Hyi että kun ihmistä voi stressata asiat. Oon ollut täysin stressivapaalla vyöhykkeellä täällä pitkän aikaa, mutta nyt mulle sitten pamahti. Onko tämä ehdollistunut joulustressi vai jokin aivan muu? Mitättömät asiat kuitenkin huolettaa.
Vai onko esimerkiksi tuo terroriuhka aivan mitätön? Onko mun syytä olla huolissaan matkatessani Euroopan suurilla lentokentillä vai ollako huoletonna? Mitä jos tulee lumipyry ja matkasuunnitelmat menee myttyyn?
Ja miks mun viisaudenhampaiden pitää tulla just nyt? Jos ne pitää poistattaa niin arvatkaa vaan uskallanko mennä hammaslääkäriin täällä? En todellakaan, nimim. ollessani neljä vee mua piteli paikallaanneljä lääkäriä ja suoneen iskettiin rauhoittava piikki jos toinenkin kun multa poistettiin mädntynyttä hammasta.
"Mitä, mitä, mitäpä jos sä pelkäät turhaan?" Välillä alkaa tuo soimaan päässä. Ehkäpä mä pelkään turhaan.
Jos jokin mua rentouttaa (ellei asioiden selviytymistä lasketa mukaan) niin nauru. Ja tällä hetkellä mua naurattaa tää:
En oo oikeen tajunnu brittihuumorin hienoutta. Okei, Little Britain on ok, mutta esim. Black Adder ja Fawlty towers on vähän arvoitus.... Noh, eipä nämäkään välttämättä Speden päälle ymmärrä.
Kuus.
torstai 16. joulukuuta 2010
maanantai 13. joulukuuta 2010
X-factorista ja muista tuntemuksista väkerretty sunnuntai-illan jupatus
Sarjassamme Britannian ihmemaa voisin mainita X-factorin. Täällä uukoossa sitä hypetetään aivan laittoman paljon. Joka ikisessä juorulehden kannessa on jotain kyseiseen ohjelmaan liittyvää ellei sitten koko kansi ole peitetty Cheryl Colella, Simon Cowellilla tai UK:n tämän hetken kuumimmalla miehellä, Matt Cardlella.
Tuossa hetki sitten näytettiin vuoden 2010 UK:n X-factorin finaalijakso. Finaalissa oli kaikki mun lempparit: Rebecca Ferguson, 1 Direction ja Matt. Katoin x-tekijää alussa joka lauantai, mutta semifinaalien alkaessa mun kiinnostus alkoi hiipua, sillä mukaan otettiin aivan liian monta esiintyjää. Päätin sitten katsoa ainoastaan finaalin ja sen tein. Osittain.
Rebecca ja Matt oli mun suosikeita jo alusta asti ja mulla oli heti semmonen fiilis, että nuo kaks on finaalissa aivan varmasti. Ehkä niitä kahta on jotenkin markkinoitu eniten erilaisilla kikoilla meidän tiedostamatta sitä, ehkä ne oli vaan lahjakkaamia ja pideympiä persoonia. Ihania ne on molemmat anyway.
Noniin, taas yks viikko pulkassa rankkoine päivine sekä ihanine viikonloppuaktiviteetteineen. Väsyttää ja ei väsytä. Naurattaa ja itkettää. Alan tajuta, että mulla on enää kymmenen päivää ilman mun rakkaita kotona. Kymmenen. Tuntuu ikuisuudelta, mutta tiedän, että se menee nopeasti, ihan niinku jokainen viikko.
Mä haluaisin kotiin oikeastaan ihan heti nyt.
Tuossa hetki sitten näytettiin vuoden 2010 UK:n X-factorin finaalijakso. Finaalissa oli kaikki mun lempparit: Rebecca Ferguson, 1 Direction ja Matt. Katoin x-tekijää alussa joka lauantai, mutta semifinaalien alkaessa mun kiinnostus alkoi hiipua, sillä mukaan otettiin aivan liian monta esiintyjää. Päätin sitten katsoa ainoastaan finaalin ja sen tein. Osittain.
