Elämä

Palasin Ouluun viime viikon sunnuntaina ja heti alkoi awesomet. Oon nauttinut joka ikisestä hetkestä ja asiasta niin paljon, että saaan hypähdellä tai juosta pieniä pyrähdyksiä. Ihan vain siksi, että muuten pakahdun.

Suitsukkeita, kynttilöitä, hedelmiä, raakakaakaota, ystäviä, uusia vaatteita, lapsia, kysymyksiä, etiikkaa, kasvamista, musiikkia, unta. Niistä on Sannan viikko tehty.



Tässä vielä yks laulu, jonka myötä toivotan ihanan rauhallista lauantaita kaikille teille ♥

Loppiainen

Tänään heräsin aamulla kymmeneltä ilman herätyskelloa. Mulla oli vihdoinkin vapaapäivä. Nautiskelin aamusta kääntäen kylkeä, pelaamalla Tetristä, syömällä ja peilaamalla pitkään ja hartaasti. Sitten suuntasin nokan kohti Ellun mummon kotia ja pääsin rutistamaan sitä ihanaa. En ollut itekään huomannut aikaisemmin, miten ikävä mun oli ollut Ellun suoria lohkaisuja...

Tuli pimeä ja minä ajoin kotiin. Minna halusi mennä Maulaan ja minä menin sitä viemään. Morjenstettiin yhtä tulevaa rohkeaa pikkuäitiä ja juotiin kahvia naurun raikuessa.

Pitkästä aikaa mä olen nauranut. Oon ehkä hihitellyt tänä jouluna, mutta suurin osa on mennyt lievissä downiksissa. Tänään mä olen ihan oikeasti nauranut.



Kun tultiin Maulasta kotiin, puin toppakamppeet päälle ja lähdin kävelylle. Mun tuli nopeasti hiki, kun jalkoja sai paksun lumikerroksen takia nostella reilusti.

Pääsin lopulta Pölhön kentälle. Näin sen aavan, koskemattoman lumen. Korvissani soi nopeatoempoinen duurikappale. Silmäni levisivät teevadin kokoisiksi ja lähdin harppomaan. Lumi pöllysi. Käteni lensivät levälleen. Suu oli leveässä virneessä ja koin olevani jossain elokuvassa.



Se leffa oli komedia. Juostuani kentän päähän ja käännyttyäni näin mäen päällä olevissa kienuissa todistajia, jotka olivat pysähtyneet hämmentyneinä. Häivän lipeän eli lievän häpeän ja veren maku suussani päätin juosta samalla tavoin toiseen päähän. Se oli harhautus, jotta silminnäkijät luulisivat minun tekeväni jotakin hankitreeniä (mitä se puoliksi olikin).

Kotona odotti viimeinen satsi porkkanalaatikkoa, naistenlehtiä ja lämmin sauna. Mä koen itteni joksikin voimakkaaksi supernaiseksi ja luulen pystyväni mihin vaan.

Tää oli hyvä päivä. Huomenna on viimeinen työpäivä. Sunnuntaina ajan Ouluun. Ja tiedän jo nyt, että maanantaista tulee paras päivä.

Kauppakukkasia

Kävin ennen työpäivää meidän lähikaupassa, Lautiassa. Siellä lievästi alkoholin (tai ties minkä aineen) vaikutuksen alaisena eräs vanhempi mieshenkilö haasteli naismyyjälle kaikenlaista. Keskustelu oli melko yksipuolinen, myyjä vain myönteli ja yritti saada asiakasta liikkeelle (lue: ulos). Herran viimeinen line oli varmaan maailman paras:

"... ja onnea liiketoimintaan ja perhe-elämään ja kaikkeen. Te olette tulevaisuuden nainen!"

Kun olin itse saanut ostokseni kätöseeni, toivotin myyjälle onnea tämän mainitun herran kanssa. Myyjä nauroi ääneen.

Itse olin iltavuorossa ja hyvin, hyvin väsynyt. Ja tylsistynyt. Yhtäkkiä eräs vanhempi herra, vakiasiakas, tuli luokseni toisen myyjän kassajonosta ja kävi kanssani seuraavanlaisen sananvaihdon:

"Saako sulle sanoa jotaki?"

"No tottakai saa!"

"Sinä olet hieno nainen. Elä naura, minuaki kattoit niin hennosti!"



