Näytetään tekstit, joissa on tunniste lempparit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lempparit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Valletta

Tänään herättiin tavallista myöhempään, sillä meillä oli ihka ensimmäinen vapaapäivä (!!). Päätettiin viettää se Maltan pääkaupungissa Vallettassa kierrellen ja shoppaillen. Varustauduttiin päivään aurinkorasvalla ja -laseilla, vesipulloilla ja kunnollisilla lenkkareilla. Tarvinneeko mainitakaan, että lompakko oli tunnetusti täynnä rahaa.

Matka alkoi bussilla Slieman kautta. Otimme sieltä lautan, sillä bussikyyti olisi kestänyt hirmuisen kauan, sillä se kulkee mutkittelevaa rantaviivaa pitkin. Lauttamatka kesti viitisen minuuttia ja maksoi vaivaiset 1,50 € suuntaansa.

Lautta rantautui Vallettan juurelle, mistä lähdimme kiipustamaan kohti keskustaa. Matka taittui hitaasti, sillä Valletta on täynnä hirmuisen jyrkkiä mäkiä. Lisäksi kadut olivat kapeita, joten liikkuminen isoissa ihmismassoissa ja vilkkaassa liikenteessä on hidasta.

Valletta Slieman rannalta katsottuna

Ensimmäiseksi etsimme turisti-infon hakeaksemme karttoja ja esitteitä. Sitten aloitimme katujen kävelemisen edestakaisin, poikkesimme varmaankin kaikissa vaatekaupoissa (tätä aktiviteettia helpotti huomattavasti se, että mun pankkikortti saapui tänne toissapäivänä, jipii!). Ehkä se shoppailu oli vähän liiankin helppoa, rahaa meni nimittäin aika paljon... :3


Puolen päivän aikaan etsimme sopivaa syömäpaikkaa lounaalle ja satuimme kävelemään ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevan Piadina Caffen ohi. Ihmettelimme, kun alueella oli niin hiljaista ja rauhallista ja kadun reunamille aseteltujen pienten pöytien ääressä istuvat ihmiset näyttivät niin seesteisiltä ja tyytyväisiltä. Palasimme taaksepäin muutaman askeleen ja kohta mekin olimme naamat Naantalin aurinkoina: leveästi hymyilevä tarjoilija toi eteemme maailman herkullisimmat täytetyt focacciat, pepsit ja caffe macchiatot. Ei siinä voinut kuin naattia silmät kiinni ja mutustaa menemään. Ja olisittepa nähneet sen tarjoilijan hymyn, kun annettiin sille hieman tippiä... Suosittelen tätä kaikille, jotka Vallettaan poikkeavat! Huomattiin myös, että Travel Advisorkin on huomannut tämän minikokoisen kuppilan ja antanut sille tunnustusta. :)





Onnelliset

Shoppailun lomassa vierailtiin myös National Libraryssa. Sisällä ei saanut kuvata, mutta kokemus oli upea ja koko komeus tallettui verkkokalvoille. Lukusali oli valtava ja täynnä korkeita, tummasta puusta tehtyjä kirjahyllyjä, jotka olivat täynnä vanhoja ja raihnaisia kirjoja. Salia kiersi pieni parvi, jonka mustien takorautakaiteiden takana komeili lisää hyllyjä ja opuksia. Salista oli rajattu tutkijoille oma osionsa, missä he kääntelivät niiden vanhojen kirjojen hauraita lehtiä lukulamppujen valossa. Sielläpä me Oulun tytöt katseltiin huuli pyöreänä sitä kirjapaljoutta ja kauneutta.

