Laiskotuttaa

"Ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
Ilman että tekee oikein mitään
Tärkeintä on näyttää kiireiseltä"

Pariisin Kevät - Tämän kylän poikii

Mulla on ollu jo jonkin aikaa just tollanen fiilis. Kirjoituspöytä on sekaisin kuin lähtevä laiva, istun mun huoneessa tekemättä juuri mitään ja tunnen, miten aika valuu hukkaan. Tuntuu, ettei mua tarvita nyt, kun molemmat host parentsit on kotona vapaapäivien tai yövuorojen takia. Oon hakenu pojan tasan kerran tällä viikolla koulusta, vahtinut lapsia noin kahden tunnin ajan yhteensä ja tehnyt minimaalisen vähän kotitöitä. Alkaa haluttaa jo kotiin.

Ja silti ei haluta. Haluttaa ehtiä tekemään ja näkemään vielä miljoona asiaa: haluan Liverpooliin, haluan merenrannalle, haluan ottaa paljon hienoja kuvia, haluan syödä Woktasticissa mahan täyteen ja kukkaron tyhjäks ja mitä vielä. Kaiken.

Ellu muuten mainitsi, että oli löytänyt mun kuvat Badoosta. Perkeleen perkele, mä poistin sen sovelluksen jo mun Facebook-tililtä ja Badoosta muutenkin, mutta silti mun kuva siellä killittää. WTF?? Koitin kirjautua sisään että pääsisin poistamaan profiilini sieltä, mutta jostain kumman syystä mulla ei sitten olekaan profiilia siellä. Laitoin ylläpidolle vihasta viestiä ja pyysin niitä poistaan kaiken muhun liittyvän paskapalvelustaan. Vastausta odotellaan.

Tämmösinä hetkinä arveluttaa tämä bloginkin kirjoittaminen. Mutta tähän mä oon ryhtynyt ihan tietoisesti, mä nautin tän kirjoittelusta ja muiden blogien lukemisesta. Tuollainen salamyhkäinen ja epämääräinen kuvien ja tietojen vohkiminen on vaan raivostuttavaa. Enkä oo ainut joka tän asian kans kamppailee.

Tässä välissä voisin näyttää teille kuvan mun viime viikonlopun naamiaisasusta:

Toppi: H&M
Hame ja kengät: Forever 21
Juoma: rommikola (tuplana!)

Mua ei taidettu tunnistaa, mut ei haitannu. Ei siellä oikeestaan kukaan tunnistanut ketään. Steffi tunnistettiin kyllä, se oli Black Swan ja erittäin hieno sellainen! Nyt haluttais taas naamiaisiin, haluaisin olla Black Swan myös. Se meikki oli niin siisti... Anyway, tuo ilta oli tosi kiva. Juotiin alkuun drinkit ja loppuilta tanssittiin melkein nonstoppina. Playlistilta soi kuumia ysäri- ja kakstuhattaluvun alkupuolen hittejä ja Tom Savage lauloi liian monta biisiä soolona säestäen kitaralla. Oon ihan ihmeissäni, miten onnistuin noilla lähemmäs 10 sentin koroilla tanssimaan cancania Kalinkan tahtiin... Noh, ihmeitä tapahtuu.

Ulkona on aivan sievä ilma, mutta mä en jotenki saa aikaseks mennä ulos. Saisinkohan aikaseks viedä likaiset astiat keittiöön? Lähden yrittään...


P.S. Onko Suomessa oikeesti lunta? En suostu uskomaan.
P.P.S. Lähetin kaks paketillista kamaa kotiin jo etukäteen. Kirjoitin lähettäjäksi ja vastaanottajaksi allekirjoittaneen, mutta osoitteet on erit. Saattaa Postmant Patia ihmetyttää... :D

Pien' kuolema välissä

Hoi vain! Täällä Moseleyssa koomaillaan Steffin kans. Käväistiin shoppailemassa muka lyhyesti. Oli antoisa reissu: löydettiin Steffille ja Meikelle naamiaisasut, mulle ihania meikkejä sekä sikahyvä sushipaikka. Masu on täynnä vieläkin, vaikka syötiin noin kuus tuntia sitten. Kyllä, minä, joka vannoin inhoavani sushia YoSushin jälkeen, ahmin niitä nameja kuin pieni sika.

