaa imperfekti, olen nyt lomalla!) töihin normaalisti. Usein sää oli mukava, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Minä en niitä kuunnellut, minulla on mp3-soitin. Tahti on kova, töihin on ehdittävä ajoissa. Pitää vaihtaa hikinen t-paita ja vielä hikisemmät työhousut hikiselle iholle. On kiire.

Sitten siihen tulee sellainen. Jalankulkija.

Se kävelee keskellä tietä. Päässäni kilahtaa kuin härällä punaisen vaatteen nähdessään. Sieraimistanikin tulee sellaista höyryä kuin härällä. Pudistan päätäni, rinkutan pyöränkelloani ja kurvaan ohi. Pudistan päätäni edelleen, jotta jalankulkija näkee pahennukseni. Perkele hidasti mun matkaani!

Entäs sitten, kun kävelijöitä on kaksi tai useampi? Entä jos ne on pyöräilijöitä? Ärsyyntymiseni nousee korkeampaan potenssiin, pyöränkelloni huutaa armoa ja muut kulkijat pelästyvät puolikuoliaaksi. Heidän reaktionsa on hajaantuminen. HAJAANTUMINEN TIEN MOLEMMIN PUOLIN, jolloin ainakin Oulussa on toisinaan vaikeaa päästä läpi kapeiden teiden vuoksi. Saatanan saatana sentään!!

Kaikkein pahinta on keskustassa pyöräileminen päiväsaikaan. Ei jumalauta, siellä ei ole liikennesääntöjä enää lainkaan, vaanvallalla ovat villin lännen lait: ihmiset menevät sikin sokin sinne tänne ilman logiikaa. Pyöräileppä siinä ilman pahki ajamisia.

Onneksi minä osaan liikennesäännöt ja taidan liikenne-etiketin. Etenkin viikonloppu- tai keskiviikkoriennoissa pyörällä väistely tulee ikään kuin luonnostaan. Kävellä osaan. Suoraan ja mutkitellen. Taakse ei kannata katsoa, koska edessä tapahtuu kaikki. Joskus katson puunlatvoja niin, että väistän automaattisesti ojaan. Pyörällä.

Totuushan on, että tielläni olevat liikenteen kanssakäyttäjät vituttaa mua suuresti. Ärsyynnyn juurikin kuvailemallani tavalla, etenkin jos on kiire tai paha päivä. Olen kuitenkin varsinkin jalan kulkiessani aivan samanlainen taivastelija kuin kaikki ne, jotka haluaisin pois teiltä. Sitä se teettää, kun on tottunhyt tyhjiin pyöräteihin landella.

P.S. Turusa!

:(:

Sunnuntaina valittelin, että nieluun koskee vähän. Maanantainakin koski vielä vähän. Eilen iltavuorossa kahvitauolla huomasin, etten voinut haukata omenaa, sillä suun avaaminen koski niin saatanallisen paljon.

Soitin aamulla YTHS:lle ja menin terkalle. Antoi heti kättelyssä kolmen päivän saikut, lähetteet verikokeeseen ja nieluviljelyyn, mittasi kuumeen ja lykkäsi kouraan vielä Pharysol-suihkeen. En oo kokeillu tuota suihketta vielä, kun mulla on aamupala kesken (oon mutustanu tätä Pirkan meitorahkaa jo yli puoli tuntia. Tää koostumus on jotain aivan hirveää, onneks ostin nyt Valiota!) Ja minä ajattelin et no jos se sanois et mulla on nielussa afta, joka paranee itekseen... ei näemmä! :D

Inhottaa, kun on niin kipeä, ettei syöminen luonnistu. On myös ikävää, etten pääse töihin, kun mulla ei meinaa aika ehkä kulua. Toisaalta on ihanaa päästä pois ruokakaupan juhannushulinasta, se on varmaan ihan infernaalinen. Sitten tunnen syyllisyyttä, kun en voi antaa työpanostani silloin, kun sitä kaikkein kipeimmin tarvitaan. 

Nyt mää alan kattomaan sitä Game of Thronesia ja syön nestemäisiä ruokia. Tänään menu koostuu lähinnä maitorahkasta, pinaattikeitosta, viilistä, jugurtista ja vähän myös Naminameista... c(; Toivon, että tää ois joku virus, jolle ei oikeastaan vois mitään, ettei enää tarttis lääkäriin mennä. Ja että voisin mennä äipän hoiviin. 

Mutta juhannusta vietän yhtä lailla sairautta uhmaten ku vappuaki!

Little Miss Busy

Tuo Formspring näytti olevan ihan hurja suksee, sain jopa kaksi kysymystä! Niihin tulevi vastaus nyt heti:

1. Millon pidetään Glee-maraton?

- Tuun koomaileen joko ens pe tahi la, eli silloin, my love ♥

2. Miten olis bloggausidea: bloggaajan päivä?

- Kyllä, voinen toteuttaa. Kiitos ideasta!

Postausideat on erittäin jees, varsinkin kun tuntuu olevan mieletön kiire eikä ideoita/luovuuden fokusointia saatika aikaa ole käsillä.

