... sanoi joku radiojuontaja, kun myönsi, ettei tuntenut kesän ultimaattisia hittibiisejä. En minäkään niitä tuntenut, saatika Oulun uusia bussireittejä, luentosaleja tämän päivän luennoille ja lastentanssille (kyllä, nyt polkaistaan esi- ja alkuopetuksen sivuaine käyntiin!) taikka 4G-käsitettä. Nyt tiedän jo hieman enemmän; alan orientoitua tulevaan lukukauteen nenä täynnä räkää, laukussa yskänlääkkeet ja pullollinen Hyvää päivää. Jospa tästä kehkeytyisi vielä sellainen.
Päivän tavoitteina on saada ruokaa, uusi puhelin ja päästä vähän kärryille. Heti kun pääsin täällä yliopistolla tietokoneen ja netin ääreen, hommat helpottuivat huomattavasti. Minulle selvisi sekin, että tulevana sunnuntaina alkaa sekä Oulu-opiston että korkeakoululiikunnan itämaisen tanssin ryhmät, mukavasti järjestävät ne peräkkäin samassa tanssisalissa. Ja minä ilmoittauduin molempiin ryhmiin, nyt on siis tiedossa kolmen tunnin tanssisessiot joka sunnuntai ensi vuoden toukokuuhun saakka. Minä nautin, varsinkin kun mulla odottaa uusi kolikkovyökin kasissa.
Nyt meitsi lähtee metsästämään apetta, saa nähdä oonko liian nirso tuolle lipastoruualle... Bai bai!
P.S. Ostin tänään sellaset jumppa/rokkitossut, millaisia käytin päiväkerhossa n. 20 vuotta sitten. Musta ei tuu ikinä aikuista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wtf. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wtf. Näytä kaikki tekstit
maanantai 1. syyskuuta 2014
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Kummallinen paikka tämä Malta...
Kirjoitin aikoinaan Briteissä tällaisen postauksen, jossa luettelin muutamia paikallisille itsestäänselvyykiä ja minulle oudolta tuntuvia asioita. Heti tänne saavuttuani koin jonkinlaisen kulttuurishokin ja näiden vajaan kolmen viikon aikana olen törmännyt jos jonkinmoisiin outouksiin.
Yksi kesyimmistä erikoisuuksista on se, että eri elintarvikkeille on omat kauppansa. Joistakin hieman isommista lähikaupoista toki voi löytää miltei kaiken tarpeellisen, mutta hinnat vaihtelevat tuotteittain hyvin paljon. Esimerkiksi vihanneskaupasta ostettuna puolikas (eli hervottoman kokoinen) vesimeloni maksoi 6,50 €, mutta tänään vierailimme juuri tuota samaista kauppaa vastapäätä olevalla tilalla, joka myy paikan päällä myös tuottamiaan hedelmiä ja vihanneksia. Siellä se puolikas vesimeloni maksaa 0,50 €. Jännää, miten paljon eroa vesimelonin kilohinnassa voikaan olla, kun se matkustaa 500 metriä...
Ensimmäisinä päivinä ihmettelin autojen sisällä olevia pahveja ja folioita, jotka kimmelsivät tuulilasien takaa. Niiden on tarkoitus ilmeisesti heijastaa lämpöä autosta ulos, mutta minun fysiikkapäälläni (= yksi pakollinen kurssi fysiikkaa lukiossa) moiset viritykset vain tekevät autosta melkoisen kasvihuoneen, jos niitä ei ole edes kiinnitetty asianmukaisesti... Ehkäpä noita folioita käyttävät tietää paremmin!
Kolmas kummallisuus on se, ettei bussiaikatauluja ole saatavilla kuin bussipysäkeillä, jos niilläkään. Myös netistä löydettiin jonkinnäköinen aikataulun tapainen, mutta siitä ei meille esimerkiksi Vallettan turisti-infossa kerrottu mitään. Bussit ovat harvoin ajoissa ja samoin ihmiset. Tämä johtunee siitä, että missään ei ole näkyvissä kelloja. Jos kellon sattuu jostain löytämään, se on joko pysähtynyt, väärässä tai siitä puuttuvat viisarit kokonaan. Onneksi on rannekello, mutta me riisutaan ne Mirkun kanssa heti töistä lähdettäessä ja eletään ilman tietoa ajasta.
Ihmiset ovat täällä erilaisia meihin suomalaisiin verrattuna. Maltalainen arvostaa vapaa-aikaa työtä enemmän ja viettää sitä mielellään ystävien kanssa ulkona syöden ja juhlien. Harvat ovat meidät tavatessaan esitelleet itseään ja kätellyt, ei edes pomomme tai päiväkodin vakituiset työntekijät. Ihmiset puhuvat kovaan ääneen ja erittäin tomerasti, minkä vuoksi me luulimme aluksi joidenkin olevan meille vihaisia, vaikkei näin ollutkaan. Me vaan Mirvan kans ollaan niin pehmoja. :D
Tosiaan, Maltalla juhlitaan jatkuvasti. Maltalla valtaosa paikallisista on katolilaisia ja maassa on yhteensä 365 kirkkoa (ja Malta on pinta-alaltaan pienempi kuin Oulu, sielläkään ole tällaista kirkkomäärää!). Jokaisella kylällä/kaupungilla ja kirkolla on omia pyhimyksiään ja niiden kunniaksi järjestetään juhlia useampaan kertaan vuodessa. Viime viikonloppuna täällä meidän naapurikaupungissa San Giljanissa juhlittiin koko viikonloppu. Rannan autotie suljettiin, jotta ihmiset ja erilaiset kojut mahtuisivat kadulle, puhallinorkesteri soitti musiikkia, kaikki valot sytytettiin ja ilmaan ammuttiin ilotulituksia. Niin ja niitä ilotulituksia ammutaan miltei päivittäin, aivan sama onko päivä vai yö. Sunnuntainakin niitä ammuttiin pitkin päivää, vaikkei niistä mitään näkynytkään. Sillä ei paikallisten mielestä ole väliä, sillä kaunein raketti on se, josta lähtee kovin meteli!
Joo, tässäpä näitä omituisuuksia. On niitä ollut takuulla enemmänkin, mutta nyt niitä ei enää hoksaa. Olo on melko lailla kotiutunut. :)
Yksi kesyimmistä erikoisuuksista on se, että eri elintarvikkeille on omat kauppansa. Joistakin hieman isommista lähikaupoista toki voi löytää miltei kaiken tarpeellisen, mutta hinnat vaihtelevat tuotteittain hyvin paljon. Esimerkiksi vihanneskaupasta ostettuna puolikas (eli hervottoman kokoinen) vesimeloni maksoi 6,50 €, mutta tänään vierailimme juuri tuota samaista kauppaa vastapäätä olevalla tilalla, joka myy paikan päällä myös tuottamiaan hedelmiä ja vihanneksia. Siellä se puolikas vesimeloni maksaa 0,50 €. Jännää, miten paljon eroa vesimelonin kilohinnassa voikaan olla, kun se matkustaa 500 metriä...
meloonit.jpg
Ensimmäisinä päivinä ihmettelin autojen sisällä olevia pahveja ja folioita, jotka kimmelsivät tuulilasien takaa. Niiden on tarkoitus ilmeisesti heijastaa lämpöä autosta ulos, mutta minun fysiikkapäälläni (= yksi pakollinen kurssi fysiikkaa lukiossa) moiset viritykset vain tekevät autosta melkoisen kasvihuoneen, jos niitä ei ole edes kiinnitetty asianmukaisesti... Ehkäpä noita folioita käyttävät tietää paremmin!
Kolmas kummallisuus on se, ettei bussiaikatauluja ole saatavilla kuin bussipysäkeillä, jos niilläkään. Myös netistä löydettiin jonkinnäköinen aikataulun tapainen, mutta siitä ei meille esimerkiksi Vallettan turisti-infossa kerrottu mitään. Bussit ovat harvoin ajoissa ja samoin ihmiset. Tämä johtunee siitä, että missään ei ole näkyvissä kelloja. Jos kellon sattuu jostain löytämään, se on joko pysähtynyt, väärässä tai siitä puuttuvat viisarit kokonaan. Onneksi on rannekello, mutta me riisutaan ne Mirkun kanssa heti töistä lähdettäessä ja eletään ilman tietoa ajasta.
"Ms Teacher, can you tell the time?"