Mun kieli on jostain syystä täynnä rakkoja, kurkku on kipeä ja ikeniin sattuu ja ne vuotaa välillä verta. Jälkimmäinen lähinnä siksi, että kasvatan viisaudenhampaita ja hampeja harjatessa tahtoo ikenet väistyä uusien tulokkaiden tieltä verisesti. Ei ihme, että vauvat on kärttysiä kun ne kasvattaa hampaita, tää on ihan perseestä. Eikä tästä oikeen tuu ees viisaampi olo. Tai no, tiedän ainaki et ei kannata laittaa jäykkää toffeekastiketuubia liian kauaks aikaa mikroon. Eikä varsinkaan täydelle teholle.

Syy, miksi mä tän postauksen tein on se, että mä haluaisin tehdä kuvapostauksen. Milla sitä joskus ehdotti ja musta se on hauska idea. Kertokaa mulle mitä te haluatte mun kuvaavan tahi kaivavan kovon kätköistä, pienen sensuurin läpi teille voisi tulla jotain julkaisukelpoista kuvamateriaalia.

Lähen vielä koomaileen ja tekeen kohta jacket potatoes for dinner. Naadiskelkaa lauantaista!

P.S. Saksalaisessa näppäimistössä z ja y on vaihtanna paikkaa. Vähän hulua kirjottaa tällä.
P.P.S. Te, joille viisaudenhampaat on kasvaneet: pitikö teidän poistattaa ne? Jos piti, millainen kokemus oli?

Ensimmäinen kevät

Täällä on kevät. Aurinko paistaa, ulkona on noin +10 celsiusastetta ja narsissit kukkivat täyttä päätä. Oon nautiskellut pitkistä kävelyistä pelloilla lampaiden (ja niiden kakan) seassa ja haistellut kevättuulia. Maailma tuntuu paljon ystävällisemmältä ja turvallisemmalta kun aurinko paistaa.


Katsoin eilen illalla Australian ja itkin jonkin verran. Oon huomannut, että joissakin leffoissa itken siksi, kun huomaan niissä samoja koskettavia tilanteita, joita itse käyn läpi.

Mäkin käyn läpi luopumista. Mä lähden täältä 18 päivän päästä. Se iski muhun eilen täydellä voimalla ja mä murruin. Katselin nukkuvia lapsia ja kuvittelin kauhulla maaliskuun 28. päivän aamua, kun joudun sanomaan lapsille heiheit. Niiden hyvästely kirpaisee kaikkein eniten. Vollotan varmaan kauheasti kun joudun sanomaan heipat Steffile ja Erikallekin, mutta nää lapset... Ne on mulle melkeinpä yhtä rakkaita kuin mun siskot. Huomasin sen ihan vasta.

En haluais taas repiä itteäni juuriltani. Oon just saanut elämän täällä rullaamaan ihanalla rutiinilla ja koen ihan oikeasti eläväni elämää. Oon onnellinen hetkessä. Elämänmeno menee kivassa rytmissä. Paluu Keminmaahan tuntuu nyt pieneltä takapakilta tai tauolta tässä jatkumossa. Seuraavan kerran kun teen itselleni kodin ja juuret, haluan pysyä siellä pidempään. En halua aloittaa turhan usein ihan alusta.

En taida haluta edes juhlistaa paluumuuttoani. Tapaan tottakai teitä ihania ystäviä, mutta mulla ei oo mitään intressejä järjestää bileitä. Anteeksi, jos petytte, mutta mitä sanotte jos keilattais, katsottais leffoja ja tehtäis jotain muuta vastaavaa sen sijaan että mennää rymyään Ilonaan tai kulmaan?

Positiivisiakin puolia takaisintulosta löytyy. Saan syödä ruisleipää vaikka joka aamu. Ei enää paahtoleipää, se alkaa jo oksettaa. Pääsen myös tänä vuonna kokemaan kevään kaksi kertaa. Ensimmäinen on nyt menossa.


