Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. helmikuuta 2014

Perushommia!

Otin tälle vuodelle ensimmäiseksi sivuaineekseni kuviksen. Muistan, kun fuksivuonna monialaisten opinnoissa yksi opettajista kertoi, että kuviksen sivuaine on mm. paras ja että vuoden aikana tehdään kaksi ekskua, joista toinen Tallinnaan ja toinen viikonlopuksi Hailuotoon maalamaan akvarelleja.

"You had me at eksku, meikähän tullee!"

 photo show_zps22dae756.jpg
Plastisen sommittelun töiden tarkastelua

Ja kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että tein oikean valinnan. Elämänlaatuni on parantunut, kun olen saanut luoda, ideoida, hullutella ja oppia. Huippuja kamujakin on tullut ajan mittaan. Parasta on, kun huomaa kehittyneensä ja ihan oikeasti jopa osaavansa.

 photo ellaumlin_zpsa3d49b80.jpg
Outo elläin ja sen äiti




Ajattelin, että alkaisin postata tänne muutamia kuvia mun onnistuneimmista töistä. Pitää ottaa paljon kuvia moista operaatiota varten. Palaillaan kun muistikortille on tallentunut jotain!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Я очень рад, ведь я, наконец, возвращаюсь домой

Miten musta tuntuu, että nyt meidän kvantitatiivisen peruskurssin vetäjä **ttuilee nyt päin meidän opiskelijaraukkojen naamoja... Äheltää pähelletään menemään SPSS:n ihmemaailmassa Cronbachin alfoja ja muita mahtavia lukuja laskien ymmärtämättä niistä yhtään mitään. Se nauraa varmaan olemattomaan partaansa ja pitää meitä tulevia kansankynttilöitä varmaan lähinnä semmoisina säälittävinä paristolla toimivina feikkituikkuina.


Kattokaa nyt meidän kurssikirjaakin. Näettekö te muka tuossa kannessa nollia ja ykkösiä?


Mulla soi pääsä jostain kumman syystä tuota kuvaa kattoessani tämä biisi:


Onneks tehtiin Mirkun kanssa vähintääkin huipputieteellinen teksti tutkimuksen reliabiliteetista ja validiteetista ja palkittiin ittemme ruhtinaallisesti Kauppuri 5:n hamppareilla. Teki hyvää, varsinkin kun autopaikkaakin sai etsiä sen 30 minuuttia (sekin löytyi ydinkeskustan sijaan mun kotikadulta...) höhöö.

Juuh. Hyviä mummontappokelejä itse kullekin säädylle, meikä aikoo oikeasti laskea nyt yhden Cronbachin alfan. Toivottakaa onnea!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Thedragonslayer666 vs. maailma

Osallistuin tänään Luova luokka -seminaariin kuvisen sivuaineen puolesta. Siellä käsiteltiin elokuvien, animaatioiden ja dokumenttien käyttöä ja tekemistä koulumaailmassa. Opin ihan hirveesti kaikkee uutta ja meillä oli tosi hauskaa siellä, kun katsottiin animaatioita ja leffoja ja saatiin jopa itse tehdä lyhyitä pätkiä. Luennoitsijat oli ihan hirmusen päteviä, muun muassa Keltaisen kirahvin luonut Antonia Ringbom kertoi meille animaatioiden tekemisestä lasten kanssa. Olin koko hänen settinsä ajan ajatellut Keltaista kirahvia ja hihkuin ilosta, kun näin hänen nostavan kirahvikäsinuken ja kertovan, että hän on luonut tämän hahmon, jonka minäkin muistan lapsuudesta.

 photo muistiin_zps20c8a785.jpg
Luentomuistiinpanoja... krhm.

 photo thaumatrooppi_zps7d2a42e4.jpg
Essin tekemä thaumatrooppi, eiks oo söpö!