Huh, en ikinä olis ajatellu, että musta tulee näin aktiivinen. Tässä mun viikon aikataulu:

Ma: datailua ja läksyjä

Ti: kielien vaihto Anriikan kitaraan + kaupassa juokseminen + stand uppia

Ke: teatteri

To: salsa

Pe: eeppinen peli-ilta

La: teatteri

Su: teatteri + kello kolmen pyjamabileet Anskun kanssa The Inbetweenersin ja mätön kera

Tosiaan, eka salsatunti oli torstaina. En ollut edellisellä viikolla, jolloin oli ihan oikeasti eka kerta, joten se oli suoraan kylmiltään tanssiin vaan. Tottakai me eka lämmiteltiin ja kerrattiin se, mitä edellisellä kerralla oli opetettu, mutta se oli kovaa kyytiä! Käy liikunnasta.

Vielä hauskempaa oli perjantain peli-ilta luokkakavereiden kanssa. Pelattiin mm. Menolippua, Imagoa ja Rappakalja extremeä reippaasti yli puolen yön. Voinette kuvitella, miten tasokasta settiä muutama parikymppinen saa aikaan kahden jälkeen yöllä, kun Rappakaljassa pitää selittää, mitä swahilin sana pili pili tarkoittaa. Mm. Eikä me juotu muuta ku limpparia. Ei tartte, jos on hyvä porukka.

Viikon paras juttu oli kuitenkin toi teatteri. Olin jo edellisenä viikonloppuna päättänyt, että jätän sen homman sikseen ja keskityn salsaamiseen ja bilettämiseen. Onneksi mun luokkakaveri sai käännettyä mun pääni ja menin sitten keskiviikkona Valveelle. Siellä oli upeaa. Päätin perua viikonlopun koomailureissun ja mennä myös viikonloppuna tiiviskurssille. Sitä tuli vetämään eräs teatterialan ammattilainen. Meille opetettiin erilaisten harjoitusten muodossa äänen, kehon ja tilan käyttöä sekä kässärin tekemistä omalähtöisesti (= kerrottiin, mitä oltiin tehty lauantaiaamulla ennen Valvetta ja tehtiin siitä pieniä näytelmiä).

En ollu ennen Ylioppilasteatteria näytellyt lukuun ottamatta koulunäytelmiä, joten mulla ei oikeastaan ollut mitään hajua siitä, miten näytellään tai mitä teatterissa tapahtuu.

Meidän näyttämö on pienehkö musta huone, jossa on jonninmoinen valaistus ja pieni katsomo. Sinne mennessä tuntuu, että jättäis egon ja superegon naulaan ja päästäis idin täysin valloilleen (jos tuntuu, ettet ihan tajunnut, lue Freudin psyyketeoriasta). Siellä huoneessa erilaisia harjoituksia tehdessä tuntui, että olis ollut hypnoosissa.

Esimerkki: meidän piti ottaa parit ja tehdä "impulssipatsaita", eli toinen pari ottaa asennon, josta toinen pari ottaa impulssin ja tekee oman asennon. Näin pari käy vuoropuhelua keskenään ja muodostaa tarinan. Mä olin yhden pojan pari, josta tiesin ainoastaan etunimen ja sen, että hän oli eksynyt päivän aikana kahdesti. Kun musiikki laitettiin soimaan ja tein ensimmäisen asentoni, se oli menoa. Se oli semmosta uskomatonta tanssia. Vuoropuhelua. Tutustumista siihen toiseen ihmiseen. Saatan olla tuntemattomien kanssa aika varautunut, mutta uskalsin mennä ihan lähelle mun paria, jopa koskettaa ja katsoa silmiin monen sekunnin ajan. Ja näyttää täydellisen typerältä tuntematta itseäni kajahtaneeksi. En tiedä, mitä kaikkea siinä tapahtui, mutta kun musiikki meni seis, mä kysyin et "Missä me oltiin?" Olin ollut ihan hypnoottisessa tilassa ja heittäytynyt tilanteeseen. Mun mielikuva siitä patsasdialogista oli se, että me palloteltiin energiaa toisillemme.

Teatteri on mulle täyttä eskapismia, jota ei vielä mikään muu harrastus oo saanut aikaan (paitsi jooga hetkellisesti). En malta odottaa tulevaa keskiviikkoa, että päästään hulluilemaan jälleen oman piensyhmän kanssa!!

Jotta elämäni ei vaikuttaisi liian kivalta, puran tähän loppuun kaiken negatiivisen. Täällä on satanut liikaa ja ollut liian pilvistä. Huomasin, että syksyn sääilmiöihin liittyy kahdenlaisia reaktoita ihmisten keskuudessa: paleltuminen ja vittuuntuminen. Mulle kävi molemmat, joten ostin bussikortin. Pyöräillessä kastuu läpimäräksi aika äkkiä, jos sadevaatteet jää kotiin. Ja ne useimmiten jää. Eikä pyörää saa edes aina lukkoon: ostin tiistaina uuden vaijerilukon pyörään, koska edellinen meni kuukauden käytön jälkeen rikki. Se tiistaina ostettu lukko meni eilen rikki. Onneks ostin sen bussikortin, niin loppuu se vitutus. Paitsi sitten, jos bussi on aina täynnä, kuten mulle on jo uhkailtu kovasti.

Ei kait tässä, oli upea viikonloppu ja toivon, että tulevalle viikolle on tullut kerättyä tarpeeksi paukkuja. Hauskaa tulevaa viikkoa kaikille!

P.S. Oon saanut viime aikoina muutamia uusia lukijoita. Näkisittepä mun reaktion, kun Bloggeriin kirjautuessa huomaan lukijamäärän nousseen. Tervetuloa mukaan teillekin, toivottavasti viihdytte mun seurassa! :)

Mieltä vaivaa seuraava kysymys

Miks pittää AINA sataa vettä kun meillä on jotain ulkoaktiviteettiäjuhlintaa? Ma ei ummarta. Ja mulla ottaa PÄÄHÄN!!!

