maanantai 15. huhtikuuta 2013

Jes!

 photo ikkuna_zps12c01460.jpg

Kuva on aika melankolisen oloinen, mutta fiilikset ei suinkaan ole sellaiset. Päin vastoin, oon ikionnellinen tuosta vesisateesta! Se sulattaa lumet ekstranopeasti. Ei ole kylmä. Sulava maa tuoksuu. Ja saa pitää kumppareita hyvällä syyllä.

Historian tentti meni luovaksi kirjoittamiseksi, mutta varmaan se menee läpi. Puheviestinnässä puhe-esitys meni aivan nappiin, oon siitä tosi iloinen. Välillä on tuntunut, että alisuoritan, mutta ei aina voi olla älyttömän skarppina. Hyvin mä hommani hoidan kuitenkin. Nyt nautitaan vesisateesta ja odotellaan innolla kevättä. 

Nii ja huomenna ja perjantaina tiedossa sijaisopeilua kahden vuoden tauon jälkeen, JESJESJES!!! Tiedossa vieläpä ekaluokkalaisia... aw :3

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

OLO 60 v. vuosijuhla

Eilen pääsin sitten prinsessailemaan oikein olan takaa! Heräsin klo 10:19 Mirkun tekstariin, jossa luki: "Kutkuttaa!!" Alettiin vaihtamaan kutkutustekstareita kuten meillä monesti ennen kemuja on tapana. Tiedossa oli siis meidän ainejärjestön eli OLOn (entisen Pedon) 60-vuotisjuhla.

Hoidin kauneuttani rituaalinomaisesti melkeinpä koko päivän. Vaivannäkö oli kyllä sen arvoista, ilta oli nimittäin yksi parhaimmista ikinä; suoraan wanhojen ja yo-juhlien kanssa samaan kategoriaan!

 photo kasvot_zps3fd18eba.jpg
Meikin tein itse, hiukset taiteili Anriikka (kiitos vielä ♥)

 photo koko_zps09edb144.jpg
Mekon löysin Nelly.comista, laukku Monsoonista (lahja Steffiltä UK-ajoilta) ja korvikset Iberolta


 photo mirkunkaa_zpsc6dc571b.jpg
Mirkunkin mekko oli Nellyltä ja me saatiin illan aikana hirveästi kehuja. Ollaan aika karkkeja, eikö? c:

 photo plaseeraus_zps980556f0.jpg

Juhlat alkoi klo 18:00, mutta oltiin siellä jo hyvissä ajoin. Nähtiin dekaanin ja yliopiston rehtorin tervehdykset ja siirryttiin saliin. Saatiin onneks Mirkun kans istua vastakkain ja samaan pöytään oli osunut muitakin tuttuja. Syötiin ihanaa ruokaa, kuunneltiin hienoja puheita ja naurettiin todella paljon. Oli sitä viiniä ja avecia ja muutakin lasissa, mutta ei liikaa. Oli niin kevyt, iloinen ja hieno juhla, toivon et joskus mun häät olisivat yhtä hauskat!

 photo pusut_zpsa5eadd9e.jpg

Loppuillasta ei jaksettu enää olla kunnolla. Piti höpöttää aika paljon kaiken sen muodollisuuden jälkeen. Kyllä siellä höpötti meidän tohtorikin, eli etiketin mukaan mentiin (kai)... :D Narikkadiskon jälkeen siirryttiin Gloriaan loppuillaksi tanssimaan lisää. Siellä soi niiiiiiin hyvät biisit, me tanssittiin ihan sikana! Meillä oli todella hauskaa ja oltiin kaikki todella hienoja, meiltä tultiin monesti kysymään et miksi meillä on niin hienot asut vai onko kaikki muut vaan alipukeutuneita. :D

 photo miu_zpsc63dae86.jpg

Alkuviikon kiireiden keskellä en ehtinyt juuri ollenkaan ajatella näitä juhlia. Oli ihanaa tajuta siellä paikan päällä - ja myös tänään - että oon ollut mukana upeissa juhlissa, joita tuskin tulen enää myöhemmin kokemaan. Niin hieno kokemus, oli kyllä kaiken rahan ja väkertämisen väärti juttu. Ja oli vieläpä Mirkun 21-vee synttärit. Onnea vielä siis OLO ja Mirkku!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Itse