Vahvimmin mieleen jäi kuitenkin Aalto-yliopistossa elokuvaohjaajaksi opiskeleva Aleksi Delikouras ja hänen esityksensä. Delikouras kertoi inspiroivan tarinansa tiestään elokuvaohjaajan opintoihin sekä siitä, miten Youtube on kehittänyt häntä elokuvantekijänä. Esimerkkinä Delikouras näytti meille erilaisia tubeen lataamiaan videoita, ja niistä ällistyttävimmät olivat NÖRTTI-dokumenttipätkät. Ne kertovat Thedragonslayer666-nickiä käyttävästä pojasta, joka pelaa, pelaa ja vihaa. Ja sitten taas pelaa.

NÖRTTI-dokkarit olivat aivan äärimmäisen mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä. Niissä on päästy hyvin lähelle niin äärimmäistä ja henkilökohtaista ilmiötä erittäin mielenkiintoisista näkökulmista. Videon tekijä ei kommentoi kuvaamaansa, vaan kokonaiskuva muodostuu Thedragonslayer666:n ja hänen lähipiirinsä kanssakäymisestä sekä heidän haastatteluistaan. Parasta on näkökulmien välinen ristiriita.

En selitä nyt enempää, katsokaa ite. Pätkät on pitkiä, jos ajatellaan tavallisimpien Youtube-pätkien mittaa, mutta ottakaa aikaa, kattokaa nää ja miettikää. 




Tässä on osuttu nyt johonkin mielettömän suureen ja ajankohtaseen. Tää on aivan mieletön keskustelun- ja silmienavaaja. Tekeekö sulla mieli olla nyt koneella? Mulla ei. Mulla on itse asiassa tosi paha olo. Ja surullinen. Seminaarissa me naurettiin ja ällisteltiin ääneen; onhan Thedragonslayer666 ihan uskomaton tyyppi, puhuessaankin kuulostaa ihan Ville Myllyrinteeltä. Tarina on kaikessa räikeydessään ja stereotypioineen hyvinkin koominen. Yksin kotona rauhassa kattoessani mua ahdistaa ihan julmetusti. 

Delikouras on kirjoittanut samasta tyypistä kirjan ja tekee parhaillaan toista osaa. Youtube-videoita on katsottu satoja tuhansia kertoja ja niitä mitä luultavimmin katsotaan lisää. Toivoisin, että näistä opitaan jotain. Jotain, mikä veis tätä maailmaa parempaan suuntaan.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Lokikirja

Mä lähden kohta käveleen bussipysäkille, mistä meidän kuvisporukka starttaa Tallinnaan JA Helsinkiin ekskursiolle. Oon aivan mielettömän innoissani, tää on yks tämän syksyn kohokohdista, joita oon oottanu tosi paljon! Tiedossa on vierailuja eri taidemuseoihin niin Tallinnassa kuin Helsingissäkin, kirkkoja, arkkitehtuuria ja ehkä jopa vähän shoppailuakin...!

Mua kuitenkin kammoksuttaa se laiva vähän. En koe olevani klaustofobinen, mutta ajatus siitä ikkunattomasta hytistä vedenrajan alapuolella ahdistaa. Pitänee käydä Taxfreessa. Hajuvettä ajattelin hankkia. Ehkä myös jotain muuta alkoholipitoista.

Ekskuohjelmaan oli opettajat kirjoittaneet laivan kohdalle, että "jotkut jopa nukkuvat laivassa". Jaa. Eihän tässä oo ku viis tuntia nukuttu viime yönä. Challenge accepted!

maanantai 30. syyskuuta 2013

When September ends

Oon aina jotenki inhonnu tuota otsikossakin vilahtavaa kappaletta. Ei vaan kerta kaikkiaan kolahda minulle. Syyskuu sen sijaan kolahti, siihen on mahtunut paljon kaikkea kivaa! Olen kuluneen kuukauden aikana muun muassa

  • Pessyt ikkunat (mitä ei muuten varmaan ollut yksikään aiempi asukas tehnyt viimeiseen viiteen vuoteen, sen verran paskasta oli!)
 photo wecandoit_zpsbf49b21a.jpg
...ja jotta ikkunanpesu olisi miellyttävämpi askare, asustin itseni tilanteeseen sopivasti. 

