Siellä siellä se Väinö on

Joulukuussa 2012 tapahtui jotain, mitä ei koskaan meidän perheessä olisi uskottu tapahtuvan: meille tuli koira. Äiti on aina ollut karvakamuille allerginen ja vaikka me lapsina kuinka oltiin haaveiltu kaikista eläimistä hevosista koiriin ja kaneihin, ei meille moisia otettu. Lopulta Minna sanoi, että sen koulukaverin koira saisi sekaroituisia pentuja ja että sen vieroittaminen sattuisi hienosti Minnan joululoman aikoihin. Äiti oli innostunut, mutta iskää piti taivutella. Iskäkin heltyi, kun vieraillessaan koirien luona yksi pennuista nukahti sen syliin. :3

Sitten se tuli: pieni karvapallo, Väinö nimeltään, joka pissasi ja kakkasi joka paikkaan. Ja puri ihan kaikkea neulanterävillä hampaillaan. Ja samalla se oli maailman kaunein ja suloisin olento koko maailmassa. Takaraivossa muhi kuitenkin pelon pieni siemen: mitä jos äidin allergia nostaa päätään tämänkin koiran kohdalla?

"Yes, this is dog!"

Yli puoli vuotta on mennyt eikä äiti ole saanut allergiaoireita. Väinöstä on tullut vakituinen perheenjäsen. En osaisi ajatella meidän perhettä ja kotia ilman Väinöä. On ollut erittäin hämmentävää, riipivää ja ihanaa huomata, miten eläimeen voi kiintyä näin kovasti.

En ole aiemmin ymmärtänyt tällaista ihmisen ja eläimen välistä suhdetta. Olen aina pitänyt eläimistä, mutta en ole koskaan käsittänyt sitä, miten hirvittävän tärkeä eläimestä tulee. Väinöstä on tullut minulle äärettömän tärkeä kaveri, eikä maailmassa ole montaa yhtä ihanaa juttua kuin Väinön silittäminen ja kasvojen painaminen sen pehmeää turkkia vasten. Onneksi meille on tämmöinen karvaturri tullut eikä siitä ole tarvinnut luopua!

Koska kokemukseni eläinten kanssa eivät ole olleet niin jokapäiväisiä, olen jopa pelännyt joskus vähän isompia haukkuvia koiria. Näin ei ole onneksi enää; kaikki koirat ovat mielestäni nykyään enemmän tai vähemmän söpöjä ja haluaisin olla niiden kaikkien kaveri! :D

Siinä siinä meidän Väinö on! ♥