Viime aikoina olen myös pienen hajoamisen lisäksi

• Leiponut laskiaispullia, joista mun host mom otti kuvan ja lisäsi sen ja aiheeseen liittyvän päivityksen Facebookiin. Upein kiitos mitä Facebookriippuvainen voi kuunaan saada!
• Kiivennyt puuhun vuosien tauon jälkeen
• Ostanut Muumikirjan. Semmosen sarjiskirjan, jonka strippejä on julkaistu alunperin Evening Newsissä
• Noteerannut mun vaatekaapin pohjalla olevan valtavan pussimäärän. On näköjään tullu shoppailuta täällä ollessani...
• Haaveillut tulevasta kesästä

Cadbury World

Kerronpa teille makean jutun, mentiin nimittäin lauantaina Erikan kans pienelle kierrokselle Cadburyn suklaatehtaaseen. Matkaa ei ollut kuin pari kilsaa Birminghamin keskustasta. Me mentiin autolla, mutta jos menee junalla, saa netistä tulostettavaa kuponkia ja junalippua näyttämällä arkisin kaksi yhden hinnalla/viikonloppuna 30 % alennusta. Kyllähän se vähän kirpaisi, kun aikuisen lipun hinta oli 14,30 £ ja opiskelijalla 10,90 £, mutta mitä siitä. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Erika edustaa...

... ja Sanna valittaa: "En jaksa kantaa tätä karttaa, eihän me tarvita ku yks!"

Vuonna 1824 John Cadbury alkoi myydä omassa putiikissaan teetä, kahvia sekä itse valmistamaansa kaakaojauhetta. Myöhemmin Cadburyn pojat, Richard ja George, alkoivat kehittää "syötävää suklaata" tavoitteenaan luoda korkealaatuista syöntisuklaata. Reseptiä kehiteltiin neljä vuotta, ja niin syntyi Cadbury's Dairy Milk, joka on edelleen Cadburyn suosikkituote. Varmaan vastaa suomalaista Fazerin sinistä.

Suosion kasvaessa veljekset halusivat laajentaa tuotantoaan ja veivät tehtaan maaseudulle Bournbrookin läheisyyteen. Paikka oli ihanteellinen teollisuutta varten: etäisyys ydinkeskustasta oli lyhyt, kanaali tarjosi kuljetusväylän tuotteille ja rautatiekin oli lähettyvillä. Veljekset haaveilivat myös modernin kylän perustamisesta, joka tarjoaisi tehtaan työntekijöille asunnon, vapaa-ajan aktiviteettimahdollisuudet ja tilaa elää luonnon keskellä. Näin syntyi Bournville, jonka mukaan on muuten nimetty Cadburyn tumma suklaa (joka on muuten älyttömän hyvää).

Mun arvioni tästä paikasta on tämä:

+ "Ilmaista" suklaata sai 3 patukan ja kahden liquid chocolate -purnukan verran
+ Tehtaanmyymälä, jossa edulliset hinnat ja laatutavaraa
+ Suht lapsiystävällinen paikka (vaikka me haluttiin lapseton ympäristö. Valittiin ehkä väärä kohde :D)
- Aivan liian kallis pääsylipun hinta
- Odotettiin näkevämme suklaan valmistusta, mutta näimme lähinnä suklaan pakkaamista
- Ulkokierroksella näimme vain kamalia teollisuusalueelle tyypillisiä karuja takapihoja, jotka
eivät viehättäneet tahi kiinnostaneet pätkän vertaa

Oli vähän riisto ja pettymys, mutta meillä oli aika kivaa. :)

Ostin paaaljon suklaadia...

...ja tän ihanan magneetin, jolla oli hintaa 2,99 £

Illalla mentiin StarCityyn keilaan (voitin yhden pelin!) sekä pelaan viedopelejä
ja Erikan kämpillä soitettiin levyjä.

Että semmottii! Tanssittiin tosiaan Erikan kans aika villisti; kaiken sen lockingin, waackingin ja voguen jälkeen mun niskat, hartiat ja kädet on tosi kipeät. But it was definitely worth it!

