Rannekello

Tässä yks yö heräsin kesken unien neljäksi tunniksi. Näiden tuntien aikana tein helmitöitä ja keksin aiheen mun puheviestinnän kurssin puhe-esitystä varten. En oo pitkään aikaan kukkunu yöllä, mutta tuona yönä uni ei vaan tullut takaisin. Eipä mua seuraavana päivänä liikaa väsyttänytkään, nukuin kuitenkin yhteensä yli 6 tuntia.

Tässä mun uusi kaunokaiseni, itse väkerretty rannekello:

Oon käyttäny tuota nyt pari päivää, mutten osaa aina käyttää sitä. Ennen rannekelloa koitan aina etsiä jostain seinäkellon tai kännykän. Noh, ehkä mä tuohon totun!

Än yy tee NYT

LomalomalomalomalomalomaLOMA!! Sain juuri kirjoitettua mun 10-sivuisen, akateemistakin akateemisemmän ja tieteellisimmän harjoitteluraportin mitä tämmönen tuskaisesti loman tarpeessa oleva opiskelija voi päivän (tai kolmen) sisällä aikaan saada. Nyt saa naattia, huraa huraa!

Loppuviikon aikana aion mm.

- Nauttia pitkistä yöunista
- Olla hellun kainalossa ♥
- Maistaa hellun kans jokaista uutta Ben & Jerry's -makua
- Käydä varjolähiökierroksella = pubeja tiiossa
- Vierailla Raumalla
- Olla ajattelematta yhtään mitään koulujuttuja!!

Kuva täältä

Sorvataan taas!

Hoihoii kaikille teille, jotka eivät ole vielä luovuttaneet tämän blogipahasen seuraamisen suhteen! Takana on tosiaan viiden viikon harjoittelujakso, joka oli aivan huikean hyvä satsi opettamista, hammasten kiristelyä ja oppimistakin. Vaikka ne lapset välillä aivan kamalia olikin, ehdin kiintyä niihin niin, että kahden tytön laulaessa läksiäislaulua pillahdin salaa itkuun luokan nurkassa. Onneksi siinä nurkassa oli myös toinen harjoittelukaveri, samassa mielentilassa hänkin. Pitää alkaa siis skarppaileen tulevaisuutta varten, tai olen maailman noloin ope jokaisena kevätjuhlapäivänä...

Eilen palattiin yliopistolle klo 10:15 kuulemaan, että päivän ainoa luento on peruttu. Sen jälkeen siirryin pianoluokkaan, mutta nuotit tippui seinän ja pianon väliin. Palasin kotiin kirjoittamaan harjoitteluraporttia ja sportfoliota, kumpainenkin tulee olemaan paskin yliopistoteksti, joita olen tähän mennessä aikaan saanut.

Olen kuitenki päättänyt, etten stressaa moisista. Kandi tulee ens vuonna, ehdin siis vielä harjaantua. Ja ehkä tääkin lukko johtuu tuosta harjoittelusta ja siitä, miten käytännönläheistä hommaa se loppujen lopuksi oli.

Onnellinen olen kuiten. Syitä on monia, ja yksi niistä on tämä uusi koti. Täällä on rauhallista (vaikka tänne toisinaan naapureiden huutoriitely ja äänekäs sovinnonteko kantautuvatkin) ja kaunista. Ja kaikki on omaa. Toinen on yhä enemmän ja enemmän paistava aurinko, jonka säteet pääsevät tänne minunkin kämppään bailaamaan ihan toden teolla. On ihanaa herätä auringonpaisteeseen! Kolmas on tuleva loma ja tuleva reissu Keminmaahan ja Turkuun.

Kiitos ja anteeks, tajusin juuri et oon kirjoittanu viimeks tasan kuukausi sitten. Katotaan, millon seuraavaks kirjoitan. Silloin vois olla messissä myös kuvia mun uudesta kodista! :)

Tammikuu

Aloitin viikko sitten työharjoittelun ja musta tuntuu, että tää viikonloppu on ollu aivan liian lyhyt. Päivät on pitkiä, luokka haastava ja muutto painaa ankarasti päälle. Aloitin tänään Jaken juna-asemalle saateltuani pakkaamisen ja oon ihan ymmälläni, miten yllättävän paljon kampetta tämäkin 17 neliön huone on onnistunut yhden ja puolen vuoden aikana nielemään!

1. Kävin ennen harjoittelua paljon baareissa ja pidin hauskaa kavereiden kans. 2. Anriikalla ja Hennalla oli yhteissyndet, joita juhlittiin moneen otteeseen. Tein niille hurjan hienon kortin :D

3. Tein Anriikan kanssa sushia - liikaa. Onneks kavereille maistui! 4. Ostin itselleni Glitteristä kauakorukellon, jonka kansi aukeaa. Arvatkaa, miten teatraalisesti otan tuon esiin ku joku kysyy kelloa... 

Harmittaa, kun ne oo ehtiny kirjottaa tänne juuri mitään. Oon vaan yksinkertaisesti niin kiireinen ja työntäyteinen. Tässä kuvakollaasia lisätessäni jouduin hetken miettimään, miten sen yleensä teen - olin unohtanut. :D 

Ens viikolla olis tarkoitus pitää yhteensä 6 x 45 min tunteja pareittain, saada niihin ohjausta, seurata kaikkiin pohjatunnit plus kolme muuta parituntia muilta luokilta. Ai niin ja ainedidaktikon ohjaus. Niin ja suunnitella tulevia yksin pidettäviä tunteja (äikkä, tekstiili ja uskonto, täältä tullaan...) mahdollisimman pitkälle. Torstaina saan toivon mukaan uuteen kämppään avaimet ja aloitan muutto-operaation pyyhkimällä edellisen asukkaan tomut pois nurkista sekä raijaamalla sitikalla ekat lastit irtaimistoa. Uusi elämä, täältä mää tuun kunhan kerkiän!

