Pahki

Jo pitkään oon halunnut avautua ihan toden teolla minua ärsyttäneestä asiasta.

Se on ihmiset. Liikenteessä. Tarkemmin sanottuna kevyen väylän tienkäyttäjät saa mut ihan raivon partaalle.

Pyöräilin (huomaa imperfekti, olen nyt lomalla!) töihin normaalisti. Usein sää oli mukava, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Minä en niitä kuunnellut, minulla on mp3-soitin. Tahti on kova, töihin on ehdittävä ajoissa. Pitää vaihtaa hikinen t-paita ja vielä hikisemmät työhousut hikiselle iholle. On kiire.

Sitten siihen tulee sellainen. Jalankulkija.

Se kävelee keskellä tietä. Päässäni kilahtaa kuin härällä punaisen vaatteen nähdessään. Sieraimistanikin tulee sellaista höyryä kuin härällä. Pudistan päätäni, rinkutan pyöränkelloani ja kurvaan ohi. Pudistan päätäni edelleen, jotta jalankulkija näkee pahennukseni. Perkele hidasti mun matkaani!

Entäs sitten, kun kävelijöitä on kaksi tai useampi? Entä jos ne on pyöräilijöitä? Ärsyyntymiseni nousee korkeampaan potenssiin, pyöränkelloni huutaa armoa ja muut kulkijat pelästyvät puolikuoliaaksi. Heidän reaktionsa on hajaantuminen. HAJAANTUMINEN TIEN MOLEMMIN PUOLIN, jolloin ainakin Oulussa on toisinaan vaikeaa päästä läpi kapeiden teiden vuoksi. Saatanan saatana sentään!!

Kaikkein pahinta on keskustassa pyöräileminen päiväsaikaan. Ei jumalauta, siellä ei ole liikennesääntöjä enää lainkaan, vaanvallalla ovat villin lännen lait: ihmiset menevät sikin sokin sinne tänne ilman logiikaa. Pyöräileppä siinä ilman pahki ajamisia.

Onneksi minä osaan liikennesäännöt ja taidan liikenne-etiketin. Etenkin viikonloppu- tai keskiviikkoriennoissa pyörällä väistely tulee ikään kuin luonnostaan. Kävellä osaan. Suoraan ja mutkitellen. Taakse ei kannata katsoa, koska edessä tapahtuu kaikki. Joskus katson puunlatvoja niin, että väistän automaattisesti ojaan. Pyörällä.

Totuushan on, että tielläni olevat liikenteen kanssakäyttäjät vituttaa mua suuresti. Ärsyynnyn juurikin kuvailemallani tavalla, etenkin jos on kiire tai paha päivä. Olen kuitenkin varsinkin jalan kulkiessani aivan samanlainen taivastelija kuin kaikki ne, jotka haluaisin pois teiltä. Sitä se teettää, kun on tottunhyt tyhjiin pyöräteihin landella.

P.S. Turusa!

Cute overload

Eilen oli meidän työporukan saunailta aka viinakekkerit. Oli aika hauskaa, mutta en jaksanut jäädä baareileen, kun Kaarleenkin oli tuhannen pitkä jono. En ollu enää puolen yön jälkeen kärsivällinen, kun olin herännyt aamulla puoli kasilta ja juossut muutamat kilsat. Uni tulikin äkkiä, kun pääsin kotiin.

Tänään heräsin kymmenen kymmenen aaäm, kun Anriikka tekstasi: "Muista kukat." Edellisenä päivänä Anriikka oli pyytänyt mua murtautumaan sen kämppään, että pääsisin kastelemaan sen kukkaparat. Sister's gotta do what a sister's gotta do, soitin Anskulle aika crankyn puhelun ja sanoin, että teen sen, vaikka edellisenä päivänä olin täysin vastaan koko ideaa.

Olin maailman hehkein, kun seisoin Anriikan oven edessä henkari toisessa kädessä, toinen ovikelloa soittaen. Kun sisällä ei ollut remppamiehiäkään, yritin työntää kättäni henkarin kanssa postiluukusta ja kurotella kohti ovenkahvaa. Siinä sitten mietin, että mitä jos naapurit tulee tai mun käsi juuttuu postiluukkuun. Olin varannut henkkarit ja puhelimen mukaan, jos vaikka joutuis selittelemään todistajille. Onneksi sellaisia ei sattunut kohdalle, enkä minäkään päässyt kämppään sisälle. Anriikalla oli liian pieni postiluukku. Kukat jäi kastelematta, toivotaan että pienet kiinanruusu, lankaköynnös ja muratti vielä huomiseen jaksaisivat.

Sieltä selvittyäni tulin kotiin ja aloin puunata kämppää ja itseäni ja nyt, kuuden tunnin jälkeen, alkaa homma olla pikkuhiljaa hanskassa. Olen pynttäytynyt päästä varpaisiin. Mahassa on perhosia ja säntäilen. Kulta tulee kahdeksalta asemalle, ja on minun seuraavat kaksi viikkoa.

