Semmonen lauantai

Heräsin aamulla puoli kymmeneltä. Eilisen illan viski oli haihtunut päästä ja nousin tekemään itselleni vähän terveellisempää aamupalajuotavaa rahkasta, maidosta ja hedelmistä. Käytin juoman nautimiseen television ääressä vihdoinkin niin paljon aikaa kuin halusin. Ja katsoin telkkaria hyvin kauan. Sitten imuroin, ja sekin lähti lapasesta; tää kämppä ei oo koskaan ollut näin puhdas.

Olen käyttänyt viime päivät elämän tarkoituksen miettimiseen. Päätin antaa niiden ajatusten olla hetken ja kömpiä päivän aherrusten palkkioksi yleissaunan lauteille. Pukuhuoneeseen astuessani näin, että yhdessä nurkassa oli vaatteita mytyssä. Minulla olisi seuraa. Hemmetti, naapurini ovat sittenkin elossa!

Muutin yksiööni helmikuussa. Olen siis vajaan vuoden asustanut täällä, mutta jutellut ainoastaan yhden naapurini kanssa. Jotkut eivät edes moikkaa rappukäytävässä vastaan tullessaan. Suurinta osaa en ole koskaan nähnyt edes vilaukselta.

Nyt näin yhden, ja vietin hänen kanssaan varsin leppoisan tunteroisen saunassa raataillen elämästä. Inhoan sitä, kun en ilman silmälaseja ja piilareita näe vaaksaa pidemmälle. Tämäkin saunakaveri jäi ilman kasvoja. Toivon vain, että tämä kaveri tunnistaisi minut rappukäytävässä. Ja että sen näkö ei ole niin hyvä, että se olisi nähnyt kamalat sänkisääreni...

Nyt menen katsomaan Uuno Turhapuroa ja menen aikaisin nukkumaan. Tiedän, elän kuin vanhukset. Ei siinä ole oikeastaan mitään pahaa, välillä tämmönen hidas tassuttelu tekee niin hyvää.

Hyvää yötä, toivottavasti monilla on tänä iltana hyvä mieli. :)

Joko saa...?

Olen jouluihminen. Haluan laulaa joululauluja (salaa laulankin jo) ja joululahjojen suunnittelu on jo käynnissä, kunhan saisin ne tehtyä ja hankittua tarpeeksi ajoissa.

Kävin eräänä räntäsateisena ja kertakaikkisen kamalana päivänä pyörällä hakemassa itselleni kaupasta jouluvaloja. On ihanaa, kun kämpässä on taas vähän pilkettä ja kimallusta! Seuraavaksi ajattelin askarrella lumihiutaleita. En vain tiedä, mihin ikkunaan ne sopisi, kun makkarin ikkunat on peitettyinä 24/7. Ehkä liimaan yhden eteisen peiliin...

Laitoin valo-oksat sängyn viereen...

... ja nämä ihanat olohuoneeseen!

Laulaako joku muukin joululauluja?

Syysjuttuja - niitä hyviä

Kävin lankakaupassa ja aloin neuloa Kerttu-sukkia. Oon purkanut reilusti 

aloitetun työn jo viidesti (jä välissäkin kolmesti), sillä en ole aiemmin neulonut 

tällaisia kuviojuttuja. Nyt sujuu kuitenkin hyvin, kunhan muistan keskittyä!

Söin hyvää ruokaa: uunilohta papu-pinjansiemensalaatin kera.

Vaikka on lokakuu, mun kämpässä riittää vielä rutkasti valoa - kiitos valoverhojen.

Puut on kauniita vielä! ♥

Ensi viikolla Tallinna, Helsinki ja lopulta myös Turku ♥

When September ends

Oon aina jotenki inhonnu tuota otsikossakin vilahtavaa kappaletta. Ei vaan kerta kaikkiaan kolahda minulle. Syyskuu sen sijaan kolahti, siihen on mahtunut paljon kaikkea kivaa! Olen kuluneen kuukauden aikana muun muassa

• Pessyt ikkunat (mitä ei muuten varmaan ollut yksikään aiempi asukas tehnyt viimeiseen viiteen vuoteen, sen verran paskasta oli!)