Palailin tuossa 11 jälkeen Anriikan luota. Katsottiin joku huono leffa telkkarista, mutta mulla oli kuitenkin kovin mukavaa. Kotona en tuntenutkaan oloani väsyneeksi. Nukkumisen sijaan päätin nauttia siitä, että asun yksiössä, toisin sanoen aloin elää yöelämää.

 photo sukat-1_zps33154b93.jpg

 photo satie_zps6e2560f6.jpg

Tanssin "balettia" ympäri kämppää jumpinissä ja villasukissa Erik Satien tahtiin. Ihanaa pyöriä täällä makuuhuoneesta keittiön kautta vessaan ja takaisin ilman, että joutuisin ajattelemaan muiden mielipidettä asiasta.

 photo resepti_zpsd468093d.jpg

Kirjoitin reseptikirjaan viimeinkin reseptin täydellisistä suklaakekseistä. Oli kerrankin aikaa.

Alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen siitä, että asun todella yksin. Koko tämä alue on minun käytössäni 24/7 ja saan tehdä aivan mitä haluttaa - tai yhtä hyvin jättää tekemättä. Tällä viikolla olen oppinut jättämään tiskejä tiskipöydälle ja antaa työpöydän olla hujan hajan. Sitä voi paremmin kun ei liikaa pingota. 

On myös ihanaa, että kaikki tavarat täällä ovat minun. Kenenkään muun tavaroita ei ole tiellä tai parhailla paikoilla. Saan vihdoinkin säilyttää meikkejäni ja muuta kosmetiikkaa vessassa vaatekaapin sijaan, mitä luksusta! 

 photo vedet_zpsabc8cc7e.jpg

 photo vessa_zps7cd0b7b2.jpg

Pahinta on kuitenkin se, että täällä todella ollaan toisinaan yksin. Tällä viikolla oon istunut täällä oikeastaan joka ilta, parina iltana pyörähtänyt mutkan Anskun olohuoneessa. Haluaisin jatkuvasti olla seurassa, mutta aikoinaan solussa asuessani se ei tuntunutkaan niin mukavalta. Uskon kuitenkin, että yksinkin pitää osata olla. Eikä se yksin oleminen ole lopullista, aina joku lopulta katkaisee sen autuaasti. 

Olen myös kaikesta siivoamisesta sun muussa ihan itse vastuussa, kukaan ei sitä taakkaa tule puolestani hoitamaan. Havahduin tällä viikolla siihen, että kämppäni oli taas likainen, vaikka olin koko pääsiäisen täältä poissa. Äkkiäpä sitä saa paikat sottaisiksi... :P

Välillä ajattelen solukämppää ja jollain tavalla ikävöin sitä. Se vaihe kuitenkin meni jo. Onneksi siitä jäi kivat muistot. Nyt on tämä paikka, let's aikaansaadaan kivoja muistoja täältäkin!

 photo maumlaumlauml_zps7d785b81.jpg

Yötä ja unia ♥

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Viikonloppu!

Aivan jäätävä väsy ollut koko viikon. Veikkaan et sitä on ollut liikkeellä Suomen siirryttyä kesäaikaan. En oo illalla saanut unta ja aamulla on pitänyt herätä kuuden maissa - ei hyvä kombo.

Tänään ohjelmassa oli yliopiston kirjasto ja ATK-luokka, pankki, PSOASin toimisto, Sinooperi, Anttila ja Supermarket. Verokorttihommat ajattelin hoitaa netissä, mutta en osannutkaan. Menen toimistolle sitten joskus, vaikka viikon päästä. Tenttiurakan aloitin siirtämällä tenttikirjat repusta sohvalle (huomioitavaa on, että toisessa on n. 1200 sivua, eli fyysinenkin työ oli melkoinen saavutus!).

Huomenna on meidän ainejärjestön 60-vuotisjuhlat. Tiedossa on siis hienoimmat juhlat, mihin oon koskaan osaa ottanut. Mekko on tuolla roikkunut jo hyvän tovin ja en malta odottaa huomisiltaa tämä kaunokainen ylläni:

 photo mekko_zps1b719182.jpg

Mirkkuuu, joko vujut kuumottelee?? :D

Viikonloppuja kaikille! Prinsessaillasta kuvia (jos ehditään/kyetään fotoileen) sitten tulevaisuudessa :)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Babysitting

Olin aiemmin suunnitellut lähteväni tänään Teatrialle katsomaan Jesus Christ Super Staria Teatrialle. Siellä pari tuttua teatterikaveria laulaa kuorossa ja MTV-tanssiope tanssii, ois ollu hienoa lähtee kattoon miten ne vetää. Hinnat oli ikävä kyllä ihan liian suolaiset (38 € ennakkoon, ovelta 44 €), niin nyt jää väliin... Perjantaina on vuorossa PMMP, 6.4. ainejärjestön vuosijuhlat (en oo muuten esitellyt mun iltapukua, voi kauhia!!) ja 10.4. sitsit.

