Otin alle ihanat turkoosit conssit kuivan asvaltin
ja aurinkoisen päivän kunniaksi sekä kilpuri-Nopsan.
Menin ensin Instrumentariumille kiristyttämään ruuveja - en siis kandin löysyttämästä päästäni vaan silmälaseistani, sillä toinen sanka heilui uhkaavasti. Siihen vaihdettiin ruuvi ja minä vaihdoin rakennusta. Nyt olen vakuuttanut itseni, kotini ja matkatavarani. Let's rymytään, ou jee!
Päässä killuva huivi on kirppislöytö, kaulaan kiedottu tuli mukaan Glitteristä 11,90 € hintaan.
(Ja siis nää tuli ihan väkisin mun mukaan, vaikka kuinka koitin estellä...!)
Yritin siinä keskustassa pyöriessäni löytää uusia bikineitä tulevaa kesää varten, mutta löydökset olivat tällä kertaa heikonlaiset. Noh, myöhemmin koitamma uudelleen. Sen sijaan mukaan tarttui keväinen ohut neuletakki Vilalta sekä kaksi hurmaavaa kaulahuivia. :3
Tässä vaiheessa kello käy jo puoli kahta ja mulla on kiljuva nälkä. Mintun kautta yliopistolle tulostamaan sitä kandia, sitten saman tien bussi keskustaan. Kahvihammasta kolotti ja pysähdyin Kofeiinikomppanialla/ Cafe Krudassa pressokupposella ja aijai kun teki hyvvää! Sitten piti kääntää kilpurin nokka kohti kirjastoa, missä mua varten odotti kaksi kirjaa sekä maksut niistä (ja karhulaskuista, ahemm).
Kirjastossa odotti niiden opusten lisäksi yksi maailman siisteimmistä jutuista, nimittäin Myllytullin koulun kuvisluokka 6 A:n näyttely Ilon pisaroita. Mun oli tarkoitus vaan piipahtaa näyttelyssä, mutta innostuin siitä niin, että vietin hetken jokaisen työn äärellä ja kirjoitin jokaiselle taiteilijalle kommentit heidän portfoioihinsa. Halusin sanoa muutakin kuin "kiva työ" ja paneuduin hommaan kunnolla. Siinä vierähtikin kaksi tuntia, ja siinä lomassa tuli myös juteltua hyvien tyyppien kanssa. Kerrassaan ihana taide-elämys, suosittelen kaikille vierailua tuossa näyttelyssä!
Kirjaston jälkeen otin määränpääksi sairaalan ja lähdin kattomaan enon vointia. Siinä juotiin tuliaisiksi viemät pullolliset coccolaa ja raatattiin tunnin mittainen tovi. Silloin tajusin, että kello tosiaan on helkkarin paljon ja etten ole syönyt lounaan jälkeen murustakaan (mitä en muuten vieläkään, kello 20:05 mennessä tehnyt!!) ja lähdin kotiin. Kotona aloin kuvailla kaikkea hömpänpömppää ja blogihörhöillä onnellisuushormonihuuruissa. Otin myös paskan taidekuvan naapuritalon katosta ja auringonlaskusta, nauttikaa siitä. Minä nautin laatuseurasta Facebookissa ja muokkaan vielä vähän lisää kuvia. Moikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti