Tack, midsommar!

Kesäjuhla meni juuri, ja se meni erittäin hyvin. Se yllätti ja se nauratti. Ja syötti ja juotti. Kamera vain petti, se ei ottanut minusta ja kavereistani semmoista kuvaa, jossa me oltais näytetty ihmisiltä.

Tässä tämmönen juhannuskuvat korvaava video, jolle oon nauranu jo aika kauan. Hyvää juhannuspäivää!

Eikä yksikään pelastunut

Adoptoin Anriikalta kolme viherkasvia ennen Anriikan lähtöä. Sanoin kyllä, että tässä tulee käymään ku jossain Agatha Christien dekkarissa: yksi kuolee ainakin ja mitä todennäköisimmin hyvin äkkiä. Pian näin kävikin, sillä tämä yksilö taisi heittää veivit jo ennen Anriikan lähtöä. Epätoivoisesti oon koittanu kaveria pelastaa, mutta tähän on tultu:

Lepää rauhassa, oi sitruunapuu.

Hyvä päivä

Oon ollu nyt kaks päivää peräkkäin vapaalla ja boy, it feels good! Oon saanu kerrankin olla, mennä ja tehdä ihan omia juttujani. Tänään heräsin kymmeneltä, selasin varmaan kaks tuntia 9GAGia, puhuin Millan kans puhelimessa kauan (♥), kahvittelin Bisketissä ja shoppailin hieman Mirkun kanssa (♥), kitaroin ja lauloin Emeli Sandéa ja fiilistelin menemään tätä päivää. On ollu aurinkoista ja mukavaa. Kevyttä. Ihanaa.

Pistin mun lempparikengät jalkaan pitkästä aikaa ♥

Tämä ja edellinen kuva otettiin juna-asemalla lipunmyynnissä vuoroani odotellessa... Jokainen voinee päätellä, kävikö mulla aika odotellessa pitkäks.

Image kolahti postiluuksta, ihanaa!

Tein terveellistä iltapalaa itelleni. Tuohon kylkeen vielä tuli vähän maapähkinöitä. Teki hyvvää.

Huomenna ois aika pakkailla reppua ja lähteä Keminmaahan juhannuksen viettoon. Tarkoitus ois tyttöjen kans vähän grillata ja kerrata kuulumisia, kun ei olla nähty ainakaan nääääääääääääääääin pitkään aikaan. Ihanaa, kohta mennään!

Wish you were here

Eräs anonyymi [hmhmhm! (; ] kävi esittämässä postaustoiveita, joista yks oli coverpostaus. En oo tehny niitä pitkään aikaan, koska en oo kauheesti ehtiny mitään biisejä harjoittelemaan ja ei oo ollu fiilistä. Jotenki tuntunu nääki niin turhalta ja ku alkaa kuunteleen tarkemmin niin ärsyttää tuo epäpuhdas laulu ja kaikki.

Sqyää.

Ehkä voisin mennä ens vuonna laulutunneille. Oppis paremmaks. Laulaminen on yks maailman parhaista asioista, siitä tulee niin hyvä olo. Ehkä hauskinta on laulaa ihan itsekseen, mutta esiintyminen tuo kunnon boostia itsetunnolle. Esiintymistilaisuuksia ei oo tullu pitkään aikaan, ehkä siksi halutti myös tehdä tää video. Ja tää on mun juttu, haluan olla tässä hyvä, parempi ja ois ihan siistiä olla jopa paras :D

Lauluhan on Pink Floydin Wish you were here, joka on niitä ensimmäisiä kitaralla oppimiani kappaleita. Aattelin et tän videoiminen on ihan pikkukeissi mutta ei, oon kuvannu kolmena päivänä ja aina alottanu ainaki viistoista kertaa alusta, ku tulee joku törkeä moka. [Ehkä toi intro ja komppi muutenki aiheuttaa pieniä haasteita ja riskejä tällaselle sunnuntaisoittajalle, köhköh... :D] Tässä tulos, saatoin tuulettaa kameran sammutettuani vähän!