Puin ylleni Carrie Bradshaw -asua varten ostetun hameen. Mietin kauan, et onko se ihan liikaa, mutta aivan sama. Ollaan sitten saamarin ylisöpöjä!

Tyllihame from Forever 21, trikoopaita from Gina Tricot

Vielä pari tuntia... iiiikk! :3

Tallihommia

Viime viikonloppu meni - arvatkaa missä? No joo, aivan oikein, porukoilla. Lauantaina käytiin hautajaisissa, mikä ei ollut mieltä ylentävää, mutta sitä seuraava sunnuntai ja sen tallitouhuilut oli ehkä parasta pitkiin aikoihin!

Tapasin ekaa kertaa shettis-Pablon, Minnan mukaan "ittepäisen ja vahvan ku härkä"

... minkä Papu osoittikin pian tyrkkäämällä mut kyyrystä täyskyykkyyn...

...jotta se yltäis paremmin antamaan suukkoja ♥

Anriikka Taaran kans

Minna edustaa parhaiten - onhan Taara sen :D

Tyyne - maailman raukoin kissa!

Että semmosta. Ihana katella näitä aurinkoisia kuvia, kun ulkona on satanu about koko päivän... plää.

Outside the box - Qstock 2012

Koko kesän olen hokenut, että tämä kesä on laimeasti sanottuna vähän paska, kun en kerkeä näkemään kavereita tai juhlimaan ja riehumaan, vaan tekemään kaikkea tylsää, mitä aikuiset tekevät. Eli töitä. Onneksi Qstock antoi mahdollisuuden toteuttaa kaikkia haluamiani asioita, vaikka minulla ei lippua porttien läpäisemiseen ollutkaan. Kuvia siis sieltä eli laatikon ulkopuolelta.

Oli ihanaa, ihanaa nähdä kavereita parin kuukauden jälkeen. Oli ihanaa, kun Nikke sanoi, ettei tyydy kättelemään, vaan kaappasi syliin. Hoin vain, että mulla on ollut kavereita ikävä, mutta sitten juttu eteni ja me heitettiin ihan huippua läppää. Nauroin itteni ihan kipeäksi poikain seurassa.

Oikeaoppinen kyynärnoja a la Sanna ja Nikke

Kyynärnoja advanced a la Joonas aka Jänis

Ja Thoomas!

Ja otin juomaa. Se virkisti ja nostatti minut juhlafiilikseen.

Mentiin aluetta lähemmäs, kun PMMP alkoi soittaa. Pojat jopa nosti mut rosvontikkailla yhden pyöräkatoksen päälle, josta sitten näin Paulan ja Miran ihan kunnolla! En saanu edes kiljuttua, kädet vaan lävähti suun eteen ja olin ihan onnellinen - vain ne armaat viisi sekuntia, sillä sitten järkkäri viittilöi minua alas katolta. En alkanut tappelemaan, vaan pojat ottivat minut vastaan ja laittoivat maan kamaralle. Minähän en tällaisena 163 cm pitkänä pygminä mitään nähnyt, joten nousin pyörätelineelle, ja siitäkin näki.

Kotiin menin yhden jälkeen. Olo oli lievästi sanottuna kamala, eikä se ollut töissäkään seuraavana päivänä mikään korkein. Töiden jälkeen soitin hellulle, nukuin pari tuntia ja pyörähdin kokistölkki laukussa subin kautta ihmisten sekaan.

Mentiin Anriikan ja sen kavereiden kanssa 45 Specialiin kuuntelemaan Elämän Jania ja Totuuden Todistajia. Ihana, ihana ihana!!  Vihdoinkin jotain hyvää suomireggaeta, Jukka Poikahan on mennyt ja myynyt itsensä ja tekee enää paskaa musiikkia. Nämä pojat oli jalat maassa ja niilä oli hyvä meininki. Yleisö tanssi ja hymyili ja otti kengät jalasta. Mullakin tuli tosi hyvä olo niiden musiikista, olin vaan siinä paikassa ja tilassa ja tunnelmassa enkä ajatellut yhtään mitään muuta. Paitsi, että olisin halunnut heilua helluni kanssa siellä, Jani lauloi koko ajan jostain rakkaudesta.

Elämän Jani ja Totuuden Todistajat @45 Special on July 29th 2012

Sunnuntaina oli vapaapäivä, jonka vietin puistossa maaten, meressä uiden ja kotona siivoten. Ja mansikoita söin kokonaisen litran. Eilen Oulussa tulvi (kattokaa nyt herrajumala). Mun työpaikan viereinen ratasiltakin oli niin täynnä vettä, että siihen oli pari hullua ajaneet autoilla ja jääneet siihen kellumaan. Jännätti lähteä töistä kun ei tiennyt, mitä kautta pääsee edes kotiin, mutta onneksi kahdeksan jälkeen Oulu oli normalisoitunut.

Tällaisten tapahtumarikkaiden päivien jälkeen on ihanaa olla kotona. Viime yönä nukuin yli 10 tuntia ja nyt vain lagaan ja kuuntelen musiikkia. Kotihiireily on ihanaa! Harmi vain, että tää viikko on hyvinkin työntäyteinen: 35 h töitä - pelkkiä iltavuoroja. Noh, tili kiittää. Minäkin kiitän, palaillaan!

Down to the river

Kerran landepaukku, aina landepaukku. Olen sanonut itsestäni näin ennenkin, ja sanon vastakin.

Oli taas ihanaa käydä äidin helmoissa pyörähtämässä. Pyörähdin myös pyörän selässä syvemmälle maaseudulle ja katselin auringonvalossa kylpeviä kukkia, sinistä taivasta ja viileänä virtaavaa jokea.

Lempparipaikkani koko maailmassa on varmaankin Kemijoen rantaviivalla. On ihanaa pyöräillä tuota penkkaa pitkin, kun ympärillä sirittää heinäsirkkaorkesteri ja edetessä pöllähtää tiheiköistä uskomattomat määrät perhosia ja pikkulintuja. Kukkien tuoksu on huumaava, mutta jokivesi tuoksuu kaikkein ihanimmalle.

Kemijoen vesi on hieman ruskeaa, mutta puhdasta. Sen tuoksu on jäänyt mieleen, ja joka kevät jäiden lähdettyä sitä on lähdettävä haistelemaan. Silloin alan aina haaveilla siitä, kun painan pään pinnan alle ja miten viileä vesi tuntuu kehon joka puolella. 

Silmät auki sukeltaessa näkee oranssin hiekkapohjan ja vihreän veden, joka tummenee pohjaa kohti. Kun menee tarpeeksi syvälle, ei pohjaa näe ollenkaan, vaan syvän, kylmän, mustan pimeyden. Ja sen pimeyden katseleminen, veden virtauksen tunteminen paljaalla iholla tuntuu rentouttavalta. Maailma on siinä pinnan alla, ympärillä, eikä siellä tule kukaan häiritsemään. Sellaisen pienen hengittämättömän hetken aikana kirkastuu moni ajatus.

Tänä kesänä olen päässyt veden syliin tasan kerran. Toivottavasti pääsisin vielä edes yhdesti, ilman piilolinssejä tällä kertaa. Silloin voi sukellella silmät auki ja katsella sitä maailmaa, vaikka näköni onkin huono. Olisin onnellinen, kunhan näkisin edes ne värit, valot, varjot.

Baby, we were made of gold

Kävin Keminmaassa kolmen päivän visiitillä. Kaikki oli täydellistä: aurinko paistoi, lämpötla oli + 27 joka päivä, kävin uimassa (rannalla hengaili myös Peter Franzén työryhmänä kanssa, hmhm!),, söin ihanaa ruokaa, näin isovanhempia ja nautin vaan kaikesta.

Imin itseeni paljon energiaa. Sitä tullaan tarvitsemaan, kun on tulossa melkeinpä pelkkiä iltavuoroja koko loppukuuksi. Huhheli-huu.

Eilen oli kiva mennä nukkumaan ajatellen, että oli ollut hyvä päivä. Tänään heräsin ajatukseen, että tästäkin tulee hyvä päivä. Ja onhan se varsin hyvä ollutkin: skype-aamiainen hellun kanssa oli ihan mielettömän kiva ja sitten aloin kitaroida. Tässä on tulos:

Kuuntelin tuota biisiä noin kuukausi takaperin joka aamu, sillä lähti kaikki niin hyvin käyntiin. Ihana laulu ja ihana muusikko! 

Hyviä päiviä toivotellen menen pois koneen ääreltä. Bais! ♥

Böllö

Hei hoi jälleen! Olen ollu reissussa ja saikulla (joka sattumoisin pidensi reissua) ja töissä ja kohta kempolassa. Elämä maistuu välillä puulta, mut tänään oli hyvä päivä: töissä 8,5 h ja asiakkaat oli kivoja. Kiitos etenkin sille jäätävälle poikalössille, joka osti yhteensä varmaan miljoona pakettia My Little Pony -figuureja! ♥

Yllä oleva ei ehkä ole luokiteltavissa möröiksi, mutta ehkä mörkögalleriaan sopivat kaikki pienet ja isot kummajaiset. Hän on virkattu pöllö, joka sai nimekseen Mauno. Hän asustaa Turussa, ja hänen isäntänsä on kovin kiintynyt häneen - hyvä niin! Materiaaleina ovat Novitan Miami-lanka, kaksi mustaa nappia ja täytteenä vanua. Ohjetta ei oikeen ole, koska tein koko pöllön täysin inspiraatiolla :D

Heippa, toivotaan hotsikelejä!