RRROAAAARRRR

Siis Vulcanalia tännään. Ou jepijep. Huomennahan on tieteellistä viestintää kello 8.15. Olkaamme silloin siis koulussa, mutta tänään vähän muualla.... >:))))

Kirosana kirosana kirosana

Jaa. Luulin, että se essee pitää tuoda siihen kakkosvaiheen haastatteluun vain mukaan, mutta luinpa kutsukirjeen uusiks ja se essee piti ilmoittautumislomakkeen mukana lähettää viimeistään 3.6. klo 16.15 mennessä. Eikä mulla oo koko essee vielä ees valmis. Ja monesko päivä tänään olikaan? Aivan, ensimmäinen kesäkuuta.

Just tuli soitto yliopistolta ja kuulemma perjantaina viimeistään postiin se essee. Aattelinki, et nyt on jotenki ihan liian huoleton olo. Itku meinaa tulla ku säikähdin niin kamalasti ja paineet kasaantuu.

Tänään on niin karkkipäivä.

Ping pong ping pong ping pong ping

Ajettiin Anskun kans tänään Ouluun. Olin pakannut matkalaukkuun aika paljon kamaa muutamalle päivälle, sillä tarkoituksena oli viipyä ainakin keskiviikkoon, kun on ne pääsykokeetkin siellä.

Kerettiin käydä nakkaamassa kamoja Anskulle, vaihtaa vaatteet ja suunnistaa shoppailemaan kunnes Anskulle soitetaan et miks en vastaa puhelimeen. Olin saanu neljä soittoa ja tekstarin.

Sain töitä. Perhana vie, heitin toivon jo ihan kaivoon, mutta sieltä se tuli! Oon tosi helpottunut, kun on ainakin heinäkuuhun saakka sitten hommia, ja ne hommathan alkavat heti huomenaamulla. Tuuletin ääneen Vilan liikkeessä ja sovitin muutamaa mekkoa lakkiaisjuhlintoja varten. Löytyi yks ihan kiva, mut se ei ollu superkiva.

Sitten hennesillä kaikki vaatteet oli tehty tikkulaihoille ihmisille ja mua alkoi kaiken alkuhuuman jälkeen vaan vituttaan ankarasti. Kaikista ihanista vaatteista oli jäljellä enää XS:ää ja L:ää ja bikineissä on semmonen saatanan nirunaru olkaimien tilalla tai sitten niitä olkaimia ei ole ollenkaan. Ja jos on jotkut vähän tukevammat bikinit niin ne on tylsän mustat. Haluan ja vaadin leopardibikineitä!!

Sitten piti ajaa tänne Keminmaahan takas vielä illalla. Ja huomenna töiden jälkeen takas. Ja keskiviikkona heti kokeen jälkeen takas Keminmaahan. Beggars can't be choosers, right?

Stressaa, kun menen ihan uppo-outoon paikkaan ja uusiin hommiin just pääsäreiden alla. Huone on kaaoksen vallassa ja likainen ja sitten pitää vielä ajaa edestakaisin puolentoista tunnin matkaa. Noh, torstaina saan huoahtaa jo. Ei se työ niin paha voi olla, sitä ei tartte edes tuoda kottiin. Saan tulla kotiin ilman stressaamista pääsäreihin lukemisesta ja vaikka siivota huoneen. Ja kattoa telkkaria hyvällä omatunnolla. :)

Natti natti, jos saisin unta vaikka ennen neljää tänä yönä, kiitos?

Elämänmeno

Pääsykokeisiin lukeminen hajottaa ja pahasti. Oon lukenut kohta koko kirjan läpi mutta takaraivossa on vahvaakin vahvempi epäilys, että ei sinne ole mitään mennyt; pelasin Älypään VAKAVA 2011 -peliä ja kun kysyttiin reformipedagogiikan isää niin mä kysyin itseltäni et missä artikkelissa on edes mainittu koko reformipedagogiikka. Siinä sitten iskä kysyi ovelta, että lähdetäänkö etsiin mulle uutta puhelinta. Hyvä syy lähteä kirjan äärestä.

Mun puhelin sanoi sopimuksensa irti kaks viikkoa sitten. Sen jälkeen oon räpeltänyt äidin vanhan puhelimen kans. Se on kamalan värinen, ihmeellinen palikka, mutta se toimii. Siinä on kamerakin, vaikken sitä tarvitse. Ja radio. Ja mitä vielä. Mun pitäis saada soittaa ja tekstata puhelimellani. Oishan se ihan jees jos voisin ladata jostain soittoääneks jonku kivan biisin. Ja myönnettäköön, yksi kriteeri saattaa olla lopulta se, että haluan saada kännykkäkoruni kiinni uuteen kapulaani. Miten niin turhamaista?

Autossa iskä sanoi et luultavasti on kätevintä hommata se puhelin loppujen lopuks netistä. Kaikki puhelimia myyvät myymälät katoavat yksitellen. Äitikin osti puhelimen tässä jokin aika sitten ja kun se tarvitsi muutaman päivän päästä apua kapulansa kanssa ja lähti liikkeeseen, ei sitä enää ollut. Kiitos ja tervetuloa uudelleen.... NAAAAT!!

Liikkeessä sitten harppaa luoksemme salskea parrakas nuori mies, joka koko olemuksellaan uhkui itsevarmuutta, tietoa ja osaamista puhelimien kanssa. Hän kysyi multa et millaista puhelinta etsin, ja vastattuani et "Peruspuhelinta, kosketusnäyttö kiinnostais jonkin verran", niin tämä alkaa esittelemään mulle Adroideja ja muita kivoja.