Tää on kaikille niille, joita mulla on ikävä. Ja niille, joilla on kans ikävä jotakuta. ♥

Kiitos anonyymille ihanista ehdotuksista! ♥ Onko muutkin sitä mieltä, että coverpostaukset kuuluu tänne? Jos on, haluaisitteko heittää jotain biisiä treenattavaksi? Onko muista postausehdotuksia? :)

ASPIDFHOASHDFOUSDFHASDKAJSODCJSFUCKkkkk!!!

Juuri kun sanoin, etten kirjottais mistään kassatyöstä pyörrän päätökseni. Aiheena tällä kertaa ne miesasiakkaat, jotka eivät osaa käyttäytyä ihmisiksi.

Olin töissä tiistaina iltavuorossa. Asiakkaita tuli ja meni. Sitten tuli tämä miesasiakas: iäkkäämpi mies, sytyttämätön sikari suupielestä roikkuen. Piippasin herran pienet ostokset ja ilmoitin yhteissumman. Asiakas ojentaa käteistä, sitten käytiin seuraava keskustelu:

Minä: "Oisko plussakorttia ollu?"

Asiakas: "Onkse jotain syötävää?"

Minä: "Hehheh no ei oo..."

Asiakas: "No anna sitte vaa rahaa takasi."

Alan kaivaa vaihtorahoja kassasta, kun herra päättää vähän vitsailla:

"Sut mä kyllä voisin syödä..."

En enää muista loppuja, näin niin pahasti punaista. Paiskasin vaihtorahat tiskille ja palvelin seuraavan asiakkaan savu korvista nousten.

Mikä se on, että pitää ladella tommosia törkeyksiä? Hä? Mulle on ennenkin sattunut jotain vastaavaa ja aina suutun niin perkeleesti. Ikävin on varmaan, kun olin vielä alaikäisenä puutarhalla töissä ja eräs raksamies tuli ostamaan kukkia korvaukseksi asiakkaalleen, kun olivat sattuneet jonkin kukkaistutuksen rakennustouhuissaan tuhoamaan. Asiakkaan miettiessä tarvittavien taimien lukumäärää kysyin istutuslaatikon kokoa. Asiakas nappaa reteästi takataskustaan mittanauhan ja alkaa mittaamaan takamukseni leveyttä. Mitä vittua?? Lopuksi se antaa mulle kasan kolikoita ja käskee pitää vaihtorahat. Melkein heitin ne sen ukon perään muutamien kielikukkasten saattelemina, mutta en sitten kuitenkaan.

Mitä asiakaspalvelija voi sanoa tuommoisessa tilanteessa? Pitäiskö alentua yhtä kamalaksi vai pitää suu kiinni? En koskaan tilanteen tullen tiedä, siksi olen hiljaa.

Oon sitä mieltä, että jos asiakaspalvelutilanteessa osata sanoa mitään asiallista, on parempi pitää turpa kiinni. Eikö?

En oo pitkään aikaan kirjottanu tänne. Kirjotan nyt kaikkea randomia, jotta sais vaan tekstiä joskus tännekki. Haluaisin jotain potkua, koska tän blogin pitäminen nyt kuitenkin on ihan kivaa.

Elämässä ei vaan oo kauheasti ollu kirjottamisen aiheita. Oon viettäny pari viimeisintä viikkoa kassan takana, eikä siitä kauheesti stooreja irtoa, sen oon tehny jo ajat sitten. Sen verran voisin kesäduunista mainita, et se on ihan ookoo. Monotonista, mut ookoo. Siellä on onneks kivoja työkavereita ja kun homma on tuttua, en oo ressiperseenä oikeastaan yhtään. Ikäviä on ne päivät, jolloin asiakkaat on päättäneet jäädä kotiin ja minä pyörittelen peukaloita. Tämä korjaantunee ens viikolla, kun juhannus tulee...

Anriikka lähti kaukomaille. Nyt täällä on ihan tyhjää, varsinkin kun verrataan siihen, miltä täällä näytti vielä hetki sitten:

Nyt kaikki noi kamat on poissa ja jäljellä on tilaa. Noh, nyt mulla on tilaa makoilla tuolla sohvalla ja katsella telkkaria, jos siltä tuntuu :D Mutta on mulla jo vähän ikävä.