P.S. Tänään alkaa yliopistojen yhteishaku, älkää missatko! Onneks olin laittanu muistutuksen puhelimeen ja muutenkin oli jäänyt toi 7.3. alitajuntaan... ei muuta ku nettilomaketta täytteleen --->

Kylppärijamit

Mulla oli aika paljon luppoaikaa tänään, joten päätin piiiiitkästä aikaa tehdä coveripostauksen. Tässä teille Moldy Peachesia, hyvää perjantaita!

"We must've mistaken, I think we're in Cuba, not in Coventry..."

Viime lauantaina suuntasin tieni kohti Birminghamia heti aamusta. Menin eka Steffille, missä minä, Stef ja Meike juteltiin hetki tyttöjen tehdessä esitelmiä collegea varten. Lähdettiin sitten bussilla keskustaan, otettiin Erika messiin ja illalla palattiin Steffille ja valmistauduttiin salsailtamiin.

Muut tytöt oli tanssinu salsaa ennenkin ja hehkutti miten ihanaa se on. Saa kunnon treeniä, se on julmetun hauskaa ynnä muuta ynnä muuta. Noh, ei paha, mä ajattelin. Oon aina tykänny tanssia ja halunnut joskus kokeilla paritanssiakin, mutta kotikunnassani Jumalan Selän Takana ei oo oikeen ollut mahdollisuuksia saatika tanssista innostuneita poikia (Keminmaa, korjatkaa jos oon väärässä!), joten olin nyt enemmän kuin valmis kokeilemaan.

Luulin alunperin, että tää party järjestettäis Brumissa Broad Streetillä, mutta tytöt kertoi et se onkin Coventryssä, n. 45 minuutin ajomatkan päässä Steffin luota. Matkaan lähdettiin navigaattorin ja Google mapsista tulostetun kartan avulla, joka tuntui näyttävän suoraan, suoraan, suoraan ja sitten yhden käännöksen jälkeen pieniä mutkia mutta muuten suoraan.

Autossa soi CD, jonka ostin Steffille joululahjaksi. Se sisälsi kuubalaista musiikkia, eli runsaasti salsaa ja muutenkin illan teemaan sopivia biisejä. Kaikki kihisi penkeissään ja huuteli calientea ja hoilotti aina väliin jo aiemmin hehkuttamaani Elvis Crespon Suavementea. Mulla oli ihan oikeesti semmonen olo, että oon ulkomailla. Tai no, ulkomaillahan tässä ollaan koko ajan, mutta jossain lämpimässä ja ihanassa paikassa!

Minä ja Erika matkalla Kuubaan!

Kun oltiin ajettu vähän päälle puoli tuntia ja tehty se yksi käännös, alkoi meitä kaikkia vähän ihmetyttää: ajettiin hiekkatietä, jonka molemmin puolin avartui valtavat pellot. Taivas oli kirkastunut sadepilvistä ja miljoonat tähdet tuikkivat kauniisti. Tie oli kapea ja epätasainen ja epäilimme, ettei missään täyslandella, jota voisi helposti verrata vaikkapa Hirmulaan (Kempo tietää), voi olla mitään isoja bileitä.

Noh, löydettiin lopulta "päätielle" ja ajettiin hiljaa etsien taloa numero 57A. Löysimme lopulta talon, jossa luki 57, mutta se oli paritalo ja se huusi koko olemuksellaan, että siellä ei salsata. Nähtiin myös yksi pieni punainen auto täynnä tyttöjä. Se ajoi meidän ohitse ihan yhtä hiljaa pariinkin otteeseen, joten päätettiin Meiken kanssa mennä kysymään niiltä, että onko nekin eksyksissä. Ennen tätä autoa luoksemme osui kuitenkin vanha pariskunta, joka neuvoi meille paikan oikean sijainnin. Ajettuamme pidemmälle löysimme sitten lopulta Coventryn urheiluhallille.

Ulos kantautui jo salsamusiikki, ja kipusimme raput yläkertaan nopeasti. Maksoimme ystävälliselle naiselle 10 £ sisäänpääsystä sekä partya edeltävästä tanssitunnista ja riensimme etsimään tuoleja, joille jättää takit.