"Voit muokata ton työpöydän itelles mieluisaksi ja sit voi nettiä käyttää aika vaivatta, viiden megapikselin kamera ja sit tähän voi ladata erilaisia ilmaisia sovelluksia, on useita tuhansia mistä valita...."

"Mä en tiedä et tarviinko mä nettiä mun puhelimessa. En oo tähänkään asti tarvinnut."

"No ei ilman nettiä puhelimella tehdä nykyään oikeen mitään, tässäkin kello käyttää nettiä."

MITÄ VITTUA.

Liikkeestä löytyi kuitenkin kiva kytkytarjous, joka jäi mieleen. Vaihdettiin liikettä ja kas, sielläkin heti ovelle saapuessamme sisältä huutelee täsmälleen samannäköinen jäpikkä: parta, siilitukka ja leveet hartiat. Tosin tällä oli silmälasit ja plugi korvassa ja hengityksessään tuoksui purkka ja tupakka sekaisin.

"Ja minkäslaista?"

Perus. Ja se kosketusnäyttö kiinnostaa.

"No täälläpä on tämä tämmönen Nokian, se on halppisversio ja se ei oo kauheen hyvä.."

Se oli just se jota olin itselleni aluksi miettinyt.

"Tässä on sit parempi, viiden megapikselin kamera ja muutenkin ihan hyvä, prosessoritehoo löytyy ja muutenkin ominaisuudet on samaa kuin esimerkiks seeseekasikolmebee(v*ttuentiiämikäsesarjaoikeestioli)ssa", kajahtaa kuin apteekin hyllyltä.

Nyökkäilen, mutta epäilen että mun silmistä paistaa mun ajatukset kuin valkokankaalta Kemin kinopirtin hämärässä: Mulla ei oo kuule hajuakaan, mistä puhelimesta sä puhut.

"Tää puhelin on aika lailla ominaisuuksiltaan sama kuin tää, mut tää toinen on niin kauheen paljon paksumpi kuin tää."

Hipelöin taskussa mun tämänhetkistä varapuhelintani. Se on sipukkamalli ja kiinni taitettuna varmaan kolme kertaa niin paksu kuin se myyjän esittelemä ohuempi puhelin. Ja niillä kahdella solakalla puhelimella oli eroa ehkä kaks-kolme milliä. Päätin pitää kapulani taskussani, muuten se setä ois nauranut ja räkäisesti.

Kun iskän kanssa tällekin sanotaan et me palaamme asiaan myyjä kääntyy takaisin myyntitiskin taakse, selkä meihin päin ja sanoo "Selvä". Kiitän ja sanon heiheit myyjän kaljulle takaraivolle.



Mihin me ollaan oikeen menossa? Elektroniikka kannattaa ostaa netistä, puhelimeen pitäis ottaa netti koska ilman sitä puhelimella ei tee mitään ja kun päätämme olla ostamatta puhelinta myyjä kääntää selkänsä ja lopettaa palvelemisen kuin seinään.

Ehkä tuo VAKAVA-aineisto on sittenkin helpommin ymmärrettävissä kuin puhelimet ja niiden kehityskulku.

Narinaa

Maanantain teemaksi siunaantui keskiviikolle suunnittelemani pyjamapäivä, eli vietimme pojan kanssa koko päivän pyjamissa, katsoimme Leijonakuninkaan (itkin ku Mufasa kuoli) ja leikittiin. Maanantai oli kerta kaikkiaan tosi mukava.

Kuitenkin meinasin tänään pimahtaa jo aamulla, mutta pojan isovanhemmat haki meidät Brumiin MilleniumPointiin katsomaan 3D dokkaria Hubble -avaruusteleskoopista ja seikkailemaan Tietomaan kaltaiseen Thinktank-keskukseen. Tämän päivän teemaksi siunaantuikin siis torstaille kaavailemani tiedepäivä, joka toteutui paremmin kuin osasin odottaakaan, kiitokset kuitenkin grandparentseille.

Huomenna on Suomipäivä, eli ruokana on ruisleipää (jos sitä vielä on) ja makaronilaatikkoa ja jälkkäriksi Mariannepirtelöä. Päivällä katotaan Muumeja ja luetaan suomenkielisiä kirjoja ja tehdään jotain lippuaskarteluja.

Päätavoitteena on pään kasassa pitäminen perjantaihin saakka. Tartten viikonlopun. Valivalivali.

Lähettäjä Such is life

Kätevä emäntä

Ja taas sapettaa, sopii näin torstaiaamuun.

Remontti jatkuu edelleen. Eilen illalla me tyhjennettiin loputkin keittiön kaapit, jotta ne saadaan purettua tänään pois. Meillä ei ihan oikeesti oo enää keittiötä. Silti väsäsin itelleni aamupalan ja pojalle eväslaukun kouluun. Alles gut tähän asti.

Sitten menin aamulenkille ja jaksoin juosta yli 10 minuuttia putkeen. Kolme viikkoa sitten jaksoin alle 2 minuuttia, eli kehitystä on havaittavissa. Tämä nosti mielialaa kyllä aika roimasti.

Sitten tulin kotiin, pistin Daft Punkit soimaan ja aloin värjätä kulmakarvoja. Saatuani mömmöt naamaan aloin pesemään käsiä mutta kappas; hanasta ei tuu vettä. Ois ollu ihan helvetin kiva tietää, että millon vedet katkaistaan. Onneks sentään en oo vessanpönttöä käyttäny...