  • Ihaillut syksyn värejä niinä aamuina, kun olen pyöräillyt kouluun
  • Tehnyt kovasti töitä
  • Heppaillut pitkästä aikaa Minnan kanssa
 photo letti_zps6518bf37.jpg

  • Pyörähtänyt kaksissa haalaribileissä
  • Inspiroitunut vaatteista (olen alkanut jopa visioida erilaisia toiveasuja... en olisi ikinä uskonut tätä kaksi vuotta sitten)
 photo glow_zpsaab2f36c.jpg
Kuvassa Zarasta elokuussa ostamani t-paita. ♥

  • Alkanut työstää kandiaihetta (ohjaaja sanoi, että asiasta ääneen puhuminen saa prosessin tuntumaan todemmalta ja helpottaa alkuun pääsyä - odottelen ensioireita)
  • Rakastunut sivuaineeseeni ja piirtänyt koululla vielä kuuden-seitsemän aikaan illalla luentojen jälkeen
 photo DSC07712_zpsfd38ab0d.jpg
Kopio Frida Kahlon eräästä omakuvasta, tarkoituksena oli 
harjoitella valöörien piirtämistä. Tässä kuvassa työ on kesken, 
mutta nyt se taitaa olla jo valmis.

Jeppis jepulis, tulkoon seuraavaksi siis lokakuu kuvisexcursioineen ja syyslomineen, minä odotan jo malttamattomana!

torstai 22. elokuuta 2013

Ain't nobody got time for that...

...totesin lukiessani sähköpostia, jota olin odottanut jo kuukauden päivät: kuviksen sivuaineen info pidetäänkin 27.8. klo 12:30 korkeassa kuvisluokassa. Juuh, menin jo viime viikolla ostamaan junaliput Turkuun ja takaisin, joten tuohon aikaan olen jossain ihan muualla kuin Oulun yliopistolla!

Milla oli täällä pari yötä ja me tyttöiltiin kovasti: shoppailtiin, syötiin sushia ja treenattiin salilla ittemme kipeeks. Niin ja tehtiin me pari haastevideota, odotan innolla lopputulosta! Mitähän niistä pätkistä saa koottua, huhhuh...

Olin tänään töissä hirveän energinen, joten iltavuoro meni ohi hyvin ripeästi. Olin niin levännyt ja virkistynyt ystäväni seurasta. Ehkä takaraivossa paukutti ajatukset a) ja b), joista a) edustaa 20 h/vko työsopparin loppua ja b) matkaa Turkuun murun kainaloon. Matka starttaa huomenna heti työvuoron jälkeen, jihuu!!!! Tiedossa olisi ainakin anoppilassa käyntiä, kirppareita, kylpylää sekä mahdollisesti brunssia ja messuja. Jos vaikka Johannakin lähtis mun kanssa kahvitteleen keskustaan... jepjep, hyvät on suunnitelmat!

Nyt pitäis malttaa mennä nukkumaan, sillä huomenna pitää herätä aikaisin, jotta ehdin ajoissa töihin kaikkine kimpsuineni ja kampsuineni. Kompsutkin on pakattuna, joten tehtävä on haastava. Nukkumaan siis!

kuva: we♥it

P.S. Mulla on tuuletin. Arvatkaa, kuka nukkuu ens yön hyvin?

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Jes!

 photo ikkuna_zps12c01460.jpg

Kuva on aika melankolisen oloinen, mutta fiilikset ei suinkaan ole sellaiset. Päin vastoin, oon ikionnellinen tuosta vesisateesta! Se sulattaa lumet ekstranopeasti. Ei ole kylmä. Sulava maa tuoksuu. Ja saa pitää kumppareita hyvällä syyllä.

Historian tentti meni luovaksi kirjoittamiseksi, mutta varmaan se menee läpi. Puheviestinnässä puhe-esitys meni aivan nappiin, oon siitä tosi iloinen. Välillä on tuntunut, että alisuoritan, mutta ei aina voi olla älyttömän skarppina. Hyvin mä hommani hoidan kuitenkin. Nyt nautitaan vesisateesta ja odotellaan innolla kevättä. 