  
National Library

Päivän kruunasi yksi hienoimmista hetkistä, josta ei myöskään ole kuvaa. Kävelimme nimittäin kohti rantaa ja lauttasatamaa ja ohitimme Carmelite churchin, jonka edustalle oli parkeerattu jono autoja. Kirkon edustalla seisoi paljon ihmisiä ja portailla kaunis valkoiseen huntuun pukeutunut morsian. Morsiamen ympärillä hääräsi kaksi morsiusneitoa huntua ja kukkakimppua asetellen. Morsian näytti hermostuneelta ja vakavalta, mutta erittäin kauniilta. Sisällä kirkossa penkkirivit olivat täynnä vieraita ja sivuovien luona sivullisia seurasi seremonian alkuvalmisteluja. (Meillä kirkkoon ei ollut asiaa, sillä vaatetuksemme ei ollut tarpeeksi säädyllinen.) Yhtäkkiä kirkon sisältä kuului kaunista klassista laulua ja morsian aloitti hitaan kävelynsä kohti alttaria koristeellisen katon alla. Minä ja Mirva katsottiin tuota näkyä suoraan keskikäytävän kohdalta kadun toiselta puolelta ja minä itkin vähän. Se oli niin kaunista.

Päivä oli kerta kaikkiaan erittäin onnistunut ja ikimuistoinen. Päätimme palata Vallettaan ensi viikon perjantaina säädyllisissä kamppeissa ja kiertää lisää nähtävyyksiä ja illan päätteeksi käydä hienossa pizzeriassa. On hassua, että vaikka Valletta on hirmuisen pieni kaupunki, emme silti nähneet kaikkea yhden pitkän päivän aikana. Onneksi me ollaan täällä vielä viisi viikkoa, vielä on käymättä sisarsaaret Comino ja Gozo sekä Sisilia ja monet nähtävyyden ja hiekkarannat ja ja ja...

No niin, kello on jo vaikka ja mitä ja mun pitää mennä pesemään kaupungin tomut pois. Huomenna suunnataan saaren etelänokkaan hiekkarannalle koko päiväksi, jipii! Hyvää yötä!


maanantai 26. toukokuuta 2014

Akvarellileiri Hailuodossa

Viime lauantaina palasin todellisuuteen kolmen päivän saaristohurmoksen jälkeen. Meri-ilma, aurinko ja maalaaminen hoiti ja helli sielua, hyvästä seurasta nyt puhumattakaan! Kärsin aiemmin massiivisista päänsäryistä, mutta en enää. Sisällä palaa, kun oon oppinut jotain ja tehnyt jotain ihan mielettömän mahtavaa.

 photo pullot_zpsd6c66490.jpg
Torstain ekat maalaussessiot ja Iloiset Joonat

 photo kypsaumlri_zps2f07d847.jpg
Yks teki kypsäriä näissä olosuhteissa. Setit makkeimmillaan!

 photo matkaan_zps65fedd90.jpg
Matkalla Korkeaan Suninkariin

 photo meri_zpsabb81bfe.jpg
Aallot ♥

 photo moumlksi_zpsaa43b7c5.jpg

 photo taiteilut_zps0aceb42f.jpg

 photo akva1_zpsaabef293.jpg

 photo akva2_zps28098c6f.jpg

Kattelen noita maalauksia päivittäin pitkiä aikoja. Tuntuu mielettömältä, että sain ne todella aikaan ihan itte, vieläpä hurjissa sääolosuhteissa (lämpötila +7, tuuli 12 m/s). Mantereella ihmiset hillui bikineissä, me maalattiin toppahousut päällä! :D 

Tuntuu haikealta sekä hurjan hyvältä. Parhaimpia aikoja ja opintoja on nyt takana ja kesä alkoi räjähtäen. Olo on hurjan onnellinen. Odotan tulevaa kesää tosi toiveikkaana, en malttais odottaa kaikkia ihania juttuja... mutta pakko. Nautitaan hitaasti joka hetkestä ja pikkujutusta. ♥

 photo kiveks_zps1ac68913.jpg

lauantai 31. elokuuta 2013

Eräs kaunis päivä ja huvimaja

Olin ajanut edellisenä iltana Keminmaahan perheen luo. Ilta oli harmaa ja sateinen ja sitä seuraava aamu oli pitkälti samaa sarjaa. Juoksentelimme Minnan ja Väinön kanssa ympäri takapihaa pensaiden ja kukkapenkkien väleistä pujotellen. Väinöllä oli rutkasti ylimääräistä virtaa, sillä se oli uskollisesti vahtinut leikkauksesta toipuvaa äitiä. Lauman jäseniä on vahdittava tarkoin, mutta se voi olla villikolle kova homma, kun kuitenkin haluttaisi riehua.