Mutta mä värjäsin mun naamakarvat. Ja sain mömmöt pois naamasta. Oon mä saatanan kätevä emäntä, etten sanois!

Lonely day

Sunnuntaina läksin itsekseni shoppailemaan ja ammentamaan kulturellia hengenravintoa Birmingham Museums & Art Gallerysta. Kaupunki oli sateisen harmaa ja ankea, etenkin yksin katuja tallatessani olo oli kovin ahdistava.

Kävin ensiks shoppailemassa ja tässä löydökseni:

Mukavaakin mukavammat korkkarit 11,95 £ (alkup hinta 24,80 £), Forever 21




Musta minimekko 31,80 £, Forever 21

Myönnetään, ton mekon kohdalla mun talous heitti täydellistä häränpyllyä, mut hei KATTOKAA NYT HERRANEN AIKA!! Ei tota voinut vaan jättää! Täydellisesti istui, täydellisesti pysyi päällä tuolla kaula-aukon sisäpuolella olevien silikoninauhojen ansiosta... Ja mulla ei muuten olis bilevaatteita, joiden väri sopis tuohon mun tukkaan.

Kävin myös kuluttamassa mun host grannylta joululahjaksi saamani lahjakortin:

Kännykkäkoru 2,75 £, pikkuhousut 6 £/kibale, Accessorize

Kotiin saavuttuani olin viikon palkkaa köyhempi ja helkkarin yksinäinen. Onnistuin jopa eksymään siellä taidemuseossa. Kotona oli pakko laittaa System of a Downin Lonely day soimaan. Systemillä mentiinkin sitten loppupäivä. Reiluutta sunnuntaihin toi kuitenkin se, että sain 30 cm subin 15 cm hinnalla. Kiitos kaunis sille hassulle intialaiselle miehelle, joka sen subin mulle myi. :)

Nyt on tiistai ja toivon hartaasti, et ens viikonloppuna mä saisin tilaisuuden laittaa ton ihanan mekon päälle, korkkarit jalkaan ja tanssia sydämeni kyllyydestä vaikkapa Oceanassa...

Lauantaisen koti-illan tajunnanvirtaa

Jahas, viikonloppusuunnitelmat meni taasen vähän myttyyn. Oli tarkoitus mennä Brumiin mut kappas vaan, on lauantai-ilta ja mä jumitan kotona. Olin ihan masentunut eilen, niin maani myynyt ja vittuuntunut. Yksinäisyys ja tylsyys on yhtä kuin koti-ikäväkertoimet, ja aloin sitten katsella kovolta valokuvia viime vuodelta ja joululomalta. Tuntui uskomattomalta, miten menin ihan täysin takaisin niihin hetkiin ja paikkoihin pelkästään kuvia katsomalla... Sitten katsoin Millalta joululahjaksi saamani dvd:n, jossa on PowePoint slideshow, joka sisältää meistä kuvia tosi kivoin kuvatekstein. Nyyhkytin sitten pienenä räkämyttynä koti-ikävääni eilisillan.

Aamulla painelin lenkille tihkusateeseen. Hiki virtasi. Kuoritakki ja fleece ei oo kauheen hyvä yhdistelmä tässä ilmastossa... (Tosiaan, plusasteita on päälle kymmenen, eli lähemmäs 40 asteen ero Suomen lämpötiloihin. Hypittiin tänään S:n kans trampoliinilla, et sillee!)

Lenkin jälkeen olinkin vähän hukassa enkä keksinyt tekemistä. Onneks sain Minnan ja äitin skypen äärelle ja vietinkin tunnin niiden kanssa jutellen. Äiti tuki mua mun hius"katastrofin" kanssa vielä ja valoi uskoa tämän tukan ja mun väliseen suhteeseen. Voisin opetella nauttimaan tästä älyttömyydestä. Ehkäpä tää kokeilu (vai pitäiskö sanoa suoraan et vahinko) on just semmonen, mille sitten nauretaan jälkeenpäin et tulipahan koettua sekin.

Minä ja mun hyväsintti

Btw, mulla on tosiaan täällä mun huoneessa hyasintti, elävä sellainen!! Se sai tossa yks päivä ihan hillittömän kasvuspurtin kun annoin sille tilkan vettä. Unohdin kääntää sen yks päivä ja kappas, se kasvoi vinoon, valoa kohti kun kasvavat nämä hyväsintit. Nyt kun tuo on alkanu kukkimaan, täällä on aika voimakkaat tuoksut. Saa nähdä, millon mulla menee järki ton kans... :D Mut mä tykkään kukista. Kun tuosta aika jättää, mä hommaan heti uuden.

Oon kaiketi tosi sosiaalinen ihminen. En kestä olla, jos en saa jutella tai tehdä jotain kavereiden kans viikottain. En tosiaan panis pahakseni seuraelämän viettämistä useamminkin. Onneks tietokoneet, Internet ja Skype on keksitty, helpotti ihan suunnattoman paljon kun sain jutella tänään kotiväen ja Millankin kanssa. Mut silti, asuisinpa lähempänä Birminghamia, et pääsis keskustaan pyöriin/harrastamaan/mitävaan useamminkin kuin viikonloppuisin!