...ja jotta ikkunanpesu olisi miellyttävämpi askare, asustin itseni tilanteeseen sopivasti. 

• Ihaillut syksyn värejä niinä aamuina, kun olen pyöräillyt kouluun
• Tehnyt kovasti töitä
• Heppaillut pitkästä aikaa Minnan kanssa

• Pyörähtänyt kaksissa haalaribileissä
• Inspiroitunut vaatteista (olen alkanut jopa visioida erilaisia toiveasuja... en olisi ikinä uskonut tätä kaksi vuotta sitten)

Kuvassa Zarasta elokuussa ostamani t-paita. ♥

• Alkanut työstää kandiaihetta (ohjaaja sanoi, että asiasta ääneen puhuminen saa prosessin tuntumaan todemmalta ja helpottaa alkuun pääsyä - odottelen ensioireita)
• Rakastunut sivuaineeseeni ja piirtänyt koululla vielä kuuden-seitsemän aikaan illalla luentojen jälkeen

Kopio Frida Kahlon eräästä omakuvasta, tarkoituksena oli 

harjoitella valöörien piirtämistä. Tässä kuvassa työ on kesken, 

mutta nyt se taitaa olla jo valmis.

Jeppis jepulis, tulkoon seuraavaksi siis lokakuu kuvisexcursioineen ja syyslomineen, minä odotan jo malttamattomana!

Eräs kaunis päivä ja huvimaja

Olin ajanut edellisenä iltana Keminmaahan perheen luo. Ilta oli harmaa ja sateinen ja sitä seuraava aamu oli pitkälti samaa sarjaa. Juoksentelimme Minnan ja Väinön kanssa ympäri takapihaa pensaiden ja kukkapenkkien väleistä pujotellen. Väinöllä oli rutkasti ylimääräistä virtaa, sillä se oli uskollisesti vahtinut leikkauksesta toipuvaa äitiä. Lauman jäseniä on vahdittava tarkoin, mutta se voi olla villikolle kova homma, kun kuitenkin haluttaisi riehua.

Iltapäivällä ajattelin laiskasti suunnata tietokoneen ääreen, mutta äiti vihjaisi ulkona olevan hyvä sää uuden huvimajan kuvaamiseen. Vilkaisin ulos ja toden totta: aurinko paistoi!

Isä on tänä kesänä rakentanut takapihallemme pienen huvimajan. Siitä oli tarkoitus tulla kasvihuone, jonne mahtuisi pieni pöytä ja pari tuolia, mutta suunnitelmat elivät homman edetessä. Olimme istuneet äidin kanssa siellä muutamaan otteeseen jo sunnuntaisin aamukahveilla. Se maistuu tuolla ihan eriltä kuin keittiössä.

Olen joskus pienenä maalannut äidille vesiväreillä tuollaisen kiven. 

Yllätyin sen nähdessäni; kaikkea ne äidit säästääkin.

Kuvailin kaikessa rauhassa ja ajattelin, että kuvistani puuttuu yksi elementti. Pian se rakas elementtini saapuikin, hitaasti mutta varmasti keppeihin nojaten. Perille päästyään se huokaisi onnellisena päästyään niinkin pitkälle jaloittelulle parin päivän makoilun jälkeen.

Äiti ♥

Pian pihalla olivat myös iskä ja Väinö. Iskä huhuili meille ja kertoi Väinön tavanneen naapurin pihalla kököttäneen siilin. Menin ulos tutkailemaan ja siellä Väinö makoili matalana ruohikossa ja tarkkaili piikikästä möykkyä herkeämättä. Se oli kovin suloinen näky:

Tällaiset sunnuntait on mulle äärimmäisen tärkeitä. Monet varmaan pitää minua ihan hirveänä mamiksena, mutta semmoinen minä vain olen: rakastan perhettäni ja haluan olla sen parissa mahdollisimman paljon. Keminmaa on suuntanani taas tämän päivän työvuoron jälkeen. Harmittaa, kun joudun lähtemään jo sunnuntaina takaisin, mutta aion nauttia täysin rinnoin viimeisestä yliopiston suomasta kesälomapäivästäni siellä maailman parhaassa paikassa eli kotona. Ihanaa lauantaita kaikille! ♥

Itse

Palailin tuossa 11 jälkeen Anriikan luota. Katsottiin joku huono leffa telkkarista, mutta mulla oli kuitenkin kovin mukavaa. Kotona en tuntenutkaan oloani väsyneeksi. Nukkumisen sijaan päätin nauttia siitä, että asun yksiössä, toisin sanoen aloin elää yöelämää.