Iltapäivällä ajattelin laiskasti suunnata tietokoneen ääreen, mutta äiti vihjaisi ulkona olevan hyvä sää uuden huvimajan kuvaamiseen. Vilkaisin ulos ja toden totta: aurinko paistoi!

 photo moumlkki_zps3f5a9f92.jpg

Isä on tänä kesänä rakentanut takapihallemme pienen huvimajan. Siitä oli tarkoitus tulla kasvihuone, jonne mahtuisi pieni pöytä ja pari tuolia, mutta suunnitelmat elivät homman edetessä. Olimme istuneet äidin kanssa siellä muutamaan otteeseen jo sunnuntaisin aamukahveilla. Se maistuu tuolla ihan eriltä kuin keittiössä.

 photo moumlkki2_zps29818d86.jpg

 photo moumlkkikivi_zps48e4ac68.jpg
Olen joskus pienenä maalannut äidille vesiväreillä tuollaisen kiven. 
Yllätyin sen nähdessäni; kaikkea ne äidit säästääkin.

Kuvailin kaikessa rauhassa ja ajattelin, että kuvistani puuttuu yksi elementti. Pian se rakas elementtini saapuikin, hitaasti mutta varmasti keppeihin nojaten. Perille päästyään se huokaisi onnellisena päästyään niinkin pitkälle jaloittelulle parin päivän makoilun jälkeen.

 photo mamma_zpsa79e5e92.jpg
Äiti ♥

Pian pihalla olivat myös iskä ja Väinö. Iskä huhuili meille ja kertoi Väinön tavanneen naapurin pihalla kököttäneen siilin. Menin ulos tutkailemaan ja siellä Väinö makoili matalana ruohikossa ja tarkkaili piikikästä möykkyä herkeämättä. Se oli kovin suloinen näky:

 photo siili_zpsbdf2dd63.jpg

Tällaiset sunnuntait on mulle äärimmäisen tärkeitä. Monet varmaan pitää minua ihan hirveänä mamiksena, mutta semmoinen minä vain olen: rakastan perhettäni ja haluan olla sen parissa mahdollisimman paljon. Keminmaa on suuntanani taas tämän päivän työvuoron jälkeen. Harmittaa, kun joudun lähtemään jo sunnuntaina takaisin, mutta aion nauttia täysin rinnoin viimeisestä yliopiston suomasta kesälomapäivästäni siellä maailman parhaassa paikassa eli kotona. Ihanaa lauantaita kaikille! ♥

 photo moumlkkivatut_zpsb5b95091.jpg

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kuvakatsaus Qstockiin!

Jääny näemmä tämä blogin pitäminen vähemmälle huomiolle, hups. Syy on hyvä: on ollu paljon kivaa tekemistä, joten koneelle ei vaan oo ollut aikaa. Näin sen pitäs normaalistikin olla, mutta aina ei oo kesä ja ihanan aurinkoinen ja kuuma sää. Harmi.

Tosiaan, postausideoita on päässäni jo monta, mutta toteutanpa tästä yhden. Kohta kaksi viikkoa takaperin oli Qstock Oulun Kuusisaaressa ja minä ja Jake mentiin festaileen kahdeksi päiväksi alueen sisäpuolelle. Meillä oli tosi hauskaa, bändit oli huippuhyviä ja sää helli meitä ihanasti. Tässä kuvailua ilman sanoja:

 photo q01_zps78645030.jpg

 photo q02_zps6bad0acd.jpg
Homman aloitti Karjalaisen J. J. oli ihana!