Sen sijaan mun täytyy nyt asennoitua elämään täällä rauhallista kotielämää tämä viikonloppu. Mulla on käsityö kesken, kirja kesken, vois soitella kitaraakin. Mut huomenna menen varmaan Brumiin ihan itsekseni ellen saa sit seuraa. Vois mennä taidenäyttelyyn tai leffaan vaikka. Shoppaillakin vois, mulla on nimittäin Waterstonesille ja Accessorizelle lahjakortit... :3

Knitting rocks!

Nomnom syötiin just kiinalaista ruuaksi. Keittiössä ei pahemmin kokkailla, kun se on remontin takia melkoinen kammokammio. Jälkkäriksi olis suklaakakkua. Tiukkaa tekee, aivan helvetin tiukkaa tekee, mutta mä skippaan... Projekti Eroon elintasomahasta jatkukoon!

..tutus

Mää oon nyt pahalla päällä, enkä enää kestä sitä. Kaiken onneilun ja ihanaamukavaa-höpöilyn jälkeen voisin sanoa, että nyt mua ärsyttää.

Oli mukava työviikko, joo, mutta torstaina sain sitten ihanan oksennustaudin, joka kesti muutaman tunnin. Päälle piti nukkua 12 tuntia, minkä jälkeen olo olikin erittäin hyvä. Aattelin kuitenkin jäädä kotiin enkä lähteä illalliselle Steffin kans, koska halusin varmistaa mahan hyvinvoinnin.

Tänään heräsin aamulla et jeejee tänään nään sitte kavereita ja pidän hauskaa vaikka leffan äärellä ja juttelen kaikki joululomajutut niiden kans. Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että mekkäläinen viettää koko viikonlopun tässä remonttikämpässä. Sekä seuraavan viikon, sillä mullahan ei tunnetusti oo kavereita tässä samassa kylässä, että voisin piipahtaa jauhaan kaikkea kivaa ihmisten asiaa niiden luo vaan joudun odottaan aina viikonloppuun, et pääsen pitään huolta mun sosiaalisesta elämästäni.

KISMITTÄÄ!!!!!!

Mua ärsyttää myös se, ettei pitkä kävelylenkki auringonpaisteessa helpottanut kauheen paljoa ja että nyt puran tätä pahaa oloa tänne ja vaikutan lapselliselta, sillä joillakin muilla on asiat pahemmin.

Mutta valittaminen on joskus kivaa. :3

Ja joo, mua ärsyttää jos joku sanoo jotain tavaraa/vaatetta/muuta esinettä "asiaksi". Sori mutta mä en ymmärrä ja se kuulostaa aivan raivostuttavalta.

Moi.

Joulumaa

Viime yönä itkin itkemästä päästyäni, kun katsoin niin Bhamin kuin Frankfurtin sääennusteita keskiviikolle. Tilanne näytti toivottomalta, ja tuhlasin puolet nenäliinapaketista. Haukuin tätä maata ihan paskaksi, haukuin lumisateen ja vollotin. Mua koitettiin piristää niin Facebokin kuin puhelimenkin kautta, mutta mä uskollisena draamakuningattarena sanoin että ei nyt auta, kaikki on paskaa. Jälkeenpäin vähän hävettää, mutta ei näille tunteille voi mitään.

Moniin asioihin mun kohdallani auttaa jokin piristävä touhuaminen (olkoon se sitten vaikka tapettien rappausta viiden tunnin ajan, mitä tein lauantaina woohoo!) tai suklaa. Tähän ei auta yhtään mikään muu kuin se kotiin pääsy.

Heräsin tänään ja ensimmäinen asia, minkä muistin, oli tuleva kotiinpaluu. Sitten muljahti kun muistin säätiedotukset. Näppäsin koneen syliin lattialta ja näpyttelin itseni Forecan sivuille. Frnakfurtin sää näytti paremmalta, sillä tiedossa oli vesisadetta. Bhamiin luvattiin lumisadetta koko päivälle. Loistava aloitus aamulle.

Olin S:n kanssa koko päivän tänään, koska sillä on alkanut joululoma. Koitin piristyä ja heittäytyä pojan kans johonkin touhuun mukaan, mutta onnistuin aina kaivamaan mielestäni esiin masentavat faktat. Jouduin useampaan otteeseen piiloutumaan vessaan lukkojen taakse itkemään. Halusin vain kotiin, jättää pojan yksinään leikkimään, jättää ihan kaiken ja mennä äidin syliin itkemään.

Poika katsoi monta tuntia telkkaria tänään. Kahden tunnin jälkeen päätin ryhdistäytyä ja viedä sen kirjastoon. Istuttiin sinne lattialle lukemaan yks kirja ääneen. Sitten aloitettiin toista, mutta päätettiin mennä kotiin syömään kun tuli nälkä. Munakokkelin ja paahtoleivän jälkeen jatkettiin kirjaa. Päätin suomentamisen sijaan jatkaa kirjan loppuun englanniksi, ja sekös mut veikin mennessään: eläydyin rosvojoukon touhuihin aivan täysillä, karjahtelin ja puin nyrkkiä. Poika oli haltioissaan ja unohdin hetkeksi kaiken muun.

Huomasin, että sisälämpötila oli taas laskenut kylmäksi. Sanoin pojalle, että laitetaan takkaan tuli ja kääriydytään yhdessä viltin alle. Ehdotin joululauluja ja poika alkoi laulaa Joulupukki, joulupukkia. Sen jälkeen lauloin Joulupuu on rakennettu.