Salissa oli hassut kouludiskomaiset valot ja iso tanssilattia, jolla edelliset ryhmät vielä harjoittelivat ruedaa, piirissä pareittain tanssittavaa salsaa. Mä hihkuin ihastuksesta ääneen ja halusin äkkiä päästä itsekin tanssimaan. Odoteltiin noin vartti ja sitten päästiin toimeen!

Lämmittely meni multa täysin ohi, sillä en osannut askelia saatika nähnyt edessä tanssivan opettajan jalkoja muilta oppilailta. Aloittelijoiden tunnilla tilanne korjaantui, sillä meitä aloittelijoita ei ollut kauhean paljon ja opettaja oli tosi hyvä. Saatiin apua jos tarvittiin ja muutenkin opetus oli oikein selkeää, älyttömän hauskaa ja innostavaa. Olin myös iloinen, että ikärakenne näytti tosi laajalta, eikä paikalla ollut pelkästään keski-ikäisiä tai sitä vanhempia, vaan myös meidän ikäluokkaa.

Tunnin jälkeen alkoi party, jossa tarkoituksena on ottaa itselleen pari ja tanssia, ottaa seuraava pari ja tanssia sen kanssa ja toistaa tätä kuviota niin kauan, kunnes musiikki loppuu. Sain parikseni nuoren, ehkä mun ikäisen pojan, joka oli mun kanssa samalla aloittelijatunnilla. Se oli paras mies niistä aloittelijoista, ja meillä oli oikeen hauskaa.

Tanssin myös edistyneempienkin salsaajien kanssa. Heidän kanssaan huomasin, että se varsinainen oppiminen tapahtuukin siellä tanssilattialla, kun tanssii erilaisten tanssijoiden kanssa. Oli niin täysiä surkioita kuin huippulahjakkaita opettajia ja harrastelijoita. Oli kivaa myös tanssia samojen poikien/miesten kanssa aina uudelleen muutaman biisin välein, sillä siinä huomasi heti, miten molemmat on kehittyneet.

Välillä tanssilattian valtasivat kaksi kolumbialaista ammattitanssijaa, jotka tanssi meille kaksi numeroa semmosta tositosinopeaa salsaa. Niiden jalkatyö oli uskomatonta ja nostot sai mut haukkomaan henkeä ja kirkumaan. Erika vannoi, että jonain päivänä se tanssii aivan yhtä hyvin. Mä voin ehkä vain haaveilla, mutta aion päästä edes viidennekseen siitä osaamisesta! :D

Me kaikki tanssittiin jalkamme kipeiksi ja lähdettiin ajamaan kotiin puoli kahden maissa. Mulle tuosta illasta jäi mieleen punertava valaistus, onnellinen tunnelma ja rytmi. Se on edelleen mun jaloissa. Se musiikki jäi muhun. Ihan hullu tunne, sillä oon kuunnellut lattarimusiikkia jo koko alkaneen viikon. Siitä ei vaan pääse irti, se on tehnyt jo juuret.

Tarkistin jo, että onko Oulussa vastaavia partyja. On siellä. Mut tullaan näkemään siellä useammin kuin kerran, voin luvata!!

Mun tytöt :)

"I have a dream!"

Joooo, menin taas hulluilemaan täällä netin ihmemaailmassa ja osallistumaan johonkin kilpailuun...

Ootteko nähny sitä Jenkki Recordsin mainosta telkkarissa tai missään muualla? Noh, mä spottasin sen maikkarin nettisivuilla ja aattelin et ei se perhana ota jos ei annakaan, mä osallistun tohon kisaan! Palkintona ois 5000 € konserttimatkalahjakortti valitsemaani määränpäähän ja konserttiin.

Mun unelmana ois päästä näkemään Brandi Carlile vielä joskus livenä, ja ton lahjakortin avulla mä ehkä pääsisin niin tekemään. Kisassa pärjäämiseen tarvitaan sankka fanijoukko, joten käykää tykkäämässä mun esitystä TÄÄLLÄ ja tehkää mut iloiseksi! :)))))))