Ihmiset ovat täällä erilaisia meihin suomalaisiin verrattuna. Maltalainen arvostaa vapaa-aikaa työtä enemmän ja viettää sitä mielellään ystävien kanssa ulkona syöden ja juhlien. Harvat ovat meidät tavatessaan esitelleet itseään ja kätellyt, ei edes pomomme tai päiväkodin vakituiset työntekijät. Ihmiset puhuvat kovaan ääneen ja erittäin tomerasti, minkä vuoksi me luulimme aluksi joidenkin olevan meille vihaisia, vaikkei näin ollutkaan. Me vaan Mirvan kans ollaan niin pehmoja. :D
Tosiaan, Maltalla juhlitaan jatkuvasti. Maltalla valtaosa paikallisista on katolilaisia ja maassa on yhteensä 365 kirkkoa (ja Malta on pinta-alaltaan pienempi kuin Oulu, sielläkään ole tällaista kirkkomäärää!). Jokaisella kylällä/kaupungilla ja kirkolla on omia pyhimyksiään ja niiden kunniaksi järjestetään juhlia useampaan kertaan vuodessa. Viime viikonloppuna täällä meidän naapurikaupungissa San Giljanissa juhlittiin koko viikonloppu. Rannan autotie suljettiin, jotta ihmiset ja erilaiset kojut mahtuisivat kadulle, puhallinorkesteri soitti musiikkia, kaikki valot sytytettiin ja ilmaan ammuttiin ilotulituksia. Niin ja niitä ilotulituksia ammutaan miltei päivittäin, aivan sama onko päivä vai yö. Sunnuntainakin niitä ammuttiin pitkin päivää, vaikkei niistä mitään näkynytkään. Sillä ei paikallisten mielestä ole väliä, sillä kaunein raketti on se, josta lähtee kovin meteli!
Joo, tässäpä näitä omituisuuksia. On niitä ollut takuulla enemmänkin, mutta nyt niitä ei enää hoksaa. Olo on melko lailla kotiutunut. :)
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Safe and sound on Maltese ground!
Herätyskello pirautti klo 3:10 ja minä hoipuin huterana aamupesulle. Laittauduin valmiiksi, pakkasin loppuun ja hyppäsin Mirkun ja Tomin auton kyytiin. Oltiin lentokentällä jo klo 4:15 ja hihiteltiin sille, miten ajoissa me oltiin.
Se aika oli kuitenkin tavallaan myöhään, sillä check-inin ja turvatarkastuksen jälkeen huomasin pankkikortin puuttuvan lompakosta. Sydän alkoi vetää mieletöntä paso doblen ja salsan sekoitusta paniikin seurauksena ja soitin vapisten Anriikalle, että syöksyy mun kämpille, hakee kortin ja tuo sen Oulunsaloon. Ei ihan ehtiny, mutta yritys oli oikein hyvä. Anriikka jopa löysi sen kortin ilman tarkkoja koordinaatteja, ei voi ku ihailla.
Alkoipahan legendaarisesti tämä reissu! Onneksi ollaan Mirvan kans melekosia kroisoksia ja meillä on tapana pyyhkiä pyllyt viiskymppisillä.
Lennot meni aika hienosti, tosin viimeinen lento lähti tunnin myöhässä matkaan. Silti oltiin vain puoli tuntia myöhässä Maltalla. Mentiin laukkujen noudon jälkeen jonoon taksia tilaamaan. Maksettiin taksi tiskille ja kuski tuli hakemaan meidät ja laukut kyytiin. Vitsi se kuski oli jäätävä: vasemmanpuoleisessa ruuhkaliikenteessä (oululaisen silmin se oli ruuhka) puikkelehdittiin ja minä kiittelin ääneen etten ite joutunut ratin takana olemaan. Olipahan melekonen mimmi, päästiin perille turvallisesti ja nopeasti.
Kämpällä meitä odotti tuleva pomomme, joka asuu kattohuoneistossa samassa talossa. Ensivaikutelma oli... mielenkiintoinen: me ei kätelty ja esitelty itseämme, vaan me saatiin erittäin pikainen info kämpästä ja sen säännöistä, puolittain sovittiin huomisaamustakin. Silti koko homma tapahtui niin kiireellä, kovalla intensiteetillä ja temperamentilla, että me Mirkun kanssa jäätiin ihan hiljaisiksi pööpöilemään pitkin kämppää. Laitettiin hitaasti tavaroita kaappeihin ja ihmeteltiin seuraavaa askelta. Me ei tiedetty, missä me oltiin, missä olisi lähin ruokakauppa, mitä oikein tapahtuu ja milloin me saadaan kämpän avaimet (aivan, ne ei ole vieläkään tulleet). Keittiön pöydän ääressä opiskelevalta/hengaavalta/datailevalta libyalaiselta Muftahilta kyseltiin jotain, mutta hän ei ihan kaikkea tajunnut. Netin kytkemisen se neuvoi, ja se olikin elintärkeä juttu se, go Muftah!
Lähdettiin Mirkun kans sinne minne nenä näytti. Löydettiin ostari, käteisautomaatti, mäkkäri (tänään on syöty 4 sämpylää ja 1 hamppari mieheen, tervetuloa rantakunto!) ja meri. Ja se ruokakauppakin. Siellä oli outoa asioida, mutta löydettiin kaikki olennainen. Hämmästeltiin vaan sitä, et viinipullo maksaa alle 4 euroa, mutta litrasta Arielia saa pulittaa yli 7 euroa. Varmaan nautitaan iltavinkkuja hikisissä vaatteissa seuraavat kuus viikkoa...
