Kurnau

Tänään oon kouluhommien lisäksi laiskotellut. Olo on vähän kipeä, joten katsoin parhaaksi vain jäädä kotiin. Venyttelin myös aamulla yhdeksään, mistä tuli syyllinen olo, kun olin ajatellut palaavani arkeen reippaasti heräämällä kahdeksalta. Noh, nyt olen vain ja ainoastaan tyytyväinen aamufiilistelyihin (lue: ihan vaan nukkumiseen).

Jääkaapin tyhjyys ajoi mut kuitenkin pakottavalle kauppareissulle, jonka aikana poikkesin myös hakemaan apteekista helpotusta mun flunssaoireisiini. Kotona pistin Finrexinit tulille ja join sen kupposesta tällaisten kavereiden kera:

Kuvat otin viime viikolla, kun mulla oli aamuteellä seurana yks muru, siksi kaks kuppia.

Reilu viikko sitten vierailin Millan luona ja se antoi mulle lahjaksi itse Cernit-massasta muovailemiaan teekissoja - maailman tarpeellisimmat välineet tällaiselle söpöyden rakastajalle. AWWW! ♥ Noiden tarkoituksena on, että teepussin voi kiepauttaa kisun kaulaan roikkumaan. Itse en teepusseja harrasta, mutta en enää suostu juomaan ainuttakaan kupillista teetä ilman mun teekissoja (joiden nimiksi muuten tuli Blondi ja Nero).

Kattokaa nyt sen naappelia! :3 Tämä tässä on Nero, eiks näytäkin ihan Nerolta?

"Mie tipun!"

Miu. Tää kurkkukipu-nuha-vatsatauti alkoi eilen ja alan kypsyä tähän aika pahasti jo nyt. Toivottavasti huomenna jaksan lähteä yliopistolle asti, tuun muuten mökkihöperöksi!!

Nii ja kiitos Milla kisuista ♥

Meikkimallina

Sain eilen illalla Facebookissa kaverilta viestiä, josko mua kiinnostaisi mennä meikkimalliksi Stockalle. Suunnitelmissa oli kandin tekoa, mutta en mä kauaa miettinyt meikkattavaksi menemisen ja kandin välillä - kosmetologin tuoliin siis!

Multa kysyttiin et millaisen meikin haluaisin. Oon viime aikoina tuskaillut epäpuhtaan ja monisävyisen ihoni kanssa, joten toivoin hyvää ja heleää pohjaa sekä jotain pientä sävyä silmiin ja huuliin arkimeikkiä ajatellen. Mulle taiteiltiin tämmöinen keväinen look Lancômen tuotteilla, eiks oo aika raikas? :)

Näissä kuvissa meikki on ollut jo kuusi tuntia, joten ihanainen huulikiilto on jo kulunut pois... 

Ja anteeks toi väsynyt ilme, on väsy! :D

Oon ainoastaan kerran aikaisemmin ollut meikattavana, ja silloin meikin teki opiskeija. Värivalinnat meni silloin aika mönkään: mulle taiteiltiin meikki tummanruskeasta ja vaaleanvihreästä. Ei siinä, se oli ihan hieno, toisilla väreillä olis vaan toiminu paremmin! Tällä kertaa sävyt oli korallia ja pinkkiä, värejä, joiden en kuvitellut mulle sopivan. (Mulle sanottiin et mulle vois sopia myös pelkkä lila rajaus. WHhat??)

Tunnin meikkauksen jälkeen olo oli kovin sievä ja hyppelin bussipysäkille aivan onnessani. Otin vaivihkaa itestäni puhelimella kuvan Anriikalle, Minnalle ja Jakelle. Mulla kuumottais ostaa itelleni ainakin tuo luomiväripaletti, sillä nimittäin meikattiin sekä luomet että kulmat. Oon tähän mennessä tehnyt luomet kynällä ja ne on tuntunut tosi raskailta... tosin noihinkin laittaisin ehkä hippusen lisää väriä tuonne sisemmäs, mutta tosiaan vain hippusen. Ja tuo huulipuna - aika herkku! Sen haluan, tai ehkä jonkun huokeamman, mut tuota sävyä on ehdottomasti saatava, se on niin hauska!