 photo q03_zpse11bfb44.jpg
PMMP oli kans ihana. Mua harmittaa kovin kun ne lopettaa. Veikkaan et niin 
meinaa muitakin, siks kaikki rokkaskin ihan täysiä!

 photo q04_zpscd5f6aa3.jpg
Festariseura :3

 photo q05_zps04b92b55.jpg

 photo q06_zpsb673306c.jpg
Jake oli festarieläin >:)

 photo q07_zpse9890e2e.jpg
Uutta ja upeaa oli festari-Sale, eli rekan kontissa sijaitseva minikauppa, joka myi kaikkea tarpeellista festarikamaa ja vähän muutakin. Aivan nerokasta! Haettiin tuolta vaa pätkikset ihan muodon vuoksi.

 photo mjauml_zps937f2524.jpg
Odotettiin Eppuja tunti eturivin liepeillä hengaillen.

 photo epukset_zps5d16737b.jpg
Eppu Normaali ja encorena Hipit rautaa. Konfetit oli ihania!

 photo q08_zps5d4208ef.jpg
Homman huippuna HIM ja ilotulitus.

Nuo päivät oli aivan huippuja. Koko viikonlopun kruunasi se sunnuntai, josta kerron teille seuraavaksi. :)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kavereita, ruokaa ja yksi epäonnistunut juhannustaika

...näistä oli tän vuoden juhannus tehty!

 photo mjaumlauml_zps3e12560b.jpg

 photo dydoumld_zpsb10a651c.jpg

Ellu, Sankku ja Maria tuli meille syömään, juomaan ja raataileen kaikista semmosista jutuista, mitä nyt kuvitella saattaa, kun edellisestä morottamisesta on aikaa puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Naurettiin, kuunneltiin musiikkia ja koitettiin poimia Sankulle juhannustaikakukkia, mutta yks seuralaisista ei oikeen hiffannu kukkien poimimisen funktiota...


 photo sankkujavaumlinouml_zps9428c9ce.jpg

Lopulta päädyttiin Marian ja Sankun kanssa Corneriin. Sinne oli päätynyt moni muukin, ja sain morotella siellä aika paljonkin. Ilta loppui kliseisiin hitaisiin, Jatan grillille ja lopulta ahtaaseen autokyytiin auringon noustessa aamuviideltä. Se oli kaunis näky - jopa niin kaunis, että Maria nappas siitä kuvan. Ite en enää siinä vaiheessa tajunnut, olin ollut hereillä about 22 tuntia siihen mennessä. 

 photo kahvi_zps699e4ddb.jpg

Juhannuspäivänä mummulla ja papalla oli kultahääpäiväjuhlat ja niitä vietettiin jälleen kerran ruuan ja perheen parissa. Oli iloiset juhlat ja kupu täys.

Pitäis vissiin päivittää blogin ulkoasua sillä, että muuttaisin tuon ikäni 21-vuotiaan 22-vuotiaaksi. Voi kamala.

perjantai 2. marraskuuta 2012

10 000 biisiä ja kolme pientä sanaa

Kattelin taas Last.fm-profiiliani ja hoksasin kuunnelleeni jälleen pyöreiden tuhansien verran biisejä. Nyt oon kuunnellu lastin mukaan 10 000 biisiä, ja tuo tähtibiisi sattui olemaan mun tänhetkinen lempparini Anna Puun Kolme pientä sanaa.



Tuo biisi on mulle tosi tärkeä. Se koskettaa mun elämääni useammalla tasolla. Ekan kerran kuulin ton ajellessani sateisena aamuna Heinäpäähän autolla. Laulu maalasi alussa kauniin idyllin, mutta kymmenessä sekunnissa se hajotti sen. Kertsi kuitenkin tuo positiivisen sävyn kappaleeseen - ja oikeastaan mun osallani koko loppupäivään.