Rebecca ja Matt oli mun suosikeita jo alusta asti ja mulla oli heti semmonen fiilis, että nuo kaks on finaalissa aivan varmasti. Ehkä niitä kahta on jotenkin markkinoitu eniten erilaisilla kikoilla meidän tiedostamatta sitä, ehkä ne oli vaan lahjakkaamia ja pideympiä persoonia. Ihania ne on molemmat anyway.
Rebecca Ferguson ja Matt Cardle - ihan uudet ihanuudet
Noniin, taas yks viikko pulkassa rankkoine päivine sekä ihanine viikonloppuaktiviteetteineen. Väsyttää ja ei väsytä. Naurattaa ja itkettää. Alan tajuta, että mulla on enää kymmenen päivää ilman mun rakkaita kotona. Kymmenen. Tuntuu ikuisuudelta, mutta tiedän, että se menee nopeasti, ihan niinku jokainen viikko.
Mä haluaisin kotiin oikeastaan ihan heti nyt.
torstai 9. joulukuuta 2010
Muuten...
Hoksasin vissiin maanantaina niinkin kätevän toiminnon täällä bloggerissa kuin "Tilastot". Joka päivä käyn kyttäilemässä sieltä, montako kävijää on ollut ja mistä ja blaa blaa blaa. Mua kiinnostaa ihan hirveästi, kuinka moni tätä blogia lukee ja mistä ne lukijat ovat, joten:
Jos olet eksynyt blogiini useammin kuin kerran, sano moi!
If you have visited my blog more than once please say hello!
Vakoillaan ja tehdään johtopäätöksiä (;
Edit: miten URPO mä voin olla, olin kirjottanu please c:llä. Voi jumalauta.....
Jos olet eksynyt blogiini useammin kuin kerran, sano moi!
If you have visited my blog more than once please say hello!
Vakoillaan ja tehdään johtopäätöksiä (;
Edit: miten URPO mä voin olla, olin kirjottanu please c:llä. Voi jumalauta.....
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Jäässä ja väsynyt
Täällä on ehkä pari astetta pakkasta ja paljon kuuraa kaikkialla. Vielä kun yhtälöön lisätään sumua, on idyllinen talviympäristö valmis!
Tai no idyllinen ja idyllinen... Eilen tuli nimittäin aika jäätävä herätys: boileri oli pimahtanut errorille keskellä yötä, joten aamulla kaikki patterit oli kylmiä ja sisälämpötila oli 12,5 astetta. Että joo moi vaan, onneks lämmitys ja eristykset pelaa! Täällä tosiaan on yksinkertaset lasitukset ikkunoissa että nii. Vetää, mutta vetäköön. Tänään tilanne oli kuitenki vähän parempi; aamulämpötila oli 14,5.
Koin muuten maanantaina upean leffahetken! Olin sytyttänyt mun itsenäisyyspäivän kynttilät ja tunsin että jotain puuttui... Se jokin oli suklaa. Päätin painella sitten co-opiin ja matkalla sinne hyräilin Truly madly deeplyä jostain kumman syystä. Saapuessani lähipubin luo huomasin sen pihalla upean, valtavan joulukuusen kirkkaine valoineen paksun kuuran peitossa. Kuusen ympärille oli kerääntynyt pieni joukko ihmisiä. Menin lähemmäksi ja kuulin, että pieni puhallinorkesteri soitti Silent nightia ja muut lauloivat hiljaa, niin hiljaa, että muiden äänet kuuli vain korkeiden äänien kohdalla. Hetki oli hauras ja minäkin aloin laulaa, tosin suomeksi. Sain pari hämmästynyttä katsetta osakseni vieressäni seisovilta, mutta mitäpä siitä. En edes muistanut kolmatta säkeistöä, joten lauloin ekan säkeistön toiseen kertaan. Mun käsiä alkoi palella, ja päätin liittyä lauluun uudelleen, kunhan olisin ensin ostanut suklaani. Tultuani takaisin orkesteri ja laulajat olivat poissa.