Mallilahjaksi sain testereitä tuotteista, joita tuohon meikkiin käytettiin. Kuvassa siis:

• Miracle air de teint -meikkivoide, sävy 03
• Genifique Advanced -tipat
• 3 kpl DreamTone sävynkorjaajaa iholle, sävy 2
• Rouge in love -huulipuna, sävy 322M - Corail in love
• La vie est belle -tuoksu

Hihii, oon jotenkin ihan innoissani nyt meikeistä! :D En oo koskaan ollut mikään meikkimaakari, en jotenkin osaa... mutta noilla väreillä en minäkään voisi kovin pahasti tunaroida. Ja olen ehkä oikeutettukin muutamiin meikkiostoksiin, nimim. ostin viimeisimmän luomivärini varmaan yläasteella... hups.

On ihan kevätfiilis, toivotaan ettei tulis takatalvea. Ihanaa viikonloppua teille, minä aion mennä kotikottiin ja nähdä kamuja ja perhettä ja sukulaisia ja VÄINÖÄ ♥

Perushommia!

Otin tälle vuodelle ensimmäiseksi sivuaineekseni kuviksen. Muistan, kun fuksivuonna monialaisten opinnoissa yksi opettajista kertoi, että kuviksen sivuaine on mm. paras ja että vuoden aikana tehdään kaksi ekskua, joista toinen Tallinnaan ja toinen viikonlopuksi Hailuotoon maalamaan akvarelleja.

"You had me at eksku, meikähän tullee!"

Plastisen sommittelun töiden tarkastelua

Ja kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että tein oikean valinnan. Elämänlaatuni on parantunut, kun olen saanut luoda, ideoida, hullutella ja oppia. Huippuja kamujakin on tullut ajan mittaan. Parasta on, kun huomaa kehittyneensä ja ihan oikeasti jopa osaavansa.

Outo elläin ja sen äiti

Ajattelin, että alkaisin postata tänne muutamia kuvia mun onnistuneimmista töistä. Pitää ottaa paljon kuvia moista operaatiota varten. Palaillaan kun muistikortille on tallentunut jotain!

Jee, pitkästä aikaa pakkasin matkalaukun, sinne kameran ja suunnistin etelään! Tällä kertaa määränpäänä oli Hämeenlinna, sillä Essi, Alpo ja Unto muutti sinne muutama viikko sitten ja mulla tuli niitä ikävä. En ollutkaan koskaan käynyt Hämptonissa, oli hauskaa nähdä uusia paikkoja ja seikkailla. Seikkailua se muuten oli isolla S:llä, ajettiin nimittäin kehä ykkösellä muutama kerta vikaan kun käytiin Espoossa, Iittalassa me eksyttiin ihanille maalaisteille ja löydettiin paikka nimeltään Siiri!

No mutta, kerronpa ihanasta viikonlopusta muutamien kuvien avulla:

Totaalirepeäminen tämän nähdessäni

Iittalassa

Matkamuisto ♥ On mulla toinenkin, mut se on niin jännä et taidan värkätä siitä oman postauksensa!

Ihana Essi, kiitos vielä mahtisviikonlopusta!  ♥

Samanlainen

Joulu on kohta, se tuntuu välillä myös kasvavana ja älyttömänä kiireenä: käy töissä, tee kouluhommat loppuun ja muista vierailla pikkujouluissa. Mielenkiintoista, hyödyllistä ja mukavaa kaikki, mutta mehut tuntuu loppuvan. Siksi tulin vapaaviikonlopuksi mamman hoiviin. Väinö tulee koko ajan mun viekkuun ja kaikkuun ja vaatii huomiota - eikä se taatusti jää ilman. ♥

Olin torstaina ihan finaalissa: liian lyhyet yöunet, stressi ja kiire. Lyödäänpä päälle kahdeksan tunnin työvuoro. Piippailin tavaroita ja jaksoin hymyillä, sillä tiedossa oli kuviksen sivuaineen pikkujoulut (jotka oli muuten aivan sairaan huikeen mielettömän kivat!!).