Tanssin "balettia" ympäri kämppää jumpinissä ja villasukissa Erik Satien tahtiin. Ihanaa pyöriä täällä makuuhuoneesta keittiön kautta vessaan ja takaisin ilman, että joutuisin ajattelemaan muiden mielipidettä asiasta.

Kirjoitin reseptikirjaan viimeinkin reseptin täydellisistä suklaakekseistä. Oli kerrankin aikaa.

Alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen siitä, että asun todella yksin. Koko tämä alue on minun käytössäni 24/7 ja saan tehdä aivan mitä haluttaa - tai yhtä hyvin jättää tekemättä. Tällä viikolla olen oppinut jättämään tiskejä tiskipöydälle ja antaa työpöydän olla hujan hajan. Sitä voi paremmin kun ei liikaa pingota. 

On myös ihanaa, että kaikki tavarat täällä ovat minun. Kenenkään muun tavaroita ei ole tiellä tai parhailla paikoilla. Saan vihdoinkin säilyttää meikkejäni ja muuta kosmetiikkaa vessassa vaatekaapin sijaan, mitä luksusta! 

Pahinta on kuitenkin se, että täällä todella ollaan toisinaan yksin. Tällä viikolla oon istunut täällä oikeastaan joka ilta, parina iltana pyörähtänyt mutkan Anskun olohuoneessa. Haluaisin jatkuvasti olla seurassa, mutta aikoinaan solussa asuessani se ei tuntunutkaan niin mukavalta. Uskon kuitenkin, että yksinkin pitää osata olla. Eikä se yksin oleminen ole lopullista, aina joku lopulta katkaisee sen autuaasti. 

Olen myös kaikesta siivoamisesta sun muussa ihan itse vastuussa, kukaan ei sitä taakkaa tule puolestani hoitamaan. Havahduin tällä viikolla siihen, että kämppäni oli taas likainen, vaikka olin koko pääsiäisen täältä poissa. Äkkiäpä sitä saa paikat sottaisiksi... :P

Välillä ajattelen solukämppää ja jollain tavalla ikävöin sitä. Se vaihe kuitenkin meni jo. Onneksi siitä jäi kivat muistot. Nyt on tämä paikka, let's aikaansaadaan kivoja muistoja täältäkin!

Yötä ja unia ♥

No place like home

Tammikuun puolessa välissä sain PSOASilta viestin kännykkään, et mulle olisi tarjolla yksiö. Ämpyilin ja epäilin pärjäämistäni niin henkisesti kuin rahallisesti, mutta rohkea roskat syö. Nyt olen asustanut itsekseni kohta kaksi kuukautta ja olen siitä erittäin, erittäin onnellinen.

Tässä kuvia minun iki-ihanasta kodistani:

On ihanaa, kun kämppään pääsee valoa koko päivän ajan. Sitä kaivattiinkin aiemmassa loukossa!

Mulla on rairairuohot valmiina päästäistä varten! Luulin ensiksi saaneeni kasvustoparan homeeseen, kun siemenet alkoivat puskea juuriaan... onneksi ne sitten päättivät kasvaa :D

Rakastan mun keittiötäni, se on niin siisti ja nerokas! (Tosin liesi on minikokoinen, mutta oon oppinut elämään sen kanssa.) Siinä on hyvä kokata. Parasta on se, kun aamupalalättyjä/munakasta voi tehdä ja istua samalla pöydän ääressä... tai kokata kaverin kanssa kasvokkain. 

Kämpällähän on tosiaan kokoa 36,2 neliötä. Niihin mahtuu myös ihan erillinen makkari.

Kotilintu on ostettu Raumalta kirppikseltä c:

Loppuun onnellinen minä ihan au naturel eilisen uinnin jälkeen. Mitäs pidätte mun kodistani? :)

Ihana päivä

Ihana tosiaan! Heräsin kahdeksalta pirteänä ja söin aamiaista ihan rauhassa ja mietin verkkaisesti, mille alkaisin. Päätin suorittaa rästiin jääneen 200 m:n uimakokeen. Uin Raatissa yhteensä 45 minuuttia ja hoidin itseni saunan ja ihovoiteiden avulla kuntoon.

