Thai-ruokaa!

Tällaiset sunnuntait on kerrassaan huippuja: sängyssä makoilua, skype-maratoneja, hyvää ruokaa ja aikaa. Saa hengittää rauhassa ja olla ajattelematta koulu- tai työjuttuja. Kävin eilen ruokakaupassa ja ostin itselleni tarvikkeet erästä suosikkireseptiäni varten. Opin tekemään tätä ruokaa au pair -aikoina. Hosteilla oli tosi paljon Delian kirjoja ja ne oli täynnä juuri tällaisia ihanuuksia.

Vuorossa siis ihana resepti kuvien kera!

Delia's Stir-fry Chicken with Lime and Coconut

Ainekset (2-3 annosta)

• n. 2 dl jasmiiniriisiä 
• 250 g maustamattomia kanasuikaleita (saa olla enemmänkin!)
• 1 tölkki kookosmaitoa
• yhden kookkaan limen uloin kuori ja mehu
• 3-4 salaattisipulia (voidaan korvata myös varhaissipulin varrella tai jopa purjolla)
• nippu tuoretta korianteria
• 1 rkl thai-kalakastiketta
• yksi vihreä chili (korvasin itse kuivatuilla chilihiutaleilla - toimii mainiosti!)

1. Raasta limen kuoren uloin osa ja purista puolikkaista mehu. Sekoita kanan kanssa ja anna marinoitua valmistellessasi muut ainesosat. Kyseessä on stir-fry, eli ruoka kypsennetään korkeassa lämpötilassa erittäin nopeasti, joten myöhemmin lisättävät ainekset on hyvä laittaa valmiiksi pöydälle odottamaan vuoroaan.

2. Laita riisi kiehumaan. Pilko kevätsipulit noin 3 cm mittaisiksi suikaleiksi. Hienonna myös korianteria hieman. (Osaisinpa joskus suikaloida nuo sipulit yhtä hienosti kuin tuon linkin kuvassa... Noh, maku on kuitenkin tärkein!) Jos käytät tuoretta chiliä, poista siitä siemenet ja hienonna.

3. Kuumenna öljy pannulla hyvin kuumaksi. Lisää marinoitu kana ja paista n. 4 minuuttia. Lisää joukkoon chili ja paista minuutti. 

4. Lisää kookosmaito ja kalakastike. Älä mene haistelemaan kalakastiketta, ellet ole erittäin utelias (kuten minä), sillä se haisee ihan järkyttävän pahalle! Se kuitenkin tuo ruokaan ihan mielettömän hyvän maun, kun sitä lisätään sopivasti. Jos pidät vähäsuolaisesta ruuasta, yksi ruokalusikallinen kalakastiketta riittää, mutta halutessasi lisää suolaisuutta suosittelen lisäämään sitä. Kastiketta kannattaa maistella mausteita lisätessäsi. Lisää myös puolet sipulisuikaleista ja korianterista ja anna kiehua pari minuuttia.

5. Annostele ruoka lautaselle ja koristele annokset jäljelle jääneillä sipulisuikaleilla ja korianterin lehdillä.

6. Syö niin paljon, että napa paukkuu!

Minun napa paukkui ja ruokaa jäi vielä niin paljon, että sitä riittää vielä huomiselle työpäivälle eväsannokseksi. Kanaa oli vähänlaisesti, olisi saanut olla ehkä vähän enemmänkin... Eipä tuo mitään, kunhan syödäkseen saa. Se kastike on tuossakin ruuassa se kaikkein mahtavin juttu.

Päätin alkaa neulomaan taas pitkästä aikaa. Nyt kaulahuivioperaation pariin siis!

P.S. Löydettiin Jaken kanssa netistä Sketch toy, jonka avuin me pelattiin aika kauan Pictionarya skypen välityksellä. Arvatkaa mikä olisi vastaus tähän mun piirtämään kuva-arvoitukseen. Vastaus kuuluu seuraavassa postauksessa!

Tumman veden päällä

Ensin tuli kirja. Menin katsomaan Kirkonmäen koululle kirjoituskilpailun palkintojenjakoa, johon myös kirjailija itse tulisi. Otin äidin painoksen mukaani nimikirjoitusta varten ja hyppäsin autoon.

Jo ovien luona huomasin kuhinan: lähestulkoon kaikki naisopettajat kantoivat käsissään kirjaa silmät kiiltäen. Innokkaat suhisevat kuiskaukset kimpoilivat käytävien seiniltä: ¨

"Voi ku mua jännittää!" 

"Assuuko se Amerikassa oikeasti?"

"Vähän tää kirja oli hyvä!" 

Istahdin matematiikan ja fysiikan opettajan viereen ja kihisin kai minäkin.

Sitten se Peter Franzén asteli liikuntasalin ovista sisään. Annettiin aplodit, kännykkäkameroiden kömpelöt salamat välkkyivät pitkin salia. Taisivat matikanopen rystyset vaaleta sormien puristaessa kirjaa hivenen kovempaa. Peterin ääni kajahti kaiuttimista, kun hän mikrofoniin puhuen aloitti palkintojenjakoseremonian. Naamani levähti hymyyn ja sydän meinasi pusertua ylpedestä ja ilosta, kun siskoni sai kävellä hakemaan palkintoa toiselle sijalle yllettyään. Minna oli perinteisen cool: ei katsonut yleisöä vaan lampsi salin edustalle, halasi Franzénia pikaisesti ja palasi nopein askelin paikalleen. Stay classy, I say.

Sitten en minäkään voinut olla lukematta kirjaa. Eikä ne opet sitä turhaan hehkuttaneet, pidin siitä kovasti itsekin. Pidin eniten siitä, kun sain lukea omaa murrettani kirjoitettuna kovien kansien väliin. Pian sain kuulla, että kirjasta tulisi vielä elokuvakin ilmoille. Siitä lähtien aloin vartoa. Koko Keminmaa vartoi ja oli silmät auki; tuon tuosta sain lukea Facebookin etusivulta, miten kuvauspaikka oli milloin erään naapurissa, milloin toisen työpaikan edessä.

Muutaman vuoden vartominen palkittiin viime lauantai-iltana, kun Ellun kanssa ajeltiin Kemiin ja mentiin Makuunin irtokarkkihyllyjen kautta Kinopirttiin. Eteishalli kuhisi, joukossa niin nuoria kui tuulipuvuissaan kahisevia senioreita. Sovittiin Ellun kanssa, että kädestä saisi ottaa kiinni, jos alkaisi liikaa ahdistaa. Jännitin, miten Edelmannilta ja muilta sujuisi Keminmaan murre.

Ei se käsi kerennyt ottaa toisesta kiinni, omani lensivät muutamaan otteeseen suun eteen säikähdyksestä. Välillä se eksyi karkkipussiin ja välillä se lepäsi sylissä rentona. Elokuvan rytmi oli miellyttävä, se ei ollut liian kauaa liian ahdistava. Se oli kamala, se antoi toivoa paremmasta kunnes kamaluudet tapahtuivat taas, arvaamatta.

On kamalaa, miten jotkut lapset joutuvat elämään sellaista elämää päivästä toiseen. Ihan oikeasti. Olemaan varpaillaan ja hengittämättä, miettimään, uskaltaako oman huoneen ovea avatakaan. Pelkäämään, mitä siellä toisella puolella tällä kertaa tapahtuu. Tietämättä, miksi nyrkki lyö tai miksi se rakas vanhempi vielä eilen sanoi rakastavansa.

Olavi Angervo Peten roolissa. Tämä poika on ihan mieletön näyttelijä 

jo noin nuorella iällä!

Franzén onnistui tuomaan aikuisen silmiin ja korviin sen, miten lapset näkevät ja kuulevat maailman, kodin ja perheväkivallan. Esimerkiksi joidenkin kritisoimat aukot väkivallan syissä toimivat juuri niin kuin ne todellisuudessa ovat: ne saatetaan mainita sivulauseessa, mutta niitä ei ymmärretä, ei vaikka kuinka yritetään.

Pidin myös siitä, miten Keminmaa ja Kemi oli kuvattu. Kun ajattelen Kemijoen rantaa, ajattelen sen juuri sellaisena kuin se on elokuvassa näytetty. Isohaara oli milloin lumituiskun saartama, milloin pauhaava veden virratesta avonaisista luukuista. Paikallisina minua ja Ellua kuitenkin hieman häiritsivät väärät ajosuunnat ja tarinasta hieman poikkeavat paikat. Annan ne kuitenkin anteeksi, täytyyhän elokuvan kuitenkin olla visuaalisesti toimiva.

Istuttiin leffan jälkeen paikoillamme ja luettiin lopputekstejä. Siellä täällä vilahti tuttuja nimiä niin rooleissa kuin lavastajissa. Sydän pusertui taas - kotiseutuylpeydestä. Edelmannkin puhui ihan uskottavaa keminmaata.

We shall meet again

Nyt hyvästelen kesän, joka on ollut elämäni paras tähän mennessä. Sain siltä oikeastaan kaiken, mitä halusin: kavereita, aurinkoa, töitä, vapaapäiviä, halauksia, suukkoja ja lepoa. Hengähdystä koulusta, terveyttä, hyvää ruokaa ja aktiviteetteja. Seikkailuja, musiikkia ja aarteita. Kivoja muistoja, jotka lämmittävät pimeissä syys- ja talvi-illoissa (ja kandiahdistuksen purressa).

Hei vaan kesä, nähdään taas noin yhdeksän kuukauden päästä! ♥

Eräs kaunis päivä ja huvimaja

Olin ajanut edellisenä iltana Keminmaahan perheen luo. Ilta oli harmaa ja sateinen ja sitä seuraava aamu oli pitkälti samaa sarjaa. Juoksentelimme Minnan ja Väinön kanssa ympäri takapihaa pensaiden ja kukkapenkkien väleistä pujotellen. Väinöllä oli rutkasti ylimääräistä virtaa, sillä se oli uskollisesti vahtinut leikkauksesta toipuvaa äitiä. Lauman jäseniä on vahdittava tarkoin, mutta se voi olla villikolle kova homma, kun kuitenkin haluttaisi riehua.

Iltapäivällä ajattelin laiskasti suunnata tietokoneen ääreen, mutta äiti vihjaisi ulkona olevan hyvä sää uuden huvimajan kuvaamiseen. Vilkaisin ulos ja toden totta: aurinko paistoi!

Isä on tänä kesänä rakentanut takapihallemme pienen huvimajan. Siitä oli tarkoitus tulla kasvihuone, jonne mahtuisi pieni pöytä ja pari tuolia, mutta suunnitelmat elivät homman edetessä. Olimme istuneet äidin kanssa siellä muutamaan otteeseen jo sunnuntaisin aamukahveilla. Se maistuu tuolla ihan eriltä kuin keittiössä.

Olen joskus pienenä maalannut äidille vesiväreillä tuollaisen kiven. 

Yllätyin sen nähdessäni; kaikkea ne äidit säästääkin.

Kuvailin kaikessa rauhassa ja ajattelin, että kuvistani puuttuu yksi elementti. Pian se rakas elementtini saapuikin, hitaasti mutta varmasti keppeihin nojaten. Perille päästyään se huokaisi onnellisena päästyään niinkin pitkälle jaloittelulle parin päivän makoilun jälkeen.

Äiti ♥

Pian pihalla olivat myös iskä ja Väinö. Iskä huhuili meille ja kertoi Väinön tavanneen naapurin pihalla kököttäneen siilin. Menin ulos tutkailemaan ja siellä Väinö makoili matalana ruohikossa ja tarkkaili piikikästä möykkyä herkeämättä. Se oli kovin suloinen näky:

Tällaiset sunnuntait on mulle äärimmäisen tärkeitä. Monet varmaan pitää minua ihan hirveänä mamiksena, mutta semmoinen minä vain olen: rakastan perhettäni ja haluan olla sen parissa mahdollisimman paljon. Keminmaa on suuntanani taas tämän päivän työvuoron jälkeen. Harmittaa, kun joudun lähtemään jo sunnuntaina takaisin, mutta aion nauttia täysin rinnoin viimeisestä yliopiston suomasta kesälomapäivästäni siellä maailman parhaassa paikassa eli kotona. Ihanaa lauantaita kaikille! ♥

Päivä, jona en eksynytkään

Huh, tulin viime yönä klo 00:10 kotiovesta sisään ja Kaarlen ovista kuljin suunnilleen 20 minuuttia myöhemmin haalaribileisiin. Melkoinen kotiinpaluu, sanoisko! Tänään vastassa olivatkin sitten uskomaton määrä postia, lukujärjestysten kokoamista ja muita velvollisuuksia. Olisin niin mieluusti ollut vielä lomalla... Noh, eiköhän tähän totuta.

Fiilistelen vielä Turkua, koska se oli kerrassaan ihana. Koko viikko oli aivan mahtava ja tapahtumantäyteinen: vierailuja Raumalle ja Helsinkiin, messut, sosiologien fuksisauna, Caribia-kylpylä ja shoppailua.

Tuona päivänä Jake oli töissä kolmeen saakka, joten minä viihdytin itseäni menemällä keskustaan ensimmäistä kertaa yksin. Olin melkein jännäkakat housussa, sillä mulla on maailman surkein suuntavaisto ja pelkäsin eksyväni. Pyh ja pah, minä sukkuloin siellä melkein kuin aito turkulainen! 

Ostin Hennesiltä tämän neuleen, hintaa olli vain 19,95 €. Just tällaisesta olin haaveillut jo kauan! Löysin myös paljon muuta mukavaa Indiskan aleista.

Kiertelin kauppoja muutaman tunnin, lounastin ja istuin kirjastossa lukemassa Veckorevynin uusinta numeroa. Lopulta kirkonkellot löi kolme ja murunen pääsi noutamaan minun kanssani ruokaa Wikkeltä. Samana päivänä mentiin myös kylpylään rentoutumaan (lue: villeilemään kuin pahimmat kakarat). Tuli muuten uni äkkiä tuona iltana.

Kääk, taas pitäis mennä töihin. Illalla mitä luultavimmin yhden läksiäispippalot. Ja sitten töitä ja sitten Keminmaa ja sitten - yliopisto. Ei kai sitä enempää voi vältellä, tällä viikolla se oikeasti on jo alkanu... :D

Turuus messuil!

Ja ihanaa on elämä tää! Eilen oltiin koko päivä Raumalla anoppilassa vierailulla ja vietettiin ihan huikea päivä. Tänään vuorossa oli Turun messut, joilla Jake oli aiemmin viikolla esittelemässä työnsä puolesta juttuja.

Jännintä ja parasta messuilla oli mun mielestäni kehonkoostumusmittaus, johon Jake minut innosti menemään oman käyntinsä jälkeen. Mittaus tehtiin samoilla välineillä kuin sairaaloissakin ja se kertoi hyvin yksityiskohtaisesti kaikesta siitä, mitä ihon alla piileskelee. Jännitin tuloksiani etukäteen hieman, sillä kaksi vuotta sitten mulla oli kolesteroliarvo 5,1 eli lievästi koholla, normaaliarvo kun on alle viiden. Maksoin 25 € paketista, jossa mitattiin kehonkoostumus, hemoglobiini, verensokeri ja kolesteroli.

Yllä näkyy mittaustilanne. Se oli jännää, kun ei saanut liikkua eikä puhua, piti vain olla paikoillaan mitattavana. 

Matkamuistoksi sain sitten kaavakkeen, jossa luki kaikki tiedot mun kropastani. Tiedot käytiin vielä läpi alan asiantuntijan kanssa, joka kertoi kaikkien arvojen merkityksen ja neuvoi ruokavalioon ja treenaamiseen liityen erilaisia vinkkejä. Mun paperi oli kuulemma "hyvin tylsä", kun kaikki arvot osuivat täydellisesti normaalijakaumaan. Koko kehonpainostani lähes puolet on lihasta. Vettä saisin kuulemma juoda enemmän ja painoa saisi olla 1,3 kg enemmän. Ällistyttävintä oli se, että tuosta painosta lihasmassaa saisi olla 0,4 kg ja rasvaa 0.9 kg.

Ai niin, se kolesteroli oli 4,1.