"Sanna, mikä on Jeesus?", poika kysyi.
Hämmennyin. Poikahan on näytellyt paimenta joulukuvaelmassa pari viikkoa sitten, eikä muista Jeesusta. Tai sitten kaksikielisyys vaikeutti homman hahmottamista.
"Kerronko sulle joulutarinan?"
"Joo, kello!" poika vastaa ja valmistautuu tarinaan. (Pojalla on r- ja s-vika, kuten tulette huomaamaan.)
Huomasin, etten enää muista jouluevankeliumin yksityiskohtia. Kerroin kuitenkin Joosefin ja Marian matkasta Beetlehemiin, lapsen syntymästä tallissa ja siitä, miten uuden kuninkaan syntymää juhlitaan joka vuosi joulukuussa. Poika täydensi kertomustani laulamalla jouluevankeliuminäytelmää varten harjoiteltuja lauluja, kuten Follow taht star ja Little donkey.

"Wait a minute, I think I have a book about baby Jesus. Let me just get it from my bedroom!" poika sanoi ja pyyhälsi yläkertaan.

Hetkeä myöhemmin hän ojensi minulle kaksi kirjaa. Ne olivat englanninkielisiä lasten kirjoja, joissa kerrottiin Raamatun kertomuksista hyvin yksinkertaisesti runsaiden kuvien kera. Poika istahti viereeni, kääriytyi takaisin viltin kätköihin ja pyysi minua aloittamaan aivan alusta.

Luin maailman luomisesta (minut tosin keskeytettiin useampaan otteeseen; "Who's Jumala? Is he God?"), Nooan arkista ja Abrahamiin päästyäni siirryimme joulukertomukseen. Sitten luimme muista kertomuksista, joista yhdessä mainittiin rukoileminen.

"Sanna, mitä on lukoilla?" poika kysyy.
"No rukoillessa laitetaan kädet ristiin, kato näin. Sitten voit sanoa ääneen tai ajatella jotain, ja Jumala kuulee sen. Voit sanoa, jos sua pelottaa, jos haluat pyytää jotain tai jos haluat vaikka kiittää jostakin", neuvoin pojalle ristien käteni.
"Voitko tinä lukoilla? Minä en ymmällä."

Pidin käteni ristissä. Halusin rukoilla sydämeni pohjasta hyvän lentosään puolesta, mutta tunsin kyynelten polttavan. Hengitykseni vapisi ja puristin luomeni kiinni.

"Rakas Jumala," aloitin, "päästä minut turvallisesti Suomeen. Aamen."

Kehotin poikaa yrittämään myös. Arvelin hänen kiittävän kaikista niistä leluista, joita hän oli edellisenä päivänä availlut joulupaketeistaan tai toivovan niitä yhä lisää. (Vietimme joulua brittiläisittäin jo etukäteen, sillä myös hostini ovat menossa Suomeen jouluksi.)

"Minä... minä haluan kiittää", poika sanoi haparoiden ja sivellen lattiamaton kukkakuviota.

"Lakas Jumala, kiitot kun loit hyvän maailman. Aamen."

Kaunein rukous, jonka olin kuunaan kuullut. Kyyneleet kirvelivät taas ja sanoin meneväni vessaan.

"Älä mene, pittaa housuun!" poika sanoi ja nauraa kikatti päälle. Ja pitkästä aikaa minäkin nauroin. Nauroin katketakseni ja nappasin pojan syliini. Hän ei painanut juurikaan mitään, mutta hän oli lämmin. Sitten päästin hänet juoksentelemaan ympäri olohuonetta yhä vain kikattaen.

Parin tunnin päästä puhelin soi. Langan toisessa päässä oli host momin äiti Suomesta. Hän kertoi Helsingin lumitilanteesta ja jouluvalmisteluista sekä olevansa huolissaan lennoistamme. Päivittelimme brittien surkeaa lumensietokykyä ja toivotimme toisillemme hyvää joulua. Sitten langan toiseen päähän tuli host pappa.

"Kuulin jo tuossa vieressä istuskellessani vähän näitä puheenaiheita, joten niitä tuskin tarvitsee toistaa... mutta varmaan sinua jännittää ne lennot?" pappa kysyy.

Ja tottakai me pajatimme niistä lennoista. Kysyin hänen mielipidettään sääennusteista, lentoyhtiöiden korvausvellollisuuksista peruutustapauksissa ja päivittelimme Heathrow'n kentän tilannetta.

"Mitenkäs siellä muuten menee? Miten poika voi?" pappa kysyy. Poika on hänelle erityisen tärkeä, sillä hän on ensimmäinen lapsenlapsi.

"Hyvin se voi, ei näytä kantavan huolta lumisateista vaan nauttii leikeistä ja tarinoista kuten aina ennenkin", vastaan haikeana. Voisinpa itsekin olla yhä huoletonna.

"Se on aika suloinen poika, eikö vain?"

"Kun tietäisitkin..." minä vastasin ja kerroin pojan rukouksesta.

Lopetettuani kertomukseni linjan toisessa päässä oli hiljaista. Olin itsekin hiljaa.

"Mä tiedän, munkin piti niellä kyyneliä..." selitin. Sitten menin vessaan, lukitsin oven ja kuuntelin, miten toisessa päässä pappa nyyhkytti.

En ollut koskaan tavannut pappaa, vaan olimme ainoastaan jutelleet puhelimessa pari kertaa aikaisemmin. Mutta siinä me olimme, kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä puhelimen molemmissa päissä, itkien häpeämättä, pidättelemättä.

Toisinaan sanoja ei tarvita selittämään tunteita, sillä ne kuulee äänestä tai näkee silmistä. Me kuulimme kaiken ainoastaan hiljaisuudesta.