Sitten suuntasin tieni Rotuaarille. Apteekissa oli alennuksessa juuri ne rasvat, joita tarvitsin! Sitten menin Akateemiseen kirjakauppaan hankkimaan lyijytäytekynää. Törmäsin myös maailman kauneimpiin magneetteihin, joita en vain voinut jättää... Shoppailen niin harvoin, että sallin itselleni pienen hemmottelun sisustuksen merkeissä:

Perhosmagneetit, 20,90 € Akateeminen kirjakauppa

Heti kun pääsin kotiin aloin taiteilla magneeteista kollaasia jääkaapin oveen. Tältä se nyt näyttää:

Tuota kelpaa katella aamupalan ääressä! Tulee niin hyvä mieli kun katseleen noita, ne on niin kauniita. Oikeutettu ostos, siis. :)

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

P.S. Siivosin viikolla niin perusteellisesti, et uskaltauduin tämän päivän auringonpaisteessa ottamaan kuvia tästä kämpästä. Huomenna pääsette kurkistamaan, miltä mun uusi koti näyttää!

Tammikuu

Aloitin viikko sitten työharjoittelun ja musta tuntuu, että tää viikonloppu on ollu aivan liian lyhyt. Päivät on pitkiä, luokka haastava ja muutto painaa ankarasti päälle. Aloitin tänään Jaken juna-asemalle saateltuani pakkaamisen ja oon ihan ymmälläni, miten yllättävän paljon kampetta tämäkin 17 neliön huone on onnistunut yhden ja puolen vuoden aikana nielemään!

1. Kävin ennen harjoittelua paljon baareissa ja pidin hauskaa kavereiden kans. 2. Anriikalla ja Hennalla oli yhteissyndet, joita juhlittiin moneen otteeseen. Tein niille hurjan hienon kortin :D

3. Tein Anriikan kanssa sushia - liikaa. Onneks kavereille maistui! 4. Ostin itselleni Glitteristä kauakorukellon, jonka kansi aukeaa. Arvatkaa, miten teatraalisesti otan tuon esiin ku joku kysyy kelloa... 

Harmittaa, kun ne oo ehtiny kirjottaa tänne juuri mitään. Oon vaan yksinkertaisesti niin kiireinen ja työntäyteinen. Tässä kuvakollaasia lisätessäni jouduin hetken miettimään, miten sen yleensä teen - olin unohtanut. :D 

Ens viikolla olis tarkoitus pitää yhteensä 6 x 45 min tunteja pareittain, saada niihin ohjausta, seurata kaikkiin pohjatunnit plus kolme muuta parituntia muilta luokilta. Ai niin ja ainedidaktikon ohjaus. Niin ja suunnitella tulevia yksin pidettäviä tunteja (äikkä, tekstiili ja uskonto, täältä tullaan...) mahdollisimman pitkälle. Torstaina saan toivon mukaan uuteen kämppään avaimet ja aloitan muutto-operaation pyyhkimällä edellisen asukkaan tomut pois nurkista sekä raijaamalla sitikalla ekat lastit irtaimistoa. Uusi elämä, täältä mää tuun kunhan kerkiän!

Puhtaalta pöydältä

Niin. Puhtaalta pöydältä tulen syömään aamiaiseni kahden viikon päästä. Viime viikolla sain PSOASilta kännykkään tekstiviestin asuntotarjouksesta. Ajattelin et se on liian kallis, enkä ajatellut sitä sen enempää.

Maanantaina soitin asuntotoimistoon ja sanoin, etten ota tarjousta vastaan. Silti kysyin, mitä kaikkea vuokraan sisältyisikään. Siinä on netti, siinä on vesi ja sähkökin.  Sisko asuu 300 metrin päässä ja ennen kaikkea se asunto olisi minun.

Tiistaina kävin tsekkaamassa asunnon ihan uteliaisuudesta. Se oli ihana, minulle sopiva. Naisille ja miehille on omat saunat, pesutuvassa ei ole jälkeäkään kusiaisista. Olin täpinöissäni ja menin Anskun kanssa sen luo tutkimaan kaikkia niitä tavaroita, joita voisin saada tulevaan kotiini.