Loppupäivästä kassalle purjehti äiti pienen poikalapsen kanssa. Pojalta löytyi ikää varmaankin neljän vuoden verran ja sillä oli päässä joku hassu lasten pipo. Pipon alta, korvien takaa pilkahti molemmin puolin vaaleaakin vaaleammat pienet kiharasuortuvat. Mieleeni tulvahti oma nelivuotisuuteni ja se, miten kuulin monesti erinäisten kassatätien suusta seuraavan lauseen:

- Voi ku sulla onkin ihanat kiharat! Ai että! Vaihdettaiskos hiuksia?

Järkytyin aina tuosta kommentista. Saamari, minä sinun lättätukkaa halua, ajattelin. Anna mun ja mun hiusten olla.

Nyt ymmärsin niitä emäntiä, onhan pikkuinen lapsi kiharoineen hyvin hurmaava näky. Lapset kaupan kassalla ovat muutenkin virkistäviä, kun he tarkkailevat kauppaa ja koko maailmaa niin uteliaina ja tuntevat kaikki pettymyksen tunteet niin raakoina ja viiltävinä itkiessään, kun äidit kieltäytyvät ostamasta leluja tai karkkeja. Tai sitten ne moikkaavat ja tapittavat ja ovat vaan suloisia, niin kuin tämä kiharainen kaveri tässä minun kassallani: tapitti tiiviisti mutta huolettomasti, miten hommiani tein.

Minulla oli tuona päivänä hiukset auki ja erityisen kiharalla, joten sanoin pojalle:

- Meillä näyttäis olevan samanlaiset hiukset. Sulla pilkistää tosi ihanat kiharat tuolta pipon alta!

Poika ei sanonut mitään, mutta jatkoi tuijottamistani. Sen pää kallisteli puolelta toiselle hennosti, pieni suu kaartui hieman hämmentyneeseen mutta onnelliseen hymyyn. Huomautukseni näytti olevan pojalle mieleen.

Jatkoin hommiani ja vilkaisin poikaa tuon tuosta. Hän seisoi paikallaan edelleen tuijottaen minua. Hymyilin takaisin ja piippailin menemään. Kun kolmannen kerran vilkaisin poikaa, poika nosti kätensä, otti piponsa pois päästä ja paljasti maailman vaaleimmat pipon litistämät enkelikiharansa ja hymyili. Minäkin aloin hymyillä, ja se hymy jäi päälle koko loppuillaksi.



Kyllä lajitoverit toisensa tunnistavat. Eikä siihen tarvita sanoja.

Я очень рад, ведь я, наконец, возвращаюсь домой

Miten musta tuntuu, että nyt meidän kvantitatiivisen peruskurssin vetäjä **ttuilee nyt päin meidän opiskelijaraukkojen naamoja... Äheltää pähelletään menemään SPSS:n ihmemaailmassa Cronbachin alfoja ja muita mahtavia lukuja laskien ymmärtämättä niistä yhtään mitään. Se nauraa varmaan olemattomaan partaansa ja pitää meitä tulevia kansankynttilöitä varmaan lähinnä semmoisina säälittävinä paristolla toimivina feikkituikkuina.


Kattokaa nyt meidän kurssikirjaakin. Näettekö te muka tuossa kannessa nollia ja ykkösiä?

Mulla soi pääsä jostain kumman syystä tuota kuvaa kattoessani tämä biisi:

Onneks tehtiin Mirkun kanssa vähintääkin huipputieteellinen teksti tutkimuksen reliabiliteetista ja validiteetista ja palkittiin ittemme ruhtinaallisesti Kauppuri 5:n hamppareilla. Teki hyvää, varsinkin kun autopaikkaakin sai etsiä sen 30 minuuttia (sekin löytyi ydinkeskustan sijaan mun kotikadulta...) höhöö.