Tänään oli koulussa aivan mahtavaa. Meillä alkoi aiemmin tällä viikolla kurssi, joka kulkee nimellä Turvallinen ja välittävä vuorovaikutus kasvatusympäristössä. Siellä puhuttiin tänään muun muassa siitä, mitä on välittäminen ja rakkaus. Vuodenvaihteen aikaan kirjoitin siitä, miten aina haaveilen rakkaudesta ja et miten haluaisin tietää, mitä mieltä olen asioista. Nyt olen jotain mieltä, etenkin tuosta rakkaudesta. En vielä tiedä siitä oikeastaan juuri mitään, mutta haluan ottaa selville ja tutkia.

Kun kirjoitin esseetä itsestäni ja perustelin mun pääsyäni luokanopekoulutukseen pääsykoetta varten, kerroin vahvuuteni olevan inhimillinen välittäminen. Minusta kaikki ihmiset on yhtä tärkeitä ja kaikki ansaitsee välittämistä ja rakkautta, mitä mullakin on jaettavana yllin kyllin. Välillä se on hukassa, mutta on se siellä. Oon kiitollinen, että oon itsekin saanut siitä osani, että voin sitä muillekin jakaa.

Pitäkää niitä ovia raollaan ja asettakaa ittenne haavoittuviksi, se antaa lopulta aika paljon takasin. Hyvää, turvallista ja lämmintä viikonloppua teille kaikille ♥

perjantai 5. lokakuuta 2012

Luovuus - tervetuloa

Tervetullut on ollut syksy kaikkine väreineen ja tuoksuineen, sateineenkin joskus. Huokailen ja haahuilen, kun vaahterat hehkuu nelivärisinä sinistä taivasta vasten. Halusin tuoda kaikki ne värit tänne kotiinkin, tässä tuloksia:

Photobucket

Photobucket
Lehdet syksyllä - maailman kaunein asia. Toin niitä pussikaupalla kotiin, kuivasin suurimman osan ja loput laitoin ympäriinsä koristamaan mun huonetta kaikessa luonnollisessa komeudessaan. Ihania, eikö? Miinuksena mainittakoon seuraavana aamuna lipastolla selällään maanneet kirvat, mutta ne sai siivottua pois.

Photobucket
Joku saa huomenna paketin...!


Photobucket
Koulussa alkoi koulugrafiikka. Se on ollut terapiaa, kun on saanut käsitellä ajatuksia ja tunteita jollain luovalla tavalla. Mä niin valitsen kuviksen sivuaineeks...

Näin Anriikan luona syksyn lehdistä tehdyn ihanan askartelun, tässä gif mun vastaavasta tuotoksesta:


Tarvitset siis
- Lasipurkin
- Decoupage-lakkaa ja tasapäisen siveltimen (Sinooperista, yhteensä n. 10 €)
- Lehtiä, joita on kuivattu tai sitten ei. Kuivatut ja hyvin litistyneet on helppo saada lasiin kiinni

Ensin sivelet ohuen kerroksen lakkaa lasin pintaan. Sitten laita lakan päälle lehti ja anna sen kuivua siihen kiinni ennen seuraavan lakkakerroksen laittamista. Kun purkki on mielestäsi tarpeeksi koristeltu, lakkaa purkki vielä kerran tai kaksi ihan kauttaaltaan. Kun teos on kuivunut, laita sisälle tuikut palamaan ja nauti ihanasta väriloistosta!

Multa toivottiin tukka-aiheista postausta. Teen sen mielelläni kunhan kerkeän, nyt tää lokakuu on vaan täynnä deadlineja kouluhommien suhteen. Koulupäivätkin on vaihtelevia: eilen oli kymmenen tuntia luentoja ja harjoituksia, minkä jälkeen kirjoitin vielä noin kaks tuntia luentopäiväkirjaa. Oisko viikonlopun paikka? On. Ihanaa viikonloppua kaikille ♥

tiistai 7. elokuuta 2012

Tallihommia

Viime viikonloppu meni - arvatkaa missä? No joo, aivan oikein, porukoilla. Lauantaina käytiin hautajaisissa, mikä ei ollut mieltä ylentävää, mutta sitä seuraava sunnuntai ja sen tallitouhuilut oli ehkä parasta pitkiin aikoihin!