Ollaan pohdittu joskus lukioaikoina kavereiden kanssa, että ohitettuaan tietyn iän vanhoilla miehillä on jälleen oikeus lirkutella nuorille naisille ilman nenänvartta pitkin katsomista. Tämä on niin totta. Ei mua ahdistanut tai ällöttänyt tuommonen, lähinnä vain huvitti. Mutta jos se oliskin ollut siinä viisissäkymmenissä ja sanonut sen tiettyyn äänensävyyn, olisin varmaan ollut tosi ahdistunut. Papat saa haastella, kun peli on ikään kuin menetetty.

Vielä kolme työpäivää jäljellä. Papat, tulen kaipaamaan teitä ja teidän kassaneidille ojennettuja sanallisia kukkasianne!

Jäljet hankeen jää

Ei tarvita kuin yksi pannahisen kahvikuppi kello seitsemältä, jotta meikäläinen on aamuyöllä sentimentaalisissa vuodenvaihdeviilikissä. Sillä se väsymys lähtee millä se on tullutkin, ratkaisen ongelman juomalla kahvia huomennakin.

Mitä mulla on kädessä tämän vuoden jälkeen? Enemmän kuin ikinä tähän saakka: pisimmät työsuhteet, pätäkkää, unelmien opiskelupaikka, uskomattomia uusia ystäviä ja sitä uskomattomampia vanhoja ystäviä. Kaikki hyvin, ainakin näennäisesti. En valita. Mutta...

...vedetäänpä silti matto edellisten sanojen alta. Aina minä löydän jotain, mitä minä en ole vielä saavuttanut, mainittakoon nyt vaikka esimerkiksi se maaginen 55 kg puntarin digitaalinäytössä.

Olen ystävieni suusta kuullut sanoja, jotka ahdistavat minua. Ne liittyvät mielipiteisiin ja niiden perusteluihin. Ne ovat niin hyviä, että ne ahdistavat minua. Itse en tiedä, mitä puoluetta kannatan, mitä minä edustan ja arvostan. Kun kuulen ihmisten puhuvan, minä ahdistun ja koen itseni ala-arvoiseksi kakaraksi. Itse muodostan mielipiteitä maalauksista, musiikista ja ihmissuhteista. Onko maailmani oikeasti niin ahdas? Analysoin sydämen asioita niin hanakasti, että unohdan ympärillä olevan maailman toisinaan kokonaan. Myönnettäköön tähän väliin, että katsoin ensimmäiset uutiset varmaan kolmeen kuukauteen tänä iltana. En lue uutisia netistä tai lehdistä saatika katso niitä telkkarista. Arvostan ihmisiä, jotka kykenevät pysymään ajan hermolla ja olemaan asiosita jotakin mieltä. Ja vielä perustelemaan ajatuksena. (Et arvaakaan, miten paljon arvostan sinua.)

Minun uutiseni liittyvät minun maailmaani. Minulle on tärkeää, mitä minun ja läheisteni elämässä tapahtuu. Tiedän pienten piirieni syy-seuraussuhteet, analysoin niitä ja ennustan tulevaa.

Mutta eivätkö kaikki tee niin?

Voisin myös myöntää muodostavani jatkuvasti omaa filosofiaani rakkaudesta. Voi saamarin saamarin saamari kun mua PÄNNII, että olen niin aivopesty, että elämässä tärkeintä minulle on se kliseinen rakkaus. Haluan ja etsin sitä. Jatkuvasti. Tietoisesti ja tiedostamatta.

Olen asunut nyt omillani jonkin aikaa ja aloittanut Oman Elämäni. Koen sen alkaneen puolitoista vuotta sitten, mutta koen yhä olevani aika hemmetin hukassa. Olisiko aika oikeasti ymmärtää jotain?

Haluaisin osata keskustella oikeista asioista ja olla jotain mieltä. Tuleva ammattinikin vaatii kannan ottamista. Ette arvaakaan, miten joskus kadehdin niitä, jotka avaavat suunsa luentosaleissa. Haluaisin minäkin, mutta minulla ei ole sanottavaa.

Jos minä jotain voisin itselleni luvata tulevalle vuodelle, lupaisin ottavani hanakammin selvää, mitä minä elämältäni haluan ja minkä takana minä seison. Avartavani maailmaa oman navan ulkopuolelle ja tiedostavan sen, mitä lähiympäristöni ulkopuolella tapahtuu. Lopettavan sen rakkaudesta haaveilemisen ja nauttivan siitä, että kykenen pyörittämään omaa pikku elämääni kohtuullisen hyvin ihan itsekin.

Lupaanko?

Looking dead in the face she said "Cash or credit?"