Shoulder of Mutton ja sen ihana iso joulukuusi
Eilen oli muuten aikamoinen päivä. Oon aina ajatellut, etten saisi valittaa olevani väsynyt tai stressaantunut, sillä työni on suhteellisen helppoa. Pötyä, mun työ on oikeasti aika uuvuttavaa. Olin eilen S:n kanssa naapurissa leikkimässä ja ette usko miten helpottavalta tuntui, kun pystyin myöntämään jollekin, että mä oon oikeasti väsynyt ja tunnen itseni toisinaan vähän avuttomaksi. Onneksi kuulijana oli upea kolmen lapsen äiti, joka rohkaisi ja sanoi mun tekevän työni hyvin.
Iltaisin mua väsyttää ihan julmetusti. Odotan aina innolla, että kello on seitsemän ja saan hyvälä omatunnolla sulkea huoneen oven, laittaa musiikin soimaan ja sytyttää kynttiläni. Sitten makaan koomaillen ja luen ehkä kirjaa. Tuntuu hyvältä, kun tiedän täsmälleen, mikä mut rentouttaa.
Ja tuntuu muuten ihanalta, kun ei oo minkäänlaista joulustressiä! Oon hommaillut suunnilleen kaikki lahjat, enää pitää vaan paketoida. Joulukortit on kirjoitettu, postiin huomenna. Ainoastaan pakkaaminen Suomea varten mietityttää, en nimittäin tiiä yhtään, mitä ottaa mukaan...
Tai no idyllinen ja idyllinen... Eilen tuli nimittäin aika jäätävä herätys: boileri oli pimahtanut errorille keskellä yötä, joten aamulla kaikki patterit oli kylmiä ja sisälämpötila oli 12,5 astetta. Että joo moi vaan, onneks lämmitys ja eristykset pelaa! Täällä tosiaan on yksinkertaset lasitukset ikkunoissa että nii. Vetää, mutta vetäköön. Tänään tilanne oli kuitenki vähän parempi; aamulämpötila oli 14,5.
Koin muuten maanantaina upean leffahetken! Olin sytyttänyt mun itsenäisyyspäivän kynttilät ja tunsin että jotain puuttui... Se jokin oli suklaa. Päätin painella sitten co-opiin ja matkalla sinne hyräilin Truly madly deeplyä jostain kumman syystä. Saapuessani lähipubin luo huomasin sen pihalla upean, valtavan joulukuusen kirkkaine valoineen paksun kuuran peitossa. Kuusen ympärille oli kerääntynyt pieni joukko ihmisiä. Menin lähemmäksi ja kuulin, että pieni puhallinorkesteri soitti Silent nightia ja muut lauloivat hiljaa, niin hiljaa, että muiden äänet kuuli vain korkeiden äänien kohdalla. Hetki oli hauras ja minäkin aloin laulaa, tosin suomeksi. Sain pari hämmästynyttä katsetta osakseni vieressäni seisovilta, mutta mitäpä siitä. En edes muistanut kolmatta säkeistöä, joten lauloin ekan säkeistön toiseen kertaan. Mun käsiä alkoi palella, ja päätin liittyä lauluun uudelleen, kunhan olisin ensin ostanut suklaani. Tultuani takaisin orkesteri ja laulajat olivat poissa.
Shoulder of Mutton ja sen ihana iso joulukuusi
Eilen oli muuten aikamoinen päivä. Oon aina ajatellut, etten saisi valittaa olevani väsynyt tai stressaantunut, sillä työni on suhteellisen helppoa. Pötyä, mun työ on oikeasti aika uuvuttavaa. Olin eilen S:n kanssa naapurissa leikkimässä ja ette usko miten helpottavalta tuntui, kun pystyin myöntämään jollekin, että mä oon oikeasti väsynyt ja tunnen itseni toisinaan vähän avuttomaksi. Onneksi kuulijana oli upea kolmen lapsen äiti, joka rohkaisi ja sanoi mun tekevän työni hyvin.
Iltaisin mua väsyttää ihan julmetusti. Odotan aina innolla, että kello on seitsemän ja saan hyvälä omatunnolla sulkea huoneen oven, laittaa musiikin soimaan ja sytyttää kynttiläni. Sitten makaan koomaillen ja luen ehkä kirjaa. Tuntuu hyvältä, kun tiedän täsmälleen, mikä mut rentouttaa.
Ja tuntuu muuten ihanalta, kun ei oo minkäänlaista joulustressiä! Oon hommaillut suunnilleen kaikki lahjat, enää pitää vaan paketoida. Joulukortit on kirjoitettu, postiin huomenna. Ainoastaan pakkaaminen Suomea varten mietityttää, en nimittäin tiiä yhtään, mitä ottaa mukaan...
Toivottavasti teilläkin on toisinaan aikaa ihan vaan olla, olette sen takuulla ansainneet.
maanantai 6. joulukuuta 2010
Äitini, isäni maa - minun maa
Itsenäisyyspäivä. Kynttilät ikkunalaudalla, juhlat telkkarissa, joulukalenterista tulee aamulla joulupukin naama. Näin meillä Suomessa. En ikinä oikein jaksanut hössöttää itsenäisyyspäivän juhlimisesta, sillä meidän perheessä sitä ei niinkään koskaan juhlita. Lukioaikoina edesmennyt psykologianopettajamme sitten pyysi minua esiintymään kaikissa veteraani/itsenäisyyspäivän juhlissa, mikä sytytti minuun pienen kipinän itsenäisyyspäivän juhlintaan.
Kun olin lukion ekalla, en tykännyt Suomesta juuri yhtään. Halusin olla amerikkalainen! Mitä hulluutta, nyt en missään nimessä halua olla mitään muuta kuin olen nyt.
Kun tulin tänne, tunsin itseni onnekkaaksi: pääsin pois paskamaasta, missä miehet tappaa toisiaan. Samalla tunsin haikeutta ja lopulta ikävää. Nyt olen päässyt tasapainoon näiden tunteiden kanssa.
Ulkomailla asuessani olen tullut tietoisemmaksi omasta kansalaisuudestani. Olen myös ylpistynyt, mutta vain hyvällä tavalla (tai sitten sillä suomalaisella surullisenkuuluisalla nöyrällä tavalla). Olen ylpeä siitä, että Suomessa lapset saavat olla lapsia pitempään. Olen ylpeä, että Suomessa lapset oppivat paremmin kuin missään muualla maailmassa. Olen ylpeä, että Suomessa on puhdas luonto ja että saamme uida luonnonvesissä kesäisin. Olen ylpeä, että Suomessa on neljä selkeää vuodenaikaa - ainakin vielä.
Olen onnellinen, että äidinkieleni on suomi. Se on vivahteikas, perinteikäs ja kaunis kieli, joka ei ilmeisesti kuulosta järkevältä monenkaan korvaan. Host granny opiskelee suomea ja tuskailee kieliopin kanssa. Siinä ei kuulemma ole mitään logiikkaa. Olen ylpeä, että suomi on minun äidinkieleni. Eilen ylpeilin sillä kuuntelemalla mp3:sta Rafaelin enkeliä bussipysäkillä ja lauloin mukana hiljaa. Aiheutin kaiketi hämmästystä lähellä seisoskelijoiden joukossa, mutta minä nautin siitä!
Ostin itselleni kaksi valkoista kynttilää lauantaina. Ne odottavat jyhkeinä ikkunalaudallani tätä iltaa. Sytytän ne omassa rauhassa Suomelle, suomelle ja suomalaisuudelle tänä iltana, kun kaikki häsellys on ohitse. Ehkä kuuntelen Maamme-laulun, ehkä en. Mutta suurta rantaa autiutta minä ikävöin.
Enää 16 päivää.
Kun olin lukion ekalla, en tykännyt Suomesta juuri yhtään. Halusin olla amerikkalainen! Mitä hulluutta, nyt en missään nimessä halua olla mitään muuta kuin olen nyt.
Kun tulin tänne, tunsin itseni onnekkaaksi: pääsin pois paskamaasta, missä miehet tappaa toisiaan. Samalla tunsin haikeutta ja lopulta ikävää. Nyt olen päässyt tasapainoon näiden tunteiden kanssa.
Ulkomailla asuessani olen tullut tietoisemmaksi omasta kansalaisuudestani. Olen myös ylpistynyt, mutta vain hyvällä tavalla (tai sitten sillä suomalaisella surullisenkuuluisalla nöyrällä tavalla). Olen ylpeä siitä, että Suomessa lapset saavat olla lapsia pitempään. Olen ylpeä, että Suomessa lapset oppivat paremmin kuin missään muualla maailmassa. Olen ylpeä, että Suomessa on puhdas luonto ja että saamme uida luonnonvesissä kesäisin. Olen ylpeä, että Suomessa on neljä selkeää vuodenaikaa - ainakin vielä.
Olen onnellinen, että äidinkieleni on suomi. Se on vivahteikas, perinteikäs ja kaunis kieli, joka ei ilmeisesti kuulosta järkevältä monenkaan korvaan. Host granny opiskelee suomea ja tuskailee kieliopin kanssa. Siinä ei kuulemma ole mitään logiikkaa. Olen ylpeä, että suomi on minun äidinkieleni. Eilen ylpeilin sillä kuuntelemalla mp3:sta Rafaelin enkeliä bussipysäkillä ja lauloin mukana hiljaa. Aiheutin kaiketi hämmästystä lähellä seisoskelijoiden joukossa, mutta minä nautin siitä!
Ostin itselleni kaksi valkoista kynttilää lauantaina. Ne odottavat jyhkeinä ikkunalaudallani tätä iltaa. Sytytän ne omassa rauhassa Suomelle, suomelle ja suomalaisuudelle tänä iltana, kun kaikki häsellys on ohitse. Ehkä kuuntelen Maamme-laulun, ehkä en. Mutta suurta rantaa autiutta minä ikävöin.
Enää 16 päivää.
perjantai 3. joulukuuta 2010
Countdown
En tiedä, näinkö viime yönä painajaisen vai en. Unen sisältö oli kerrassaan ihana: oli 23. joulukuuta ja mä olin mun serkun huoneessa yksin. Kuulin mun rakkaiden pienten äänet huoneen ulkopuolella ja yhtäkkiä ovi rämähti auki ja sain syleillä molempia mun serkkuja. Kun heräsin, olin järkyttävän onnellinen, sillä luulin että se kaikki oli totta. Kello oli puoli kuus aamulla, kaikkialla pimeää ja kylmää. Tajusin uneksineeni ja purskahdin hilllittömään itkuun.
Vaikka mun elämä täällä onkin ihanaa, mulla on ihan järkyttävä koti-ikävä, ja se iskee hetkittäin. Enää 19 päivää, sitten pääsen oikeasti halaamaan niitä pikkukultia...
torstai 2. joulukuuta 2010
Kuuluu ja kuvaa
Hip hei, täällä on satanut lunta miltei joka päivä kohta viikon verran! Syvyyshän ei ole ihan Suomen lumipeitteen luokkaa, mutta mulle se ainakin riittää. Naperot tykkää kans: oon vienyt S:n joka päivä kouluun pulkassa vetäen, ja se on muuten tosi hauskaa. Varsinki kun juoksee, niin tulee pikkusen hyötyliikuntaa siinä samalla.
Ollaan S:n kans akarreltu jo muutamana päivänä lumihiutaleita. Pretty, eh?
Muuten arkielämä on ollut taas varsin leppoisaa. Teen kotiaskareet, minkä jälkeen lepäilen nauttimalla piiiiiitkän lounaan Skinny Kittenissä tai sitten katson leffoja. Tällä viikolla tuli katsottua Notting Hill ja Titanic (joka upposi taas. They never learn.) Leffan seurana on kupillinen kuumaa vettä, johon on sekoitettu teelusikallinen hunajaa. Ei sen parempaa. :)
Sarjassamme Britannian ihmemaa voisin muuten mainita, että täällä ei taida olla semmosia videovuokraamoita kuten Makuuni tai FilmTown. Täällä rekisteröidytään esim. Blosckbustersiin tai LoveFilmiin, maksetaan kuukausimaksu, valitaan netistä kasa leffoja, jotka kuljetetaan kotiin postissa ja sitten ne palautetaan viikon jälkeen. Miten epäkätevää niille, jotka haluavat satunnaisesti katsoa leffoja...
Mun uusi ihana parfyymi: Estee Lauder - Sensuous noir
Ollaan S:n kans akarreltu jo muutamana päivänä lumihiutaleita. Pretty, eh?
Muuten arkielämä on ollut taas varsin leppoisaa. Teen kotiaskareet, minkä jälkeen lepäilen nauttimalla piiiiiitkän lounaan Skinny Kittenissä tai sitten katson leffoja. Tällä viikolla tuli katsottua Notting Hill ja Titanic (joka upposi taas. They never learn.) Leffan seurana on kupillinen kuumaa vettä, johon on sekoitettu teelusikallinen hunajaa. Ei sen parempaa. :)
Sarjassamme Britannian ihmemaa voisin muuten mainita, että täällä ei taida olla semmosia videovuokraamoita kuten Makuuni tai FilmTown. Täällä rekisteröidytään esim. Blosckbustersiin tai LoveFilmiin, maksetaan kuukausimaksu, valitaan netistä kasa leffoja, jotka kuljetetaan kotiin postissa ja sitten ne palautetaan viikon jälkeen. Miten epäkätevää niille, jotka haluavat satunnaisesti katsoa leffoja...
Mun uusi ihana parfyymi: Estee Lauder - Sensuous noir
Jouluhoppingit pitäis saada päätökseen lauantaina, sillä sen jälkeen mä tuskin astun Bullringiin tarkoituksenani ostaa jotain. Siellä on liukuportaiden edessä aitoja, joiden välissä pitää jonottaa et pääsee seuraavaan kerrokseen. Onneks mulla ei oo enää ku pari juttua jäljellä, mutta pitää selvittää et mistä niitäkin tavaroita saa. Yllä esitelty parfyymi on ostos jo parin viikon takaa. Se paketoitiin kultaiseen pakettiin... :3
Tuli muuten mieleen, että jos kaikki ois menny niinku piti, niin mun ois pitäny nähdä Brandi Carlile tässä taannoin liven Beehamissa. Ekaks oli tuhkapilvet, jotka estivät Eurooppaan tulon, sitten rahoitus. Noh, ehkä vielä jonain päivänä... Sitä odotellessa voin coveroida Brandin biisejä ja kuvitella pääseväni sen keikalle joskus.
Tässä teille Turpentine, jonka soittelin sisään ennen tänne lähtöä. Moikka! :)
Tuli muuten mieleen, että jos kaikki ois menny niinku piti, niin mun ois pitäny nähdä Brandi Carlile tässä taannoin liven Beehamissa. Ekaks oli tuhkapilvet, jotka estivät Eurooppaan tulon, sitten rahoitus. Noh, ehkä vielä jonain päivänä... Sitä odotellessa voin coveroida Brandin biisejä ja kuvitella pääseväni sen keikalle joskus.
Tässä teille Turpentine, jonka soittelin sisään ennen tänne lähtöä. Moikka! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)