Takaisin nykyiseen kämppään tultuani aloin kuitenkin epäillä, miten kestän asua yksin. En oo vielä koskaan asunut ihan täysin omillani, ja ajatus hiljaisesta keittiöstä ja muiden asukkaiden läsnäolon puuttuminen alkoi pelottaa. Mieleen tulvi kaikki ihanat muistot tästä paikasta ja tunsin olevani kotona. Keskustelin illalla kaikkien neuvonantajieni kanssa ja menin nukkumaan jännityksestä täristen (osittain myös kylmästä, sillä kuumavesipullo auttoi heti).

Keskiviikkoaamuna herättyäni soitin äipälle. Informaation vaihto hoitajaäitini kanssa oli äärimmäisen tehokasta, sillä mami oli kahvitauolla ja kesken puhelun (ja varmaan kahvinkin) se huikattiin jo takaisin hommiin. Saimme kuitenkin tärkeimmät asiat sanottua. Äiti oli innoissaan, minä kerroin empiväni. Äiti sanoi taikasanat: "Nyt olet kuule rohkea ja otat sen!" Se vetosi. Lupasin itselleni vuoden vaihtuessa päästäväni irti peloistani, ja yksi niistä on yksinäisyyden pelko.

Puhelun jälkeen menin keittiöön ja katselin tiskialtaita, jotka olivat täynnä likaisia tiskejä. Yksikään astia ei ollut minun. Menin vessaan ja katsoin pytyssä olevia jarrujälkiä. Nekään eivät olleet minun. Ne katsovat minua kuitenkin päivittäin silmästä silmään, odottaen, että minä pesisin ja puhdistaisin.

Iltapäivällä soitin PSOASille ja sanoin "tahdon".

Hoidin kaikki paperihommat jo tänään, ostin itselleni kattilat ja veitset ja tärisen edelleen. Nyt en enää malta odottaa, että ne 36,2 m² olis lopultakin minun! Ja se puhdas pöytä...

Ongelmakuluttaja , joulun tulo ja jotain muutakin höpöä

Randomvuodatuksia a lá Sanna!

1. Ostin kesällä Skullcandyn nappikuulokkeet, jotka tuli tiensä päähän viime perjantaina. Vaihdoin takuukuittia vastaan rikkinäiset uusiin vastaaviin kuulokkeisiin, jotka todettiin rikkinäisiksi jo ensi kuuntelemalla. Vaihdoin tänään Sennheisereihin, toivotaan et kymppi lisää aiempien hintaan toisi kuulokkeillekin käyttöikää vähän enempi. Älkää siis ostako Skullcandyn nappikuulokkeita.

2. Koska kouluhommat antaa tällä hetkellä jonkin verran myöten, mulla on vapaa-aikaa. Tuntematon käsite, ainakin mulle on ollut viimeiset pari kuukautta. Mulla ei oo maanantaisen joogan lisäksi muita harrastuksia, joten menin kuvisluokan grafiikkapajaan tekemään monotypiatekniikalla isänpäiväkorttijutskia sekä tämän:

3. Oon purnannut täällä aiemminkin siitä, että mun pylly-reisi-sääri -kombolle ei löydy sopivia farkkuja. Tässä maailmassa on kuitenkin joku muu, jolla on täsmälleen sama vartalonmalli kuin mulla, sillä löysin ihanat sisäänajetut Leviksen farkut SecondTop -kirppikseltä 15 eurolla, jiihuu! Nyt vain tarttis muokata suorista lahkeista pillit. Onnistuuko semmonen edes? Jos ei, niin saa nuo olla tollasetkin. Ei kukaan mihinkään sääriin kiinnitä huomiota, kun ne istuu pyllystä niin hyvin............. ;D

4. Ostin jouluvalot samalla reissulla kun vaihdoin kuulokkeet ja ripustin ne heti kotiin päästyäni. Oon visualisoinu jouluvaloja jo jonkin aikaa päässäni ja Citymarketin, Prisman ja Clas Ohlsonin jälkeen löysin nuo Anttilasta. Eikö oo nätit? :3

Jos olisin ripustanu noi ekana adventtina, olisin ehtinyt nauttia noista valoista hurjat kaksi viikkoa. Nyt mulla on aikaa ihailla niitä yli kuukausi! Ja on täällä saamarin pimeääkin. Valoja siis! 