Jotkut onnekkaat kuitenkin pääsi tsekkaamaan shown, nimittäin Essi ja Alpo sai tänään yllärihalvat liput kun yks ope ei päässytkään näytökseen. Kamut pääsi siis treffeille, minä vahdin täällä 3 kk ikäistä Untoa. Niin, sehän on siis tanskandoggi. Arvatkaa oonko koko ajan ihan näin: <3___ p="">


P.S. pääsin kuviksen sivuaineeseen, ensi vuosi menee siis maalaillessa - jeejee!!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

No place like home

Tammikuun puolessa välissä sain PSOASilta viestin kännykkään, et mulle olisi tarjolla yksiö. Ämpyilin ja epäilin pärjäämistäni niin henkisesti kuin rahallisesti, mutta rohkea roskat syö. Nyt olen asustanut itsekseni kohta kaksi kuukautta ja olen siitä erittäin, erittäin onnellinen.

Tässä kuvia minun iki-ihanasta kodistani:

 photo kaumlmppaumllipasto_zps98197fe6.jpg

 photo kaumlmppaumlsohva_zpsfa765348.jpg
On ihanaa, kun kämppään pääsee valoa koko päivän ajan. Sitä kaivattiinkin aiemmassa loukossa!

 photo kaumlmppaumlruoho_zpsea60d5f6.jpg
Mulla on rairairuohot valmiina päästäistä varten! Luulin ensiksi saaneeni kasvustoparan homeeseen, kun siemenet alkoivat puskea juuriaan... onneksi ne sitten päättivät kasvaa :D

 photo kaumlmppaumlkeittiouml_zps16257275.jpg

Rakastan mun keittiötäni, se on niin siisti ja nerokas! (Tosin liesi on minikokoinen, mutta oon oppinut elämään sen kanssa.) Siinä on hyvä kokata. Parasta on se, kun aamupalalättyjä/munakasta voi tehdä ja istua samalla pöydän ääressä... tai kokata kaverin kanssa kasvokkain. 

 photo kaumlmppaumlmakkari_zps34de47c1.jpg
Kämpällähän on tosiaan kokoa 36,2 neliötä. Niihin mahtuu myös ihan erillinen makkari.

 photo kaumlmppaumllintu_zps05653675.jpg
Kotilintu on ostettu Raumalta kirppikseltä c:

 photo kaumlmppaumlmaumlauml_zpse061c7d3.jpg

Loppuun onnellinen minä ihan au naturel eilisen uinnin jälkeen. Mitäs pidätte mun kodistani? :)

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ihana päivä

Ihana tosiaan! Heräsin kahdeksalta pirteänä ja söin aamiaista ihan rauhassa ja mietin verkkaisesti, mille alkaisin. Päätin suorittaa rästiin jääneen 200 m:n uimakokeen. Uin Raatissa yhteensä 45 minuuttia ja hoidin itseni saunan ja ihovoiteiden avulla kuntoon.


Sitten suuntasin tieni Rotuaarille. Apteekissa oli alennuksessa juuri ne rasvat, joita tarvitsin! Sitten menin Akateemiseen kirjakauppaan hankkimaan lyijytäytekynää. Törmäsin myös maailman kauneimpiin magneetteihin, joita en vain voinut jättää... Shoppailen niin harvoin, että sallin itselleni pienen hemmottelun sisustuksen merkeissä:

 photo kaumlmppaumlmagneetit_zps444e396d.jpg
Perhosmagneetit, 20,90 € Akateeminen kirjakauppa

Heti kun pääsin kotiin aloin taiteilla magneeteista kollaasia jääkaapin oveen. Tältä se nyt näyttää:

 photo kaumlmppaumljaumlaumlkaappi_zps70501edb.jpg

Tuota kelpaa katella aamupalan ääressä! Tulee niin hyvä mieli kun katseleen noita, ne on niin kauniita. Oikeutettu ostos, siis. :)

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

P.S. Siivosin viikolla niin perusteellisesti, et uskaltauduin tämän päivän auringonpaisteessa ottamaan kuvia tästä kämpästä. Huomenna pääsette kurkistamaan, miltä mun uusi koti näyttää!