"Sanothan... sanothan, että pappa odottaa täällä."

"Sanon, sanon, silläkin on sua ikävä. Näkisit miten se tanssahtelee, kun se muistaa että kohta lähdetään Suomeen."

Ja hiljaisuus puhui jälleen.



Oon priorisoinut tänään monia asioita. Mä en halua joululahjoja, en jouluruokaa, en rahaa. Mä haluan kotiin. Mä haluan mun rakkaiden syleilyyn enemmän kuin mitään muuta. Aivan sama, pääsenkö kotiin aattona vai joulupäivänä, mutta mä haluan vaan kotiin. Siellä on mun joulumaa.

"Kismittääkööö? Eikköö?"

Eilen menin Bhamiin moikkaan Steffiä viimeisen kerran ennen kotiinpaluuta. Olin menossa taas normaalia reittiä Barton-Lichfield-Bham-Hall Green, eka väli bussilla ja loput junilla. Bussin piti tulla kello 15.37. Noh, odotin bussia puoli tuntia pakkasessa. Kuulokkeet meni rikki; oikeasta kuulokkeesta ei kuulunut pihahdustakaan. Puolimatkassa Lichfieldiin Steffi laittoi viestiä et se on kotona vasta kahdeksan jälkeen. Kaikki oli huonosti ja sitten mua alkoi vielä pissattaa. Lichfieldin juna-asemalla menin sitten pahanhajuiseen yleiseen kopperoon, ja tottakai ne puolitoimivat kuulokkeet tippui sinne vessanpönttöön.

Mä harvoin kiroilen. Ja mä harvoin puhun itsekseni. Ja vielä harvemmin mä puhun itsekseni suomea täällä. Mutta eilen kiehui niin yli, että mä päästin höyryjä ulos kovaan ääneen - suomeksi. Vee vee vee vaan kävi, ja hyvältä tuntui!

Vaikeudethan eivät lopu tähän. Täällä on naurettavat kaks senttiä lunta, ja lentoja on peruttu vaikka kuinka. Erika lähti Bhamista Suomeen eilen, ja nyt se jumittaa Amsterdamissa. Sen piti olla kotona eilen.

Mä menen kotiin reittiä Bham-Frankfurt-HKI-Kemi, kaikki matkat lentäen. Tällä hetkellä mm. lennot Bhamista Frankfurtiin on peruttu. Ens viikolla sataa lisää, lisää, lisää lunta. Mä en tiedä enää, millon mä pääsen kotiin...

Mä oon odottanu syyskuusta asti sitä päivää, kun pääsen kotiin (hyvä etten tunteja laske) niin täytyy sanoa että kyllä se saatana riipii kun pari vaivaista lumihiutaletta tulee mun ja kodin väliin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Siinä teille kirosana, olkaa hyvä.

Toivon mukaan enää neljä päivää...

Pabdabdab

Mulla on päänsärkyä. Normaalisti mulla on päänsärkyä kerran vuodessa ja se on lievää, mutta nyt mulla on ollu päänsärkyä keskiviikkoillasta saakka. En kykene pitämään päätä ylösalaisin, kääntämään silmiä ääriasentoihin enkä yskimään tai aivastamaan ilman, että aivot tuntuu pamahtavan pitkin seiniä... Eilen se oli pahimmillaan, eikä särkylääkkeet tai parin tunnin päiväunetkaan auttaneet. Mua kismitti ihan kauheena, kun en päässyt joka torstaiseen joogaan eikä nettikään toiminut, että olisin voinut katsoa Salkkareita lääkkeeksi. Onneksi Minnalta ja Millalta tuli kirjeitä ja aarteita, nimittäin pari valokuvaa, lintu ja HaliCard. HALICARD!! Vähän huippu juttu, piristi!

Tänä aamuna vointi oli hippasen parempi ja luulin, että kipu olisi jo poissa. Kun sitten satuin aivastamaan, aivoissa räjähti taas. Perhana, mulla menee viikonloppu pilalle, jos tää ei lopu!! Tarkoitus ois mennä aupparikavereiden kans Broad Streetille bilettämään. Pliiiis pääkipu mene pois...

Ja kuten huomaatte, olen erittäin hehkeänä. Mulla himottais värjätä tukka, mutta en oikeen tiedä... juurikasvu on kaamea, mutta kukaan ei (muka) huomaa sitä. Sitä paitsi haluan samalla raitoja. Paras kaiketi odottaa, että pääsen kotitontille ja istuutumaan kampaajan tuoliin. Samalla vois leikata lyhyen mallin, ihan niinku vuosi sitten. Se oli ihana: niskasta lyhyt, edestä pitempi ja pisimmillään kiharat ylsivät olkapäille. Sitä odotellessa tyydyn vaan pitämään huolen mun kulmakarvojen ja ripsien värjäämisestä.

Mulla himottais ihan simona hakea co-opista Cadburyn Dairy milk chocolate buttonseja, ne on nimittäin aika hyviä... Jos tässä kipaisis hakeen sen ja sitten vaikka kirjastoon tsekkaamaan leffavalikoimaa niin avot, siinä oiskin sit mun perjantai-illan ohjelma jokaviikkoisen kylvyn jälkeen. I like! :)

Omppuposket toivottaa hyvää viikonloppua kaikille! :)

Edit: Ai niin PALJON ONNEA MINUN 16-VUOTIAALLE HÖPÖPIKKUSISKOLLE!! sydänsdänsydän