Joulukalenteria en kehdannu ostaa, mutta aion ehdottomasti semmosen hommata. Pari vuotta on jääny välistä jo. Viime jouluun en ehtiny valmistautua, kun mulla ei ollut minkäänlaisia joulukoristeita täällä eikä joulukalenteria kohottamassa jännitystä. Nyt aloitan ajoissa, hähhäää. Pianotunneillakin fiilistellään jo joululaulujen parissa. Osaan muuten soittaa nyt Nisse-polkan. Huikeeta.

Down to the river

Kerran landepaukku, aina landepaukku. Olen sanonut itsestäni näin ennenkin, ja sanon vastakin.

Oli taas ihanaa käydä äidin helmoissa pyörähtämässä. Pyörähdin myös pyörän selässä syvemmälle maaseudulle ja katselin auringonvalossa kylpeviä kukkia, sinistä taivasta ja viileänä virtaavaa jokea.

Lempparipaikkani koko maailmassa on varmaankin Kemijoen rantaviivalla. On ihanaa pyöräillä tuota penkkaa pitkin, kun ympärillä sirittää heinäsirkkaorkesteri ja edetessä pöllähtää tiheiköistä uskomattomat määrät perhosia ja pikkulintuja. Kukkien tuoksu on huumaava, mutta jokivesi tuoksuu kaikkein ihanimmalle.

Kemijoen vesi on hieman ruskeaa, mutta puhdasta. Sen tuoksu on jäänyt mieleen, ja joka kevät jäiden lähdettyä sitä on lähdettävä haistelemaan. Silloin alan aina haaveilla siitä, kun painan pään pinnan alle ja miten viileä vesi tuntuu kehon joka puolella. 

Silmät auki sukeltaessa näkee oranssin hiekkapohjan ja vihreän veden, joka tummenee pohjaa kohti. Kun menee tarpeeksi syvälle, ei pohjaa näe ollenkaan, vaan syvän, kylmän, mustan pimeyden. Ja sen pimeyden katseleminen, veden virtauksen tunteminen paljaalla iholla tuntuu rentouttavalta. Maailma on siinä pinnan alla, ympärillä, eikä siellä tule kukaan häiritsemään. Sellaisen pienen hengittämättömän hetken aikana kirkastuu moni ajatus.

Tänä kesänä olen päässyt veden syliin tasan kerran. Toivottavasti pääsisin vielä edes yhdesti, ilman piilolinssejä tällä kertaa. Silloin voi sukellella silmät auki ja katsella sitä maailmaa, vaikka näköni onkin huono. Olisin onnellinen, kunhan näkisin edes ne värit, valot, varjot.

Kotonakotona

Sairasloman ansiosta pääsin Keminmaahan päivää aiemmin kuin alunperin olin suunnitellut. Vaikka menikin aika monta työtuntia sivu suun, ei harmita yhtään. Mikään raha ei korvaa sitä, kun saa olla kotona ilman kiirettä, ottaa aurinkoa, syödä (liikaa) ja olla rakkaiden kanssa.

Oma huone ♥

Juhannus oli ihana, kun näin mun ihania kempokavereita piiiiitkästä aikaa koolla taas. Naurettiin syötiin ja höpöiltiin kolmeen asti. Sitten porukka lähti omiin koteihin nukkumaan, Ellu ja Fanni lauloi virsiä lähtiessään... kiitos teidän, Jumala loi soi mun päässäni vielä viimeisten valvomieni minuuttein aikana!

Juhannuspäivä meni aika lailla tismalleen samaan tyyliin kuin viime vuonnakin: nukuin pitkään, otin aurinkoa melkein koko päivän ja söin. Ja sitten kävin pyöräilemässä ja ottamassa kuvia mun lempparipaikasta eli kotikylästä:

P.S. oon syöny joka päivä jäätelöä tai mehujäitä. Oon ihan koukussa niihin, ees karkit ei oo enää niin hyviä :o