Nii ja huomenna ja perjantaina tiedossa sijaisopeilua kahden vuoden tauon jälkeen, JESJESJES!!! Tiedossa vieläpä ekaluokkalaisia... aw :3

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Än yy tee NYT

LomalomalomalomalomalomaLOMA!! Sain juuri kirjoitettua mun 10-sivuisen, akateemistakin akateemisemmän ja tieteellisimmän harjoitteluraportin mitä tämmönen tuskaisesti loman tarpeessa oleva opiskelija voi päivän (tai kolmen) sisällä aikaan saada. Nyt saa naattia, huraa huraa!

Loppuviikon aikana aion mm.

- Nauttia pitkistä yöunista
- Olla hellun kainalossa ♥
- Maistaa hellun kans jokaista uutta Ben & Jerry's -makua
- Käydä varjolähiökierroksella = pubeja tiiossa
- Vierailla Raumalla
- Olla ajattelematta yhtään mitään koulujuttuja!!

Kuva täältä

tiistai 26. helmikuuta 2013

Sorvataan taas!

Hoihoii kaikille teille, jotka eivät ole vielä luovuttaneet tämän blogipahasen seuraamisen suhteen! Takana on tosiaan viiden viikon harjoittelujakso, joka oli aivan huikean hyvä satsi opettamista, hammasten kiristelyä ja oppimistakin. Vaikka ne lapset välillä aivan kamalia olikin, ehdin kiintyä niihin niin, että kahden tytön laulaessa läksiäislaulua pillahdin salaa itkuun luokan nurkassa. Onneksi siinä nurkassa oli myös toinen harjoittelukaveri, samassa mielentilassa hänkin. Pitää alkaa siis skarppaileen tulevaisuutta varten, tai olen maailman noloin ope jokaisena kevätjuhlapäivänä...

Eilen palattiin yliopistolle klo 10:15 kuulemaan, että päivän ainoa luento on peruttu. Sen jälkeen siirryin pianoluokkaan, mutta nuotit tippui seinän ja pianon väliin. Palasin kotiin kirjoittamaan harjoitteluraporttia ja sportfoliota, kumpainenkin tulee olemaan paskin yliopistoteksti, joita olen tähän mennessä aikaan saanut.


Olen kuitenki päättänyt, etten stressaa moisista. Kandi tulee ens vuonna, ehdin siis vielä harjaantua. Ja ehkä tääkin lukko johtuu tuosta harjoittelusta ja siitä, miten käytännönläheistä hommaa se loppujen lopuksi oli.

Onnellinen olen kuiten. Syitä on monia, ja yksi niistä on tämä uusi koti. Täällä on rauhallista (vaikka tänne toisinaan naapureiden huutoriitely ja äänekäs sovinnonteko kantautuvatkin) ja kaunista. Ja kaikki on omaa. Toinen on yhä enemmän ja enemmän paistava aurinko, jonka säteet pääsevät tänne minunkin kämppään bailaamaan ihan toden teolla. On ihanaa herätä auringonpaisteeseen! Kolmas on tuleva loma ja tuleva reissu Keminmaahan ja Turkuun.

Kiitos ja anteeks, tajusin juuri et oon kirjoittanu viimeks tasan kuukausi sitten. Katotaan, millon seuraavaks kirjoitan. Silloin vois olla messissä myös kuvia mun uudesta kodista! :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tammikuu

Aloitin viikko sitten työharjoittelun ja musta tuntuu, että tää viikonloppu on ollu aivan liian lyhyt. Päivät on pitkiä, luokka haastava ja muutto painaa ankarasti päälle. Aloitin tänään Jaken juna-asemalle saateltuani pakkaamisen ja oon ihan ymmälläni, miten yllättävän paljon kampetta tämäkin 17 neliön huone on onnistunut yhden ja puolen vuoden aikana nielemään!

Photobucket
1. Kävin ennen harjoittelua paljon baareissa ja pidin hauskaa kavereiden kans. 2. Anriikalla ja Hennalla oli yhteissyndet, joita juhlittiin moneen otteeseen. Tein niille hurjan hienon kortin :D
3. Tein Anriikan kanssa sushia - liikaa. Onneks kavereille maistui! 4. Ostin itselleni Glitteristä kauakorukellon, jonka kansi aukeaa. Arvatkaa, miten teatraalisesti otan tuon esiin ku joku kysyy kelloa... 