Mulla on ihan järetön Ouluikävä. Haluan takas kouluun, mutta se alkaa vasta 9.1. harjoittelulla (jee!). Siihen saakka on kärvisteltävä, ja oonkin käyttänyt tehokkaasti aikaa työn tekoon kaupan kassalla. Aattelin kertoa teille muutaman faktan, jotka ite oon pannu merkille siinä kamoja piippaillessa ja ihmisiä rahastaessa.

Mummot varjelee viilejään. Huomasin tämän kerran, kun satuin laittamaan viilejä eräälle mummukalle pussiin ja tämä alkaa keuhkoamaan: "Älä vaan tuola laila niitä laita voi voi nyt on herat kannessa nyt meni seki viili voi voi..." Pitäkää siis huolta, että se viilipurkki ei missään nimessä käänny sitä 180 astetta ympäri, sillä kun viilin hera osuu purkin kanteen ja kiinnittyy siihen, peli on menetetty. Kannattaa myös viimeiseen saakka varoa, ettei kannet mene rikki. Yksi mummo heittäytyi (kyllä, heittäytyi) viiliensä ylle ja alkoi paasata takana olevalle herralle, ettei parane tulla liian lähelle hänen viilejään, kun ne voi mennä rikki (!!!).



Ihmiset tulee monesti kassalle kärttämään, että antaisimme alennuksia eri tuotteista, vaikka meillä ei ole siihen lupaa ilman osaston hyväksyntää. Kerran eräs mies tuli pyytämään, että myisin hänelle rikkinäisen euroshopperin kahvipaketin puoleen hintaan. Kun sanoin, että tämä ei käy, hän sanoin minun olevan "vittumainen ihminen". Oo-vitun-koo, jos haluat vittuimaisen ihmisen nähdä, kato peiliin, vassokuut! Jos me alettais myydä rikkinäisiä kahvipaketteja puoleen hintaan, ihmiset tulis ihan päntiönään repimään pakkauksia ja tuomaan niitä kassalle...

Suurimmalla osalla teini-ikäisiä ei ole käytöstapoja. Kassalle tullaan usein energiajuomapullon kanssa oikein velttona. "Moi" on hädin tuskin kuiskauksen kuuloinen, eikä katsekontaktia löydy. Kun rahat on ojennettu, kiidetään suorinta tietä pois kiittämättä. Monesti jää "onko plussakorttia" kaikumaan kuuroille korville, kun aluksi niin veltto asiakas on yhtäkkiä saanut jonninmoisen energiapiikin ja päättänyt lähteä kiitämään. Miten olisi silmiin katsominen, kiittäminen ja hyvästely, eli normaalit käytöstavat?

Toisinaan päivän pelastavat kanta-asiakkaat. Oon töissä keskikokoisessa pienen kaupungin keskustamarketissa, joten siellä pyörivät melkein päivittäin samat naamat. Suurin osa on melko harmaata massaa, mutta muutamat jäävät mieleen erittäin hyvin. Oon antanut niille mielessäni nimiäkin: Höntyilijä, Pervo, Tofujäätelönainen, Siiderimummo... kaikki nämä ihmiset eivät ole miellyttäviä, mutta omalla tavallaan ne kaikessa raivostuttavuudessaan piristää muuten tasapaksua päivää.

Nyt olen puhunut. Onko lukijoiden joukossa muita kassatätejä, jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa? Avautukaa, mä oon kuulolla! ;D

Uusi perheenjäsen

Kuten jo aiemmin mainitsin, meidän perheeseen on saapunut uusi tulokas. Hän on aika paksu. Ja sen karva on kihara. Selvästi meikäläisen perheenjäsen.



Tässä on Taara, josta Minna omistaa puolet. Me käytiin just ratsastamassa sillä. Oli ihanaa, kun tää tottelikin jotain. En tiedä, kerroinko kun kävin ratsastamassa western-tunnilla eräällä Zorrolla, joka ei alkanut yhteistyöhön ei millään, mutta näinkin on syksyn aikana käynyt. Meinasi ratsastusinnostus lopahtaa siihen, mutta tämmöinen onnistumisenkokemus antoi sysäyksen jatkamiselle.

Onneks Minna sai puolikkaan Taaran, se on varmaan maailman ihanin asia.

Let it shine

Tunnen vain ja ainoastaan velvollisuudekseni jakaa teille tämän joulun ilosanoman, joka (Anriikan sanoin) on "täysin ajasta, paikasta ja kontekstista irrallinen esitys, jossa Seppo Hovi on onnistunut nielaisemaan Elton Johnin ja joulupukin".



So let it shine, let it shine, let it shine! Onnellista joulua!