Viime lauantaina suuntasin tieni kohti Birminghamia heti aamusta. Menin eka Steffille, missä minä, Stef ja Meike juteltiin hetki tyttöjen tehdessä esitelmiä collegea varten. Lähdettiin sitten bussilla keskustaan, otettiin Erika messiin ja illalla palattiin Steffille ja valmistauduttiin salsailtamiin.
Muut tytöt oli tanssinu salsaa ennenkin ja hehkutti miten ihanaa se on. Saa kunnon treeniä, se on julmetun hauskaa ynnä muuta ynnä muuta. Noh, ei paha, mä ajattelin. Oon aina tykänny tanssia ja halunnut joskus kokeilla paritanssiakin, mutta kotikunnassani Jumalan Selän Takana ei oo oikeen ollut mahdollisuuksia saatika tanssista innostuneita poikia (
Keminmaa, korjatkaa jos oon väärässä!), joten olin nyt enemmän kuin valmis kokeilemaan.
Luulin alunperin, että tää party järjestettäis Brumissa Broad Streetillä, mutta tytöt kertoi et se onkin Coventryssä, n. 45 minuutin ajomatkan päässä Steffin luota. Matkaan lähdettiin navigaattorin ja Google mapsista tulostetun kartan avulla, joka tuntui näyttävän suoraan, suoraan, suoraan ja sitten yhden käännöksen jälkeen pieniä mutkia mutta muuten suoraan.
Autossa soi CD, jonka ostin Steffille joululahjaksi. Se sisälsi kuubalaista musiikkia, eli runsaasti salsaa ja muutenkin illan teemaan sopivia biisejä. Kaikki kihisi penkeissään ja huuteli
calientea ja hoilotti aina väliin jo aiemmin hehkuttamaani
Elvis Crespon Suavementea. Mulla oli ihan oikeesti semmonen olo, että oon ulkomailla. Tai no, ulkomaillahan tässä ollaan koko ajan, mutta jossain lämpimässä ja ihanassa paikassa!
Minä ja Erika matkalla Kuubaan!Kun oltiin ajettu vähän päälle puoli tuntia ja tehty se yksi käännös, alkoi meitä kaikkia vähän ihmetyttää: ajettiin hiekkatietä, jonka molemmin puolin avartui valtavat pellot. Taivas oli kirkastunut sadepilvistä ja miljoonat tähdet tuikkivat kauniisti. Tie oli kapea ja epätasainen ja epäilimme, ettei missään täyslandella, jota voisi helposti verrata vaikkapa Hirmulaan (
Kempo tietää), voi olla mitään isoja bileitä.
Noh, löydettiin lopulta "päätielle" ja ajettiin hiljaa etsien taloa numero 57A. Löysimme lopulta talon, jossa luki 57, mutta se oli paritalo ja se huusi koko olemuksellaan, että siellä ei salsata. Nähtiin myös yksi pieni punainen auto täynnä tyttöjä. Se ajoi meidän ohitse ihan yhtä hiljaa pariinkin otteeseen, joten päätettiin Meiken kanssa mennä kysymään niiltä, että onko nekin eksyksissä. Ennen tätä autoa luoksemme osui kuitenkin vanha pariskunta, joka neuvoi meille paikan oikean sijainnin. Ajettuamme pidemmälle löysimme sitten lopulta Coventryn urheiluhallille.
Ulos kantautui jo salsamusiikki, ja kipusimme raput yläkertaan nopeasti. Maksoimme ystävälliselle naiselle 10 £ sisäänpääsystä sekä partya edeltävästä tanssitunnista ja riensimme etsimään tuoleja, joille jättää takit.
Salissa oli hassut kouludiskomaiset valot ja iso tanssilattia, jolla edelliset ryhmät vielä harjoittelivat
ruedaa, piirissä pareittain tanssittavaa salsaa. Mä hihkuin ihastuksesta ääneen ja halusin äkkiä päästä itsekin tanssimaan. Odoteltiin noin vartti ja sitten päästiin toimeen!
Lämmittely meni multa täysin ohi, sillä en osannut askelia saatika nähnyt edessä tanssivan opettajan jalkoja muilta oppilailta. Aloittelijoiden tunnilla tilanne korjaantui, sillä meitä aloittelijoita ei ollut kauhean paljon ja opettaja oli tosi hyvä. Saatiin apua jos tarvittiin ja muutenkin opetus oli oikein selkeää, älyttömän hauskaa ja innostavaa. Olin myös iloinen, että ikärakenne näytti tosi laajalta, eikä paikalla ollut pelkästään keski-ikäisiä tai sitä vanhempia, vaan myös meidän ikäluokkaa.
Tunnin jälkeen alkoi party, jossa tarkoituksena on ottaa itselleen pari ja tanssia, ottaa seuraava pari ja tanssia sen kanssa ja toistaa tätä kuviota niin kauan, kunnes musiikki loppuu. Sain parikseni nuoren, ehkä mun ikäisen pojan, joka oli mun kanssa samalla aloittelijatunnilla. Se oli paras mies niistä aloittelijoista, ja meillä oli oikeen hauskaa.
Tanssin myös edistyneempienkin salsaajien kanssa. Heidän kanssaan huomasin, että se varsinainen oppiminen tapahtuukin siellä tanssilattialla, kun tanssii erilaisten tanssijoiden kanssa. Oli niin täysiä surkioita kuin huippulahjakkaita opettajia ja harrastelijoita. Oli kivaa myös tanssia samojen poikien/miesten kanssa aina uudelleen muutaman biisin välein, sillä siinä huomasi heti, miten molemmat on kehittyneet.
Välillä tanssilattian valtasivat kaksi kolumbialaista ammattitanssijaa, jotka tanssi meille kaksi numeroa semmosta tositosinopeaa salsaa. Niiden jalkatyö oli uskomatonta ja nostot sai mut haukkomaan henkeä ja kirkumaan. Erika vannoi, että jonain päivänä se tanssii aivan yhtä hyvin. Mä voin ehkä vain haaveilla, mutta aion päästä edes viidennekseen siitä osaamisesta! :D
Me kaikki tanssittiin jalkamme kipeiksi ja lähdettiin ajamaan kotiin puoli kahden maissa. Mulle tuosta illasta jäi mieleen punertava valaistus, onnellinen tunnelma ja rytmi. Se on edelleen mun jaloissa. Se musiikki jäi muhun. Ihan hullu tunne, sillä oon kuunnellut lattarimusiikkia jo koko alkaneen viikon. Siitä ei vaan pääse irti, se on tehnyt jo juuret.
Tarkistin jo, että onko Oulussa vastaavia partyja. On siellä. Mut tullaan näkemään siellä useammin kuin kerran, voin luvata!!
Mun tytöt :)