Photobucket
Tapasin ekaa kertaa shettis-Pablon, Minnan mukaan "ittepäisen ja vahvan ku härkä"

Photobucket
... minkä Papu osoittikin pian tyrkkäämällä mut kyyrystä täyskyykkyyn...

Photobucket
...jotta se yltäis paremmin antamaan suukkoja ♥

Photobucket
Anriikka Taaran kans

Photobucket
Minna edustaa parhaiten - onhan Taara sen :D

Photobucket

Photobucket
Tyyne - maailman raukoin kissa!

Että semmosta. Ihana katella näitä aurinkoisia kuvia, kun ulkona on satanu about koko päivän... plää.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Parempahan päin

Hienoa, olin sitte kuumeessa viikonloppuna ja vielä eilenkin. Eiliseltä kerty 10 tuntia poissaoloja, kämpillä oli tympeetä olla ja kaikki oli huonosti. Parantelin itteäni Weetoksilla, Marleyn Bobilla sekä jaksollisella Muumipapan muistelmilla. Puhelimessa puhuin niin paljon, että aamuisen latauksen jälkeen jouduin lataamaan akun illalla uudelleen.

Mutta hengissä ollaan ja olo on ylevämpi! Kävin leikkimässä Anriikan luona ja join kupin teetä sekä leikin Anskun kämppiksen kissan kanssa. Tunnen oloni ketteräksi ja musikaaliseksi. Illan kuunneltuihin musiikkihelemiin kuuluu mm. good ol' Mmmbop by Hanson, Spin doctorsin Two Princes ja Earth, Wind and Firen September.

Baadeyaaaahhhh dancin in September, Baaaaadeyaaaaahhhhhh....

perjantai 28. lokakuuta 2011

Home is where your heart is

En voisi olla tällä hetkellä oikeammassa paikassa, vaikka näinkin Facebookista luokkakavereiden kuvia viimeisimmiltä kommelluksiltaan. Oon kotona, kotona, kotona! Ja täällä on aivan ihanaa.

Olin menossa kauppaan ostamaan hiusväriä, kun hihkuin pelkääjän paikalla istuvalle Minnalle, miten IHANAA ON OLLA TAAS KOTONA: saan ajaa autolla, kuunnella radiosta musiikkia, maisemat on tutut, tilaa on paljon ja ihmisiä vähän... Minna tokaisi tähän jotain tyyliin: "Niin, tämmönen tää Keminmaa on aina ollu. Ja me ollaan menossa vaan Citymarkettin."

On ihanaa käydä mummon ja papan luona pitkästä aikaa. On ihanaa mennä täällä asuvan ystävän luo sen sijaan, että juttelisi Facebookissa tai puhuisi puhelimessa. On ihanaa kävellä kylällä puolet matkasta varpaisiin tujottaen, kun ei tartte kiinnittää huomiota ympäristöön: tiedät jo reitin määränpäihin.

Ehkä oon vielä vähän äitin tyttö, kun tykkään täällä pyöriä. Ja ilmeisesti on niin, että kerran landepaukku, aina landepaukku!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Once a fangirl, always a fangirl

Katsoin just kakkoselta Beatles-maniasta inspistä saaneen leffan, I wanna hold your handin (1978), jossa teiniporukka halusi epätoivoisesti nähdä edes vilahduksen Beatlesista, kun ne esiintyi ensimmäistä kertaa telkkarissa Amerikassa. Mukaan mahtui niin epäonnistumisia hiiviskely-yrityksiä nelikon hotellihuoneeseen, romansseja kaveriporukan sisällä kuin sitten se Beatlesin näkeminen - tavalla tai toisella. Kaiken kaikkiaan melko hauska ja kevyt leffa, jota ei tule ottaa vakavasti. Hyvästä musiikista puhumattakaan...

Puhuttiin tossa Ellun ja Sankun kans perjantai-iltana, mitä teini-idolirakkauksia meillä on ollu ja et mitä musiikkia ollaan kuunneltu teiniangsteissamme kun rakkauselämä on heittänyt keppejä. Tytöiltä irtos notalgiaa, kun kaivettiin Ellun koneen kätköistä jotain suomirappia angst-lyriikoilla. Mä en tiennyt niistä biiseistä ainuttakaan, sillä mä kuuntelin jotain ihan muuta. Taisin olla ernu, niinku Sankku sanoi :D


The hottest band in the word

Mä olin henkeen ja vereen KISS-fani. KISS tuli kuvioihin ysiluokalla, kun Ansku alkoi kuunnella kyseistä bändiä. Kuulin ekana I was made for loving youn (cliché) ja olin aivan äimänä, sillä luulin et KISS soittaa jotain aivan älytöntä death metalia :DDDDDDD Noh, vakoiltuani, johtopäätöksiä tehtyäni ja muutamia biisejä kuultuani mä aloin tykätä niistä ihan sikana. Eikä siihen menny muuten kauaa. Liityin galleriassa KISS-yhteisöön ja aloin seuraamaan ihmisten keskustelua. Opittuani lisää faktoja mä aloin myös ottaa osaa keskusteluun.

Sitten mun piti saada juliste. Olin nähny Prismassa yhden ison, jonka mä kuollakseni halusin. Mä pyysin sitä äidiltä ja se sanoi et no totta kai saat sen. Muistan vieläkin, kun mä revin mun seinältä O.C.-julisteen (en ollu ikinä muuten edes kattonu ooceetä paria ekaa jaksoa enempää..) ja laitoin Anskun kans KISSin tilalle. Tim istui meidän sinisen jumppapallon päällä ja heitti kommentteja. Paul Stanely herutti ihan täysillä rintakarvat rehottaen, Gene Simmonsin hiviösaappaat oli upeat, Peter Crissillä näkyi nänni ja Ace Frehley oli vetäny muutaki ku pulkkaa. Olin niin mielettömän onnellinen, kun sain sen julisteen; jos heräsin yöllä ja näin sen julisteen, en meinannu saada unta kun olin niin innoissani.

Mun KISS-juliste

Paul Stanley oli mun lemppari koko bändistä. Ace oli toki mun inspiksen lähde kun jätin voimistelun ja aloin soittaa kitaraa, halusin olla yhtä kova ku Ace. Mutta Paul oli kaikkein komein. Edes sen rintakarvat ei haitannu, kun sen silmät oli niin upeat. Piirsin Paulista kuvan jos toisenkin. Uhrasin niihin tunteja soittaen Paulin soololevyä repeatilla kerta toisensa jälkeen.



Mun Paul Stanleyt (kyllä, oli pakko lisätä kontrastia)

Muistan, kun kirjoitin joskus ysillä aineen, jonka aiheena oli Minun unelmani. Kirjotin, miten mun unelmani oli nähdä KISS joskus livenä, ja miten mun unelmani tuskin tulisi koskaan toteutumaan. Menin lukioon ja mun KISS-huuma alkoi laantua. Se tuli kuitenkin takas, kun KISS ilmoitti tekevänsä maailmankiertueen ja pysähtyvänsä myös Helsingissä! Ja kun saatiin äidiltä lupa mennä sinne konserttiin... oh boy. Vimppailtana ennen ku liput tuli myyntiin me vielä väännettiin äitin kans kättä, että saako alaikäiset tytöt mennä kenttäpaikoille muiden tallottavaks vaiko ei. Me voitettiin äidin luottamus monien vannomisien jälkeen. Liput tuli myyntiin seuraavana päivänä kello 9.00 ja ne myytiin loppuun kuudessa minuutissa. Ja me oltiin niiden onnekkaiden lipunomistajien joukossa.

Kun mä sitten Minnan ja sen kaverin, Emmin, kanssa menin Hartwall-areenalle 28.5.2008, me pelättiin et ei saatais hyviä paikkoja, sillä porteilla oli jonottanu porukkaa jo ennen meitä. Kun portit aukes, turvatarkastukset oli tehty ja me päästiin läpi, me vaan hypittiin ja huudettiin. Se jännitys oli pakko purkaa ja me oltais haluttu juosta henkemme edestä sinne halliin, mutta turvamiehet kielsi ihisiä juoksemasta. Kyllä me aina kieltojen jälkeen pari sekuntia käveltiin, mutta lähdettiin kuitenkin pinkomaan malttamattomina.



Halliin päästyämme huomattiin, että ei siellä ollu paljon ketään. Oltiin melkein eturivissä aidassa kiinni, vain muutamat tyypit oli meidän edessä. Me seisoskeltiin hermostuneina ja lämppäribändin tullessa lavalle mä ihmettelin, miten koko paikka oli puolillaan. Kaikki buuas ihan täysillä Cinder Roadille. Ne nakkeli niiden levyjä yleisöön, mä sain yhden. Mun kaveri Arttu ja Suomen Gallup soitti mulle. Mä vaan huusin et MÄ OON KATTOMASSA KISSIÄ, NYT EI PYSTY!!!

Sitten lavan eteen laskeutui musta verho, jossa luki isoin hopeakirjaimin KISS. Mä katsoin ympärilleni ja huokaisin oh my god: koko paikka oli tupaten täynnä, ihmiset oli parvella ihan villeinä ja mä en oikeen uskonu koko tilannetta. Aattelin et okei, oot nyt Sanna kunnolla, sun pitää pitää huolta Minnasta ja Emmistä, et niille ei satu mitään.

Sitten Gene huusi:

"All right, Helsinki! You wanted the best, you got the best! The hottest band in the world: KISS!"

Ja se verho tippui ja kaikki huusi ja mun polvet meni koukkuun ja mä vaan huusin sydämeni pohjasta kun näin Paul Stanleyn laskeutuvan katosta muun bändin kanssa alle kymmenen metrin päähän musta ja mä sekosin.

Se keikka oli hieno: ne veti kaiken ihan livenä, Gene sylki verta ja Paul lensi yleisön yli vaijerissa roikkuen. Emmi oli unohtanu ottaa rautatabletit ja se meinas pyörtyä, ja se sitten oli mun kainalossa kolmasosan keikasta muiden passatessa meille vesituoppeja. Emmi tokeni, fiilis oli mahtava ja Shout it out loudin aikana konfetteja satoi ja me hypittiin kolmestaan kädet toistemme olalla.

Kun I wanna hold your handisssa Pam itki ja rutisti hameensa ryttyyn vapisevilla käsillään mä tiesin täsmälleen miltä siitä tuntui. Ei se Paul McCartneytä ehkä ihan oikeasti rakastanut, mutta toisella tapaa. Se on vaan semmonen tyttöjen fangirl-juttu. Että kun kaikki unelmat toteutuu kun edes näkee sen päiväunien kohteen siinä muutamien metrien päässä.

Mulla on ollu jo muutaman päivän semmonen fiilis, että vois kuunnella KISSiä. Nyt on menossa jo kolmas levy putkeen ja muistan edelleen kaikki sanat ulkoa. On ihana kuunnella näitä biisejä ja saada älyttömiä flashbackeja niistä huolettomista teiniajoista, niiden päivien fiiliksistä, kun luukutin ihan täysillä Lick it upia mun stereoista.

Fanitus on semmonen juttu, et jos itse on jotain fanittanut joskus palavasti, voi samaistua kenen tahansa fanituksiin samalla palolla, vaikka kohde olisi täysin eri. Siks haluankin haastaa seuraavat kertomaan omista fanituksistaan, jos heillä semmoisia on ollut tai on yhä: Milla, Nelli, Anne sekä Noora, olkaapa hyvät! Kertokaa fanituksestanne ihan vapaasti, mutta päättäkää postauksenne fangirl-kuvaan: