Voi elämä, minkä teet

Mainitsin jo taannoin, että koulu tuntuu ahdistavalta. Siltä se tuntuu edelleenkin, välillä ahdistaa ihan kunnolla. En luota itseeni. Pelkään jatkuvasti, etten osaa, etten ymmärrä, etten ehdi ja ahdistun ajatellessani kaiken tuon seurauksia. Joka aamu herätessäni sydäntä painaa, kun pelottaa.

Siksi kirjoitin itselleni listan, jossa lukee, mitä minun pitää vielä koulun vuoksi tehdä tässä reilun kuukauden aikana. Ei tullut kuin neljä ranskalaista viivaa. Miksi minä panikoin?

Koulun lisäksi käyn nyt töissä. Oon toukokuun loppuun saakka töihin kutsuttava, eli mulla ei ole varinaista tuntimäärää määritelty viikolle. Tällä viikolla mulla oli kaksi vuoroa, torstaina ja perjantaina, ja se oli kivaa. Jopa ihanaa. Sain hetkeksi tehdä jotain, mikä vie ajatukset pois koulujutuista. Se on ihan terapiaa. Varsinkin, kun se työporukka siellä on aika uskomattoman kiva. En olisi koskaan uskonut, että sanoisin tämän, mutta kassatätinä työskentely ei oikeastaan ole hullumpaa.

Päätin pakata laukkua. Keskiviikkona suuntaan takaisin Englantiin viikoksi. Vietän aikaa hostien ja ystävien kanssa, syön, juon, juhlin ja toteutan yhden suurimmista unelmistani: meen katsomaan Cirque du Soleilin Alegrian!!! Oon haaveillut siitä 10-vuotiaasta saakka, kun näin sen erään kerran telkkarista. Ensi perjantaina unelma toteutuu. En oikein käsitä sitä vieläkään. Katsotaan muutaman päivän päästä uudelleen...

Eli tekemistä riittää. Onneksi, jotta päivät kuluisi nopeampaa. Haluan jo kuukauden päähän. Siihen saakka skypetän, haaveilen, pillitän, ja rallatan tällaisia:

Kirjoitin uuden vuoden tiimoilla postauksen, jossa lupasin ottaa selvää omista mielipiteistäni ja arvoistani sekä lopettaa rakkaushöpötyksistä haaveilun. Olen ottanut selvää niistä arvoista ja mielipiteistä niin urakalla koulun vuoksi, että päätä huimaa ja ahdistaa. Olen siitä toisaalta erittäin iloinen. Huomasin nimittäin, että välittäminen, hyvät ihmissuhteet ja läheisyys ovat minun arvoasteikossani erittäin korkealla. :)