Harmittaa, kun ne oo ehtiny kirjottaa tänne juuri mitään. Oon vaan yksinkertaisesti niin kiireinen ja työntäyteinen. Tässä kuvakollaasia lisätessäni jouduin hetken miettimään, miten sen yleensä teen - olin unohtanut. :D 

Ens viikolla olis tarkoitus pitää yhteensä 6 x 45 min tunteja pareittain, saada niihin ohjausta, seurata kaikkiin pohjatunnit plus kolme muuta parituntia muilta luokilta. Ai niin ja ainedidaktikon ohjaus. Niin ja suunnitella tulevia yksin pidettäviä tunteja (äikkä, tekstiili ja uskonto, täältä tullaan...) mahdollisimman pitkälle. Torstaina saan toivon mukaan uuteen kämppään avaimet ja aloitan muutto-operaation pyyhkimällä edellisen asukkaan tomut pois nurkista sekä raijaamalla sitikalla ekat lastit irtaimistoa. Uusi elämä, täältä mää tuun kunhan kerkiän!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Vihdoinkin rauhaa

Photobucket

Hei lukijani, tässä on aikatauluni. 

Photobucket

Tässä puolestaan ovat herkut, joilla palkitsin itseni eilen, kun rökitin kuluneen viikon aikana aikataulussani kolmen ylimmäisen deadlinen lisäksi fysiikka-kemian ryhmätyön esityksen sekä liikunnan tentin.

On ollut ihanaa, kun ei oo tavinnut tehdä oikeastaan mitään järkevää. Sen sijaan oon syönyt hyvin, tavannut ystäviä, skypettänyt ja nukkunut. Tänään menen Essin kans hullareille! En oo käynyt tänä vuonna, mutta voisin mennä tsekkaamaan meininkiä vähäsen. Jos jotain ostan niin ehkä Brunbergin suukkoja... 

Ihanaa sunnuntaita! ♥

P.S. mulla on otettuna kuvia vähän vaikka mistä, voisin laittaa teille ajastettuna muutamia tulevalle viikolle (;
P.P.S. hiuspostausprojekti on aloitettu! Siihen vaan pitää ottaa ihan sikana kuvia, eikä niitä voi ottaa kaikkia yhden päivän aikana, so be patient and stay tuned... 

perjantai 5. lokakuuta 2012

Luovuus - tervetuloa

Tervetullut on ollut syksy kaikkine väreineen ja tuoksuineen, sateineenkin joskus. Huokailen ja haahuilen, kun vaahterat hehkuu nelivärisinä sinistä taivasta vasten. Halusin tuoda kaikki ne värit tänne kotiinkin, tässä tuloksia:

Photobucket

Photobucket
Lehdet syksyllä - maailman kaunein asia. Toin niitä pussikaupalla kotiin, kuivasin suurimman osan ja loput laitoin ympäriinsä koristamaan mun huonetta kaikessa luonnollisessa komeudessaan. Ihania, eikö? Miinuksena mainittakoon seuraavana aamuna lipastolla selällään maanneet kirvat, mutta ne sai siivottua pois.

Photobucket
Joku saa huomenna paketin...!


Photobucket
Koulussa alkoi koulugrafiikka. Se on ollut terapiaa, kun on saanut käsitellä ajatuksia ja tunteita jollain luovalla tavalla. Mä niin valitsen kuviksen sivuaineeks...

Näin Anriikan luona syksyn lehdistä tehdyn ihanan askartelun, tässä gif mun vastaavasta tuotoksesta:


Tarvitset siis
- Lasipurkin
- Decoupage-lakkaa ja tasapäisen siveltimen (Sinooperista, yhteensä n. 10 €)
- Lehtiä, joita on kuivattu tai sitten ei. Kuivatut ja hyvin litistyneet on helppo saada lasiin kiinni

Ensin sivelet ohuen kerroksen lakkaa lasin pintaan. Sitten laita lakan päälle lehti ja anna sen kuivua siihen kiinni ennen seuraavan lakkakerroksen laittamista. Kun purkki on mielestäsi tarpeeksi koristeltu, lakkaa purkki vielä kerran tai kaksi ihan kauttaaltaan. Kun teos on kuivunut, laita sisälle tuikut palamaan ja nauti ihanasta väriloistosta!

Multa toivottiin tukka-aiheista postausta. Teen sen mielelläni kunhan kerkeän, nyt tää lokakuu on vaan täynnä deadlineja kouluhommien suhteen. Koulupäivätkin on vaihtelevia: eilen oli kymmenen tuntia luentoja ja harjoituksia, minkä jälkeen kirjoitin vielä noin kaks tuntia luentopäiväkirjaa. Oisko viikonlopun paikka? On. Ihanaa viikonloppua kaikille ♥

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

HC

Oon tehnyt tänään ihan sikana koulutöitä ja nyt tuntuu, että voin taas hengittää. Tehtiin Marikan kans neljä tuntia kasvatussosiologian tenttiin vastauksia ja nyt tuntuu, että mä näytän sille kurssille närhen munat. Menee harmaan kiven läpi.

Elämänvoimaa ja menestyksen tunnetta kuvaa varmaan tänään valmistuneen kuvistyön värit:

Photobucket

torstai 23. helmikuuta 2012

Hyvä päivä

Tämä viikko on ollut täynnä hyviä päiviä, ja tänään oli jälleen yksi sellainen. Osasin herätä jo puoli seitsemältä (viimeinen kuukausi on mennyt melko lailla klo 10.15 alkavilla luennoilla tai sitten vapaapäivillä, siksi aikainen herätys oli iso juttu), meikki onnistui, laitoin kivat korvikset ja tunsin oloni kovin pirteäksi, värikkääksi ja ihan vallan nätiksikin.

Photobucket
Epätoivoinen ajastinkuvanottoyritys - ehkä joskus opin.

Koulussa oli tiedossa ensin keramiikkaa neljä tuntia ja sitten musiikkia muutama tunti laulun, säestsysharjoitusten ja pianotuntien merkeissä.

Photobucket

Pääsin ekaa kertaa elämässäni kokeilemaan dreijaamista ja se oli aivan mielettömän jännää! Ensin se savimöykky piti paiskata kiinni drejaan, sitten siirtää keskelle drejaa ja sitten muotoilla. Se muotoilu ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin; luonnoksissa oli kaunis karahvi ja pyöreä maljakko, mutta luonnokset jäivät lähinnä kauniiksi ajatukseksi taitojen puuttuessa. Noh, ehkä jos ton kuviksen otan sivuaineeksi ja harjoittelen, osaisin tehdä moisen.

Photobucket
Essi dreijaa

Photobucket

Illalla mentiin sitten porukalla Marikan luo Tupperware-kutsuille. Ostopakkoa ei ollut, mutta koska olen tähän mennessä kuorinut vihannekset juustohöylää käyttäen, sallin itselleni laadukkaan kuorimaveitsen. Niin ja kolme mehujäämuottia. Oon haaveillu sellasista lapsesta saakka, ja nyt päätin Mirkun kans ostaa puoliksi kuuden kappaleen setin. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan jugurtin, kokiksen ja appelsiini-mangomehun jäädyttämistä.... Sain myös arvonnassa yhden juomapullon sekä vieraslahjaksi eväsrasian. Kaupan päälle tuli maailman paras seura ja Marikan kokkaukset. Tosiaan, jos eräs Marika kutsuu teidät Tuppereille, niin kannattaa mennä: se leipoo maailman parasta mielenterveyskakkua aka mutakakkua ja tekee ihanaa lämminsavulohitahnaa patongin päälle ja ja ja...

Että semmosta. Loppuun vielä kuva Alposta. Se sanoi syksyllä, ettei osaa poseerata, mutta me ollaan niin kovia ottaan kuvia koulussa, että Alpostakin on kouliintunut varsin salonkikelpoinen malli:

Photobucket

Huomatkaa Alpon viitta, joka on sen omaa käsialaa.

P.S. Mun luokkakaverini Mirkku eli Ero-Mire eli Mymme eli Mirva on alkanut pitää blogia kaverinsa Even kanssa, käykää katsomassa! :))