Puhtaalta pöydältä

Niin. Puhtaalta pöydältä tulen syömään aamiaiseni kahden viikon päästä. Viime viikolla sain PSOASilta kännykkään tekstiviestin asuntotarjouksesta. Ajattelin et se on liian kallis, enkä ajatellut sitä sen enempää.

Maanantaina soitin asuntotoimistoon ja sanoin, etten ota tarjousta vastaan. Silti kysyin, mitä kaikkea vuokraan sisältyisikään. Siinä on netti, siinä on vesi ja sähkökin.  Sisko asuu 300 metrin päässä ja ennen kaikkea se asunto olisi minun.

Tiistaina kävin tsekkaamassa asunnon ihan uteliaisuudesta. Se oli ihana, minulle sopiva. Naisille ja miehille on omat saunat, pesutuvassa ei ole jälkeäkään kusiaisista. Olin täpinöissäni ja menin Anskun kanssa sen luo tutkimaan kaikkia niitä tavaroita, joita voisin saada tulevaan kotiini.

Takaisin nykyiseen kämppään tultuani aloin kuitenkin epäillä, miten kestän asua yksin. En oo vielä koskaan asunut ihan täysin omillani, ja ajatus hiljaisesta keittiöstä ja muiden asukkaiden läsnäolon puuttuminen alkoi pelottaa. Mieleen tulvi kaikki ihanat muistot tästä paikasta ja tunsin olevani kotona. Keskustelin illalla kaikkien neuvonantajieni kanssa ja menin nukkumaan jännityksestä täristen (osittain myös kylmästä, sillä kuumavesipullo auttoi heti).

Keskiviikkoaamuna herättyäni soitin äipälle. Informaation vaihto hoitajaäitini kanssa oli äärimmäisen tehokasta, sillä mami oli kahvitauolla ja kesken puhelun (ja varmaan kahvinkin) se huikattiin jo takaisin hommiin. Saimme kuitenkin tärkeimmät asiat sanottua. Äiti oli innoissaan, minä kerroin empiväni. Äiti sanoi taikasanat: "Nyt olet kuule rohkea ja otat sen!" Se vetosi. Lupasin itselleni vuoden vaihtuessa päästäväni irti peloistani, ja yksi niistä on yksinäisyyden pelko.

Puhelun jälkeen menin keittiöön ja katselin tiskialtaita, jotka olivat täynnä likaisia tiskejä. Yksikään astia ei ollut minun. Menin vessaan ja katsoin pytyssä olevia jarrujälkiä. Nekään eivät olleet minun. Ne katsovat minua kuitenkin päivittäin silmästä silmään, odottaen, että minä pesisin ja puhdistaisin.

Iltapäivällä soitin PSOASille ja sanoin "tahdon".

Hoidin kaikki paperihommat jo tänään, ostin itselleni kattilat ja veitset ja tärisen edelleen. Nyt en enää malta odottaa, että ne 36,2 m² olis lopultakin minun! Ja se puhdas pöytä...

Fiilistellään

Koulu alkoi keskiviikkona. Ainut kurssi, joka tällä hetkellä pyörii (ja jonka luentoja ei ole peruttu) on musiikkia, tarkemmin sanottuna harjoitellaan bändisoitinten soittamista ja sen opettamista. Oon oppinut soittamaan rummuilla perusbiitin lisäksi humppakomppia, junakomppia ja vähän fillejäkin. Bassonkin varteen olen päässyt. Oon aika innoissani tuosta hommasta, haluttais opiskella tuota lisääkin. Ja soittaa ihan sikana. Nyt on vasemmassa nimettömässä ihonalainen verenpurkauma kaikesta kitaransoitosta... :3

Ens viikolla on yks tuollainen musiikin "luento"sessio, pianotunti ja harjoitteluinfo. Rankkaa, rankkaa. Aivan mahtavaa aloittaa koulu tällä lailla hiljalleen! Seuraavaksi onkin harjoittelu isolla rytinällä. En tajua, miten voin jaksaa alkaa heräämään taas ennen seitsemää, nyt tekee tiukkaa hertätä puol yhdeltätoistakin...

Nyt jatkan fiilistelyäni pikkuruisen punkkupullon kanssa ja kuuntelen paljon levyjä. Hyvää lomaa, minä!

UUS

Jees, vuosi 2012 meni. Se ei todellakaan ollu elämäni parhaimmistoa, mutta ei ollu ihan surkeakaan loppujen lopuksi. Onneks siitä kuitenki päästiin, olisin valmis vastaanottamaan jotain paljon parempaa nyt, kiitos.

Eilen piti olla eka luento, mut se skippaantuikin. Luojan kiitos, tulin nimittäin edeltävänä yönä Turusta kahden maissa kotiin ja simahdinkin sitte ku Ruusunen, enkä noussut ennen yhtätoista seuraavana aamuna. Senkin jälkeen ekat tunnit oli vietävän hitaita. Sain viimeisen koulutyön mediakasvatuksen kurssille valmiiks, vaihdoin petivaatteet ja siivosin muutenki paljon. Niin ja kokkasin kämppiksen kans poronkäristystä. Se maistui nepalilaisvahvistukselle hyvin, varsinkin perunamuusi oli kuulemma hyvää. Jes, suomalainen ruoka ei oo siis ihan surkeeta!

Joo. Vaahtoan sitte joskus taas jostain, nyt voisin vaahdota meidän uudesta perheenjäsenestä, joka asuu Keminmaassa:

Mää niin haluan mennä jo Keminmaahan ja paijata tuota rakasta! ♥