tiistai 20. toukokuuta 2014

Herätys

Meneillään 17 piävän työ/kouluputki, tänään on päivä 9. Päässä alkaa jo tikittää pahasti, kaikki ottaa päähän ja otsaan on kasvanut ihan jäätävä kosminen nakki. Ja välillä annan sen näkyä aika avoimesti myös töissä. Saa kai sitä ihminen olla kassallakin... :D

Tänään kuitenkin sain hengenravintoa ja ihan uutta puhtia, kun harjoiteltiin akvarellimaalausta tulevaa leiriä varten. Löysin itsessäni jotain ihan uutta ja nyt en enää katso maailmaa samalla tavalla: mietin kerroksia, värejä ja sitä, mitä maalaisin näkemässäni ensimmäisenä. 

♥

Parhaimpia oivalluksia löysin noissa omenissa sekä tuossa sinisessä ja monisävyisessä maisemassa. Kaikki löytyi jotenkin helposti, vaivatta, kevyesti. En myöskään liialla sensuurilla tehnyt, vaan annoin veden ja värien valua ja sekoittua. Tekee hyvää tällaiselle kontrollifriikille välillä antaa ranteiden ja ruuvien löystyä. Nyt kuitenkin tärisen, oon niin täpinöissäni tuosta hommasta!! (Tai sitten join liikaa kahvia, köh...)

Anyway, torstaina lähtee meidän sivuaineporukka Hailuotoon kolmeksi päiväksi tekemään juurikin noita hommia. Vähän saatetaan saunoa, olla pyörivää tanssilattiaa ja siemaista välillä punkkua. Hyvät setit siis, passaa mulle!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kuvakuulumisia!

 photo vappu6_zps8e2f8e7c.jpg

 photo tukkaa_zpsd08415e8.jpg

 photo voi_zps4211715d.jpg

 photo sleepy_zps6ba9f240.jpg

 photo lasit_zps059907c7.jpg

Tässä siis lähimenneisyyteni Turun ihanasta vapusta aina vastaostettuihin aurinkolaseihin ja Anriikan tuomiin Australian simpukoihin! Lähitulevaisuudessa tiedossa töitä, töitä, akvarellileiri Hailuotoon (!!) ja töitä, seuraava vapaapäivä sekä koulusta että töistä on luvassa helatorstaina. Silloin murusenkin pitäisi olla täällä... ♥ 

Baibai ja hellät tuntehet!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kohta kandi

Tänään klo 16:15 alkaa kandiseminaari ja mun pitäis esitellä tuotokseni. Homma on vielä viilausta vaille valmis ja mua jännittää ja ahdistaa mennä esittelemään keskeneräistä teosta. Pääpointit löytyy kuitenkin, ainakin mun mielestäni. Saa nähdä, mitä mieltä opponentit on...

 photo kantiressi_zps25da8e46.jpg

Heräsin aamulla jo 7:45 (että ehtii kattoo Muumit, hihi) ja nyt pyörin kämpillä laittautuneena ja ressaantuneena. Pitäis mennä tekeen vielä niitä viime viilauksia ja kerrata powerpointin diat, etten takeltele sanoissani. Oon varustautunu taktisesti, nimittäin tuolla huivilla: kun mua jännittää, mun rintakehä menee punaisen ja valkoisen laikukkaaksi. En halua näyttää siltä, että naamani alla hohkaa pakanamaan kartta, joten oon jo lukioikäisestä asti peittänyt itteäni huiveilla. Naama saattaa helottaa, jos on kovin lämmin. Ja suu kuivua. Mut ainakin mä näytän suht pätevältä...? 

 photo kanti_zpse8a9217f.jpg

Tuntuu hullulta, et fuksivuoden keväällä meinasin lamaantua kun tajusin, et jonain päivänä pitää tehdä "tiedettä" ja "tutkia". Nyt tuntuu, et oon tehny noista molempia ilman noita lainausmerkkejä ja jopa tykännyt siitä. Mikä muhun meni? :D No ehkä löysin sen oikean aiheen, joka kiinnostaa. Siitä hyvästä oon saanu myös lempinimiä ja kuittailuja mut niille voipi nauraa. Heitin kuitenkin ite sen ensimmäisen kiven. :D

 photo kantintut_zps4b10d80d.jpg

Nyt sormet ja varpaat ristiin ja peukut pystyyn et ei tarttis enää tehdä hirveesti töitä tän eteen, haluan jo ajatella ens viikkoa ja VAPPUA TURUSSA!!

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 4/5: Kouluhommia

... niitä parraimpia hommia!

Vedettiin tänään kierrätysaiheinen osallistava draamatuokio viis kertaa putkeen viidelle eri päiväkouluryhmälle. Oli vähän siistiä! :D

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 3/5: Fiiliksissä



Koska uudet bikinit, mekko Minnan juhliin ja kohta hallussa uusi biisi kitaralla. :)

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 2/5: Mulle tuli kevät!


Kävin mutkan töissä ja toin mukanani tulppaaneja. Essi, Alpo ja Unto kävi kylässä ja toi mulle kynttilän. Pakkasessa oli keltaisessa muovikassissa kannettua pistaasijäätelöä. Kevät tuli, ihanaa viikonloppua! ♥

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 1/5: Strömsö 864 km

Sain Facebookissa haasteen, jossa mun pitää kuvata arkeani viiden päivän ajan. Sattui hyvään saumaan, kun vielä aamulla mun olohuoneen pöydällä komeili tämmöinen asetelmaluomus:



Ei nuo rairuohot lähteny mitenkään räjähtävään kasvuun tänä vuonna. Ei ollu multaa. Ja nuo siemenetki oli ihan suutareita. Pääsisäistä, saatana.