Juuh. Hyviä mummontappokelejä itse kullekin säädylle, meikä aikoo oikeasti laskea nyt yhden Cronbachin alfan. Toivottakaa onnea!

Thedragonslayer666 vs. maailma

Osallistuin tänään Luova luokka -seminaariin kuvisen sivuaineen puolesta. Siellä käsiteltiin elokuvien, animaatioiden ja dokumenttien käyttöä ja tekemistä koulumaailmassa. Opin ihan hirveesti kaikkee uutta ja meillä oli tosi hauskaa siellä, kun katsottiin animaatioita ja leffoja ja saatiin jopa itse tehdä lyhyitä pätkiä. Luennoitsijat oli ihan hirmusen päteviä, muun muassa Keltaisen kirahvin luonut Antonia Ringbom kertoi meille animaatioiden tekemisestä lasten kanssa. Olin koko hänen settinsä ajan ajatellut Keltaista kirahvia ja hihkuin ilosta, kun näin hänen nostavan kirahvikäsinuken ja kertovan, että hän on luonut tämän hahmon, jonka minäkin muistan lapsuudesta.

Luentomuistiinpanoja... krhm.

Essin tekemä thaumatrooppi, eiks oo söpö!

Vahvimmin mieleen jäi kuitenkin Aalto-yliopistossa elokuvaohjaajaksi opiskeleva Aleksi Delikouras ja hänen esityksensä. Delikouras kertoi inspiroivan tarinansa tiestään elokuvaohjaajan opintoihin sekä siitä, miten Youtube on kehittänyt häntä elokuvantekijänä. Esimerkkinä Delikouras näytti meille erilaisia tubeen lataamiaan videoita, ja niistä ällistyttävimmät olivat NÖRTTI-dokumenttipätkät. Ne kertovat Thedragonslayer666-nickiä käyttävästä pojasta, joka pelaa, pelaa ja vihaa. Ja sitten taas pelaa.

NÖRTTI-dokkarit olivat aivan äärimmäisen mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä. Niissä on päästy hyvin lähelle niin äärimmäistä ja henkilökohtaista ilmiötä erittäin mielenkiintoisista näkökulmista. Videon tekijä ei kommentoi kuvaamaansa, vaan kokonaiskuva muodostuu Thedragonslayer666:n ja hänen lähipiirinsä kanssakäymisestä sekä heidän haastatteluistaan. Parasta on näkökulmien välinen ristiriita.

En selitä nyt enempää, katsokaa ite. Pätkät on pitkiä, jos ajatellaan tavallisimpien Youtube-pätkien mittaa, mutta ottakaa aikaa, kattokaa nää ja miettikää. 

Tässä on osuttu nyt johonkin mielettömän suureen ja ajankohtaseen. Tää on aivan mieletön keskustelun- ja silmienavaaja. Tekeekö sulla mieli olla nyt koneella? Mulla ei. Mulla on itse asiassa tosi paha olo. Ja surullinen. Seminaarissa me naurettiin ja ällisteltiin ääneen; onhan Thedragonslayer666 ihan uskomaton tyyppi, puhuessaankin kuulostaa ihan Ville Myllyrinteeltä. Tarina on kaikessa räikeydessään ja stereotypioineen hyvinkin koominen. Yksin kotona rauhassa kattoessani mua ahdistaa ihan julmetusti. 

Delikouras on kirjoittanut samasta tyypistä kirjan ja tekee parhaillaan toista osaa. Youtube-videoita on katsottu satoja tuhansia kertoja ja niitä mitä luultavimmin katsotaan lisää. Toivoisin, että näistä opitaan jotain. Jotain, mikä veis tätä maailmaa parempaan suuntaan.