Olin onnellinen kuullessani, että koostumukseni on hyvä. Ja että kolesteroli on laskenut reilusti kahdessa vuodessa. Mahtavaa! Olen tarkkaillut syömisiäni ja koko kesän ajan treenannut salilla ahkerasti, joten on mielettömän hienoa kuulla, että kaikki se työ on kantanut hedelmää. Ei siihen terveydentilan toteamiseen sinänsä tuota mittausta olisi tarvinnut, pelkästään omaa oloani tunnustelemalla voin sanoa, että olen elämäni kunnossa. Suurin muutos on tapahtunut tämän kesän aikana, kun olen treenannut ja muuttanut syömisiäni vieläkin terveellisempään suuntaan. Tämä mittaus ja nämä tulokset kannustavat jatkamaan saliharjoittelua ja terveellistä ruokavaliota tulevaisuudessakin.

 No ettei ihan laihtumaan pääsis: metrilakuja!

Testasin myös puristusvoimaani, ja se oli hyvinkin tasainen: oikean käden voima oli 35/35 (kahden mittauskerran tulokset) ja vasemman 34/33. Terveyteen ja liikuntaan liittyvien kojujen jälkeen siirryimme katselemaan pupuja, koiria ja alpakoita. Alpakat olisivat esittäneet agilitya, mutta satuimme missaamaan sen kehonkoostumusmittauksen vuoksi.

 Pikkuinen Casperi oli suloinen. Se söi lähes koko sen ajan, kun me näitä 

katseltiin ja paijailtiin. Kasvaminen on kovaa hommaa!

 Söpö pupu :3

Kerrassaan onnistunut päivä, sanoisinko! Onneksi näitä päiviä on vielä monta ja tiedossa mitä upeampia juttuja. Parhaimmasta päästä lienee kuitenkin yllätyextempore-reissu Helsinkiin. Sain nimittäin Oulun ja Turun välillä junassa istuskellessani tietää, että entinen host-perheeni on tullut Englannista Suomeen ja että olisin tervetullut Helsinkiin visiitille. Ostettiin junaliput tiistaille ja nytse on virallista: pääsen näkemään pikku-S:n ja pikku-E:n jälleen!!!!!!!!!!!! (Paitsi et ne ei ole enää niin pieniä, toinen on 7 ja toinen 4... älkää enää kasvako, jooko?) 

Ja koska rasvaa saa kuulemma olla enemmän, ostin itelleni vähän suklaata leffan, metrilakujen ja limpparin kylkeen. Tuntuu hyvältä herkutella pitkästä aikaa oikeen kunnolla ja hyvällä omallatunnolla!

Ain't nobody got time for that...

...totesin lukiessani sähköpostia, jota olin odottanut jo kuukauden päivät: kuviksen sivuaineen info pidetäänkin 27.8. klo 12:30 korkeassa kuvisluokassa. Juuh, menin jo viime viikolla ostamaan junaliput Turkuun ja takaisin, joten tuohon aikaan olen jossain ihan muualla kuin Oulun yliopistolla!

Milla oli täällä pari yötä ja me tyttöiltiin kovasti: shoppailtiin, syötiin sushia ja treenattiin salilla ittemme kipeeks. Niin ja tehtiin me pari haastevideota, odotan innolla lopputulosta! Mitähän niistä pätkistä saa koottua, huhhuh...

Olin tänään töissä hirveän energinen, joten iltavuoro meni ohi hyvin ripeästi. Olin niin levännyt ja virkistynyt ystäväni seurasta. Ehkä takaraivossa paukutti ajatukset a) ja b), joista a) edustaa 20 h/vko työsopparin loppua ja b) matkaa Turkuun murun kainaloon. Matka starttaa huomenna heti työvuoron jälkeen, jihuu!!!! Tiedossa olisi ainakin anoppilassa käyntiä, kirppareita, kylpylää sekä mahdollisesti brunssia ja messuja. Jos vaikka Johannakin lähtis mun kanssa kahvitteleen keskustaan... jepjep, hyvät on suunnitelmat!

Nyt pitäis malttaa mennä nukkumaan, sillä huomenna pitää herätä aikaisin, jotta ehdin ajoissa töihin kaikkine kimpsuineni ja kampsuineni. Kompsutkin on pakattuna, joten tehtävä on haastava. Nukkumaan siis!

kuva: we♥it

P.S. Mulla on tuuletin. Arvatkaa, kuka nukkuu ens yön hyvin?