Tässä siis lyhenneltynä seikkailun ensimmäinen osa. Lisää tulee, kunhan asetutaan ja tajutaan, mikä tämä homman nimi on. Ollaan vähän kujalla, mutta kunhan me päästään vauhtiin, met ollaan maantiekiitäjiä Maltan valtateillä!
P.S. Meinasin romahtaa onnesta, kun löysin mun lempparisipsejä sieltä kaupasta. Ja täällä on muitakin briteistä tuttuja turvallisia juttuja. Safe and sound, indeed.
Se aika oli kuitenkin tavallaan myöhään, sillä check-inin ja turvatarkastuksen jälkeen huomasin pankkikortin puuttuvan lompakosta. Sydän alkoi vetää mieletöntä paso doblen ja salsan sekoitusta paniikin seurauksena ja soitin vapisten Anriikalle, että syöksyy mun kämpille, hakee kortin ja tuo sen Oulunsaloon. Ei ihan ehtiny, mutta yritys oli oikein hyvä. Anriikka jopa löysi sen kortin ilman tarkkoja koordinaatteja, ei voi ku ihailla.
Alkoipahan legendaarisesti tämä reissu! Onneksi ollaan Mirvan kans melekosia kroisoksia ja meillä on tapana pyyhkiä pyllyt viiskymppisillä.
Lennot meni aika hienosti, tosin viimeinen lento lähti tunnin myöhässä matkaan. Silti oltiin vain puoli tuntia myöhässä Maltalla. Mentiin laukkujen noudon jälkeen jonoon taksia tilaamaan. Maksettiin taksi tiskille ja kuski tuli hakemaan meidät ja laukut kyytiin. Vitsi se kuski oli jäätävä: vasemmanpuoleisessa ruuhkaliikenteessä (oululaisen silmin se oli ruuhka) puikkelehdittiin ja minä kiittelin ääneen etten ite joutunut ratin takana olemaan. Olipahan melekonen mimmi, päästiin perille turvallisesti ja nopeasti.
Kotikadulla
Kämpällä meitä odotti tuleva pomomme, joka asuu kattohuoneistossa samassa talossa. Ensivaikutelma oli... mielenkiintoinen: me ei kätelty ja esitelty itseämme, vaan me saatiin erittäin pikainen info kämpästä ja sen säännöistä, puolittain sovittiin huomisaamustakin. Silti koko homma tapahtui niin kiireellä, kovalla intensiteetillä ja temperamentilla, että me Mirkun kanssa jäätiin ihan hiljaisiksi pööpöilemään pitkin kämppää. Laitettiin hitaasti tavaroita kaappeihin ja ihmeteltiin seuraavaa askelta. Me ei tiedetty, missä me oltiin, missä olisi lähin ruokakauppa, mitä oikein tapahtuu ja milloin me saadaan kämpän avaimet (aivan, ne ei ole vieläkään tulleet). Keittiön pöydän ääressä opiskelevalta/hengaavalta/datailevalta libyalaiselta Muftahilta kyseltiin jotain, mutta hän ei ihan kaikkea tajunnut. Netin kytkemisen se neuvoi, ja se olikin elintärkeä juttu se, go Muftah!
Lähdettiin Mirkun kans sinne minne nenä näytti. Löydettiin ostari, käteisautomaatti, mäkkäri (tänään on syöty 4 sämpylää ja 1 hamppari mieheen, tervetuloa rantakunto!) ja meri. Ja se ruokakauppakin. Siellä oli outoa asioida, mutta löydettiin kaikki olennainen. Hämmästeltiin vaan sitä, et viinipullo maksaa alle 4 euroa, mutta litrasta Arielia saa pulittaa yli 7 euroa. Varmaan nautitaan iltavinkkuja hikisissä vaatteissa seuraavat kuus viikkoa...
Seikkailuilla mentiin tuosta tunnelista, jossa kävelijöillä on etuajo-oikeus.
Meille oli varattu kapea kaistale tien reunasta, siitä vaan käpöteltiin kun autot
kaahaili ohi. Pelotti vähän.
Ostarihommat ja ihana meri!
Tässä siis lyhenneltynä seikkailun ensimmäinen osa. Lisää tulee, kunhan asetutaan ja tajutaan, mikä tämä homman nimi on. Ollaan vähän kujalla, mutta kunhan me päästään vauhtiin, met ollaan maantiekiitäjiä Maltan valtateillä!
P.S. Meinasin romahtaa onnesta, kun löysin mun lempparisipsejä sieltä kaupasta. Ja täällä on muitakin briteistä tuttuja turvallisia juttuja. Safe and sound, indeed.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)