Last.fm:ssä tuli kymppitonni täyteen. Kuuntelin tuolloin The Nationalin High violet -albumia ja lueskelin Imagea (jonka tuhlauspäissäni päätin tilata vuodeksi, jee!). Soundit oli ihanan rauhallisia ja tummia, muistuttivat jotenkin niistä ajoista, kun tommosta musiikkia kuului Anriikan huoneesta. 

Ai että tuo kuulostaakin hyvältä, niin hyvältä.

Tänään vietän vapaapäivää. Aion kokata itselleni avokadopastaa ja mennä illalla Mirkun kanssa kattoon Great Gatsbya. Oon myös leikitellyt ajatuksella salitreenistä, saunasta ja piiiiitkistä venyttelyistä kotosalla. Tekis hyvää kaiken istumisen jälkeen. Sit oltais huomenna kipeitä, mut ei se haittaa, se ois hyvää kipuilua.

Tulis jo sunnuntai, pääsis Kajaaniin serkun rippijuhliin ja Anuliinaa moikkaan. Ja tulis jo juhannuskin, sais tytöt koolle. Näitä ootellessa siis!

Päivä, jolloin otin ensimmäistä kertaa kalan hengiltä

Oon kesälomalla tällä viikolla ja itse asiassa tuntuukin ihan kesältä. En olis koskaan uskonut, että tällaista tsäänssiä tulee tänä kesänä. Oon ruskettunu jo ihan kohtalaisesti, nukkunu ja nyt vielä kävin Minnan ja isovanhempien kans mökillä. Tarkoitus oli tehdä pihahommia, kalastaa ja olla vain.

Mökin pöllökelloa ei oo vedetty aikoihin. Se on liian avarakatseinen moiseen.

Oon pienestä pitäen seurannu, kun mummu onkii ja pyydystää rapuja joesta. Se on ollu aina ihan mielettömän jännää seurattavaa, tuli saalista eli ei. Oon myös saanu ite kokeilla onkimista, mutta saalista en oo kauheesti saanu. Kerran sain pienen sintin, niin pienen, et se piti laittaa takasin jokeen kasvamaan.

Tänään oli kuitenkin ihan eri päivä: joki oli vielä tulvien jäljiltä runsasvetinen ja kylmä, kala nousi merestä jokeen ja oli muutenkin vaan aika onnekas olo. 

Mmm'm.

Mummu kiskaisi aika lyhyen ajan sisään kaks ihan hyvänkokoista harria rantaan. Sain sitten ongen omiin kätösiini ja aloin vartoa. Kalastelin aika pitkän tovin, eikä mitään kuulunu. Palasin mökille pitämään Minnalle seuraa terassille.

En kuitenkaan antanu periksi. Aattelin et jos oon kymmenvuotiaasta saakka koittanu kalastaa ja oon saanu yhen vaivaisen sintin, on mun pakko skarpata nyt 11 vuoden yrittämisen jälkeen. Mummu antoi vavan ja sanoi, että tuskin siellä enää mitään on, ei kala syö näin päivällä. Heitin siiman kerran. Ja toisen. Koho upposi, jäi ilmeisesti pohjaan, ajattelin. Nostin siiman vedestä ja aloin huutaa kurkku suorana, kun siiman mukana tulikin kala!

Se oli ISO!!!! Se oli niin iso, että sitä ei tarttenu heittää menemään! Sain sen tainnutettua ja verestettyä ja siinä olin: kala kädessä ja jalat tanssi itekseen jotain ripaskaa. Juoksin papan luo ja heilutin tuoretta harria sen nenän edessä. Pappa nauroi ja juoksin pirttiin tekemään saman mummulle. Mummu tarjoutui suolestamaan otuksen, sillä se olis ollu ehkä vähän turhan hoocee mulle.

 

!!!!!!!!!!!

Kaikki se ulkoilu, kalastus ja riehuminen alkoi nälättää. Paistettiin makkarat ja käärittiin kalat suolattuina folioon. En oo koskaan maistanu niin hyvää kalaa. (Tai no oon, savusiikaa. Mutta noin tuoretta kalaa en oo koskaan syöny!)

There's the nom!

Aattelin ostaa itelleni mato-ongen ja alkaa kuningaskalastajaksi. Kyllä. Meikä on erinainen.