Mainitsin nimittäin Anskulle, että oikeastaan poikkeuksetta kaikki, siis kaikki poikajutut, mitä mulla on koskaan ollut, on ottanut alkujuurensa galleriasta, facesta tms. höpöhöpöhuuhaasta. Sairasta vai mitä? Vai onko?
Onko Facebookista ja muista tullut meidän sosiaaliselle elämälle jo niin luonteva jatke, että sen kautta tapahtuvan kommunikaation avulla perustetaan kestäviä parisuhteita? Mitä kävi puhelinnumeron pyytämiselle? Ite oon kerran kysyny puhelinnumeroa, mutta se jäikin sitten niihin pariin testiviestiin. Niin. Tekstiviestiin.
Tää blogihommakin on omanlaistaan typeryyttä. Kuinka monta lifestyle- ja muotiblogia kirjoittaa henkilö, joka haluaa vaan huomiota osakseen ja osoittaa, että on olemassa. Kenelle siinä sitä olemassaoloaan osoittaa, muille vai itselle? Myönnän itse, että oon huomionkipeä. Onko vähän sairasta kerjätä sitä blogilla, jossa kertoo omasta elämästään oman navan ympärillä?
Bloggauksessa on kuitenkin puolensa. Musta on kivaa lukea toisten ajatuksia asoista, jotka koskettaa myös mua: au pair -aikoina luin auppariblogeja. Nautin myös oivaltavasta sarjakuvataiteesta, jonka nälkää ruokin mm. Mummolla ja J'ai le réveil difficilellä. Jos haluan vaateinspistä, tiirailen vaikkapa Kenzaa - tosin sen tyyli on kaikkea muuta kuin minunlainen. Joskus on myös kiva mollata sitä Anriikan kanssa. >:D Hyi mua.
Ja sitten on ihanaa, kun saa omilta lukijoilta kommentteja, joista on hyötyä, inspistä tai ihan vaan muuten iloa. On kivaa kommunikoida toisten bloggaajien kanssa. Blogosfääri (hieno sana, jonka löysin - kappas vaan - Internetistä!) on ihan oma maailmansa. Vihaan ja rakastan sitä.
5 kommenttia:
hyvä teksti, sanna :) hassua tosiaan, ku alkaa miettimään, kuinka paljon nykyisin elämä pyörii facebookin ympärillä, kaikki netissä on kytköksissä facebookiin ja päivittäin kuulee kun "joku luki jotain facebookista". mitä jos sitä ei yhtäkkiä enää oiskaan ?
Sama täällä, väitän aina kivenkovaan olevani hyvin yksityinen ja introvertti persoona, mutta blogia kirjoittaessa oon kyllä jotain ihan päinvastasta. Ehkä se blogipersoona on välillä se, mitä oikeasti haluaisinkin olla. En tiiä :)
Nelli: niinpä. Anriikkakin sanoi, että Facebookista on tullu meille ku viides raaja: vaikka sitä ei käyttäis, se kulkee mukana koko ajan. Hullua. Sairasta?
Anne: Huomaan itessäni juuri saman piirteen! :D Ehkä me halutaan osoittaa muille itsessämme sellasia piirteitä, jotka haluaisimme enemmän näkyville?
Ite kirjoitin muutama vuosi takaperin aktiivisesti päiväkirjaa ja kehitin itseäni sen avulla. Kehitänköhän mä tässä blogissakin itseäni, mutta muiden silmien alla?
Muh, nyt on kyllä vihdoinkin pakko jättää kommenttia : D Teikäläisen blogin löysin jotenki vaan pomppimalla blogeista ja lukijoista toiseen, ja jäin koukkuun sun esittämiin biiseihin *__*<3
Au pair -elämä kuulosti hurjan mielenkiintoiselta, kun omat kaverini ovat seikkailleet vaihto-oppilaana Irlannissa ja backpackerinä Ausseissa. Itse en varmaan ikinä uskaltaisi. Ja vaikka nyt sun tekstit on ollutkin aika "peruselämää" niin ei voi vain lopettaa lukemista. Liekö sitten ylenpalttista stalkkeriuteliaisuusmummoilua vai mitä, mutta olet kovin kiinnostava immeinen joka tapauksessa ^^
jenske: Kiitos paljon kommentista! Seuraan itekkin joitakin blogeja ihan "stalkkerimielessä"; jotkut ihmiset on sellasia, joita ei ehkä pysty/voi/halua kaveriksi, mutta joita kuitenkin on pakko seurata. Kiva tämä bloggareiden akvaario.
Lähetä kommentti